kevätkevätkevät

Mä haluaisin meille kotiin pallomeren.

Pallomeri ei nyt kyllä liity yhtään mitenkään mihinkään, toi kuva vaan sattu mun silmiini ja laitoin sen sitten tohon.

Nyt on ollu kyllä ihan mahtavat kelit. Hevosten tarhat alkaa kuivua, mun hevi-osasto kasvaa (tallissa, satulahuoneen ikkunalla turvassa), kersat viihtyy pihalla ja kaik on ihanasti. Vielä kun joku pesisi meillä ikkunat ja mitä niitä muita keväisin suoritettavia asioita nyt oli.

Muhun on nyt iskenyt joku mauttomista mauttomin vaihe, olen huomaamattani alkanut hamstraamaan hevosille kaikkea kiiltävää ja kornia. Maunolla on jos jonkunlaista timangipantaa ja kiiltonahkatöppöstä, karvoilla ja ilman. blingiä on raipassa ja kypärässäkin. Nyt vaan täytyy varmaan hankkia niitä sellasia asiallisia varusteita jos vaikka revittelis johonkin valmennukseen asti. Paksu poni timangikuorrutteella ei varmaankaan oo hyvä. Vähän liian tuksu.

ituhippeily vastatuulessa

Ituhippeily on vaativa laji näiden otusten kanssa. basilikat ja tomaatit kasvaa häkeissä. Opin virheistäni kun kissat järjestään syö kaikki yritit heti kun ne vähänkään pilkottaa mullasta. Paavokoira yhtenä keväänä tuhosi kaikki tomaatit hyppimällä just sille pöydälle missä ne oli, tottakai ne multapaakut taimineen piti vielä sitten levitellä pitkin lattiaa jotta tuho olisi täydellinen.

Koska mulla on noita taimihäkkejä rajallinen määrä, päätin kokeilla viihtyiskö kurkut ja kesäkurpitsat tallissa satulahuoneen ikkunalaudoilla. Ne taimet oli tossa jo reippaasti matkalla, autotallin lattialla odottelemassa että Pikkujäbästä loppuu patterit ja mä saan sillä aikaa roudattua taimet talliin. No ne kalkkunat, ne saamarin kalkkunat oli onnistuneet karkaamaan ja siellähän ne oli möyrimässä taimissa.

Ei tainnu kalkkunat ottaa huomioon sitä että saattaapi käydä niin ikävästi että kurkkujen ja kesäkurpitsojen tilalla meillä syödäänkin kalkkunaa.

Mutta jotain positiivista, vastatuulessa ollut poniratsastus on taas alkanut sujumaan. Talvi on ollut suorastaan helvetillinen ulkoratsastusta silmällä pitäen, eli poni on liikkunut vaihtelevasti ja aika vähäisesti. Liian usein olen myös ratsastellut ilman satulaa mummoravia körötellen ja puhelimessa puhuen kenttää ympäri (lumessa näkyi kiusallinen issikkaovaalirata..hmm). Mauno kun on lihaksistoltaan tosi vaiheessa ja muutenkin ikäistään paaaaljon jäljessä vähän kaikessa niin sille oikeen liikkuminen on tosi raskasta ja nyt talven keventelyn jäljiltä sen työmoraali on myös melkoisen heikko. Tähän soppaan ympättynä satulaongelmat ja lihasjumit niin tulos on melkoisen haastava. Olen nyt pariviikkoa palautellut ponia oikeisiin töihin. Taipumaan edes vähän, rentoutumaan edes vähän ja kantamaan itseään edes pieniä pätkiä. Kyllä se ehkä tästä taas. Valmennukseen olis kiva päästä.. Onneks kohta on kesä, kesällä poneilla ei ole lomaa, ponit lomailee sitten suosiolla sen pahimmat rospuuttokelin. Paavoponi on kyllä niin ansiokkaasti painanut hommia koko talven (asuuhan se maneesitallilla niin mikäs siinä) että se saattaa saada jonkin viikon kahen pätkän olla vaan laitumella.

yllättävän hyvä maanantaiksi

Tässä touhussa alkaa olla niin positiivinen meininki että alkaa jo vähän jännittää että mikä fiasko nurkan takana vaanii.

