Majalevo: 2022

sunnuntai 4. joulukuuta 2022

Suuntana omavaraisempi elämä 2022 -Joulukuu

Tämä kirjoitus on osa omavaraistelevien bloggareiden yhteispostaussarjaa, muiden kirjoituksia pääset lukemaan tämän postauksen lopusta löytyvien linkkien kautta.

Olen tältä vuodelta enimmäkseen missannut nämä yhteispostaukset. Taisin todeta keväällä ettei tälle vuodelle ole suunnitteilla mitään kovin uutta ja ihmeellistä, vaan että vanhoilla linjoilla jatketaan. Olisi taas kannattanut pitää suunsa kiinni.

Omvaraistelun kannalta ja blogin hiljenemisen syy oli se suurin muutos, eli palkkatyö, minkä takia aikaa ei mihinkään ylimääräiseen jäänyt ja omavaraistelu kärsi kroonisesta aikapulasta. Se kun kaikki aika hupenee lasten ja eläinten kanssa, jää säilöntä ja sen sellainen paitsioon. Tulevaisuuden omavaraisemman elämän ja muun puutarhapuuhastelun kannalta taas tuo työpätkä oli aivan kullan arvoinen. Kaupallisen mittakaavan tekemisestä kun saa sellaista oppia mitä ei tässä omissa nurkissa tehdessä välttämättä saa ollenkaan.

Toinen, ja traagisempi muutos liittyy tuohon alla olevaan kuvaan, eli lokakuun alussa palaneeseen taloon. Tilanne on tuonut mukanaan muutoksia oikeastaan kaikilla rintamilla, mutta jos mietitään nyt vain omavaraisuutta, niin siinä meni talon mukana paljon siihenkin liittyvää. Käytännössä kaikki se mihin omavaraisuus kasvisten suhteen pohjaa, eli siemenet, taimikipot, kasvivalot ja ja ja, meni kaikki. Suunnitelmana on kuitenkin saada jatkettua omavaraistelua niin kuin ennenkin, eli tiedossa on talvella melko monta hankintaa ja tiedossa on mulle melko paljon suunnitelmallisuuden opettelua, nyt kun ei voi luottaa yhtään siihen että saa kaiveltua jostain varastojen kätköistä puuttuvia siemeniä tai taimikippoja

Tällä kertaa yhteispostauksen aiheena on onnistuminen. Viitaten tuohon edellämainittuun, tuli ensimmäisenä mieleen että mikään ei todellakaan onnistunut ja kaikki meni päin pyrstöä todella isosti jopa omassa mittakaavassani. Mutta sitten tajusin että mun oma onnistuminen on rutiini. Olen onnistunut vuosien saatossa kasvattamaan itselleni sellaisen rutiinin ja perusosaamisen että vaikka homman hoitaa sievästi sinne päin, saa kuitenkin tuotettua sen ruoan. Kasvimaat olen onnistunut saamaan sellaiseen kuntoon, että minimihoidollakin ne tuottaa. Tunnen jo niin hyvin omat nurkkani, että tiedän mihin laitetaan mitäkin kasvamaan ilman sen suurempaa miettimistä. Omavaraisuudessa, liittyy se sitten kasvimaiden tuottoon, eläimiin ja melkein mihin vaan, tulee aina muuttujia. aina ei vaan onnistu, mutta rutiinilla ja kokemuksella ne käteen menevät hommat vähenee ja onnistumisia tulee enemmän. eihän tämä nyt taaskaan mitään nobelin arvoista ajattelua ole, ja muutenkin aivan itsestään selvyyksiä, mutta ei niitä omalla kohdalla tule ajateltua tai huomattua. Kaikille tekisi joskus hyvää miettiä että miten pitkälle on päässyt eikä että mikä kaikki meni päin sitä itseään.

