torstai 6. maaliskuuta 2014

Ruisleipää

Pitkästä aikaa sain aikaiseksi ryhtyä tusaamaan ruisleipää. Itse värkättynä se on ihan törkeen hyvää eikä se nyt mitään aivottoman työlästäkään ole, aikaahan se toki ottaa mutta voi sen ajan tuhlata huonomminkin. Huono puoli tossa itse tekemisessä on se sotku.. Ruistaikina on aivan jäätävää neuvostobetonia ja taikinan loppujen poistaminen kiposta, lavuaarista, viemäristä, lapsista, lemmikeistä ja perintökristalleista on lähes yhtä helppoa ja nopeeta kuin pyöröovesta hiihtäminen.
Tein kotikemistinä pikkuisen makutestin tai oikeastaan tuotetestauksen samalla, korvasin osan jauhoista ruisleipäaineksella (tmv.) jossa ainakin tekstin mukaan oli juuri mukana. Ei se huono ollut. Kaikkea sitä löytää kun jättää kääkylät kotiin ja lähtee yksin kauppaan hengailemaan. Hengailin siis jauhohyllyllä pitkittääkseni ravinnonhankintaprosessia.. säälittävää kyllä.

Aina kun laittaa ennen ja jälkeen kuvan niin kannattaa pyrkiä siihen että siinä jälkeen kuvassa on tuotteesta enää kalutut muruset jäljellä. Tottakai kannattaa myös panostaa kuvien laatuun, huonolla puhelimella otetut mössöotokset on aina kauniita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti