puutarhaunelmia

Nyt kun mulla on tosiaan tätä aikaa.. käytin sitä hetken väärällä tavalla. Nimittäin keskustelupalstoilla notkuen. kyykytysmalli, kuinka ruoskia toista. minusta sivistys- ja hyvinvointivaltion yksi tärkeä mittari on se, miten kaikkein heikoimpia kohdellaan ja autetaan. mä en tiedä mitä on tapahtunut että ollaan tässä armaassa isänmaassa päästy tilanteeseen missä on ok sylkeä kaikki sonta toisen naamalle, ilman mitään suodattimia tai itsekritiikkiä. Jopa puolueiden edustajat osallistuvat loan heittoon. Mielipidettään ei saa enää sanoa mikäli se vähänkään arvostelee päättäjiemme toimia. Työttömät, köyhät ja syrjäytyneet ovat kirosana, tässä sivistysvaltiossa on ihan oikeasti aikuisia joiden mielipide on sellainen että kaikki vähänkään heikommat ovat pohjasakkaa ja ne pitäisi viedä saunan taakse. Sopii toivoa että nämä tyypit eivät koskaan jää työttömiksi tai sairastu, heidän puolisonsa eivät löydä uutta kumppania tai kuole.

Yhteisöllisyys on katoava luonnonvara, toisen auttaminen tarkoittaa kuvaamista ja selfieitä onnettomuuspaikoilla, melkoinen juhlavuosi tämäkin.

tuli niin huono olo kaikesta tosta että päätin siirtyä mukavampien asioiden pariin. Nimittäin ensivuoden puskasuunnitelmiin. Toivottavasti mä olen keväällä siinä kunnossa että kylvöpuuhat sujuisi edes jotenkin. Suunniteluun  sentään kykenen sujuvasti.

Viimekesän suurimmat ongelmat oli sää ja linnut. Nämä kaksi seikkaa huononsi satoa niin isosti että jotain tarttis tehdä. Lintujen (enimmäkseen irtonaisten ankkojen) takia ei onnistunut sipulit, porkkanat, pavut eikä herneet. Keväällä on aidattava tontin itäinen federaatio erikseen muusta pihasta. Meillä on piha aidattuna muuten paitsi laitumien ja ratsastuskentän osalta, tai siis onhan nekin aidattu mutta sähkölangalla, muuta tonttia kiertää verkkoaita. Suunnittelin siirtäväni osan kasvimaista laitumen puolelle, laidunta on muutenkin liikaa näiden laiduntajien tarpeisiin, eli sitä joutaa hyvinkin pienentää. Uudelle kasvimaalle joutaa istuttaa sipulit, porkkanat, kaalit ja varmaankin avomaankurkut. Ehkä muutama uusi omenapuu ja vattupensaita.

Uuden kasvimaan tekeminen  tonne pellolle on vaan melkoiset talkoot, siihen on kyllä pikkusen pakko saada konevoimaa avuksi. Toi peltomaa on ollut viljelyssä vuosikymmeniä, ennen meidän tähän muuttoa se oli vuosia luomuheinäpeltona, sitä ei muokattu, ei kylvetty, ei mitään. siitä paalattiin se saunakukan sekainen hässäkkä kahdesti kesässä, siinä kaikki. Täällä maaperä on ihan pelkkää savea, maa on niin tiivistynyt ja köyhtynyt että se vaatii ihan valtavasti työtä. Onneksi meillä on varsin reippaasti palanutta turvelantaa maanparannusaineeksi. Joka tapauksessa kasvimaita on laajennettava, sama se on aloittaa nyt keväällä ja samalla siirtää osa pois lintujen ja vuohien lähettyviltä.

sitten taas se sää, sillehän nyt ei varsinaisesti voi mitään kun vaan sataa ja on kylmä. Kasvihuone on harmillisen pieni, kasvilavoja on onneksi jonkun verran ja niihinhän voi muovista tehdä kansia. Kesäkurpitsat ajattelin kasvattaa lavoissa, ehkä jos herpaannun niin yhden saatan sulloa kasvarin nurkkaan. Tomaatit on jotenkin aina yhtä rasittavia, niitä on pakko aina kasvattaa ihan hirveä määrä. lopputuloksena kasvari tursuaa toinen toistaan onnettomampia taimen roiskoja. Osa tuottaa ihan hyvin hedelmää, suurin osa ei. En koskaan muista mikä oli se tuottoisa ja hyvän makuinen. Täytyy yrittää rajoittaa tomaattien kasvattelua. Muutama taimi saa luvan riittää. Kurkkuja en meinaa kasvattaa ollenkaan, ne tuntuu vaan turhilta tilan viejiltä. Ajattelin laittaa tomaatit kasvihuoneen yhdelle seinustalle, sille aurinkoisimmalle, vastapäätä papuja ja niitä yrttejä mistä haluan varmasti satoa. Papujen suhteen viimekesä oli ihan onneton, kun tuli aika kylvää pavut, maa ja ilma oli niin kylmää ettei ne tahtoneet itää ollenkaan. siksi siis meinaan uhrata niille tilaa kasvarista.