Syystöissä meinasi aika loppua tyystin kesken, meinasi loppua myös kiinnostus. Se tuollainen rasti kun yksi liesituulettimen kytkin konmarittaa koko irtaimen muutamassa minuutissa, järjestää myös aikataulut uuteen uskoon. Valkosipulin istutuksen voittaa tärkeysjärjestyksessä tosi moni muu tekeminen, alkaen siitä että täytyy saada hankittua koko porukalle vaatteet ja jotain astioitakin olisi hyvä olla arkea sujuvoittamaan. Sain lopulta kyllä Liljan avustuksella valkosipulit maahan (ilman kairaamista) ja maa-artisokatkin on jonkunlaisessa säädyllisessä muodostelmassa työstetty jatkamaan eloaan ja oloaan

Tällaisena aikana kun puhutaan ruokapulasta, hinnat nousee ja valmistaudutaan sähköpulaan, pidän erityisen tärkeänä omavaraisuutta, vaikka tilanne onkin nyt vähän kaoottinen ja työläs, enkä ihan vielä tiedä miten taimikasvatus minimökissä onnistuu niin yritän ajatella että asiat jotenkin lutviutuu. Siementilausta tulille ja ensivuoden kasvimaasuunnitelmat työn alle

Tämän ihan susihirveän syksyn myötä olen tullut huomanneeksi että mun ympärillä on ihan käsittämättömän ihania ihmisiä, myös tämä omavaraistelevien bloggaajien yhteisö kuuluu siihen käsittämättömän ihanat tyypit-osastoon. Maailman isoin kiitos teille kaikesta avusta ja tuesta!

Muiden kirjoituksia pääset lukemaan näistä linkeistä:

Kasvuvyöhyke 1
https://www.omavarainen.fi/l/joulukuu2022

kasvuvyöhyke 2

https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2022/12/suuntana-omavaraisuus-12

https://omatupajatontti.blogspot.com/2022/12/lahiruokaa.html

kasvuvyöhyke 3

https://tsajut.fi/?p=6237

http://www.evildressmaker.com/?p=16735

https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2022/12/suuntana-omavaraisuus-osa-12-itselle.html

https://www.villavarmo.com/post/omavaraistelijan-ilon-aiheet

https://caramellia.fi/joulukuu2022

kasvuvyöhyke 4

https://puutarhahetki.blogspot.com/2022/12/5-luukku-unelmana-omavaraisempi-elama.html

kasvuvyöhyke 7

https://korpitalo.wordpress.com/2022/12/05/joulukuu-22-ilonaiheet-omavaraistelussa

torstai 25. elokuuta 2022

Kuulumisia

Siitä on kulunut ehkä ikuisuus kun olen viimeksi läppärin avannut. Ikuisuus tässä tapauksessa on ehkä puolisen vuotta. Muutama muuttuja on pikkusen haitannut kirjoittelua, eli käytännössä olen karsinut kaiken harrastuspuuhastelun minimiin ja kirjoittaminen valitettavasti on kuulunut siihen karsittuun osastoon.

Olen ollut pääsiäisestä kokopäiväisesti töissä, sen lisäksi lapsukaiset, eläimet ja omavaraistalous noin ylipäänsä ovat vieneet yöunia myöten kaiken mahdollisen ajan. Nyt tuli vaan sellainen rako (työpaikalla tottakai) että kerkesin avata unohtuneen bloggerin.

Palkkatyö on vaikuttanut kiusallisen paljon myös omavaraisteluun, omat kasvimaat on hävettävän huonolla hoidolla, mistä huolimatta ne kyllä tuottavat käsittämättömän hyvin satoa, tulee suorastaan pienoinen paine kaiken keräämisestä talteen ja säilömisestä. Uusia kasvimaasuunnitelmia pyörii päässä valtavasti. Puolivuotta kauppapuutarhuroinnin parissa on tuonut tosi paljon uusia ajatusksia ja uutta oppia, toki sen takia töihin meninkin. Seuraavalle kasvukaudelle on isosti uusia suunnitelmia, alkaen siitä että missä osoitteessa kasvimaa ylipäänsä sijaitsee.