Lauantaina pakotin koko perheen kävelylle, tepasteltiin sitten jostain selittämättömästä syystä vähän toiseen suuntaan kun yleensä ja katos vaan mitä löytyi, naapuri oli näemmä tehnyt tien isojen peltojen ympäri, ihan tossa meitä vastapäätä. Mies tiedotti että tie ilmestyi jo pari vuotta sitten, no ei kaikkea voi ihan heti huomata. Tämä tie siis parantaa mun maastoilumahdollisuuksia ihan huomattavasti. Se latu on ympyrä, iso ympyrä, siellä ei ole tukkirekkoja eikä viisillä paripyörillä ja kolmehehtaariavetäisylläkääntävällälaitteella varusteltuja koko tien levyisiä traktoreita eikä hevosia kivittäviä tai niitä päin uuden vuoden pommeja heitteleviä idiootteja. hyvä!

Sunnuntaina löytyi pikkujäbälle ihan paras temmellyskenttä. En olisi ikinä uskonut että hoplopista voisi olla näin paljon iloa. Ihan ykkösmesta tollaselle vähän toimeliaammalle pikkujäbälle. Mulle kyseinen puuhastelupaikka on ollut aikaisemmin yhtä viihtyisä kokemus kuin kesäloma keskitysleirillä. Isomman kanssa kun se tarkottaa sitä loputonta odottamista ja tylsistymistä korvat verta vuotaen. Pikkujäbän siivellä tämmönen vanha haukkakin pääsee hivuttautumaan pallomereen ja pomppulinnaan. tosi jees. Muutaman tunnin riekkuminen parantaa melko tehokkaasti myös unenlaatua.

Isompi yllätti tänään heti aamusta, nukuin pitkäksi ja tuli vähän kiire. Tyttö oli sekunnissa hereillä, toinen sekunti meni pukemiseen ja syömiseen. Ilman huutoa, lahjontaa, kiristystä tai uhkailua. Todella hämmästyttävää. Eilen se opetteli taas korkkarikävelyä, hitto että sekin on jo iso.. kraaah.

Pikkujäbä on oppinut kynäotteen, osumatarkkuuskin on parantunut niin että se piirtää jo jonkun viivan paperiinkin. Syökin jo ite, kauheeta kun sekin on jo iso.. toinen kraah!

Nyt paistaa niin kivasti aurinko että hyödynnän päikkärimomentin juomalla kupin sumppia terdellä ikäkriisin parissa.

Kalkkuna maailman katolla

Melko kaunis eläin... Tavallaan.

uskomushoitoja ja hoito uskomuksia

Mä olen kaikessa tässä ituhippeydessäni uponnut melkoiseen suohon. Elämä olisi todella paljon helpompaa jos pystyisi elämään niin että tuikkaisi kananuggetit mikron kautta lasten lautasille, ratsastaessa ei_niin_toimivan hevosen vaan tylysti rytyyttäisi ruotuun miettimättä onko se jostain kipeä vai onko vika planeettojen asennoista. Luottaisi terveyskeskuslääkärin lottoamaan diagnoosiin (terkut sille yhdelle sankarille, se ei ollut kevätväsymys vaan keuhkokuume) ja siihen että ei se kaupan setä ihmisille mitään ihmisravinnoksi kelpaamatonta jätettä myy.

Ahdistus ravinnosta on kytenyt jo pitkään ja sen olen jo melko pitkälle saanut selätettyä, lisäaineeton ruokavalio on ihan tosi pop ja siihen pyritään. Itse teen niin paljon kuin mahdollista. Tässä ympäristömyrkkyjen keskellä elellessä se puolivuosittainen mäkkiateria tuskin on kuolemantuomio.

