keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Kevät hommia

Maanantaina pitäisi aloittaa töissä, sellasissa virka-aikaan ajoittuvissa hommeleissa. Pikkujäbä treenaa päivähoitoa ja minä yritän vimmalla taputella nippuun niitä mitä mun piti tehdä ennen kuin palaan töihin. Tekemättä jäi sen miljoona hommaa, lisäksi pukkaa ne perinteiset keväiset taimitalkoot. Meidän pihassa on pieni hirsitalo, minimökki missä aikoinaan on asustellut suurperhe. Haaveilin siitä joskus pihasaunaa. Tarkempi tutkiskelu kertoi että kunto on sellainen että haaveeksi jää. Toimittakoon varaston virkaa mutta uudet punamullat se saa jo melkoisen lahonneeseen pintaansa.