Meidän paikka on laitettu myyntiin, useamman vuoden vatsomisen jälkeen. Onhan se vähän erikoista laittaa tilukset myyntiin juuri kun kaikki hommat pyörii toivotulla tavalla, on löytynyt parhaat mahdolliset kasvupaikat erilaisille kasveille, istutettu marjapensaat ja uudet omppupuut, laitettu kasvihuoneet ja eläimille tilat. Mutta mutta.. kun veri vetää kauemmas etelästä ja isommille tiluksille, pitäisi saada mahtumaan muutama kyyttö enemmän ja tehtyä kaikkea isommin ja toivottavasti tulevaisuudessa myös ihan jopa pieneksi elannoksi asti. Uutta kotia varten on hankittu jo uusi kasvihuone, että sen verran on sekin asia edistynyt. Ainahan on tottakai mahdollista sekin ettei tämä nykyinen koti löydä ostajaa ja tähän jäädään, ei sekään maailmanloppu sinänsä ole, mutta katsotaan nyt kuinka käy.

Sikäli mikäli tähän ollaan jäämässä, meinasin myllätä kasvimaita uuteen uskoon. Ajatuksena oli tehdä koko kasvimaa pysyville penkeille, jo ihan siksikin kun ns. vanhassa osassa on valtalajeina nokkonen ja saksankirveli. Tuota kirveliä en siedä ollenkaan ja se kun on päässyt valloilleen, sitä ei hävitä edes napalmi. Nokkonen on hyvä ja toivottavakin, mutta toisella alueella ja sopivissa määrin, ei niin että se leviää valtoimenaan kaikessa polttavuudessaan kulkureiteille. Haluan tehdä myös sen alueen enemmän permakulttuurisemmaksi ja pölyttäjäystävällisemmäksi (olipas vaikeita sanoja..)

Tällä kertaa meinasin, täysin vastoin normaaleja toimintatapojani, panostaa hyvään suunnitteluun, niin että alueesta saa mahdollisimman toimivan, esteettisesti miellyttävämmän sekä vesihuolloltaan toimivan. Viimeinen tarkoittaa kasteluautomatiikkaa, koska tuntuu että kuumat ja kuivat kaudet vain lisääntyvät ja sitä silmälläpitäen haluan toimivat tihkukastelusysteemit ja sadettimet. Myös veden kulutuksen kannalta hyvä suunnittelu on tärkeää.

Myös kasvivalikoimaa on ajatus monipuolistaa hyödyntäen tämän kesän oppeja. Olen siis päässyt tutustumaan sellaisiin kasviksiin joista en mukamas tykännyt ja mistä ajattelin etten osaa niitä edes kasvattaa. Tässä on ollut samalla myös aitiopaikka vertailla eri lajikkeita keskenään ja valitta kenttäkokeen perusteella ne itselle parhaiten sopivat

Mutta katsotaan nyt ensin kummoisia muutoksia tämä syksy ruo tullessaan, toteutuuko suunnitelmat nykyisillä vai tulevilla kasvimailla.

Muuten kesä on mennyt hurjaa vauhtia ja onneksi isoilta osin omalla painollaan. Eläimet ovat kaikki pysyneet ilahduttavan terveinä, ensimmäistäkään aikataulut nyrjäyttävää sairastapausta ei ole sattunut, yksikään ei ole edes karannut. Lisääntymishommista ovat saaneet selviytyä ihan itsenäisesti, linnut siis. Hautomakone ei ole hurissut normaaliin tahtiin vaan kanat ovat itse hautoneet sen minkä ovat halunneet ja ilahduttavan vähän ovat halunneet. Muilla linnuilla on tänä vuonna ollut munantuotanto yllättävän vähäistä, siis hanhilla, ankoilla ja kalkkunoilla. Riikinkukkoa ei lykästänyt naisrintamalla tänäkään vuonna, kanansa ei ole tainnut ikänään tuottaa munan munaa, joskaan sitä ei varsinaisesti kukaan enää odotakaan.