Mutta sitten se tuorein ahdistus. Liittyy ylläri ylläri hevoseen, hevosharrastus on loistava temmellyskenttä kaikille mahdollisille uskomushoitoja tuottaville toimijoille. Kukkaisterapiaa, reikihoitoja sitä tätä ja tota, shockwavet päälle ja chiasiemeniä torveen niin hyvä siitä tulee. Kaikki on tietysti ihanan kallista ja tulokset näkyy joskus sitten. Minä uskon placebo vaikutukseen, ihmisillä. Eläin ei ymmärrä että nyt on hassattu niin monta saturaista voimaannuttaviin männynkäpyihin että on syytä tervehtyä ja lakata kipuilemasta. Sitten on niitä juttuja jotka toimii, sitten on niitä juttuja jotka on vaan markkinoitu niin taitavasti että kaikki luulee että se toimii. Onko oikeasti mahdollista että hevosen kokoiseen lihakimpaleeseen vaikuttaa mikään pieni magneettihippunen? mikroverenkiertoa elvyttävä väristely? silloinhan sen hevosen pitäisi reippaalla harjaamisella olla joko hengetön tai huippukuntoinen.

Kaikilla on oma mielipiteensä, kaikkea täytyisi ainakin kokeilla ja jos et kokeile olet huono hevosenomistaja (tai laaman tai alpakan tai mikä hyvänsä lemmikkimarsu nyt sattuukaan olemaan terapian tarpeessa). Minä (anteeksi vaan nyt) kieltäydyn potemasta huonoa omatuntoa siitä etten hassaa perheen ruokabudjettia (ja isoa osaa muistakin budjeteista) kokeilemalla eri uskomushoitoja sillä perusteella ettei niistä mitään tutkittua hyötyä ole muttei varmaan haittaakaan.

Ongelma tässä nyt on sitten siinä että mitä ihmettä mä voin tehdä ton teinihevosen kuntoutumisen eteen. Uskon siihen että aika parantaa jos sen joku parantaa, mutta jotain tietysti voisi sitä odotellessa kokeilla.

Unelma elämää

Mulla on nuha, talvi tuli taas, koululainen tarvii herättää liian aikaisin enkä mä ees tiedä mikä musta tulee isona. Silti kun mä aamulla kahlasin lumihangessa (crokseilla jotka täyttyivät lumesta) aivan tautisen väsyneenä talliin mä muistin taas jotain tärkeetä..

Tämähän on sitä mitä mä halusin, tässä on nyt kaikki se mistä mä haaveilin jo teinivuosista lähtien. Tuli vähän syyllinenkin olo, onko ookoo olla vasta vähän yli kolmekybänen ja tyytyväinen elämäänsä? tottakai on jotain haaveita mutta ne on pikkujuttuja ja ihan toteutettavissa jollain aikataululla, sitten on niitä toiveita joita ei vaan voi toteuttaa ja sen asian kanssa on opittava elämään, niinkuin se ettei kuolleita voi herättää henkiin.

Mulla on tämä kaikki ja mulla on aikaa nauttia tästä kaikesta. Kuulostaa aika hunajaiselta ja lopa semisti leuhkalta. Kaikki mitä mulla on ei ole suurta, kallista eikä kullattua. Joidenkin mielestä se mitä mulla on, on vähäpätöistä ja kaukana unelma elämästä. Toiselle tämä elämä olisi just sitä täydellistä luksusta, mutta jostain syystä sen hankkiminen ei onnistu välttämättä koskaan.

Mä en tarvitse mitään lisää, multa ei puutu mitään tärkeetä. Sen hemmetin mukulakivimaasturi-ympäristörikoksen hankin kunhan palaan taas duuniin ja tarvitsen auton, kenkiä, laukkuja ja rytkyjä hankin kasapäin sitten kun tarviin niitä, en mä tässä kotona tartte kun verkkarit ja toppahousut.

Mulla on nää tenavat, elukat, talo ja tilukset. Niin ja parisuhde maailman parhaan tyypin kanssa. Mulla on myös sitä aikaa nauttia siitä kaikesta. Leivän päälle voi laittaa ylähuulen ja etusormen, leivän päälliset ei oo tärkeitä, se leipä itsessään kyllä on.

