perjantai 30. maaliskuuta 2018

Hups, pääsiäinen

Päätin pääsiäisen kunniaksi poistaa jouluhärpäkkeen ulko-ovesta. Pääsi pääsiäinen yllättämään. Lapset eivät askarrelleet vitsoja, ei täällä ole kyllä pajunkissojakaan. Suunnittelin munajahtia pihalle. Ei toteutunut, munajahti jäätiköllä ei kuulostanut hyvältä. Se kuulosti potentiaaliselta "vietä pääsiäinen päivystyksessä-suunnitelmalta. 



Voi munia piilottaa näinkin. 


Pääsiäiskoriste, siirsin joulukynttilät kaappiin kanojen ja munien tieltä.

Ennen jäätikköä ulkoiltiin kalkkunoiden kanssa. 

 

Kiva lisä tuo kirves tuossa taustalla. 


Kirves ja päätön kalkkuna. 

Eppu jatkoi kalkkunoiden kanssa puuhastelua jäätiköstä huolimatta. Kivoja noi mutavellileikit. Kukkapenkissä tottakai. 



Me siirryttiin Liljan kanssa sisälle pullataikinan pariin. 


Läppärikin levisi pyhien kunniaksi. Olihan se jo vanhakin, kokonaisen 3kk satunnaisella käytöllä. 

lauantai 24. maaliskuuta 2018

hyviä ja huonoja uutisia

Hyvät tottakai ensin, kaksi kiliä on nyt syntynyt, Saara ja Kerttu tekivät peräkkäisinä päivinä aivan hurmaavat pikkukilit.


 Kummallakin synnytykset sujuivat vallankin oppikirjamaisesti, itseäni kyllä jännitti, lampaiden karitsoinnista on kyllä kokemusta mutta vuohen synnytys oli vielä kokeilematta. 



Suorastaan uskomatonta että tänä keväänä kaikki nämä eläinhommat etenevät (toistaiseksi) aivan suunnitelmien mukaan. Tiput kasvaa ja poikaskuolleisuus on ollut vähäistä. Kanit kasvaa ja uusia poikueita on tulossa. 


Taimetkin on hengissä. Kirsikkana kaakussa nyt nämä kilit, kilit saavat nyt pitää mammansa kokonaan itsellään, mietitään vuohien lypsyä sitten vähän myöhemmin. Toinen näistä mammoista ei kyllä päädy enää takaisin lypsyyn, Kertun lypsäminen kun ei varsinaisesti ole mikään ilo. se hyppii tasajalkaa, epätasajalkaa, puree, puskee ja näyttää keskisormea.

Eilen illalla istuttiin saunassa ja katteltiin lasioven lävitte kun ankanpojat uiskentelivat kylppärissä omassa ammeessaan. Itse ollaan niin tottuneita moiseen näkyyn ettei sitä pidä enää mitenkään outona, eikö kaikilla ole pikkuisia ankkoja uimassa kylpyhuoneissaan?

Nyt on kanat ja ankat alkaneet pukkaamaan munaa ihan työnään, laskeskelin että kyökissä on tällä hetkellä noin 70 munaa, saattaa olla melko munaisia tulevien päivien eväät. Toivoisin että nämä tuottaisivat hivenen tasaisemmin. Marraskuussa jos mieli munaa, piti hakea kaupasta ja nyt niihin hukutaan.

Sitten ne huonot uutiset, kävin röntgenissä ja kirurgin tykönä. Murtumasta on nyt 4,5kk ja jalan luutumisen pitäisi olla jo edennyt tai edes lähtenyt alkuun. Tämä ei ole, luutumista on tapahtunut ihan minimaallisen vähän. Vaikka tämä murtumatyyppi on hankala ja hidas paranemaan niin jotain olisi jo pitänyt alkaa tapahtumaan. Tämä on siis suurienerginen ja säleinen avomurtuma, joku palakin siellä ihmettelee irrallaan ja ne säleiset luiden päät on sillain vinkeästi etäällä toisistaan että luuta olisi toivottavaa kasvaa siihen väliin. tietysti se titaaniputki mikä kulkee nilkasta polveen, pitää sitä hössäkkää kasassa. kysyin että onko mahdollisesti tarjolla riesaa loppu iäksi, kirurgi vastasi että aika varmasti on. Pari kuukautta vielä odotellaan ja sitten kuulemma ryhdytään tekemään jotain, en tiedä mikä se jotain on mutta ketuttaa jo valmiiksi. En ajatellut ottaa kesällä uusintaa jalkaleikkauksesta enkä mistään muustakaan, olin suunnitellut että kesällä kuljin olisi jo käyttökuntoinen. Harmittaa niin isosti kun on kaikkia suunnitelmia kevääksi ja kesäksi. Kiroilin aika railakkaasti koko matkan sairaalan ovelta parkkipaikalle.