Mangalitsa-tytöille piti hankkia sulhasmies, vaan jäi aikomukseksi. Lehmienkin siemennykset ovat vasta suunnitteluasteella. Rauha nyt täytyisi muistaa siemennyttää, se vaan kariutuu aina siihen että kiiman tullessa muistan etten ole tilannut sille geenipankista siementä. Hyvä minä.

Vuohilla ei pukkia ole ollutkaan missään lähimaastossa, eli kilejä ei tänä vuonna tullut yhtään, mikä oli siis ihan suunniteltukin näin. Maitoahan nuo tuottavat ilman kilejäkin. Maidonjalostus vaan on sekin jäänyt ikävästi muiden hommien jalkoihin.

Siinäpä se kaikessa lyhykäisyydessään. Kotona tapahtuu huomattavan vähän mitään raportoitavaa, suunnitelmissa on hurjasti kaikkea uutta, mutta niistäkin kovin vähän vielä mitään konkreettista kerrottavaa, mutta eiköhän tilanne muutu syksyn mittaan.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

Suuntana omavaraisempi elämä 2022 -maaliskuu

Parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Vuoden alusta pöyrähti jälleen käyntiin omavaraistelevien bloggaajien yhteispostaussarja, hitaana hämäläisenä missasin tietysti alun, mutta yritän nyt paikata tilannetta. Muiden kirjoituksia pääset lukemaan tämän postauksen lopusta löytyvien linkkien kautta.

Blogin päivittäminen on jäänyt muun elämän jalkoihin ja pahasti, tuntuu ettei oikein ikinä mukamaste ole aikaa avata konetta ja alkaa ajattelemaan. Päivät pursuaa kotikoulua, eläintenhoitoa, kasvienhoitoa, ruoanlaittoa ja kaikkea muuta. Instagram on myös kaikessa helppoudessaan haukannut sitä aikaisemmin bloginkirjoitteluun käytettyä aikaa, sinne on niin helppo lykätä kuva ja muutama sananen perään ja pysyy itsekin kärryillä siitä mitä on tullut tehneeksi. Lisäksi tietysti sekin että meillä hommat pyörii hyvin pitkälti samoja vanhoja uria ja tuntuu ettei kehtaa enää toistaa samoja juttuja tomaateista ja perunamaasta, vaikka kyllä sitä oikeasti aina jotain uusiakin virheitä tulee tehneeksi muille raportoitavaksi

Mutta selitykset sikseen ja aiheeseen tai edes sen viereen. Maailmassa tapahtuu muutoksia ihan järkyttävää tahtia. Ensin ihmisten arkea uusille urille töni pandemia ja sitten sota, jatkona luonnollisesti pandemian, sodan ja poikkeuksellisten sääilmiöiden vaikutukset ihan jokaisen meistä eloon ja oloon esimerkiksi ruoantuotannon ja -saatavuuden muodossa.

Jos on onnistunut elämään täydellisessä uutispimennossa, on ehkä välttynyt mieleen hiipiviltä ajatuksilta, muut ovat todennäköisesti miettineet että mitäs sitten kun edessä on tilanne missä kaupan hyllyt on tyhjänä niistä ihan tavallisista potuista ja porkkanoista, makkarapaketti maksaa hunajaa ja mansikoita ja ne hunajat ja mansikatkin on jo käytetty jatkuvasti kallistuvaan polttoaineeseen, sähköön, lämpöön ja muuhun sellaiseen. Paitsi jos on niin onnellinen tilanne että olet omavarainen sähkönsuhteen ja talo lämpiää oman metsän puilla, meillä ei ole.

Nyt päästiin vihdoin kiinni aiheeseen, eli miten lisätä omavaraisuutta?