Kevät ja vauvakuume

Keväisin mulla pukkaa vauvakuumetta, nämä pikkupalleroiset pitää kyllä huolen siitä ettei vauvakuume ilmene oman vauvan haikailuna mutta ne eläinlapset.. Pitäisköhän sittenkin hankkia pari nuorempaa lammasta ja pässi, onhan karitsat niin ihania. Sitten onneksi muistan että ne on joskus muutakin kun ihania.

Silloin kun meillä oli vielä pässi ja noi lammasneidit oli nuorempia tuli niitä karitsoita, tuli myös niitä joita emo ei hoitanutkaan, se on melekosta rallia käydä niitä ympäri vuorokauden pullolla ruokkimassa. Vielä karumpaa on sitten kun ne on tehtävä syötäväksi, kun ei millään voi kaikkia pitää vaikka haluaisi.

Ei tarvitse kun vähän muistella menneitä ja katsella paria vanhaa kuvaa niin talo pysyy pässittömänä ja lampaat saa vanheta rauhassa ilma uusia jäseniä laumaan.

Kissanpennut ne vasta söpöjä onkin. Onneksi niitäkin on viisi, eli yhtään uutta pentua ei tarvita. Kaikki ne viisi on naapureiden navettakissojen jälkeläisiä, kaksi kateista käy ulkona, loput on sisäkissoja. Paitsi se yksi huoli ja murhe joka nyt on päässyt karkailun makuun. Mokomakin vanha räähkä joka ei todellakaan pärjää pihalla ja jolta karkaa mopo rotkoon heti kun se ulos pääsee. Se on sisällä maailman kesyin, kiltein ja ihanin kissa. Se on näistä se joka tahtoo hengailla eniten ihmisten kanssa, se on myös se joka pihalle päästessään villiintyy aivan täysin eikä päästä ihmistä lähelleen. Tänään sain sen kiinni ihan tuurilla. näin kun se istuskeli heinäpaalien kupeessa, pääsin hivuttautumaan niin lähelle että tiikerin loikalla sain sen napakkaan niskalenkkiin ja kannettua sisälle. nyt se kehrää tossa mun sylissä, joskin taas laihtuneena. Olen mä sitä tonne tallille ruokkinut mutta silti se on taas ihan riuku.

Sitten on se pahin ja kallein kuume, nimittäin varsakuume. Olen taas ihaillut teinihevoselle sopivia sulhasia. Onneksi se tamma ei ole astutuskuntoinen. Lompakko ja hermot kiittää. Varsat on ihania, mutta se koko rumba että tamma on tiineenä (voi lykästää laakista ja kaikki menee ihanasti mutta yleensä ei) ja että se varsa on turvallisesti, terveenä ja ehjänä maailmassa.. onneksi ei nyt pysty.

urotekoja

Tarvitsin pari kopiota, ei kuulosta sinänsä työläältä mutta meidän onnelan monitoimilaitteen muste loppui jo joitain vuosia sitten. Silloin kun harrastin vielä palkkatöissä käyntiä niin sain näppärästi kopiointi ja tulostustarpeet hoidettua siinä samalla. Nyt niiden muutaman mitättömän aanelosen takia tarvitsee nähdä aivan kohtuuton vaiva. Tuskanhiki alkaa valua siinä kohtaa kun mieleen hiipii se karu tosiseikka että mies on alkanut matkustaa työpaikalleen biojäteastialla, vaikka mä siitä autosta aina niin rumasti puhun niin biojäteastiassa on kuitenkin etunsa, se on jatkuvasti liikenteessä, mikä tarkoittaa sitä että se on tankattu, akussa on potkua, se ei ole jäätynyt osaksi ikiroutaa, siinä on jarrut ja se on kuitenkin suht tuore, mikä takia sillä matkustelu on kuitenkin nautinnollisempaa kuin tuolla ajoneuvo beellä.