Vanhan porkkanamaan ajattelin laittaa kurpitsoille, ehkä jopa yritän kasvattaa jättikurpan. On mulla ollut kurppia vanhan lantalanpohjassakin kasvamassa, siinä vaan tuli taas se ankkaongelma. Tallin seinänvierustan ajattelin myös hyötykäyttää, Sielläkin kasvoi yhtenä vuonna kurpitsaa ja hyvin kasvoikin. Se on aurinkoinen ja suojainen paikka, eikä siellä vesi jää yhtään seisomaan. Seinää vasten voisi virittää verkon ja laittaa ruusupapua tai herneitä, tai varmaankin molempia.

Perunamaa täytyy laajentaa. Entiseen sipulipenkkiin voisi laittaa vaikka nauriita ja kokeilla kaaliakin siinä. Herneet meinasin hajasijoittaa, entisen yhden paikan sijaan laittelen niitä vähän sinne ja tänne. täytyy löytää hyvä paikka. 

Marjapuskia on aivan riittävästi, niille ei tarvitse tehdä mitään. Vadelmapuskia täytyy käydä ostamassa. Omenapuut alkaa olla niin huonoja että niitä voisi muutaman taimen verran lisätä. Myös mansikantaimia tarttee hankkia lisää ja voisi oikeastaan raivata ihan kokonaan uuden mansikkapenkin, vanha on niin onnettoman pieni.

Kalkitakin pitäisi ja tosiaan sitä multaa lisätä ja tosiaan kun kelit on mitä on olleet jo monta vuotta, täytyy alkaa panostaa siihen esikasvatukseen. suorakylvöllä kylmään maahan ilman aurinkoa, loppuu kasvukausi kesken ennen kuin ehtii satoa saamaan, jos siis eläimet ei ehdi ensin tekemään tuhojaan.

Suuria suunnitelmia, toivottavasti edes osa toteutuu

Lehmäkuumetta ja tekemisen puutetta

Mä ajattelin jotenkin että onnistun lykkäämään kyyttöhankinnan tarkemman setvimisen siihen kun lehmät todella laiduntaa meidän omilla laitumilla. Väärässä olin, nyt kun mulla on ollut aikaa mietiskellä enemmän kuin tarpeeksi, lehmäkuume alkaa puskea pintaan
.
Tarvii saada separaattori. tarvii saada maidosta kerma eroteltua, eikai kaikesta sentään juustoa tule tehtyä. Kermaa meillä muutenkin kuluu enemmän kuin maitoa. Kun keksin tämän separaattorin tarpeen niin hetihän se on saatava sekin. Soittokierros lähitaloihin ei tuottanut tulosta ja mies kieltäytyi (yllättäen) lähtemästä kirppareille mun kanssa (plus pyörätuoli ja lapset) metsästämään vekotinta mikä ehkä tarvitaan toukokuussa. mielessä pyörii myös juustonkypsytyskaappi, jossain olen nähnyt niitä vanhoista jääkaapeista tehtyjä juustokaappeja. Sellainen siis, ei puutu enää kun se kaappi ja yksi motivoitunut mies askartelemaan se valmiiksi.

Mä olen yrittänyt opettaa itseäni sellaiseen ajatusmalliin ettei kannata kauheasti etukäteen innostua. Niin helposti tulee aina muuttujia. Voihan olla että tämä jalka on niin onneton että istun vielä ensi joulunakin rullatuolissa. Voi olla että lehmä joutuu kolariin muuttomatkalla. voihan olla että hallitus kieltää kotitarvelehmät. voi olla että ihan mitä vaan, pessimisti ei pety. Mutta nyt jostain syystä näiden kyyttöjen kanssa on järki alkanut karkaamaan lapasesta ja uskon vahvasti siihen että keväällä ne on täällä.

Meillähän ei lehmää ikinä ole ollut ja kerran sellaista olen muistaakseni lypsänyt. Vuohet kun tuli, en ollut kertaakaan sellaista lypsänyt ja voi olla etten ole ikinä sellaiseen edes koskenut, kuitenkin niiden kanssa opittiin olemaan, elämään ja niitä hoitamaan ja lypsämään. Se hoito ja lypsy ei varsinaisesti nytkään huoleta, vaan joskus yön pimeinä tunteina hiipii mieleen että mahdetaankohan me hukkua siihen maitoon. Kyyttöhän ei mitään ihan älyttömiä määriä lypsä mutta siihen kun lisää vuohen maidon niin.. määrä on äkkiä toisella kymmenellä, litroissa siis, per päivä.

