Majalevo: syyskuuta 2021

Kesä hujahti ohi käsittämättömän lujaa. Läppäri on ollut päällä näköjään viimeksi kesäkuun alussa, kun sain masiinan auki, sekin alkoi herjaamaan jotain päivitystarvetta kun edellisestä käytöstä on niin kauan. Läppäri odotelkoon päivitystään, koitan nyt päivitellä blogia sen sijaan.

Kesä vaihtui syksyyn ja taas on aika omavaraistelevien bloggareiden yhteispostaukselle. Muiden teksteihin pääsee kätevästi käsiksi tämän postauksen lopusta löytyvien linkkien kautta.

Kesäkuun kirjotelmassa näytän narisseen kiireitä. Väitin että toukokuu ja kesäkuu olisivat vuoden kiireisimpiä kuukausia, no eivät ole, ainakaan tänä vuonna. Kesän kuivuus lisäsi työmäärää kasvimailla varsin kiitettävästi. Ei sillä että olisin tänäkään kesänä saanut tehokkaimman kitkijän diplomia tai kaunein kasvihuone-palkintoa, mutta kasteluletkun telineenä olen kyllä seisoksinut vähintään pokaalin arvoisesti. Se kyllä kannatti, satoa tuli tosi hyvin. Suotuisimmissa sääolosuhteissa varmasti reilusti yli oman tarpeen mutta nytkin riittävästi. Täytyy olla tyytyväinen ja todeta että alan vihdoin oppimaan että mitä täällä kannattaa kasvattaa missä ja miten.

Yksi eniten stressiä aiheuttanut sato oli heinä, sitä menee talven aikana jokunen paali ja jos joku aiheuttaa takuulla vatsahaavan, on pelko heinän loppumisesta. Heinää tuli aivan valtavasti, yli tuplat verrattuna viime kesään. Heinätyöt itsessään oli aivan tikkusuoraan sieltä itsestään. Niitto, pöyhintä ja paalaus on ulkoistettu niille joilla on vehkeet ja osaaminen, mutta ne paalit siirtyy pellolta säilöön talkoilla joissa osanottajamäärä on jokavuosi yhtä mittava, eli minä, Mikko ja Eppu. Eppu ajaa mönkijää ja me Mikon kanssa kannetaan paaleja. Käveltyjä kilometrejä tuli yli 30 mieheen ja ne kilometrit käveltiin parikymmenkiloista heinäpaalia kantaen 35 asteen helteessä. Pari päivää ja yksi yö siinä lystissä vierähti. melkeen kuolin.

Uusia heinänsyöjiäkin on kesän mittaan ilmestynyt tontille, tai ei ne nyt ihan taivaalta tippuneet mutta melkein. Tuo ylläoleva kaunokainen on se edellisessä postauksessa mainittu heräteostos vasikka. Vasikka sai nimen Tuula ja nyt jo 3kk:n iässä, se on jo melkein yhtä iso kuin nuo aikuiset kyytöt. Tuulasta tulee valtava ja se on malliltaan kuin sohvapöytä kun vertaa hieman luisevampiin maidontuottajarotuisiin, huomattavan kaunis sohvapöytä toki. Rauha ja Hulina oli hetken vähän ihmeissään kun Tuula taapersi paikalle, mutta aika nopeasti ne totesivat että jaahas, edellinen tenava muutti pois kotoa ja tämmönen tuli tilalle. Naapurista lainassa ollut Sählä on siis palannut takaisin naapuriin ja Tuula tuli sen tilalle, joskin omaksi.

Uusia tulokkaita on myöskin nämä pienet pässipojat ja Hansu-kissan pyöräyttämä maailman kaunein pieni karvapallo. Karvapallo sai nimekseen Mortis Salonen.

Siinäpä oli kesän suurimmat käänteet eläinten osalta. Syksyä kohti mennessä toki on taas ajankohtaista tehdä myös niitä omavaraistalouteen liittyviä eläinhommia, eli pukkikilit siirtyivät pakkaseen samoin kun liuta keväällä kuoriutuneita kukkoja, muutama muukin lintu koko saman kohtalon.

Tästä päästäänkin vihdoin tämänkertaisen yhteispostauksen aiheeseen, eli jatkokäsittelyyn. Syksyllä tuntuu että kaikki aika meneekin kaiken työstämiseen syötävään ja säilytettävään muotoon. Lihojen kohdalla se käsittely on pakastaminen, en ole uskaltanut kokeilla mitään umpioimista tai muuta sellaista helposti pyrstölleen menevää metodia millä saa kätevästi koko porukalle mukavan yhteisen ruokamyrkytyskokemuksen, siksi siis pakastus. Tässäkin avainsana on kokemus, kun lihat pakastaa valtavina kimpaleina ja kokonaisina lintuina, ne tulevat käytettyä pakkasesta viimeisenä. Jauheliha ja soossisuikaleet sen sijaan eivät jää kuleksimaan. Toki fileitä ja paistejakin käytetään, mutta eniten lihaa kuluu sellaisessa nopeassa ja helpossa muodossa. Sähköllä toimiva lihamylly on tässä hommassa ihan ehdoton, käsin veivattava mylly on vähän työläs kun jauhettavaa on kilokaupalla. Tunnelma kyökissä käy käsinkosketeltavan kireäksi aamuyöstä kun myllyä on veivattu vuorotellen tuntikausia olkapäät sijoiltaan. Toki veivimylly on enempi linjassa omavaraisuusaatteen kanssa, mutta yhden myllyn takia tuskin kannattaa huonoa omaatuntoa potea.