Ajoneuvo bee on se ässä hihassa, auto joka hankittiin siksi että jos sattuu tarviimaan. Mä tarvitsen nyt aika vähän autoa ja on melko turha hankkia pihaan seisomaan jotain kunnollista (lue kallista) autoa, noiden uudempien kippojen kanssa taitaa olla vähän ongelmallistakin se ettei niitä jatkuvasti käytetä. Uudemman kun hylkää pakkaseen seisomaan, ennen juhannusta on turha edes haaveilla sen käynnistämisestä. Tän ikäneito nissanin korjaa kuka tahasa kädellinen nippusiteillä ja jesarilla, sen auton minkä mä tahtoisin korjauksesta huolehtii (tai siis korjauksen delegoinnista haalaripukuiselle) se kauluspaitavillatakkihenkilö marmoritiskin takana. Nippusiteet ja jesari tulee kuitenkin taloudellisemmaksi kun auton vierailut biliassa.

No joo, ei siinä sitten muuta kun tuumasta toimeen. Avaimen takia järjestettiin suuretsinnät, pikkujäbän penkki työllä ja tuskalla tuli siirretyksi toiseen autoon, mies viritteli kaukaa viisaana aamulla klo 5 erinnäisiä latureita ja lämmittimiä ettei mun hyvin lyhyt pinna käynnistymättömien autojen suhteen aiheuta mitään taloudellista katastrofia. Mies on kyllä alkanut viime vuosina osoittamaan loistavia kriisin hallinnallisia taitoja, se on myös selkeesti oppinut tuntemaan akkansa. Mähän olin jo päättänyt että jos kippo ei pelitä niin mä voin sen ilman sen suurempia perusteluja toimittaa paalaamoon ja hankkia (volvon)mukulakivimaasturin tilalle.

Koska talvi nyt tulikin takaisin jouduin myös etsimään valtavat määrät villalumppua pikkujäbän lämmikkeeksi, itselleni jouduin etsimään vähän vähemmän eläimelle haisevat toppareleet. Sitten tietysti ne kopioitavat paperit ja se käsilaukku ja se kreikkalais-roomalainen painimatsi että pikkujäbä on tamineissa ja turvaistuimen vöissä. Hirvee duuni, oli jo aivan loppu tässä kohtaa.

Kopiokoneet ovat hitaita, ihan helvetin hitaita. Pikkujäbä sen sijaan ei ole, eikä opettajainhuoneita ole suunniteltu menninkäisille jotka eivät tottele vielä peruskäskyjä (istu, maahan, paikka). Ne toppavaatteet, hidas kopiokone ja sylissä rempoileva toppavaatteisiin puettu löysä ja valuva pikkujäbä...huaaah.

Koko tämä sirkus maanantaina ennen puoltapäivää saa mut harkitsemaan vahvasti musteen hankkimista.

Hankkimisesta tulikin mieleen että palkitsin itseni tästä suorituksesta tilaamalla ponille uutta vaatetta ja lisäsuojuksia jalkoihin (teinihepan kanssa klinikoilla ramppaaminen on käynyt niin kalliiksi ettei se saa mitään uutta, sairastakoon määrärahoillaan), fiksuna tilasin ne kamat suoraan kotiovelle, se olikin huikeat +5€ toimituskuluihin. Mutta vitonen on halpa hinta siitä että mun ei tarvitse lähteä sinne postiin kanniskelemaan loimilaatikoita ja pikkujäbää. Postiin on myös täällä peräkylällä niin tolkuttoman pitkä matka että on halvempaa tilata kamat suoraan kotiin kuin ajella halvalla bensalla pitkin kyliä.

mihinkään mitenkään liittymättä mutta olihan sievät leipätikut, nimen omaan oli, mä söin sitten ne kaikki.

 ja kissa söi ruusut.

Voi olla että ihan tässä lähitulevaisuudessa revittelen ja kirjoitan sitten lisää kun on jotain järkevää kirjoitettavaa tai edes joku idea ohuesta punaisesta langasta..