Sääli sekin että suomi hukkuu tähän loputtomaan byrokratiaan. Tässäkin voisi pyörittää pientä tilapuotia. Myydä kaninlihaa, ankkaa, niitä maitoja, juustoa, makkaroita (siis näistä omista lihoista ja riistalihoista itse tehtyjä makkaroita), kananmunia, kalkkunanmunia ja ankanmunia ja tietysti kesällä niitä rehujakin, leipää.. sitä kaikkea mitä me täällä tehdään ja itse syödään. Vaan kun tässä maassapa et saakaan myydä mitään.. tai siis saat kunhan olet ensin investoinut biljoonan kaikkiin rosterihuoneisiin, passeihin, leimoihin ja lipareisiin. Me teemme tätä hommaa pelkästään omalla rahalla, me emme saa mitään eu tukia näistä eläimistä eikä mistään muustakaan. Koska emme ole oikeutettuja myöskään mihinkään investointitukiin, kaiken tarvittavan rakentaminen (esim. ne teurastustilat, elintarviketilat yms) on mahdottomuus. Lainarahalla kun alkaisi sellaisia askartelemaan, siirtyisi hinta lopputuotteeseen, mistä taas tulisi niin kallis ettei ostajia enää juurikaan olisi. Tämä kai se on niiden reko-ketjujenkin ongelma ollut. Jostain uutissivustolta juuri lueskelin noista rekojen ongelmista, kiinnostuneita on paljon mutta ostajia vain kourallinen. itsekin liityin fb:ssa rekoryhmään, valitettavasti jouduin toteamaan hintatason liian korkeaksi. Meinasin kirjottaa että onneksi saa sentään lahjoittaa, mutta ei taida saada sitäkään.

eli, ikävä kyllä, ei taida tästä hippeilystä ammattia tulla. sitäkin nimittäin ehtinyt tässä pohdiskelemaan. Alkaa nimittäin paha tekemisen puute vaivaamaan. Tässä kun pyörii pirtissä, jää liikaa aikaa mietiskelyyn.

erilainen joulu

Takana on nyt kuutisen viikkoa eloa katkenneen koiven kanssa. Tänään oli jalan röntgen, tapaaminen kirurgin ja fyssarin kanssa. Paranenminen oli ilmeisesti sujunut ihan odotetusti, kirurgin mielestä, ei minun. Olin onnistunut myös missaamaan asian todellisen laidan. Luulin että murtumalinja on suht siisti ja leikkaus olisi sujunut oppikirjan mukaan. Todellisuudessa sääriluusta oli irronnut pala ja murtuma oli jonkun verran pirstaleinen. Lääkäri oli tosi kannustava kertoessaan että tämä on yksi hankalimmin paranevia murtumatyyppejä, kiva.

nyt kuitenkin murtuma oli alkanut vähän luutumaan, pala nököttää irrallisena ja pohjeluu on edelleen katki sekin. ehkä se siitä. Kuulemma hevosen selkään ei ole asiaa vielä kuukausiin. eikai tässä auta kuin ootella.

mutta siis joulu. Ensimmäinen hevoseton joulu sitten vuoden 85. Oli niin liukasta ja paljon lunta etten lähtenyt edes hautausmaalle, muu perhe kävi kyllä. Joulun olen tavannut laittaa myös eläimille, en tällä kertaa. Muuten mentiin sillä samalla kaavalla kuin aikaisemminkin. Ollaan kotona, syödään ja lapset avaa paketteja. Ruoat niitä ihan perinteisiä, mun vanhemmat viettävät aina aaton meillä. Me vietetään varmasti ihan kaikkien mittareiden mukaan se kaikkein tavallisin joulu.

Erilaisen siitä tänä vuonna teki tämä jalkahässäkkä ja muutama muu muuttuja.

Aaton aattona mä olen perinteisesti tehnyt jouluruokia ja pessyt saunan. Tällä kertaa meillä oli ruokavieras. Ihan tuiki tuntematon sellainen, tyypin nimenkin unohdin jo. Yhdessä fb-ryhmässä tyyppi kyseli mahdollisuutta päästä tutustumaan lihakanin matkaan elosta lautaselle. Mikko luki sitä ääneen siinä vähän jälkeen puolen yön, lipsautin siinä sitten että, meille vaan! kyllähän mä tässä nyt yhen jänön kokkaan.. vähän jo itselläkin kävi mielessä että kuinkahan fiksua on päästää ihan vieras ihminen tänne ihmettelemään ja mitäs jos se onkin joku..pervo..tai hullu..

Se olikin ihan tavallinen tyyppi joka oli kiinnostunut tutustumaan vähän tällaiseen  toisenlaiseen tapaan syödä. vietettiin kiva päivä, tein jänöä dijon-kermakastikkeessa, syötiin porukalla ja juteltiin. Oli varsin tervetullutta vaihtelua tähän hivenen yksitoikkoiseen perusarkeen.

