Huh hellettä

Taannoisten takaiskujen jälkeen päätin pitää yön yli lomaa kaikesta eläimiin, kasvimaihin ja perinneruokasählinkeihin liittyvistä puuhista. 

Mökkeily on just parasta siihen. Isoimmat tenavat kyytiin ja menoksi. Perillä kohteessa lapset järveen ja itse varjoon. 

Sitten kun vuorokauden loma oli lusittu, jatkoin kotona harrastelua. Maunoponilla satula ja ratsastaja selässä viimeksi vuosi sitten. Ja nyt taas. Ensin poni sairasti ja sitten kun poni alkoi toipumaan niin mun jalka murtui. 

Edelleen katkinainen jalkani pitää kyllä huolen siitä ettei nollakuntoinen poni ja nollakuntoinen kuski rasitu liikaa. 

Vähän hassua kun tuo kuvassa töröttävä jalka on tosiaan poikki, jos ei tietäis ni ei ees huomaisi. 

Nyt alkaa olemaan se paras aika vuodesta kun voi lompsutella tonttia ympäri ja keräillä koriin eväät ihan tuoreeltaan. 

Tomaattikastiketta..

Ja tottakai paljon jäätelöä. 

Kävin lääkärissä tänään. Jalka luutuu, hitaaaaasti mutta jotain kuitenkin tapahtuu. Seuraava kontrolli lokakuussa, silloin jalan katkeamisesta on melkein vuosi. 

Kotivoin valmistus, ihanan helppoa

Voin tekeminen on ollut työnalla jo jonkun tovin. Saatiin separaattorikin hankittua muutaman käänteen jälkeen. Iänvanha separaattori kaunisti (osittain)laatikossaan ruokailutilaa melko pitkään. Aina tuli jotain muuta, eikä ehditty tutustumaan värkin sielunelämään. Sitä muuta on taas piisannut tällä tontilla niin että loppuu tunnit päivästä kesken. No mutta nyt päätettiin ryhtyä toimeen. Mittavan puhdistus operaation jälkeen kaivettiin jostain kansallisarkistosta kokoamis- ja käyttöohjeet. Netistä löytyi video missä karjalaismummo separoi maitoa sutjakan sukkelasti, linnut lauloi ja homma näytti epäilyttävän helpolta.

Kotivoin valmistaminen on kaikkien ohjeiden mukaan ihan naurettavan helppoa.

Lypsetään lehmä.

Separoidaan maito.

Vatkataan kermasta voita.

Aivan niin.

Lypsy sujui kivasti, niin kuin se aina sujuu tuon meidän mallikelpoisen lehmän kanssa. Sitten alettiin syöksyä rotkoon. Päätettiin odottaa että lapset nukkuu, odotettiin siinä vähän jotain muutakin että kello on varmasti riittävästi. Kaiken sujuvan tekemisen perustahan on myöhäinen ajankohta, väsymys lisää tunnetusti suorituskykyä ja ajattelun sujuvuutta.

Separaattori kyökinlattialle töröttämään, lämmitin mahtipontisesti useamman litran maitoa, tämä on niin helppoa hommaa ettei tarvitse harjoitella millään pikkutilkoilla.

Mikko veivasi separaattorin käyntiin, kaadoin maidon säiliöön ja kun härveli saavutti riittävät kierrokset, avattiin hana. Tässä kohtaa maidon piti kulkea siihen johonkin juttuun mikä erottaa kerman ja kurrin eri suppiloiden kautta omiin astioihinsa (opetusvideolla oli tottakai kukallinen kermakannu).

Niistä suppiloista sitten lirahtikin ihan sopuisasti pikkutilkkaset kunnes se masiina päätti sakata, veiviin ilmestyi ihan älytön vastus ja maitoa alkoi tursuamaan jokaisesta mahdollisesta raosta suoraan keittiön lattialle. Onneksi hanan sulkeminen sentään esti koko säiliön tyhjentymisen eikä menetetty kaikkea maitoa kerralla.

Kokeiltiin uudestaan, sama tulos. Tässä kohtaa oli jo vanhin lapsistakin hälytetty moppaamaan maitoa lattialta.

Mikko purki värkin, kokosi sen uudelleen ja taas ryhdyttiin (itse avasin siiderin tässä vaiheessa), kello luonnollisesti lähenteli jo puolta yötä. Nyt saatiin jo jokunen desi kermaa oikeasta tötteröstä. Taas purkaminen, kokoaminen, lisäohjeiden kuukkelointi ja muut manööverit. Näitä sitten toisteltiin ja lopulta saatiin puolisen litraa kermaa kippoon ja huomattavasti isompi määrä maitoa pitkin pöytiä ja lattioita.

On muuten kohtalainen homma tollasen separaattorin puhdistaminen, samoin keittiön lattian.

Kerma kaappiin kylmenemään ja nukkumaan.

Seuraavana päivänä yritin etsiä monitoimikoneeseen sitä sellaista pallopääosaa, no en löytänyt. Suunnitelma oli siis sellainen että kone vatkaa kerman voiksi ja mä katselen vierestä.

Sujuuhan se sähkövatkaimellakin, käsistä vaan tuppaa lähtemään tunto, siitä jääkaapissa olleesta kermasta oli myös osa mystisesti kadonnut, kuulemma myslin sekaan. Ei ollut mikään parin minuutin homma. Täytyy jostain löytää sellainen veivattava voikirnu.

Voin pesu ja suolaus olivatkin ainoat suunnitelman mukaan sujuneet osuudet. Onhan sekin jo jotain.

Hyväähän se oli, kaiken tuon tösäämisen jälkeen olisi kyllä ollut ihan älytön pettymys jos se olisi ollut pahaa. Leivoin leivän ja syötiin suurin osa köntistä samoin tein lämpimän leivän päällä. 

Mä kyllä luulen että tämäkin on sellainen homma mikä vaatii tuhannen toiston verran harjoitusta ennen kuin se alkaa sujumaan sillain karjalaismummomaisesti vihellellen.

Onhan se kuitenkin ajatuksena ihan lohdullinen että satavuotiaana voi takana olla niin monta harjoituskertaa että ollaan voinkin suhteen omavaraisia.