Tuli vähän yllätyksenä itselleni tämä uutinen, olin ajatellut että kerran on mun toimintakyky parantunut niin kai se jalkakin on. Tällä hetkellä liikun sisällä ilman keppejä, pystyn kantamaan Liljaa ja tekemään kaiken muunkin, jalkaan sattuu paljon mutta silti pystyn (eikä ihme ole jos sattuu kun se kerran on edelleen ihan yhtä murtunut kuin marraskuussa). Ulkona kuljen kepeillä, jäätikön ja hankien takia en uskalla ottaa riskiä. Pystyn ajamaan autolla ja olin suunnitellut pystyväni ihan just kohta ratsastamaankin.

Ehkä näytän keskisormea universumille ja suunnittelen vielä jonkun kasvihuoneen laajennuksen kesälle.

maanantai 19. maaliskuuta 2018

pieniä tekoja ja flunssaisia ajatuksia.

Pieniä tipuja, palelevia pieniä taimia, räkäisiä pieniä lapsia ja paljon pieniä askeleita.

Pääsen kävelemään sisällä jo tyystin ilman keppejä. Liukumattomalla ja tasaisella alustalla onnistuu tepsuttelu ilman apuvälineitä (en laske roisia määrää kipulääkkeitä apuvälineeksi). Onneksi tyyli on vapaa ja ihmisillä ontuman asteita ei kyylätä samoin kuin hevosilla, olis muuten teurasauto pihassa.

Nyt tietysti kun edistyin näinkin huikeasti liikkumisen kanssa, saatiin pihalle sellainen jäätikkö että paranee pysyä pirtissä. Saas nähdä että kuinka taimet selviytyy ennätyskylmästä maaliskuusta, huomaa selvästi ettei akkunasta hohkaava kylmä varsinaisesti nopeuta kasvuprosessia. Tomaatit kituu jokavuotiseen tapaansa, yrtit, paprikat ja kuukausimansikat vaikuttavat ihan hyviltä. Laitoin muutaman munakoisonkin hätäpäissäni. Enää ei puutu kuin loput.. kaalit, kurpitsat, kurkut, loput yrtit ja kaikki ne muut mitä en nyt muista mutta vaativat esikasvatuksen lasten ja kissojen ristitulessa.

Tiput kasvaa ja niitä nyt tursuileekin kaikkialla. Lapset ja kissat osallistuvat mielellään niiden hoitamiseen. Minä en ehkä ole kovin mielissäni tästä osallistumisesta mutta tuleepahan ruokittua kun Lilja käy jatkuvasti kaatamassa lisää evästä tipusille. 


Nyt on kuoriutunut ankkoja ja kanoja, kohta pitäisi tulla kalkkunoita, mutta koska pessismisti ei pety ja luottamus omien kalkkunoiden kykyyn tuottaa tavaraa ruokapöytään on vähän viime vuosina horjunut, päädyttiin varaamaan viisi butt-kalkkunaa kesäksi kasvamaan. Fasaanit sentään nyt reipastuivat ja hautovat itse melkoisia munakekoja. Jos tässä nyt päästään syksyyn asti ilman joukkotuhoja, pitäisi ensi talvena olla lintua syötäväksi varsin reippaasti. Normaalit ihmiset miettivät luultavasti lähipäivien ruokalistaa, mä mietin ensi talven ruokalistaa.