Vastaus on naurettavan helppo, jos satut omistamaan vanhan maatilan missä on joskus aikoinaan eletty omavaraisesti. Sieltä löytyy valmiina (ja kunnossa pidettyinä) maakellarit, navetta, aitat, riihet ja väentuvat. pellot ja metsät tietysti myös. Tilillä on kukkurallinen rahaa millä ostaa eläimet, taimet, siemenet, lannoitteet, palkata se työvoima mitä ennen rengeiksi ja piioiksi kutsuttiin, toki karjakko ja pehtoorikin on hyvä olla. Homma toimi kuin unelma, harmi ettei oikein kenelläkään taida olla tällaista lähtökohtaa omavaraisemmalle elämälle. Täytynee siirtyä heinälatoromantiikasta raakaan työhön.

Oikeastaan tuon naurettavan helpon vastauksen lisäksi mulla ei oikein muita vastauksia ole, koska kaikki riippuu lähtökohdasta. Meillä se lähtökohta on olemassa olevien kasvimaiden parantaminen, mikä tarkoittaa mukavaa hyötyliikuntaa useammaksi päiväksi palaneen karjanlannan kärräyksen muodossa, rakot tulee käsiin ihan vaan kylkiäisenä. Yhden kasvihuoneen katto luovutti lumen alla, senkin korjaus heti keväällä lisää kivasti omavaraisuutta. Eli suomeksi sanottuna, paukut on tänä vuonna muutaman viljelyalan isontamisen lisäksi siinä että kaikilta kasvimailta ja kasvihuoneista todella saadaan se maksimisato. Samaa suosittelen muillekin, pieneltäkin läntiltä saa paljon syötävää kun keskittyy siihen että kasvupohja on sellainen mikä mahdollistaa maksimisadon. Jos tunnet jonkun onnekkaan jolla on hyvin palanutta karjanlantaa ja pääset siitä osingoille, kannattaa ottaa siitä kaikki ilo irti. Lantahan on ollut ongelmajätteeksi luokiteltua tavaraa jo monta vuotta, eli näitä karjanlantaa kompostoivia ympäristörikollisia ei ihan jokanurkalla valitettavasti enää ole. Tähän yhtälöön kun lisää teollisten lannoitteiden huimat hinnankorotukset ja saatavuusongelmat, on tulos melko huono, ravinteettomassa maassa ei oikeen tahdo kasvaa mikään.

Toinen on kaikkien kiinteistövälittäjien suosikkifraasi, eli sijainti, sijainti ja sijainti. Käytä oikeasti aikaa siihen että kaikille kasveille löytyy paras mahdollinen kasvupaikka. Kurpitsat kun laittaa kasvamaan tontin tuulisimpaan kohtaan, voit olla varma ettei niissä tuulen pieksämissä varsissa kasva ennätyskokoisia kurppia, ei myöskään siinä kaikkein paahteisemmassa kohdassa. Tiedän koska olen kokeillut molempia. Nykyään ne kasvavat kohopenkissä, puolivarjossa tuulensuojassa ja alkuun vielä hallaharson alla, koska en olen vähän laiska karaisemaan taimia... Hallaharso on muutenkin mun lempituote, toki kaikessa kauneudessaan ei mikään silmänilo, mutta tomaatit ja kurkutkin närkästyvät yllättävän helposti jos aurinko pääsee porottamaan liika, mulla on niin likaiset seinät kasvihuoneissa etten olisi uskonut että aurinko pääsisi porottamaan niin että kasveja häiritsee, mutta väärässä olin siinäkin asiassa.

Turhan tarkka ei myöskään kannata olla, vaan syötävää voi lisätä sellaisella hyvinkin boheemilla otteella ja laittaa papuja, herneitä, salaattia jne kasvamaan vähän jokapaikkaan. Meillä tämän viljelytavan aloitti lapset, mutta aivan hyvin näytti herneet ja pavut kasvavan ja jäi kaikki tukemisen vaivakin pois kun tomaattinvarsi tuntui olevan ihan luonnollinen valinta tukikepiksi. Ylimääräisiä tomaatintaimia laitoin viimekeväänä rikkinäisiin ämpäreihin (mitä siis meillä tuntuu olevan aivan loputtoman paljon) ja ripustin kasvihuoneen katosta roikkumaan kun eivät enää maantasalle mahtuneet enkä raaskinut nakata kompostiin ja ihkahyvin nekin tuotti satoa.. Ehkä sellaista ikea-ajattelua pitäisikin lisätä näissä kasvatushommissa.

