Ankkamakkaraa

Edit: kaatus koko peeeaska. Lisään loput kuvat kunhan saan jotkut toimivat laitteet kayttööni.


Makkaran valmistus on kyllä mauttomien vitsien kultakaivos. Päätettiin kuitenkin ryhtyä (laittamaan tavaraa suoleen.. Heh heh, ilmiömäisen hauskaa), ankkoja kun oli liikaa ja pakastimet on liian täynnä edelleen, todettiin että vähiten ankat vie pakastimessa tilaa kun ne pakkaa suoleen.

Omavaraisuustalouden näkökulmasta ankka on oikeen kiva. Liha on hyvää ja munat vasta hyviä ovatkin. Kesällä ankat on parhaimmillaan, ne söpöt läpsyttelijät syö etanoita ja muita nilviäisiä nurmikolta ja lannoittavat vielä mennessään. Tuo sama lannoite muodostuu ongelmaksi talvella kun nuo läpsyttelijät siirtyvät sisätiloihin. Kun ankka juo lusikallisen vettä, se muuttuu suolistossa noin neljäksi litraksi haisevaa ja sotkevaa lietettä. Ei kiva. Pyrimme pitämään ankkaporukan mahdollisimman pienenä talven yli.

Mutta sitten se makkara. Ankkamakkara on vähän harhaanjohtava, tuossa kun on nasuakin joukossa. Tulisi melkoisen kuivakka pötkö pelkiltään. Koska kesäsika jäi hankkimatta, aloittiin makkaran valmistus ostamalla suolta ja silavaa. Sitten teurastettiin ankat (5kpl) ja bonuksena yksi kukko.

Silava, ankka ja savupekoni pieniksi ja kippoon.

Silava on jotenkin aina yhtä suonet tukkivan esteettinen näky. 

Mulla oli jonkunlainen ajatus yrteistä ja punaviinistä. Se ajatus sitten jäi kun näin tammikuussa tuo lumeen hautautunut kasvimaa tarjoaa kovin vähän tuoreyrttejä ja kaupasta muistin niitä hakea yhtäpaljon kuin sitä punaviiniäkin. No kun sitä savupekonia siihen jo lykkäsin, päätin lähteä hienostelemaan ja tavoittelemaan jotain savuisaa aromia (tiedän että savuaromia saa pullossa ja porkkanaa kun liottaa siinä litkussa, voi uskotella itselleen syövänsä savukalaa. Mä jätän väliin tämän kierroksen), lykkäsin makkaramassaan savustettua paprikaa ja nesteeksi itse tehtyä (melko imelää) omenasiideriä ja pienehkö loiskaus lihalientä (voi olla kyllä linnustakin tuo liemi, välillä on vähän vajavaiset merkinnät pakasteissa..)Valkosipulijauhetta tuli vahingossa mukaan kun Lilja päätti osallistua. Sitten suolaa ja pippuria. Muuta kun en enää keksinyt niin päätin tyytyä näihin. 

Sitten se makkaranvalmistuksen hauskin osuus, nimittäin loputon jauhaminen. Jos jauhaa vain kerran, lopputulos on suoleen tungettu kebakko (eikö se tikkuun tungettu jauhelihapötkö ollut kebakko?).. Massa kannattaa kierrättää myllyn läpi ainakin kolmesti, mitä hienommaksi massan jaksaa jauhaa, sitä miellyttävämmän teollinen on lopputulos. Ei vastusta hampaissa. 

Alkuun me teimme veivattavalla myllyllä, ei ole käsivikaisen hommaa se. Hankittiin sähkömylly, halvin tietysti, kuulee naapuritkin kun aletaan lihaa jauhamaan. Makkaranteko kannattakin ajoittaa siihen että ainakin pienimmät lapset ovat nukkumassa, ne voi sitten huutaa kilpaa myllyn kanssa. 