On aina yhtä hankalaa arvioida menekkiä, syksyllä aina tuntuu että pakkaset on piukassa syötävää mutta kyllä niistäkin alkaa näin kevättä kohden pinta laskea. Kesällä pohdiskelin kerppujen ja viherjauhojen riittämistä, kaikki mahdolliset ja mahdottomat paikat pursuili kerppuja ja pannuhuoneessa tursusi nokkoset ja muut rehut odottamassa jauhamistaan ämpäreihin. Kummasti nekin hupenee talven aikana, näyttää kyllä siltä että ne just ja just riittävät kesän alkuun.


Juttelin aamulla naapurin maajussin kanssa ja muistelin olleeni joskus keskiajalla pääsiäisenä äestämässä naapurin pelloilla. Viime vappuna lapset teki lumiukon pihaan, nyt näyttäis vähän samalta. Hirvittää kuinka säiden armoilla sitä ruoan tuotannon suhteen ollaan. Lämmitetty, jäähallin kokoinen kasvihuone ei ole vaihtoehto, näillä mennään ja toivotaan vaihtelun vuoksi lämmintä kesää. Tietysti säihinkin voi vähän varautua, meinasin etten tällä kertaa täytä kasvihuonetta kylmässä kituvilla tomaateilla (tottakai niitäkin tulee, muttei koko höskän täydeltä), vaan laitan kasvihuoneeseen papuja ja varmaankin jokusen kesäkurpitsankin.

Syvällisen ajatustyön lisäksi täällä on keskitytty viihdyttämään kipeitä lapsia, sinnikäs on tauti. Vanhin lapsista aloitti jo toisen kierroksen flunssan kanssa. Muovailuvaha toimii kun tekee molemmille pienille oman köntin ja kieltää jyrkästi kaiken vaihdannan, tahnaa ikkunalasista rapatessa on helpompi tunnistaa syyllinen muovailuvahan värin perusteella.



Muovailuvaha (sellainen taaperon syötävissä oleva versio):

1 dl vehnäjauhoa
0,5 dl suolaa
0,5 dl vettä
0,5 rkl öljyä
elintarvikeväriä

sekoita vehnäjauho ja suola, sekoita toisessa kipossa vesi, öljy ja väri. Yhdistä tuotokset, sekoita ja lopuksi vaivaa kädellä. Jos tuntuu kuivalta niin lisää öljyä ja jos tahmaa käsiin, lisää jauhoa.

Maailman helpoin ohje ja koska tarvikkeet ovat liki ilmaisia, ei hetkauta heivata könttiä roskikseen sen jälkeen kun siihen on muovautunut mukaan leivänmurut ja keskikokoisen koiran verran irtokarvaa.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Kuumeinen sunnuntai

Sain sitten flunssan minäkin, kuumeen kanssa. Pikkulapset ovat taudissa ties kuinka monetta päivää. Sikäli mikäli oltaisiin tehty toisenlaisia valintoja, päivä menisi sohvalla, tilattaisiin pizzaa ja katsottaisiin leffoja. 

Sairastuvalla on tänään koulittu taimia, siirretty tipuja isompiin häkkeihin (tarkoittaa massiivista pesu- ja desinfiointihässäkkää) ja vähän yritetty levätä. 

Pizzan sijaan kaivelin pakastimesta päiväruoaksi riistamakkaraa nuotiolla paistettavaksi, yhdistetty aamiainen ja lounas oli itse tehtyä omenamehua ja ankanmunia. 


Voi pojat että ankanmunat onkin hyviä. Parhaita munia ikinä. Millähän tempulla saisi nuo ankat munimaan vuoden ympäri. 

Flunssan karkoitukseen innostuksissani tein valkosipuliviinaa, venäläiset sitä vissiin eniten suosii.  Venäläiseen kulttuuriin kun enempi kuuluu sellainen luomumpi lääkintä. No, se valkosipuliviina on nyt syksystä asti kummitellut tuolla kaapissa ja saa ollakin kunnes se nakataan roskikseen. Lusikallisen maistoin, luonne ei riitä ottamaan enää toista lusikallista. Ihan järkkypahaa myrkkyä. Tyydyn lotraamaan kuusenkerkkäsiirapilla, ilman viinaa. 