Loppuaika kuluukin sitten hevi-osastolla. Kurpitsaa, kesäkurpitsaa, kurkut, tomaatit, chilit, paprikat, marjat, juurekset, omenat.. kirsikoita tuli kolme eli niitä ei onneksi tarvinnut työstää mihinkään säilyvään muotoon. Mulla ei ole edelleenkään niitä kauniita ja yhteensopivia säilyketölkkejä, tyylikkäillä etiketeillä. Säilöntäprosessi alkaa tölkkien ja kansien sinkkubileillä ja lopputulos on kirjava valikoima eri kokoisia ja mallisia purkkeja ja purnukoita. Tyylikkäiden etikettien sijaan on repsottava pala ilmastointiteippiä missä on tussilla tuherrettu osviitta sisällöstä. Miksi kirjoittaa vaikka karhunvatukkamarmeladi kun voi laittaa vain karhunV ja sitten porukalla arvailla että onkohan kyseessä mahdollisesti lettuhillo vai ankan kanssa syötävä hyytelö. Chilien kanssa tämä metodi on osoittautunut erityisen suosituksi, niitä olen säilönyt paholaisenhilloina, sweet chili-soossina ja sitten tömäkkänä sinä itsenään. alkaa lapsillakin pukata hikeä ihan silkasta jännityksestä kun aletaan arvailemaan sisältöä aistinvaraisen arvion perusteella.

Mehustaminen on kanssa yksi syksyn lempipuuhaa, jostain käsittämättömästä syystä lapset tykkää poimia marjoja. Musta se on tappavan tylsää ja yksitoikkoista puuhaa, vaihtelua tylsyyteen tuo nokkoset ja ötökät. Mehumaijalla saa torppaan sellaisen kivan sademetsäisen fiiliksen useaksi päiväksi. Nyt on onneksi jo se homma taputeltuna tämän syksyn osalta, on mehua, hilloa ja vähän viiniä.

Metsästyskausikin on alkanut taas, lihava lintukoira on tuupittu sohvalta puskaan makaamaan ja Lilja on ollut reippaasti Mikon kaverina pulustamassa. Lilja halusi oikein oman maastopuvunkin ja kyyhkysiä on syöty ja pakastettu ihan kivasti. Riista on myös oivaa valuuttaa vaihdantataloudessa, vaihdettiin nimittäin kyyhkyä ja kompostia rapuihin, niitä rapuja saatiinkin sitten jokunen ämpärillinen. Melkeen itkin ilosta, sellasta herkkua kun ei täälläpäin saa oikeen muuten käsinsä kuin kaupasta ostamalla.

Mullakin on kyllä metsästyskortti, mutta mitään muuta kuin kiekkoja en ole jokuseen vuoteen ampunut. täytyisi olla enemmän aikaa harjoitella ja hoitakoon riistanhankinta homman tässä taloudessa se joka sen parhaiten osaa.

Talvivakosipulit ja tavalliset sipulit onnistuivat nekin erinomaisesti ja ovat jo kuivumassa, potut odottavat nostajaansa, ne on siitä kivoja ettei tarvitse ryhtyä mihinkään sen suurempaan jatkotyöstämiseen vaan ne säilyvät ja käytetään sellaisenaan.

Näin kun asiaa alkaa oikein miettimään niin meillähän on vallankin kivasti pullat uunissa, se ei tällaisena katovuonna ole tosiaan mikään itsestäänselvyys. Lihaa on monipuolisesti koko talveksi sekä pakkasessa että vielä kasvamassa, perunat ja sille kaverit on säilöttynä tai odottaa säilömistään, kanat munii ja vuohia on lypsyssä kolme ja niistä saadaan maitoa, jäätelöä, jogurttia, viiliä ja juustoa ja mitä nyt jaksaa siitä maidosta laittaa. Heinääkin on yli vuoden tarpeiksi

Että mikäs tässä on ollessa, vaikka välillä vähän kiirettä pukkaakin.

Tässäpä linkit muiden teksteihin:

Vyöhyke 1

https://www.omavarainen.fi/l/syyskuu2021/

https://www.apilankukka.fi/suuntana-omavaraisuus-2021-osa-9-osterivinokas/

Vyöhyke 2

https://omatupajatontti.blogspot.com/2021/09/herukkaurakka.html

https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2021/09/nokkosen-ja-lipstikan-kuivaaminen.html

Vyöhyke 3

https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus2021-osa-9/

https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2021/09/suuntana-omavaraisuus-2021-osa-9.html

https://mikaita.fi/?p=828