Jossain makkaranvalmistusta käsittelevissä lehtijutuissa kyseistä puuhaa markkinoidaan kivana yhteisenä tekemisenä. Niillä on varmasti hiljaisemmat myllyt tai kuuluvampi puheääni. Meillä seistään hiljaa vierekkäin, toinen lykkää massaa masiinaan ja toinen huolehtii siitä että suoli täyttyy tasaisesti (voi luoja mikä mielikuva taas) ja kieputtaa siitä sellaisia somia tasakokoisia pökkäreitä. Kuulostaa naurettavan helpolta. Totuus tässäkin on se että harjoittelu tekee mestarin. Vaikeinta on uskaltaa laittaa riittävästi suolaa ja rasvaa. Suolaton ja rasvaton makkara on mauton ja kuiva eikä sitä pysty oikein mitenkään enää pelastamaan. Tästä syystä massasta kannattaa paistaa riittävän monta testinökkärettä. 

Lopputulos kyllä palkitsee. Hyviä nuo ovat ja voi hyvällä omalla tunnolla antaa lastenkin syödä makkaraa. 

Oli varsin työläs teksti kirjoittaa. Läppäri sanoi sopimuksen irti. Puhelimen appi samoin. Käytössä on ikivanha omppu, maailman pienimällä näytöllä ja selaimen kautta kun tätä tekstiä tuhertaa.. En ole mikään maaninen tekstien oikolukija enkä rivien tasaaja, mutta tämä alkaa olla jo sillä rajalla että kehtaako julkaista. 

Kiristyy, sekä pakkanen että hermot.

Saatiin tosiaan sitä lunta sitten ihan riittävästi. Ne jotka edelleen fiilistelee niillä ihanilla kinoksilla ja kimmeltävillä hangilla (plus teemuki ja filtti kuvauksellisesti aseteltuna), on joko hulluja tai sitten he asuvat kadehdittavan mukavasti kerrostalossa ja pääsevät kulkemaan kauppaan ja töihin maanalaisia käytäviä pitkin. Olen hetkittäin niin kateellinen että kirveltää.

Kuten kuvasta näkyy, alkaa kasvihuoneen katon lumitilanne olemaan vähintäänkin arveluttava. Piti ryhtyä toimeen mutten joutuu aloittamaan kasvihuonekauden kantamalla kasvihuoneen katto ulos. Mulla oli verkkarit, pilkkihaalari ja turvakengät. Lunta polveen. Pilkkihaalareissa ei näemmä ole samoja loistavia ominaisuuksia kuin lastenhaalareissa. Ekana tuli mieleen se jalan alle tuleva kumilenksu. Se tuli mieleen välittömästi kun poistuin kolatulta reitiltä. Jokaikisellä askeleella kun upotin kinttuni kinokseen, nousi sekä haalarin että verkkareiden lahkeet polviin.

Seisoessani kinoksessa paljain säärin ja pudottaessani lunta katolta enempi itseni päälle kuin ohi, havaitsin hallitsevani huomattavan laajan sanavaraston kirosanoja (myös vierailla kielillä). Mitäpä sitä ei tekis rakkaan harrastuksen puolesta.

Ei vissiin tehny hyvää tuolle edelleen poikkinaiselle jalalle kylmähoito. Siinä on jotain hermohässäkkää ollut ja nyt ton hankisession jäljiltä tuntuu arpikohdissa sellasta ikävän sorttista polttelua.

Nyt kun on pidellyt vähän reippaampia pakkasia, on talotekniikkakin päättänyt alkaa ilmoittelemaan itsestään. Suihkussa käyminen piristää ihan eritavalla kun lämminvesivaraajasta hajoaa joku onneton palikka. Se onneksi korjaantui jo seuraavana päivänä kun vikaantunut palikka löytyikin yllättäen tukusta suoraan hyllystä. Kaivokylmä vesi on nimittäin melko vilakkaa, tulee tukkakin syväpuhdistettua kun saippuoinnin ja huuhtelun välissä käy hellalla lämmittämässä pesuvedet. Koska kiukaan olisi pitänyt hajota jo vuosia sitten, oletan että se leviää ihan just kohta. Jos korjaamisen sijaan hankitaan uusi, tahdon sellaiset vesisäiliöllisen mallin.