Ällömakiaa

Tuli akuutti makean himo. Suklaakakkupohja terästettynä suklaapikakahvijauheella. Kerma-demerarasokeri kinuskia pohjan päälle. Kinuskin päälle vähän jo väsyneet banaanit viipaleina ja loppu kinuski roiskittuna banaanien päälle. Uskomattoman ruma tekele (puhelin otos taas korostamaan rumuutta) mutta makean nälän tämä suklaakinuskibanaanitorttu tappaa ihan välittömästi.

Ihanan seesteinen lauantai.. ja muuta hunajaista.

Facebook on sellainen joka aiheuttaa mussa hirvittäviä pistoksia ja omantunnon tuskia. Superäitien lauantaiaamujen päivitykset.. On herätty aamuyöllä laittamaan perheelle aamiaista, lapset hymyilee ja mies on pulkkamäessä niiden nappuloiden kanssa (mä en vaan tajua et miten ne samat nappulat voi samaan aikaan pulkkailla, syödä onnellisena aamiaista, askarrella jotain tosi kaunista ja luovaa ja laulaa virsiä) sitten lähdetään yhdessä hiihtoretkelle, ikeaan, hoploppiin ja etelänlomalle.. niin ja tehdään se suursiivous siihen ennestään täysin steriiliin kotiin. Ei meillä, voisin tietysti kokeilla päivittää eiliset pullat ja leivät (jotka leivoin päivällä, silloin kun pikkujäbä veti siestaa, en aamuyöllä) ja väittää että nykersin ne ennen kuin muut heräsi.

Viikon treenasin ja fiilistelin ponin kanssa super hyvällä kentällä, aurinko paistoi ja kevättä pukkas. Tänään mä sitten heräsin ja joku oli pilannut kaiken. Läpsykkäät lunta tulvillaan tepastelin aamutalliin sitä vee alkuista suomenkielen käytetyintä sanaa hokien. Mietin jotta pitäisikö raahata poniini maneesille vai pysyä pirtissä kiukuttelemassa. Kentällä ei siis voi ratsastaa koska lumi ja sen alla oleva sula hiekka tekee aivan tuhannen päiväset klunssit kavioihin, saa ne hevosen jalat rikki vähemmälläkin vaivalla.

Muita elämänlaatua edistäviä seikkoja on vesikatko, ilmoittamaton sellainen. Mihinkäs sitä nyt vettä tarttis näin keskellä lauantaipäivää ja multitalentti pikkujäbä joka oppi avaamaan lapsiportin. Ihmettelen vaan että kenelle noi rakennelmat on suunnattu jos pikkujäbä 1vee ja 6kuukautta sellasen oppii avaamaan, toi nappula ei siis oikeasti ole mikään poikkeuksellisen fiksu yksilö, vaan sellanen pikkuisen puuhakas..

Onneks sitä lunta ei ihan noin paljoa ole, marttyrin kruunua kiillottaakseni käytän vanhoja kuvia.

Ai mutta enhän mä edes pystyisi tekemään suursiivousta tai muuta sellaista aikuisten lauantaipäivien askaretta kun sitä vettä ei tosiaan tule. hyvä!

kesä fiiliksiä

Mä fiilistelen jo ihan täysillä kesää. Kaivoin vanhoja kuvia koneelta ja kuvittelen itseni tohon pihalle aurinkoon. Istuisin aamusta iltaan terdellä kahvikupin kanssa, ratsastaisin paleltumatta, hevoset olis laitumella ja voisin vähän hoivailla hevi-osastoa kasvihuoneella, pikkujäbä osallistuisi kaikkeen sillain seesteisesti ja kivasti. Totuus on vaan taas jotain muuta, kirmaan koko kesän usain bolttina maailmaa valloittavan pikkujäbän perässä. Tänään piti pitää tallin kevätsiivoustalkoot, talkooväkenä minä ja pikkujäbä. Meni jotain minuutteja kivasti, sitten pikkujäbä keksi miten tallin oven saa auki. Talkoot loppui tallin osalta siihen ja siirryttiin suosiolla tepastelemaan päättömästi pitkin pihaa. No muutama hassu vuosi ja sitten varmaan tuo vähän tasottuu.. ja siitä muutama vuosi vielä niin se istuu koneella liikkumatta yhtään mihinkään.

