Vuoden viimeinen

On taas se päivä vuodesta kun pitäisi jotain yhteenvetoa miettiä. Lueskelin kavereiden pohdintoja aiheesta, eroja, vauvoja, muuttoja, uusia töitä ja uusia kaikkea. Mulla tämä vuosi määräytyi hyvin pitkälti tuon jalan mukaan. En olisi marraskuussa 2017 uskonut että onneton on katki vielä siirryttäessä vuoteen 2019. 

No ne suuret saavutukset taitaa olla kävely ja vasikka. Rauha poiki 22.12 lehmävasikan. Kaiken sen stressaamisen ja ihmettelemisen jälkeen vasikka tupsahti maailmaan vähän kuin isomman puoleinen kakka. 

Vasikka sai nimekseen Hilkka. 

Ei syödä omaa kyyttöä vuonna 2019. 

Pääsi joulukin yllättämään. Kuusesta löytyi puolet, yläpuoli. Tökkäsin sen pystyyn lypsyjakkaraan ja otin somekelpoisia kuvia niin läheltä että pahasti kallellaan oleva muovikuusen puolikas näytti ihan kelvolliselta. 

Tarkemmin kun aloin miettimään niin onhan tässä nyt ollutkin vaikka ja mitä uutta. Lehmät tuli keväällä, hanhetkin liittyi uutena porukkaan (niiden kyllä piti olla pakkasessa heti kesän jälkeen, no ei ole vieläkään), vuohimäärä tuplaantui, hevosmäärä väheni puolella ja kasvimaitakin laajennettiin ihan reilusti. 

Muuten on ollut sitä ihan perushässäkkää. Eläinten hoitoa, kokkaamista, lapsia.. Sitä mitä edellisinäkin vuosina ja toivottavasti myös tulevina. En ole itseasiassa juurikaan tehnyt mitään suuria suunnitelmia seuraavalle vuodelle. 

Kokkaamisesta tuli mieleen. Eilen ilahdutin teinijaostoa possunkärsäsoossilla. Väittivät ryhtyneensä vegaaneiksi. Pikkulapset tykkäsivät. 

Jouluvalmisteluja

Tai siis valmistelujen välttelyä. Huomenna meinaan saada aikaiseksi vielä toisen satsin sinappia, ei taida riittää muuten. 

Löysin kaupasta minikokoisia sellaisia kakkupapereita. Ihan tosi kivaa jouluaskartelua lapsille. Leikellä niistä lumihiutaleita. 

Niitä sitten voi laittaa akkunoihin niiden viime joulusta olleiden tarrojen lisäksi. En kehdannut ottaa kuvaa kun on niin likaiset ikkunat. Otan sitten juhannuksena kuvan kun ikkunassa on poro ja hiutale. 

Lamppuunkin niitä ripustin. Muuten oli kyllä ihan kiva idea, lapset tykkäsi. Harmi vaan että tuosta tulee ihan järkyttävästi silppua, siis ei mikään pikkusotku vaan ihan kun joku olis tyhjentänyt pesukoneen kokoisen silppurin pitkin torppaa. Päätin lähestyä imurilla tuota sotkua. En ole ihan vielä uskaltanut tunnustaa että meidän imuri on taas tukossa. Kätevä toi keskuspölkkäri, sinne kun imasee sukkaparin, kourallisen legoja ja lemmikkimarsun, aina tukossa. 

Mä aloitin kyllä jo miehen varovaisen työstämisen huomenna koittavaa imuriprojektia varten. Tein pizzaa ja hapanjuuripatonkeja. Tänään kukaan ei härvännyt ruokapöydässä, yllättävää. 

Näin omavaraisuuden näkökulmasta ihan nappisuoritus, ei mitään itse tuotettua. Ei kai aina tartte. 

Mä olen jotenkin tykästynyt tohon hapanjuurihommaan. Jauhoja, vettä ja suolaa. Maistuu tosi hyvälle ja mahakin tykkää enempi. Mitään nopeeta hommaa toi ei kyllä ole. 

Poikimapsykoosi

Toisia vaivaa joulustressi, mulla alkaa olemaan poikimapsykoosi

Se on sellanen tauti mikä saa ahdistuksen ihan uudelle tasolle. 

Rauhan pitäisi poikia kohta. Ei ole Rauhan ensimmäinen vasikka, mä vaan olen täysi amatööri näissä asioissa. 

Kaikella todennäköisyydellä kaikki menee kivasti. Tein vain ihan hirveän virheen kun kysyin että mitäs kaikkea siinä voi mennä pieleen? No naapuri joka justiinsa jäi eläkkeelle lehmähommista kertoi kyllä mielellään ja hyvin yksityiskohtaisesti että mitä kaikkea voi käydä. Kyllähän siinä kaikkea olikin sattunut ja tapahtunut kun vuosikymmeniä hoitaa isoa karjaa. 

Nyt mä olen ihan varma että Rauhalle käy ne kaikki, yhtä aikaa. Siellä on viisi vasikkaa poikittain ja perätilassa. Poikimahalvaus tulee just kun ollaan paloittelemassa vasikkaa lehmän kohtuun ja mitä kaikkia niitä oli. 

Hilpasin paikalliseen maatalouskauppaan tyhjentämään hyllyt kaikesta lehmän poikimiseen liittyvästä kamasta. 