Öljypoltin sammuilee vähän väliä. Säästäähän se tietysti öljyä, vaan vähän kirpasee nousta vällyjen välistä aamusella kun poltin on päättänyt sammua joskus alkuyöstä. Seuraavassa kodissa on oltava leivinuuni keskellä sitä minikokoista mökkiä. Keittiö makuualkovilla on just riittävän kokoinen. Niin että ylettyy aamusella tekemään tulet sängystä käsin eikä tarvitse lähteä tarpomaan taloa ympäri päästäkseen pannuhuoneeseen tappelemaan polttimen kanssa.

Taikinanjuuretkin välillä vähän ihmettelee kun paleltaa.

Kyllä se kevät sieltä varmaan juhannuksena viimeistään tulee.

Läppärikin lähti tohtoriin. Kovalevy kuulema kipeänä. Puhelimen appikin vikaantui, eli pystyn kirjoittamaan ainoastaan tällä ikivanhalla puhelimella selaimen kautta.

Karvalehmä koe-eläimenä

Hivenen liiotteleva otsikko. Perinnelehmiä ei olla uhraamassa eläinkokeiden alttarille. Karvalehmän kuva toimikoon testikappaleena kun sain blogin rikottua. Läppäri ei toimi, netti vaan kaatuu yhtenään. Puhelimessa on blogger appi ja nyt sekin meni lakkoon. Ei suostu julkaisemaan mitään kuvien kanssa. Tähän puhelimeen on joskus sotien jälkeen kirjauduttu kuukkelitilillä mikä ei ole käytössä ja mitä vielä. Uhrasin muutaman tunnin ja hermoni ja pääsin vihdoin kirjautumaan blogiin puhelimen selaimen kautta. Tosi helppoa ja yksinkertaista.

Torppa jäätyy pakkasessa. Lapset ulvoo nälkäänsä. Hevoset jäätyy maahan kiinni ja loput kuolee janoon, siltä se ainakin tuntuu kun alkaa säätämään näiden vehkeiden kanssa.

En käsitä miksi edes sekaannun näihin vehkeisiin. Minä kun kovin toivoisin sellaista yksinkertaista elämää. Tekis mieli nakkaa tunkioon puhelimet ja läppärit, tilalle sitten vaikka viestikyyhkyjä (jotka mun tuurilla saa lintuinfluenssan, mycoplasman, salmonellan ja vesirokon. Yhtäaikaa)

Lunta. Paljon lunta.

Viimetalvi pyörätuolissa muokkasi mun asennetta lumitöitä kohtaan. Nyt kun pystyy kävelemään niin voi työnnellä lumikolaa ihan ilokseen. Koirat ja lapsetkin väsyy kivasti siinä hangessa melskatessaan. 

Päivittäin kun parituntia kolaa niin siinä saa jo ihan kivasti liikuntaakin. Lykin lunta rakennusten ympärille minkä vaan kykenen, lumi kun toimii loistavasti eristeenä. Toivottavasti samalla tarmolla lykin sitä sitten toiseenkin suuntaan kun kevät joskus tulee. 

Hankeen hävinnyt pulkka. 

Luulen kyllä että mun lumityöfiilistelyt alkaa olemaan paketissa. Loppuviikolle luvattiin vielä lisää lunta. Mönkijä on tankattuna autotallissa odottamassa seuraavaa sitä seuraavaa kolaustarvetta. 

bull mentulat ja muut paistit

Mä olen ollut aktiivisesti ajattelematta lintuja tässä jo jonkun tovin. Sama ilmiö kyllä toistuu joka talvi. Paistit on pakkasessa, vielä ei tarvitse jännittää alkavatko nuo munimaan saati lisääntymään, yhtään uutta ei missään nimessä keskellä talvea hankita ja mitä niitä nyt on mitä kaikkea alkaa taas kevään mittaan pyörimään mielessä. Talvella vaan hoidetaan ja kerätään kanoilta munia.