 Wanhaa matskua, kun toi isompi oli vielä paljon pienempi eikä pikkujäbä ollut vielä syntynyt.

 Kesällä lantalakin on paljon kivemman näköinen..

 Toi on mörskä (edellisen omistajan ristimänä), siinä on asunut 7henkinen perhe, huikeeta! kaksi pientä huonetta, tilaa yhtä paljon kuin meidän olohuoneessa. Pitäisi kunnostaa toi. Kuva on otettu silloin kun me oltiin just muutettu tähän, viime kesänä mies laittoi tohon uuden peltikaton.

 Terde, mä niin nään itseni tossa kahvittelemassa auringossa.

Taas vanhaa maisemaa muuton ajoilta. Tossa missä näkyy peltoa on nyt ratsastuskenttä. Valkoinen talo taustalla on meidän entinen, ei siis muutettu kovinkaan kauas.

Väsyttävää seuraa

Nimittäin nämä meidän elukat ja pikkujäbä. Nyt on se hetki päivästä kun mun pitäisi toimia, tarttis laittaa pyykit kuivumaan, siivota pupujen häkki, saada ruoka tulille ja mitä näitä muita harjoitteita täältä työleiriltä löytyy päivittäin toteutettaviksi. Niitä juttuja joiden tekeminen on vaan biljoona kertaa iisimpää silloin kun pikkujäbä on siestalla. Tekemisen sijaan jään istumaan paikoilleni ja päiväunia kaivaten nuokun onneni ohi tässä penkillä. Talo on aivan hiljanen, elukat sammui samalla aikataululla pikkujäbän kanssa, aurinko paistaa ja mä vaan nuokun.

Mä en voi mennä päikkäreille, en siksi että pelkäisin niiden pyykkien puolesta vaan siksi että mun tuurilla pikkujäbä herää niin että mä olen ehtinut nukkua ehkä vartin. Liian lyhyet päikkärit tekee loppupäivästä aivan infernaalista painajaista.

Nyt vaan tää homma on jotenkin luisunut siihen pisteeseen että hommaa riittää 07-23.00 väliselle ajalle enemmän kuin tarpeeksi, tallissa käyn vielä viimeiset heinät heittämässä puolen yön aikaan (mies käy klo 05 heittämässä aamuheinät) ja herätyskello kertoo järjestään joka ilta että herätykseen on aikaa 5 tuntia ja joitain minuutteja. elukat ja pikkujäbä pitää huolen siitä että ainoa hiljainen hetki päivässä on se niiden päikkärihetki.

Se päikkäri hetki päättyi nyt. Kivaa! pikkujäbä pääsee ripustamaan pyykkejä..

kouluratsastusta..

Kuviokellunta, tuo vakava ja ryppyotsainen ratsastuksen laji (mun mielestä ihan kuninkuuslaji..) saa ihan uusia värinöitä kun sitä harrastaa toisinaan ei niin tyypillisellä kalustolla.

Eihän sitä päivittäin tietenkään tule ratsastettua tandemina koiran kanssa mutta joskus jonkun juomahaasteen sattuessa kohdalle joutuu revittelemään.
Mies ehdotti kalkkunaratsastusta, en suostunut. Pikkuponi varmaan olisi saattanut sietääkin selässään räpistelevän kalkkunan, mutta päätin nyt vakuutusyhtiön mieliksi olla kokeilematta.

