torstai 19. syyskuuta 2019

Ruokaa omasta maasta

kaiken tämän katovuosi ja ilmastokriisin keskellä onnistuin kehittämään itselleni vielä lähiruoka-ahdistuksen. Aletaan liikkumaan vahvasti foliokypärä-osastolla.

 Kaikki lähti sienistä, tällä alueella ei sieniä saa poimia myyntiin, säteilevät liikaa. No siitähän sitten pääsin koko tämän omavaraisuusasian alkulähteille, eli siihen miksi alunperin halusin alkaa kasvattamaan itse mahdollisimman ison osan meidän syötävistä. Mä aikoinaan ahdistuin niin kaikesta siitä lisäainesotkusta, atsoväreistä, natriumbentsoaatista, glutamaateista ja muista niin että lopulta ollaan tässä tilanteessa. Siitähän on helppo laajentaa ahdistusta sitten ympäristömyrkkyihin ja muihin sellaisiin aatoksiin millä saa hipin sydämen paukuttelemaan lisälyöntejä yön pimeinä tunteina.

Sitten tuli kirsikkana kakkuun tshernobyl, laskeuma ja cesium 137. Tiesin kyllä että tämä paikka missä asutaan, kuuluu siihen alueeseen mihin aikanaan laskeumaa saatiin ja tanakasti saatiinkin. Tiesin ettei täältä poimittuja sieniä saa myydä eikä niitä ole terveellistä ihan määrättömästi popsia. Mutta mites sitten kun aletaan ajattelemaan omavaraisuutta ja lähiruokaa. Mitäs sitten kun suuri osa siitä mitä lapsilleni syötän, onkin kasvattettu siinä samassa laskeumassa. Onko terveellisen, itsekasvatetun ja lisäaineettoman ruoan sivuvaikutuksena syöpä ja sellainen kertymä että kohta koko porukka hohdetaan pimeässä.




Siinä sitä nyt on. Perunat, pavut, tomaatit, sipuli ja yrtit itsekasvatettuja. Kantarellit poimittu lähimetsästä.
Perunamaa on ihan tontin laidalla. Kasvatettu ilman myrkkyjä. Lannoitteena karjanlanta.

 Mites kun muutaman metrin päässä mun potuista onkin naapurin viljapelto, siinä kun ei glyfosaattia säästellä ja sen parikertaa vuodessa kun tuohon 18ha:n pellolle loiskitaan myrkkyä, ei meidän pihalla voi olla ollenkaan. Epäilen että potut saa kyllä osansa. Mikälie yhteensattuma mutta pölyttäjät katosivat sen siliän tien kun ensimmäinen glyfosaattitömäys saatiin niskaamme.
Kasvihuoneessa sentään ei pöllyä mikään myrkky.


Entäs sitten eläimet. Kanatkin syö lähiruokaa, niiden eväät ovat kasvaneet tässä parin kilometrin säteellä ja jyvät ovat saaneet glyfosaattikylvyn. Toki ne kaivelevat kesät pihaa ja laiduntavat vihreää. Alkaakohan noidenkin munat jonain päivänä hehkumaan pimeässä..






Tiedän toki että tämä ahdistus on ohuen yliampuvaa ja tokikaan me ei luultavasti kuolla noihin porkkanamaan tuotoksiin, mutta silti hirvittää ajatella että mitä me ihan oikeasti kerrytetään elimistöihimme ihan vaan tietämättämmekin.

alkaen jo ihan siitä että tulikohan silloin aikanaan ruokittua vauvaa tuttipullosta jollaiset ovat nykyään jo kiellettyjä koska niissä oli jotain yhdisteitä mitkä liukeni sitten siihen maitoon. Nukkuiko lapset lakanoissa ja patjoilla mitkä oli kyllästetty home- ja palonestoaineilla.

Taidan lähteä siivoamaan karsinat ja katsomaan mitä kasvimaat tykkäsi pakkasyöstä.






1 kommentti:

  1. Me asutaan myös laskeuma-alueen laitamilla. Sieniä vedetään nassuun ja ite kasvatellaan kasvimaalla ruokaamme. Elukat laiduntaa ja me sitten syödään niitä.
    Appiukkoni kalasti täällä koko ikänsä ja söi kalaa. Eli kuitenkin yli 80-kymppiseksi, vaikka elikin "niin vaarallisesti".
    Tyttäreni vitsaili raskaana ollessaan syödessämme sienikastiketta, että ei tarvitse lastenhuoneeseen yövaloa, kun muksut loistaa pimeässä!

    Joo, ehkä vähän hurttia huumoria! Mutta kyllähän se vähän tosiasia on, että noihin laskeumiin ja saasteisiin ei oikein vaikuttaakkaan voi. Kuvittelisin silti, että itse kasvatettu ruoka ja ihan sen kasvattamisprpsessi on ihmiselle hyväksi. Kunhan nyt ei ihan minkään kaatopaikan päällä viljele!

    VastaaPoista