Mutta siis bull mentulat tuli nyt mieleen kun tallilla niitä hortoili eilen ja tänään. Bull mentulat on siis niitä meidän viime keväänä hankittuja but-kalkkunoita. Pronssikalkkunat näyttävät ihan viiriäisiltä noiden lihahybridihirmujen vieressä. Alkuperäinen suunnitelma oli kesän vapaana laiduntavat lihapallerot ja syksyllä pakkaseen. No vaikea arvata että kuinka kävi.. ihan kaikki lihikset eivät päätyneet pakkaseen ja pöytään. jonkunlainen uusi suunnitelmahko muotoutui ilmeisesti siinä kohtaa kun bull mentula sai seurakseen yhden bullina mentulan ja pronssikalkkunakanat raasku-armin ja ripan (ripa on kana vaikka sen nimi onkin risto). Tämän varsin viehättävä seurue on nyt notkunut ostarityylillä pitkin nurkkia. Yllättävän kivasti muut eläimet on ottaneet vastaan tuon puhkuvan ja puhisevan jättikinkun. Sinikka-vuohi meni vähän tolaltaan kun tuo seurue sekaantui lypsyhommiin, mutta muuten ihan kivoja kavereita ovat. Tallilla ollutkin niin hiljaista taas kun siellä on tänä talvena ollut vain muutama kana ja fasaanit.

Mutta siis nyt kun nuo alkoi pyörimään mielessä niin oikeasti kyllä karua meininkiä. Jalostettu tuollainen jumalatonta kyytiä kasvava lihapallo minkä kasvu on niin hurja että eläin kuolee omaan mahdottomuuteensa. Ehdottomasti ei jatkoon. Nämä ovat olleet vapaana kesän laiduntamassa, eivät todella mitään tehoruokittuja, silti ne kasvaa sellaiseen kokoon että eläin kärsii ja lopulta sydän tai jalat pettää. ihan hirveän eettistä. En mä meille tahdo mitään tehokanojakaan, samasta syystä.

Pitäydymme siis tulevaisuudessakin pronssikalkkunoissa, tai risteytyksissä sikäli mikäli nyt tuo Mentula saa jotakin aikaiseksi.

Hyvältähän se kalkkuna kuitenkin maistuu, eli niitä kyllä kasvatetaan jatkossakin.

Kohta kyllä täytyy alkaa taas ajattelemaan niitä muitakin paisteja. Lähenee taas se aika kun meidän vessan sisustuksen kauneimmat yksityiskohdat asetellaan paikoilleen hurisemaan. Tavallaan se on kyllä huomattavan viihteellistä kun joku sattuu tulemaan kylään, istuu pissille ja huomaa tipun kuoriutuvan. Ei ihan perusnäkymä kaupunkihuussissa. Meillä hyvinkin tavallinen pitkin kevättä.

Kanaporukkaa nuorennettiin aika isolla kädellä ja hankittiin kokonaan uuttakin verta, eli kananmunia ei tarvinne koneeseen laittaa ellei pukkaa joku kettu kanalassa-tilanne.

Ankkoja tietysti taas, niitähän ei nyt talvella paljoakaan ole. Ensi talvena toivottavasti vielä vähemmän, sotkevat niin sietämättömästi.

Fasaanit, kalkkunat ja hanhet, niistä kun saisi reilusti munia masiinoihin.

Eipähän tarvitse kaupasta hakea munia eikä lintua pöytään. se kai se tässä nyt on se pää-asia. Tänään syötiin kyllä kyyhkystä.