Varsakin tuli myytyä, sen myyminen ei mennyt ihan kaikkein perinteisimmällä kaavalla. Mähän en sitä päässyt edes itse näyttämään mahdollisille ostajakandidaateille. Ei sen puoleen, eipä sillä ostajia ihan ruuhkaksi asti ollutkaan. Se yllätti, mutta ilmeisesti markkinatilanne on yleisesti niin hankala että varsakauppa mikä normaalistikin on vähän jähmeetä, on tällä hetkellä täysin kuollutta.

Lopputuloksena varsakaupoissa tuli kompromissi. Varsa sai aivan ensiluokkaisen hyvän kodin, me tapasimme aivan huikeita uusia ihmisiä ja keväällä meille tulee pari kyyttöä. Lehmiä meillä ei vielä ole ollutkaan. sattuneesta syystä ne lehmät tosiaan tulee vasta keväällä.

On kyllä varsin kummallista kun päiviin ei kuulu muita eläimiä kuin kissat ja koirat. Hevosia näen onneksi päivittäin ikkunasta ja vuohet on usein pihassa vapaana, eli terassilla seurustelemassa mun kanssa siihen asti kun ne on kaatanut, sotkenut ja sählännyt kaiken tärviölle ja ne toimitetaan takaisin sisään, mutta ei se ole sama. oon niin tottunut noita elukoita hoitamaan ja niiden kanssa puuhaamaan ettei se ikkunasta ihmettely ole ihan sama.

Kunhan toi jalka nyt tosta tokeentuis, pääsis tekemään kaikkea.

Kuusi kyljellään

Lapset halusivat koristella kuusen. Mulle sopii, kuusihommat on ihan pilalla muutenkin. Ennen kuin musta tuli superallerginen kuusille, jouluperinteisiin kuului kuusen hakeminen toinen toistaan katastrofaalisemmissa olosuhteissa. Yleensä pimeässä ja syvässä hangessa, joinain vuosina peilijäällä ja kaatosateessa. Ensin etsittiin täydellistä muotovaliota hiipuvan fikkarin hämärässä, paristojen loppuessa valittiin se lähinnä oleva risu, harva, ruma ja toispuoleinen. Saha tietysti kotona tai autossa. Mahdollisesti kotipihassa olevassa autossa. Vaikka meillä on olemassa vetoauto, peräkärry, kuormaliinoja, kattotelineet, mönkijä, reki ja vetohevonen, mikään näistä ei koskaan sattunut kuusenhakuun mukaan. Kivasti se kuusi kulkee kotiin kynnöstä myöten kiskomalla tai osittain auton sisällä matkustaen, näin toimimalla saa kivasti harvennettua sitä onnetonta risua entisestään. 

Luonnollisesti kuusi piti kiinnittää myös kattoon. Parhaimpana suorituksena kissat sai kaadettua kuusen ensimmäisen kerran silloin kun lapset sitä vielä koristeli. Itkuhan siitä tuli. Nyt ne on jo tottuneet olohuoneessa kyljellään rötköttävään kuvatukseen. 

Koska jouduttiin luopumaan oikeasta kuusesta, hankittiin korvaavaksi tuotteeksi muoviversio. Musta muovikuusi on itsessään jo niin kamala että se asettuu johonkin soivien jouluvalojen ja ylivuotisten joulutorttujen välimaastoon.kun kerran lähdettiin tälle herjaavalle linjalle, hankitaan sitten kerralla se kainkein mauttomin. Ei ollut kaupassa pinkkiä ja kimaltavaa, tyydyttiin valkoiseen ilman kimalteita. Mikälie turaus siinä kaupassa sattui kun kuviteltiin ostavamme hiukka pitempi malli. Kotona paketista paljastui hobittien kuusi. 

Kun ottaa kuvat ihan läheltä, se näyttää kohtuulliselta ja lapset esittää hartaita ja kilttejä. 

Oikeasti Lilja törmäilee siihen jatkuvasti (tahallaan, parasta on kun ne kimaltavat pallot sinkoilee pitkin olkkaria) tai sitten kissat kaataa sen. Nyt se on enimmäkseen kyljellään koska kukaan ei jaksa sitä enää nostella pystyyn. 

Eikä sitä saa kattoon kiinni koska se on niin tynkä että se näyttää ihan hirtetyltä.. 

Että semmoista joulun taikaa meillä. 

Pyörätuolilaisen näkökulmaa

Pahimpien nukutusmömmöjen haihduttua päästäni leikkauspäivän iltana, tuppasi tajuntaan ihan silkka kauhu. Karu fakta oli että ennen helmikuuta ei ole toivoakaan kävelystä. Kotona odottaa lapset, eläimet ja arki. Ruokaa on tehtävä ja nurkat siivottava, jalalla tai ilman. 

