sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Joululoma

Joulu on vietetty, pyhät meni syödessä ja leffoja katsoessa. Pyrkimys oli viettää stressitön joulu ilman mitään suorittamista. Joulupäivänä ja tapanina kävi sukulaisia mutta muuten oltiin ihan keskenämme. Myrsky ja kaatosade vaihtui aurinkoon ja pakkaseen, taidan lähteä pihalle. 


Auringosta puheen ollen. Aika kiva. 

tiistai 15. joulukuuta 2015

Mauri mäyräkoira.

Eilen saapui Mauri taloon. Aika suloinen pikkuhodari. Robin on onnensa kukkuloilla uudesta leikkikaverista. Mauri asettui heti taloksi, silmää räpäyttämättä tuli Robinin perässä sänkyyn yöksi. 




perjantai 11. joulukuuta 2015

Yöratsastusta.

Tai yks ja sama ratsastaako sitä päivällä vai yöllä, lähes yhtä pimeetä on päivälläkin. 


Niin mukavuudenhaluinen kuitenkin olen että poni sai lomailla tuon melkein viikon jatkuneen myrskytuuli ja kaatosade yhdistelmän. 
Kuvauksellisista eläimistä tuli mieleen tämä kaunokainen, Ellu. Tunki lähikuvaan esittelemään kaunista silmäänsä. 

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Nähtiin aurinko

Hiljaiselo sairastuvalla jatkuu. Aurinko vilahti hetken, morso kävi terassilla ottamassa kaiken ilon irti harvinaisesta ilmiöstä. 

Muuten ihan perushuttua, väkerrettiin korvapuusteja. Mä en osaa tehdä sellaisia nättejä vaan ne näyttää aina jotenkin irvokkailta..

Makuun ulkonäkö ei onneksi vaikuta. 
Mikko tuli kirppiksen kautta kotiin. 
Eppu on keksinyt kivan uuden jutun, on kivaa rakentaa kasoja ja sitten köllötellä siinä kasan päällä. 

Ei taida tänäänkään ohjelmassa olla mitään makaamista ihmeellisempää. 

lauantai 5. joulukuuta 2015

Joulun odottelua.

Tai kyllä se joulu sieltä varmaan ilmestyy odottelemattakin. Nyt kun pukkasi nämä ripakat syysmyrskyt niin on oiva tilaisuus nököttää pirtissä ja olla tekevinään jouluun liittyviä valmisteluita. Ihme homma kun kaikki jouluhärpäkkeet menee aina johonkin piiloon, tuntuu että puolet kamoista on kateissa. 

Hyasintit kuuluu ehdottomasti mun jouluun. 
Ne vaan näyttää hassuilta keväisessä aamuauringossa, tänään oikeesti paistoi hetken aurinko myrskyjen välissä. 
Mutta samainen aurinko sopi täydellisesti aamupala sämpylöiden kanssa. Rumia ovat kuin.. Mutta maku oli hyvä. Laitoin ronskilla kädellä raastettua goudaa taikinaan ja yöksi jääkaappiin, aamulla vaan paistaa. 
Tein eteiseen jouluhärpättimen. Naruttomia palloja ja vähän ruma blingbling valosarja. 
Oikeesti joulun odottelun idea on suklaan syöminen (en hirveesti syö suklaata muuten kun joulukuussa, ei vaan muulloin tuu jostain syystä syötyä) ja lasillinen siideriä (löysin törkyhyvän alkottoman siiderin) salmiakin kanssa.