lauantai 10. maaliskuuta 2018

Tipuja, kissoja ja metsästyskoiria

Kun samassa taloudessa asuu sekä syötäviä että syöjiä, on yhteiselo alkuun vähän jännittävää. Tiput kasvavat meillä sisällä, siis alkuun, sitten kun ne saavuttavat sen ällön haisuli-iän, se siirtyvät kanilaan. Kanilassa ei ole yhtä lämmin kuin torpassa, siksi ne pidetään mielummin sisällä kuin nostetaan kanilan lämpötilaa. Tietysti tässä sisällä ne ovat myös jatkuvasti näkösällä jolloin niiden seuraaminen on aktiivisempaa ja hoitaminen helpompaa kun ei tarvitse jatkuvasti laukata kanilassa.

Ekat tiput kun kuoriutuivat joitain vuosia sitten, kissat oli todella kiinnostuneita niistä (mikä yllätys) tai siis ne kissat jotka pihallakin kyttäsivät hiiriä ja lintuja. Vanhin kissoista pelkäsi ja pelkää edelleen kaikkia lintuja, myös tipuja ja lähtee karkuun jos tipu tulee lähellekään. Ekana keväänä kissat jaksoivat niitä tipusia kytätä, ei mitään suoria syöntiyrityksiä, mutta sellanen hyvin intensiivinen kyyläys. Pahin kyylääjä misukka myös kalasti meidän akvaarion tyhjäksi, sillä kun ei ole muuta kuin aikaa maata akvaarion päällä ja uittaa varpaita vedessä. Loppu on historiaa, kalat tottuivat lilluviin varpaisiin ja Päivi popsi fisut parempiin suihin. Nykyään tiput saa olla rauhassa, kissat ovat niin tottuneita niihin ettei piipittäjät häkeissään herätä mitään kiinnostusta.

Paitsi tänään. Siivosin yhtä tipulaatikoista, sellaista missä on jo niin isoja tipuja, että ne kohta siirtyy kanilaan. Yksi niistä onnettomista sitten lipsahti mun hyppysistäni ja päätti suorittaa hyvin räpisteleväisen lentoyrityksen pitkin olkkaria, Päivikissalla ilmeisesti sitten se räpistely laukaisi metsästysvietin ja katti pyyhkäsi paistin perään. Sain onneksi kissasta kiinni ennen kuin tipu päätyi syödyksi, mähän olen juuri nyt mitä notkeimmassa kunnossa pyydystämään panikoitunutta tipua lipaston alta. Vaikka noita tipuja välillä tepastelee tässä ihan irrallaankin joskus, aikaisemmin ei ole meinannut käydä hassusti, varmaankin se räpistely on se juttu.


Ankat ja ylimääräiset patakukot saavat kesällä tepastella irrallaan pihalla, samoin kaneja pidetään ulkona aitauksissa. Irtonaiset linnut ja metsästyskoira on kanssa vähän sellainen kiikkerä yhdistelmä. Toki tämä seikka tiedettiin ja tavoistamme poiketen panostettiin koiran ja lintujen sujuvaan yhteiseloon. Normaalistihan me ei todella olla näin suunnitelmallisia.
Jos kyseessä olisi ollut pentukoira, ei välttämättä riskit olisi ihan yhtä isot. Tässä tapauksessa kuitenkin kyseessä oli vuoden ikäinen labradori, kaupungissa asunut sellainen ja tottakai asiaan kuuluvasti ongelmakoira. Onneksi ongelma oli vain liikunnan vähäisyys, Suru osoittautui kaikkea muuta kuin ongelmakoiraksi kun se sai purkaa energiaansa pihalla juosten ja lantakasoja kaivellen, sisällä se vain nukkuu eikä sen koulutuksessa ole ollut mitään ongelmaa kun energia ei pakkaudu. Suru muutti meille joulukuussa, mikä on paras mahdollinen aika, jää talvi aikaa totuttaa se muihin eläimiin eikä pihalla ole mitään punatulkkua kummempaa irrallaan. Se sai talven aikana käydä ihailemassa lintuja rauhassa verkon takaa ja myöhemmin se sai totutella tallin käytävällä irrallaan tepasteleviin ankkoihin. Keväällä kun ankat vapautettiin pihalle, Suru pidettiin narussa tai vahdittuna.