Turvaverkko kattaa toiset isovanhemmat, välimatkaa 100km. Mikolla päivätyö johon tärvääntyy 05.30-17.30, lapsista pienin vielä tosi pieni ja ihan autettava. Päivähoitopaikkaa ei ole, eikä myöskään oikeutta kuin osa-aikaiseen. Ei sillä, ei päivähoito ole ratkaisu tähän. Päiväkodin aukiolo ei riitä Mikon työaikaan matkoineen. Mä en näitä saisi sinne vietyä millään. Kunnalla on joku perhetyöjuttu, hyvällä tuurilla sieltä olisi saanut jonkun tänne muutamaksi tunniksi kerran viikkoon. En hakenut. 

Kysyin sairaalassa sosiaalityöntekijältä apua. Ajattelin että sieltä löytyy joku patenttiratkaisu, tuskin olen ensimmäinen, ainoa tai viimeinen itsensä telonut kotiäiti. Sosiaalityöntekijä katsoi googlesta neuvolan numeron ja käski kysyä tuota muutaman tunnin perhetyötä sieltä. Kertoi että varmaan sukulaiset ja kaverit hoitaa lapset. Tyrskähdin nauramaan. Mikon kanssa todettiin vaan että voihan paska ja kai helmikuu tulee äkkiä. 

Ei siinä auta kun kääriä hihat ja jatkaa niin normaalisti kuin mahdollista. Onhan niitä äitejä jotka istuvat pyörätuolissa aina ja pärjäävät loistavasti. Pakkohan mun on muutama kuukausi selvitä. 

Pieniä muutoksia. Talon pääasiallinen asuinkerros on esteetön, alakerrassa on vanhimman huone, kirjasto ja varastoja, sinne mun ei tarvitsekaan päästä. Liljan sänkyä siirrettiin vähän että pyörätuolilla pääsee viereen. Muutama lapsiportti purettiin pois ja keskuspölynimurin lisäksi hankittiin näppärä pikkuimuri. Jotain positiivistakin, lattiaa mopatessa ei kastu sukat kun istuu tuolissa. 

Ensin vähän hirvitti kaupassa käynti. Olin ihan varma että kaikki puskee suoraan päälle niinkuin mulle yleensä käy. Olen vissiin niin lyhyt etten osu näkökenttään. Olin väärässä, pyörätuolihan on ihan loistava väline. Tilaa tulee niin jotta piisaa, ihmiset pysyvät todella pitkän matkan päässä tuijottelemassa ja jos menen samalle hyllylle jonkun kanssa, se joku lähtee karkuun niin että tavarat lentelee. Ajattelin mennä varta vasten johonkin ryysismarkettiin jouluruuhkaan pelottelemaan ihmisiä. 

Yllättävän tavallisesti tämä on sujunut. Nopeasti jalkapuoliäidistä tuli arkipäivää. Alkuun lapsetkin oli ylikilttejä ja huomattavan avuliaita. Nyt nekin tappelee ja sotkee ihan normaalisti. 

Voita nenässä. 

Maailman suloisimmat minicroissantit. 

Mutta mutta. Vaikka pärjäänkin, jopa itsenikin yllättäneen hyvin, pakko myöntää että onhan tämä tuskasta jatkuvan säryn kanssa ja vähän pelottaa että kuinkahan koipi mahtaa parantua kun sille ei arkisin ole koho-asentoa eikä lepoa tarjolla. Ehkä se siitä. Toisaalta nyt tuli samalla testattua tämän jengin selviytyminen tästäkin.

 Eniten hämmästytti ja suututti joidenkin asenne, itteppähän ootte kakaranne ja elukkanne hankkinu, siinähän nyt hoidatte. Jep, näin tehdään ja nämä tyypit voivat rauhassa jäädä odottelemaan karman kostoa. 

Jouluvalmisteluja

Kuukausi takana katkenneen koiven kanssa. Nyt voisi kirjoitella muistiin niitä vähiä aikaansaannoksia. Tylsäksi on kyllä käynyt, vaikka kelit on mitä kurjimmat niin silti tekisi mieli hevosen selkään ja eläimiä hoitamaan. Toisaalta, pitkästä aikaa mulla on tukka hyvin ja kynnet ojennuksessa kun ne ei tursahda tuolla pihahommissa. 

Muuten on aika mennyt joulua valmistellessa. Sinappia, maustekakkuja ,pipareita ja torttuja.. Perushuttua. Nyt kun arkisin joudutaan käkkimään sisällä, on lapset päässeet askartelemaan hyvinkin aktiivisesti. 

Manaajatonttu rekiretkellä. Taiteilija 5v. 

