Tallinpihaa kaunistaa lumen alta paljastunut heinäkate, maatumisen erivaiheissa olevan heinän pois siivoaminen onkin mukavaa ja kevyttä hommaa. Talven aikana siihen varisee heinää ja sitä ei koskaan saa aikaiseksi kerätä pois, sitä pikkusilppua siis mikä sitten mukavasti katoaakin aina satavan lumen alle. Joka ikinen kevät kiroan samaa asiaa, koskaan kuitenkaan tekemättä asialle mitään. Tulee sitten ainakin jumpattua sitä siivotessa.
Kanaloiden kulmat eivät ole yhtään sen kauniimpaa katsottavaa, lumen alta paljastuu kauniisti kaikkea matkalle pudonnutta sälää. Kanaloiden välistä kuljetaan kasvimaille, vuohitarhalle ja halkokasalle, siinä samaisessa kohtaa myös tehdään talven polttopuut. Tehokas ja puuhakas tietysti haravoisi sahanpurut ja silput pois heti, minä laiskuuttani jätän senkin tekemättä. Sitten kun nurmikko alkaa kasvamaan niin näyttää vähän nätimmältä, mutta toistaiseksi maisemassa on huomattavan paljon sellaista slaavilaista melankoliaa.
Tallikin kaipaa kevätsiivousta, satulahuoneeseen tuskin sopii ovesta sisään. Tavaraa on niin jotta piisaa, tottahan nyt pari hevosta tarvitsee tavaraa likipitäen yhtä paljon kuin keskikokoinen ratsastuskoulu.
Satulahuoneessa säilytetään myös kaikki rehut, loimet, määrittelemätön kasa työkaluja ja muuta tarpeellista, esimerkiksi taimipurkkeja.. ikävä kyllä en aktiivisista etsinnöistä huolimatta onnistunut löytämään kaaokselle kuin yhden syyllisen. Joudun siis itse siivoamaan senkin rytökasan. Aloitin urakan eilen, yksi seinusta on jo melkein valmis. Löysin kadonneet saappaani, ravivaljaat ja Ilonan suitset, aika hyvin. Toivottavasti raivaustöiden edetessä löytyy muutama kultaharkko ja muuta mitä en tiennyt omistavani.
Hevosten tarhoissa aitalangat on niin surullisessa jamassa että hevoset pysyvät tarhassaan luultavasti ihan vaan säälistä, joka keväinen ilo sekin. Mukavaahan se on vesisateessa kiertää kilometri (tai pari) aitaa, vaihtaa tolppia ja korjata lankoja, huomataksesi kauimmaisessa nurkassa tarvitsevasi jotain joka löytyy tallista. Saa mukavasti suoritettua päiväkävelyn siinä samalla.
Hevosten tarhoissa aitalangat on niin surullisessa jamassa että hevoset pysyvät tarhassaan luultavasti ihan vaan säälistä, joka keväinen ilo sekin. Mukavaahan se on vesisateessa kiertää kilometri (tai pari) aitaa, vaihtaa tolppia ja korjata lankoja, huomataksesi kauimmaisessa nurkassa tarvitsevasi jotain joka löytyy tallista. Saa mukavasti suoritettua päiväkävelyn siinä samalla.
Sitten ne polttopuut. Mun rooli on onneksi vain työstää klapit kasaan. Niitä onkin sitten aina yllättävän paljon. Lasten kiinnostus halkojen kanniskelua kohtaan loppuu viimeistään kolmannen klapin jälkeen, sitten onkin mukava siirtyä holtittomasti paikasta toiseen. Hidastaa työtä merkittävästi kun kantaa sylillisen klapeja, hakee Liljan takaisin työpisteelle, kantaa taas pari klapia ja hakee taas Liljan takaisin. Näin toimien saa kevyesti triplattua hommaan kuluvan ajan. Onneksi ei ole kiire.
Sitten siihen lisäksi ne kaikki muut keväiset riemut, kasvimaiden kunnostuksineen ja kasvihuoneen siivouksineen (toiset tekevät senkin syksyllä..). Renkaita ei sentään tarvitse mun autoon vaihtaa, siinä kun ne on valmiina jo viime kesältä. Marraskuun alussa olen sillä viimeksi ajanut. Tänään sekin sitten käynnistettiin (eli Mikko käynnisti), se lähti kyllä käyntiin kun akku oli ensin ladattu, mutta että sen sai liikkeelle, tartti purkaa puolet peräpäästä. Oli vähän jarrut jumissa. Jännä.
Ei tarvitse illalla unta odotella. Kunto on ihan nollassa kun talvi meni paikoillaan ollessa ja jalkaa potiessa, vähän meinaa väsyttää kun on päivän ulkotöissä.