Siemenet on myös sellainen missä kannattaa lisätä omavaraisuutta, vaikkei maailmanloppu kolkuttaisikaan ovella, mutta tuntuu että jatkuvasti enenevissä määrin myydään eioota ja tavara loppuu keväällä kesken. Siemenomavaraisuutta kasvattamalla ei jää ainakaan ilman, eikä ainakaan ilman niitä omia lempilajikkeita. Tuossa kuvassa on paprikantaimia omista siemenistä jo vaikka kuinka monetta vuotta. Alkuperäisen lajikkeen nimi on unohtunut jo aikapäiviä sitten, mutta nuo ovat älyttömän hyviä, satoisia eikä niitä saa hengiltä mikään, ei edes minä.

Mikäli mietit omavaraisuuden lisäämistä eläinten kautta, mieti tosi tarkkaan. Talvi on pitkä ja ostorehuilla eläinten ruokkiminen näinä aikoina tulee kalliiksi ja eikä rehujenkaan sujuvasta saatavuudesta välttämättä ole takeita. Kylmiltään myös niiden hoitaminen saattaa olla yllättävän raskasta, se on myös sitovaa. On huomattavasti helpompi saada hoitaja koiralle kuin laumalle vuohia, mistä osa on lypsyssä ja loput karkailee. Kanit ja kanat ovat pieniä, helppoja ja kivoja mutta nekin haluaa talveksi lämpimän paikan ja jokapäiväisen hoidon. Tokikin kannustan kaikkia lisäämään omavaraisuuttaan maidon, munien ja lihan suhteen, mutta jos aloittaa nollasta niin pitää aloittaa pienestä ja ajatuksella. Meillä on paljon erilaisia eläimiä, mutta niitä on hankittu vähitellen lisää ja eläintenpidon sitovuuteen olen tottunut jo ihan lapsesta alkaen omien hevosten kanssa mutta siltikin se välillä yllättää kuinka raskasta se on marraskuussa, pilkkopimeässä räntäsateessa työnnellä kakkakärriä.

Muutenkin, nyt kun ajat ovat menneet varsin epävarmoiksi, suosittelen kaikille lämpimästi uhraamaan muutaman ajatuksen kotivaraan. Huolehtimaan että sellainen on olemassa ja ajantasalla.

http://majalevo.blogspot.com/2019/11/kotivarasta-ja-sen-vieresta.html tuosta pääsee lukemaan kirjotukseni aiheesta syksyltä 2019. Olipas mielenkiintoista itsellenikin lukea tuo, horisin siinä jotain että kotivara on hyvä pitää kunnossa vaikkei akuutisti vaanisi maailmanlaajuinen paiseruttoepidemia tai takapihalle uhkaisi läjähtää ohjus. Melko hätkähdyttävää kuinka paljon maailma on oikeasti muuttunut sitten syksyn 19, eikä tosiaan yhtään hyvällä tavalla.

Meille tuli syksyllä mangalitzoja, Laila ja Leila, kesemmällä täytyy laittaa possujen tinderiin haku päälle josko niille löytyisi karju. Muuten meillä hommat rullaa aikalailla totuttuja latuja. Perinteinen kevätlaji, eli kissat vs taimet, on jo varsin hyvässä vaiheessa. Taimet ovat toistaiseksi voitolla, mutta vasta on kasvamassa tomaatit, paprikat, chili, jalapeno ja munakoisot, eli sitten kun on loppujen esikasvatettavien aika, loppuu tila taimikaapista ja kissat pääsevät jatkamaan asemasotaa taimien kanssa avomaastossa