Piparitalo. Istuu muuten sitkeesti kiinni pöydässä tommonen sokerikuorrute. 

Yllättävän maltilliset koristelut. Pienin poistettiin talkoista sen jälkeen kun se keksi että kaikki on syötävää. 

Silppua, silppua ja loputtomasti silppua. 

Halusin käytävään jouluvalot. Ihan kivat, nyt kun en ulos pääse kattelemaan valoja, voin tuijotella niitä sisällä. 

Lahjat alkaa olemaan hankittuina. 

Ja kynttilöitä piisaa. 

Unissakävelijä

Olen taas palannut vanhan harrastukseni pariin. Ehdin jo ääneen ihmetellä että koskahan sattuu jotain kun öisin tepastelen pitkin taloa. No nyt sattui. Jäi isänpäivä juhlimatta kun yöllä putosin rappusista, reippaasti kuljin kahdesta lapsiportista läpi ja tipahdin jyrkkiä portaita myöten alakertaan. Sääriluu ja pohjeluu lykkäsivät pohkeesta pihalle, toisesta jalasta irtosi pohjasta lihat ja nivelsiteet nilkasta tärviöllä. Kroppa täynnä mustelmia ja haavoja. Vähällä pääsin, olis voinu käydä huomattavasti huonomminkin. Sairaalassa pääsin melkeen suoraan ambulanssista leikkuriin. Sääriluu on täytetty titaanilla ja toiveena olisi päästä helmikuussa kävelemään. Jalka näyttää siltä kuin olisin astunut ilveksen päälle. 

Kulkeminen sujuu kepeillä sen minkä nivelsiteet kestää, muuten liikun pyörätuolilla. Ei sen puoleen, ei kepit käsissä hoideta lapsia, ei tehdä ruokaa eikä paljon muutakaan, ihan kätevä toi pyörätuoli. Kipujen vähentyessä onneksi tekeminen lisääntyy ja hommat alkaa onnistumaan vähän sujuvammin. Mikko onneksi pystyi olemaan kotona sen pahimman pariviikkoa. Nyt pärjään jo hyvin täällä päivät lasten kanssa. Kaiken tekemisessä vaan menee ikuisuus, siinä missä normaalisti imurointi kestää hetken, nyt menee pyörätuolilla keskuspölkkärin ylipitkän letkun kanssa painiessa tolkuton aika.. No ehkä se tästä helpottuu lisää. 

Tähän meidän elämäntapaan nämä ruumiinvammat vaan sopii enemmän kuin huonosti. Vaikka saan sisähommat tehtyä niin tuolla ulkona on noi kaikki eläimet. Mikko joutuu nyt koko talven hoitamaan ne yksin. Päivätyön ja pitkän työmatkan lisäksi siis, Mikolla alkaa nyt päivät klo:05.00 hevosten ruokkimisella ja tarhaamisella. Emilia hoitaa päiväruokinnat mutta Mikolle jää kaikki muu. Tulee päivälle pituutta. 

Tarkoitus on vähentää hevosia neljästä kahteen että vähän edes hommat vähentyisi. 

Mikälie etiäinen tuli marraskuun alussa kun laitoin lypsyvuohet umpeen. Niillä alkoi maidontulo vähentyä ja mahat pyöristyä, en osaa sanoa milloin ne alkavat uusia kilejä tekemään, ajattelin sitten että parempi laittaa ajoissa umpeen. Hyvä näin, olis saattanut olla lihaa pakkasessa jos lypsykin olisi lisätty Mikon tehtävälistalle. 

Lilja pääsi pallomereen päivää ennen kuin itteni teloin. Seuraavan kerran sitten keväämmällä. 

Kyllä tympii. Että pitikin sattua. 

Joulusiivous tehty

Kyllä ny kelpaa. Lilja imuroi patterit ja mä vaihdoin valaistuksen vähän tunnelmallisempaan. 

Lilja vallan innostui imuroinnista, imuria kun liikuttaa tollasta patteria pitkin, lähtee siitä kovin vinkee ääni. Meni samalla hauskalla kaikki tollaset patterit. 

Tonttuinstallaatio. Rumimmat jouluvalot ikinä (eiku tokarumimmat, lumiukot on pahimmat) tungettuna isoon lyhtyyn. Valaisee just sen verran ettei ruokailutilan pahimmat ryönät hyppää silmille. 

Muuten sitä tavallista. Pitkittynyt migreeni, lääkkeet loppu ja reseptin uusiminen sakkaa (unohdin uusia ajoissa). Hevosella lihas revähtänyt ja sitä sellaista.Jossain epähuomiossa menin lupaamaan lapsille hoplopin reissun. Kiva.  