Luin sitten tuubin kyljestä ohjetta että siitä vaan kamat kurkkuun silikonitykillä, varo ettei lehmä tukehdu. Jouduin muutaman kerran hengittämään syvempään. 

Kävin esittämässä Rauhalle pyynnön, josko se voisi pullauttaa vasikan maailmaan jonain aamuyönä siinä kylkeä kääntäessään. 

Joulukalenterit

Meillä on ollut joulukalentereina vähän kaikensorttista. Mauri Kunnaksen kirjakalenteri oli ihan tosi kiva, ajatuksena oli hankkia taas sellainen mutta joulukuu pääsi yllättämään. 

Monta vuotta mentiin niin että piirongin päällä oli lapsille purkit, niihin tonttu kävi öisin jättämässä jonkun pienen yllätyksen. Se olikin kiva ja toimiva systeemi kun isoin oli jo riittävän iso ja Eppu tarpeeksi pieni. Tälle vuodelle harkitsin sitä sekunnin ja ajatus siitä että pitäisi keksiä ja hankkia 3x24 yllätystä, yllätystä mitkä sopii 2v, 6v ja 14veelle. No ei sellasia ole edes niin paljoa. Liljalle tulee annoskateus välittömästi ja tyytymättömyys on hyvin kokonaisvaltaista, eli ei taatusti sovi sellainen että jonain aamuna Liljan purkissa on hakkaraispastilli, Epulla muumitikkari ja Emilialla suklaapatukka. Voitte vaan kuvitella sen reklamaatioiden määrän. 

No ongelma ratkesi aivan itsestään. Kaupassa oli tyrkyllä poni- ja dinosauruskalenterit, ne oli pakko saada. Sopii paremmin kuin hyvin. Lilja rakastaa poneja ja Eppu dinoja. Parasta on etsiä oikea numero. Se pieni suklaapapana on niin pahaa ettei se yllytä mihinkään ennen aikaiseen luukkujen tyhjentämiseen. 

Vanhin ei ollut mukana. Hän oli tyytymätön minionskalenteriinsa (minä valitsin), olisi halunnut mielummin kosmetiikkakalenterin. Onneksi se osaa jo käsitellä pettymyksiään vähemmän äänekkäästi kuin uhmaikäinen taapero. 

Josko sitä sitten taas jonain vuonna keksii jotain muuta mutta nyt on rauha maassa ja (melkein) kaikilla mieleinen kalenteri. 

Rauhasta tulikin mieleen, Rauha-lehmän pitäisi poikia ihan näinä päivinä. Se on kuin tynnyri, sellainen tynnyri minkä mahassa on tusina vasikkaa poikittain ja perätilassa. 

Joulukuva 2018

Sain jostain viime jouluna idean, lapset voisi yhdessä tehdä joulukuvan. Tosi söpöä ja herttaista. Versio 2017 oli tuonelantonttu rekiretkellä. 

Siinä oli reki ja poro Liljan jalka ja käsi (1vee ei silleen vielä osallistu ryhmätaiteiluun), taivas vanhimman käsialaa ja tuo tuonelasta karannut tonttu oli Epun näkemys. 

Nyt 2018 versio oli vähän samalla kaavalla. 

Taustan teki vanhin. 

 

Revontulia ja yötaivasta. 

Lilja piirusti tonttuja ja Eppu teki dinosauruksen. Ei poroa vaan dinosauruksen. 

Menee tää joulu vissiin näin. Piparit on dinon kakkaa ja porot korvautuu sauruksilla. Tilaa luovuudelle ja silleen. 

Minimalismin vastakohta

Jostain syystä olen viimeaikoina törmännyt minimalismiin, keskusteluissa enimmäkseen. Ehkä se on sitä kun porukka konmaritti kamansa kaatikselle ja nyt ollaan seesteisiä ja onnellisia. 

Mietin nimeä meidän torpan tyylisuuntaukselle. Tämä kun on minimalismin vastakohta, sen on siis pakko olla tursuileva maksimalismi. 

Päädyin näinkin syvällisen pohdinnan äärelle kun taas tuli joulukuu. Meillä se tarkoittaa sitä että joulukoristeita voi alkaa kaivamaan esiin. Alkoi itseäkin jo vähän huvittamaan kun havaitsin tonttutarroja ikkunoissa ja muutaman muun selkeästi jouluhärpättimen tönöttävän paikoillaan, viime joulusta asti ne on siinä nököttäneet. 

Kaikki paikat kun pursuilee jotain kamaa, sopii tonttu akkunaan heinäkuun helteilläkin. Tehtiin kuitenkin pipareita. 

Lilja söi ensimmäisen pellillisen pikkunälkään. 

Tein liian ison taikinan. Meidän lapset jaksaa olla vain rajallisen ajan sellaisia herttaisia joulukuvaelmayksilöitä. Pipareiden kohdalla se tarkoittaa noin viittä pellillistä. Ensin ne tekevät sopuisasti possuja, sydämiä ja tähtiä. 

Sitten tulee turnausväsymys, possujen sijaan tulee dinosauruksen kakkaa ja kiva yhteinen puuhastelu muuttuu kahakoinniksi kaulimet aseina. Laitoin koput taikinat pakastimeen. Jatketaan piparitalkoita kunhan jauhopöly laskeutuu ja nämä sauruksen kakat on syöty. 

Mutta siis, jouluvalmistelut on aloitettu. 

Pienimpiä lapsia on toki uhkailtu ja kiristetty tonttukortilla jo juhannuksesta.