Kun mitään ei taaskaan tapahdu

Tai oikeastaan tapahtuu ja ihan koko ajan, mutta ihan samaa tapahtuu kuin eilenkin. Päivät seuraa toisiaan tietyllä kaavalla. Aamulla ylös muutama minuutti liian myöhään, hevoset ulos, isompi kouluun ja pikkujäbälle aamupalaa. Saavillinen kahvia torveen, uutiset ja fb rauhattoman pikkujäbän perässä juosten (olis ihan mahtavaa juoda koko kupillinen kahvia istualtaan ja rauhassa). Tiskikonetta, pyykkikonetta ja joku taikina tulille, ulkoilua ja eläinten hoitoa. Eikä mitään sellaista seesteistä "ruokitaas tässä heppoja ja lampaita ja aurinko paistaa"-settejä, vaan yritys saada asiat hoidettua ilman henkilö- ja materiaalivahinkoja rimpuilevan pikkujäbän kanssa, pikkujäbä valloittaa maailmaa valtavalla vauhdilla eikä se todellakaan pysy paikallaan sekuntia kauempaa. Pikkujäbä osaa avata lapsiportit, poistaa kaukosäätimistä paristot ja kiivetä kattoon.

Isompi tulee koulusta, pikkujäbä vetää päikkärit, läksyjä ja ruokaa.. sitä samaa settiä. Mies tulee duunista, syödään ja juodaan kahvia. Mä karkaan tallille, lapan kakkaa ja ratsastan. Tulen takasin sisään yleensä vasta kun nappulat nukkuu, paitsi saunapäivinä. Sitten suihkua, sohvaa ja hetki telkkaria. Homma selvä ja sama uudestaan seuraavana päivänä. Tosi hohdokasta verkkari-ratsastushousu elämää.

Olisi huikeeta päästä käymään ulkona, liilaa luomiin ja hametta päälle, hyvää ruokaa ja hauskoja bileitä. Ehkä jokupäivä onnistaa. Nyt sentään saatiin mun vanhemmat puhuttua tänne muutamaksi päiväksi vappuna, ei me mitään hohdokasta suunniteltu vaan karataan miehen kanssa mökille nukkumaan, savusaunomaan ja vaan lorvimaan. Ilman lapsia, eläimiä ja aikatauluja. Odotan sitä! Elämä on just hyvää näin mutta kyllä kerran vuodessa on pakko päästä vetämään henkeä.