Halloween, pitkällä kaavalla

En oikeen saanut selvyyttä siihen mikä olisi se kaikkein soveliain päivä juhlia halloweenia. Tarjolla oli viikonloppu ennen jenkkien halloweenia, tänään (eli jenkkien halloween) tai sitten pyhäinpäivänä. Valitsin urpona ne kaikki. 

Lauantaina koristelua, askartelua, herkkuja, pukeutumista.. Ihan koko setti ja samalla kaavalla näemmä koko viikko. 

Sitä piinaavaa karnevaalitunnelmaa on nyt sitten piisannut ja riittää vielä loppu viikon. Lapset tykkää tietysti ihan hirveenä kun jokaiselle päivälle on jotain hauskaa. Saattaa olla että viikon festarit on flunssasta toipuvalle järjestelytoimikunnalle vähän liikaa. 

Lumisateesta hurmaantunut Eppu ilmoitti joulun alkaneen. Ei siinä sitten auttanut muu kuin ympätä lepakoiden ja hämähäkkien sekaan vähän jouluvaloa ja ovikoristetta. 

Ja tietysti ekat piparit tietysti. 

Lilja keskittyi enemmän taikinan syöntiin. 

Sadetta, saippuaa ja sinappia

Vettä on tullu niin jotta piisaa, ihan aamusta alkaen. Keskityin aktiivisesti välttelemään ulos menoa puuhailemalla kaikkea pientä. 

Saippua alkaa olemaan lopussa, tein sitä lisää. En tietenkään sitä ihan oikeaa itsetehtyä, ei riitä rohkeus puljaamaan lipeän kanssa. Voi tulla vähän sanomista jos koko perhe kyrsähtää nahattomiksi. Tyydyn tekemään saippuani valmismassoista, ne on niin helppoja, senkun sulattaa ja lisää haluamansa sörsselit sekaan. Tällä menetelmällä kaikki saa pitää nahkansa ja kotirauha säilyy. Tänään vuorossa oli vuohenmaito hunaja. 

Tosi kuvauksellisia olivat. 

Sinappiakin puuhastelin muutaman purkin. Mietoa ja makeaa konjakkisinappia. 

Kasvihuoneen takana kasvaa villiintynyt pöheikkö karhunvatukkaa. Keittelin niistä hyytelöä. 

Nyt on pakko lähteä kattomaan että kuinkahan paljon tuolla vielä sataa. 

Mauri ei ole lähdössä mukaan. 

Nyt kun syksyinen umpipimeys on taas alkanut, olen poltellut kynttilöitä kaikissa mahdollisissa lyhdyissä. Pimeässä ne näyttää ihan kohtuullisilta. 

Päivällä ei niinkään. 

Rappioromantiikkaa. 

Melkein ehdin

Siis tehdä ne ulkotyöt. Syksy tuli. Tomaatit alkoi kypsyä ihan silkasta kauhusta ja loput armahdin ja toin sisälle. Laatikollinen tomaatteja pyörii nyt kyökissä ties kuinka pitkään. 

Toivon nyt enemmän kuin ikinä koskaan aikaisemmin aikaista ja kunnollista talvea. Pahinta on tammikuulle jatkuva sadekausi. Ihmiset, eläimet ja rakennukset kärsii siitä loputtomasta kosteudesta. Liejussa kaatuileva taapero ja kaikki se sisälle ilmestyvä savi. Ei yhtään hyvä. Muutama pakkasaste ja kerralla satava reilu lumikinos mulle kiitos. 

Talven varalle

Muutaman päivän päästä pitäisi olla ulkotyöt tehty, näin sanoi vanhakansa. Mikonpäivänä akat pirttiin ja nauriit kuoppaan. Ei tule onnistumaan. 

Ruokaa on vielä pihat pullollaan, nauriit maassa ja potut kanssa. Teurastukset todella vaiheessa nekin. Hitaasti hyvä tulee, tai kiire. 

Hillot, hyytelöt ja muut purkitetut on toki valmiina. Pihlajanmarjat on vielä puussa, siis ne mistä meinasin hyytelöä, kuivatut on jo kuivattu. 

Kerppuja tein alkukesästä aika reilusti. Nokkosta on kuivattuna reilusti eläimille ja pakastettuna ihmisille. 

Kuivikkeena on käytetty linnuilla ja hevosilla kutterin ja turpeen sekoitusta. Pakkasilla on sitten lisätty linnuille reilusti olkea päälle. Turve on ollut virosta tuotua. Kotimaisen tuottajan turve oli joskus hävettävän huonoa ja kallista, siksi ollaan jo vuosia käytetty tuota virolaista. Yllättäen sitä ei enää saa, tarjolla on enää sitä kotimaista ja siinäkin oli pakkauskoko pienentynyt puoleen mutta hinta pysynyt ennallaan. Irtotavaraa en halua pihalle leviämään ja jäätymään. 