Ruisleipää

Pitkästä aikaa sain aikaiseksi ryhtyä tusaamaan ruisleipää. Itse värkättynä se on ihan törkeen hyvää eikä se nyt mitään aivottoman työlästäkään ole, aikaahan se toki ottaa mutta voi sen ajan tuhlata huonomminkin. Huono puoli tossa itse tekemisessä on se sotku.. Ruistaikina on aivan jäätävää neuvostobetonia ja taikinan loppujen poistaminen kiposta, lavuaarista, viemäristä, lapsista, lemmikeistä ja perintökristalleista on lähes yhtä helppoa ja nopeeta kuin pyöröovesta hiihtäminen.
Tein kotikemistinä pikkuisen makutestin tai oikeastaan tuotetestauksen samalla, korvasin osan jauhoista ruisleipäaineksella (tmv.) jossa ainakin tekstin mukaan oli juuri mukana. Ei se huono ollut. Kaikkea sitä löytää kun jättää kääkylät kotiin ja lähtee yksin kauppaan hengailemaan. Hengailin siis jauhohyllyllä pitkittääkseni ravinnonhankintaprosessia.. säälittävää kyllä.

Aina kun laittaa ennen ja jälkeen kuvan niin kannattaa pyrkiä siihen että siinä jälkeen kuvassa on tuotteesta enää kalutut muruset jäljellä. Tottakai kannattaa myös panostaa kuvien laatuun, huonolla puhelimella otetut mössöotokset on aina kauniita.

kukkoa viinissä

Kanalassa alkoi olemaan liikaa kukkoja, neljä kukkoa ja neljä kanaa. Kukot teki niitä kukkojen asioita sellasella tarmolla että alkoi käymään kanoja vähän sääli. Ne kukot ei myöskään ole erityisen hiljaisia kappaleita joten... päätettiin pitää syömingit. Kukkoa viinissä siis! pataan päätyi Hans-Jurgen ensimmäinen (nyt kanalan kuninkaana toimii Hans-Jurgen 2.0) ja sen kaveriksi nimetön teinikukko. Hans-Jurgen ensimmäinen ei ollut luonteeltaan siitä mukavimmasta päästä eli valinnan tekeminen oli enemmän kuin helppoa. Ajatus tietysti omien elukoiden syömisestä on aina vähän sellanen nihkee mutta useamman tunnin punkussa kylpenyt kukko tuoksuu niin hyvälle ettei vatsa anna yhtään tilaa tunteilulle.

Otin kyllä kuvia annoksesta lautasella mutten niitä tähän lähtöön löytänyt, ainoa otos missä noi kukot ruokana esiintyy on tämä puhelinlaatuinen otos meikäläisestä kauhan varressa, tukasta päätellen suoraan hevosen selästä laskeutuneena.

Viinikukon kylkeen askartelin ihan järkyttävän tylsästi ja kliseisesti kermaperunat, salaattia, patonkia ja lasiin loput punkusta. Ei tarvitse ihminen muuta ollakseen tyytyväinen.

Lampaat, kanat ja kukot saan näiltä omilta tiluksilta lapioitua kitaani ihan kivuttomasti mutta mun hevonen kun teurastettiin niin siinä meni raja. Se kun oli vuosia mulla ollut ja erittäin rakas hevonen niin ei vaan pystynyt edes ajattelemaan moista. Mies yritti ehdotella että josko fileet siitä oltais otettu, ei otettu. Naapurin metsästyskoirat sai syödä kaiken. Siihen en sentään lähtenyt että hyvät lihat olis haaskattu hautaamalla mutta ei meidän pöytään, eikä edes meidän koirille.

ne kengät...

Ne kengät tuli ja ne on ihan täydelliset. Päätin suuressa viisaudessani heti koeponnistaa toisen parin juhlissa. Näin kotiäitinä landella tulee varsin vähän tepasteltua korkkareilla ja tottakai on fiksu idea laittaa uudet kengät heti oikeeseen testiin. Vetäsin just kymmenen tunnin setin uusissa korkkareissa, melko korkeissa sellasissa, kylmiltään. Jalat ihmettelee mutta ne kengät oli silti täydelliset. Olen tätä mieltä vaikka pikkujäbä oli mukana bileissä ja vaikka juoksin tosi monta tuntia pikkujäbän perässä. Tuntuu ihan kuin olisin just vetänyt täyspitkän triathlonskaban.. mut on ne silti ihanat... ne kengät, sukujuhlat nyt on aina vähän sellaset... sukujuhlat.