ääri-ilmiöiden äärellä

Herättiin taas aamulla mukavan rapsakkaasti kun öljypoltin oli päättänyt sammua. puutalo kukkulalla, pellot ympärillä, reippaasti pakkasta ja sopiva tuuli. Ehtii mukavasti lämpötila laskemaan yön aikana. Sinänsä viilenevä torppa ei päässyt yllättämään muuten kun ajankohdallaan. Olin nimittäin varautunut siihen että taannoinen myrsky katkoisi sähköt taas päiväkausiksi ja katon ja muun joutavan irtaimen voisi käydä keräämässä naapurin pihalta pahimman puhurin laannuttua. Vaan väärässä olin. Vähän räpsyi sähköt, pisinkin katko oli vain joitain minuutteja. Ihan hyvä.

Tuolta aukeelta on hyvä tuulen puhallella. 

Ei meillä myrskyihin ja tsunameihin varautuminen oikeastaan tarkoita mitään massiivista manööveriä. Vettä tietysti lasketaan saavit täyteen niin ettei tarvitse ensimmäiseksi lähteä kantamaan sitä kaivosta elukoille tai aamukahviin. Puita haetaan sisälle varuiksi vähän enemmän. Kynttilöitä ja fikkareita on muutenkin aina käden ulottuvilla. Ulkoa olisi suotavaa keräillä se kevyin irtain johonkin talteen, ämpärikin saavuttaa optimaalisissa olosuhteissa yllättävän hyvät lento-ominaisuudet ja niitä on miellyttävä käydä keräilemässä tuolta pelloilta kun lunta on polveen. Ruokaakaan ei tarvitse sen kummemmin hamstrata.

Tänään oli taas jossain iltapäivälehdessä kirjottelua aiheesta kuinka nämä ääri-ilmiöt tulevat vain lisääntymään ja siihen on sopeuduttava. Vaikka mä en olekaan mikään ilmastohysteerikko, syön lihaa ja ajan bensa-autolla niin kyllä tunnustan miettiväni tätäkin asiaa. En niinkään siltä kantilta että miten saisin pelastettua maailman jos vaihtaisin sähköautoon tai että edes kävisi mielessä ryhtyä vegaaniksi ja alkaa popsimaan maailman ääristä lennätettyä soijaa. Ilmakehään reikiä kilvan piereskeleviä lehmiäkin löytyy kolmin kappalein. Mutta mietin siltä kantilta että miten saisin otettua kaikki nämä mahdolliset ääripäiden säähässäkät huomioon ensikesän kasvinkasvatuksia silmälläpitäen. Kasvihuoneeseen laitan niitä mitä ehdottomasti haluan saada kasvatettua, koitan jostain keksiä myös jonkun laajennusosan kasvariin. Kasvihuoneessa siksi että siellä ei ihan niin paljoa vaikuta säätilat. Toki jos tulee jääkylmä sadekesä niin vaikuttaahan sekin, mutta niinä parin kesänä kun todella oli vaan muutama aste lämmintä, satoi kaatamalla ja tuuli, niin ei taivasalla kyllä mikään kasvanut.

Lilja jäystää melko miehekkäästi lihakönttiä. 

Viimekesänä paahtava kuumuus yhdistettynä alkukesän järkkyyn tuuleen ei varsinaisesti hellinyt avomaalla kituvia kasveja. Juurekset ei nyt olleet millänsäkkään moisista mutta ei kestä kurpitsojen tai kurkkujen kasvustot piiskaavaa tuulta. Tunnelitkin lähtee aika helposti reissunpäälle ellei niitä ole paalutettu todella napakasti alustaansa, tunnustan että tämä vaihe tuli tehtyä hyvin sillai sinnepäin. Maunoponilla meinasi taju lähteä kun kurpitsoiden tunneli matkasi sen laitumen halki lepattaen iloisesti tuulessa.

Huomaa taas että lähestyy se hetki kun voi alkaa lykkimään siemeniä potteihin.