Olkea on jonkun verran varastossa. Muuten mennään ostokutterilla ja olkeakin saa ostamalla lisää. Turve jääköön kauppaan. 

Jee, kohta alkaa rospuutto. 

Kuplassa

Aurinko paistaa, Lilja nukkuu ja muut ovat kuka missäkin. Mulla oli omenapiirakkaan liittyvä suunnitelma mutta rojahdinkin sohvanpohjaan kahvikupin kanssa lukemaan uutisia. 

En pysy enää kärryillä kuinka monta ruumista, takaa-ajoa, terrori-iskua, sotaharjoitusta ja pommia on tällekin viikolle osunut. Meillä ja maailmalla. Välillä elämä syrjäkylällä on vähän ahdistanut, kyllä ei ahdista enää. 

Maailma sekoaa, lapsia ahdistellaan ostoskeskuksissa eikä pimeällä saa liikkua maastopuvussa. Suomi 2017. 

Paitsi täällä landella. 

Täällä ei pelota liikkua pimeässä ja jos liikun hämärissä maastopuvussa, on mulla haulikko henkisenä tukena mukana (koska jos liikun maastopuvussa, olen metsästämässä ja jos olen metällä niin kyllähän mulla silloin on pyssykin mukana)

Täällä ei tarvitse olla huolissaan lasten koulutiestä eikä kaupassa huutele perään kuin joku tuttu. 

Vaikka joskus ahdisti sisään päin lämpiävä syrjäkylä, niin nyt olen kyllä enemmän kuin onnellinen tästä valinnasta. Mua ei haittaa yhtään elää omassa eristäytyneessä hippikuplassa kaukana kaikesta. 

 Kattelen akkunasta kun ankat taapertaa auringossa, pakkaset ja varastot on aikalailla täynnä syötävää ja uutisten lukua kun vähän rajoittaa niin on aika hyvä. Ponikin ontuu vähemmän kuin eilen. 

Kaneja syntyi uusi poikue, kahdeksan pientä pomppivaista. Aika hyvällä mallilla alkaa olla lihakanikasvatuskin. Monilla kun tuntuu olleen kaikenlaista vastatuulta jänöjen kanssa, poikasia kuolee paljon. Me ollaan onneksi säästytty toistaiseksi niiltä. 

Kasvatettiin talveksi muutama kanakin lisää, toiveena olisi saada tasaisemmin ja enemmän munia. Kanarouvat ovat vähän vanhemmiten veltostuneet munintahommissa. 

Eihän nämä mitään missejä ole..

Omppuja, sieniä ja koivunlehtiä

Omppuja ei tullut yhtään omiin puihin. Ei kyllä tullut kirsikoita eikä luumujakaan. Eipä ollut yhtään pölyttäjääkään, mahtaakohan vaikuttaa ympärillä olevat pellot missä ei myrkkyjä (eiku, kasvinsuojeluaineita) säästellä. 

Haettiin omppumme kaupungista. Kaksi ikea-kassillista ja kaksi lihalaatikollista. 

Nyt on tehty hilloa, mehua, sosetta, viiniä, piirakoita.. Ihan kaikkea. Vähän ällöttää jo koko omena. 

Kuoret ja kodat tuntuu olevan jänöjen ja lintujen herkkua. Hyvä niin, ei mennyt yhtään haaskuulle omenoista. 

Kuivattiin aika paljon talveksikin eläimille niitä. 

Sieniä löytyy edelleen hyvin. Niitäkin on nyt pakastimessa ja kuivattuna vaikka kuinka ja paljon liikaa. 

Tuntuu siltä että kökötän kaiken päivää kyökissä säilömässä jotain. 

Tänään oli eksynyt perhonen seurana. 

Ja kissa. Tuli nimittäin paniikki kun kaiken tän säilömisen ja muun kohkaamisen keskellä unohdin pakastaa koivunlehdet joulusaunaan. Laita vähän silputut lehdet suodatinpussiin ja pakkaseen, jouluna voi jäisen köntin laittaa löylyveteen sulamaan ja nautiskella tuoksusta. Mä vaan olin nyt ihan törkeen myöhässä näiden lehtieni kanssa. 

Yhtä juhlaa

Nyt on syöty imelää ja suolasta niin että yrjöttää. Torppa on kuorrutettu uusilla legoilla, muovisotilailla ja muulla sellaisella sälällä mitä 5vee fanittaa. 

Vähemmän se fanittaa pikkusiskoa joka mielellään osallistuu myös täysillä juhlahumuun. 

Oli kyllä sään puolesta oivallinen viikonloppu juhlia. Sisällä. Jatkuva sade on tehnyt tästä tontista taas liukkaan saviliejun. 

Huomenna on pakkopaluu arkeen. Ikea-säkillinen omenoita odottaa. 

Kissatkin pysyy punkassa.