Viimeistään kalkkunoihin tutustuminen teki Surulle hyvin selväksi sen ettei kotipihalta saalisteta lounasta. Ei kalkkunat koirille mitään tee mutta koiran näkökulmasta ne varmasti ovat kuin ilmestyskirjan pedot. Meidän kalkkunat kun eivät katso tarpeelliseksi reagoida koiriin yhtään mitenkään, ne vaan tekee niitä kalkkunaliikkeitään vaikka koira pomppisi ympärillä.
Lintumetsällä sen sijaan Suru toimii varsin mainiosti ja tappaa kyselemättä haavakot. Siitä huomasi kesän kuluessa että se myös alkoi selkeästi suojelemaan näitä lintuja, jos tontille tuli vieras koira, Suru vahti todella tarkkaan ettei lintuja hätyytelty.

Mauri mäyräkoiraa ei lasketa, vaikka se taloon tulikin jäniskoiran virkaa toimittamaan, kävi heti alkuun selväksi ettei tarvitse edes yrittää. Maurilla ei ole minkäänlaista metsästysviettiä, se on äärimmäisen mukavuuden haluinen eikä se halua lähteä edes lenkille, saati metsälle. Kaneihin se suhtautuu täysin neutraalisti. Maurin virkaa muutettiin sitten enemmän kattamaan sohvanlämmitykseen liittyvät tehtävät.

Mä tykkään että tämä on aika ideaali tilanne, tilalla elää eri eläinlajit sovussa keskenään. Voin aivan hyvin hakea hevosen jyrsimään etupihan nurmikkoa, eikä kukaan hätyytä sitä mihinkään. Paitsi ehkä vuohet jos niiden mielestä hevonen syö just sitä niiden heinätuppoa. Koirat voi nukkua terassilla ankkojen ja kalkkunoiden kanssa ihan rauhassa eikä kukaan päädy syödyksi.

tiistai 6. maaliskuuta 2018

yksinkertaista elämää

Omavaraisuudesta kun puhutaan niin usein siihen liitetään yksinkertainen elämä. Siltä se tuntuukin. Näillä leveysasteilla kun puuhastellaan, niin yksinkertainen ei todella ole se ensimmäinen mikä tulee mieleen. Tahallani ymmärsin väärin, saattaa olla ettei tässä yhteydessä yksinkertaisella tarkoiteta helppoa vaan ehkä haetaan sitä perusasioihin palaamista.

Mitä kauemmin tällä elämäntavalla on puuhastellut, sitä helpommaksikin se kyllä käy. Se rutiini näes, mutta rutiinin rikkoo se jatkuva kehittäminen. Riittäkö lintujen kasvattaminen tässä mittakaavassa vai laajennetaanko? vastaus on ei ja ei. Tälle tilalle ei ole järkevää tehdä niin isoja investointeja että alettaisiin vielä tekemään uutta eläinsuojaa, mutta varmaankin ennen syksyä jotain pieniä muutoksia tehdään. Tällä hetkellä kalkkunoiden kasvatus on se mitä halutaan lisätä, kesä näyttää sitten että miten se toteutetaan.


Kasvien kasvattaminen menee omalla painollaan, enää en paniikissa hypistele siemenpusseja ja näe painajaisia unohtuneista kylvöistä mutta tässäkin pätee se että kun kokemus kasvaa ja virheistä oppii (virhe on eläimet ja kasvimaa ilman aitoja) niin tarttee ryhtyä toimenpiteisiin silläkin saralla jos mielii vihanneksissa pysyä. Siksipä keväällä raivataan kokonaan uusi kasvimaa eläinten uloittumattomiin. Tämäkin on äärimmäisen yksinkertaista, perusasiaa parhaimmillaan. Kylvä keväällä, kasvata, hoida ja korjaa sato syksyllä, ajatuksena helppo, toteutuksessa on taas tuhat muuttujaa. Helppous on kaukana kun aurinko ei paista, lämpötila on sama jouluna ja juhannuksena ja pöytään olisi kiva saada jotain muutakin kuin nokkosta ja voikukkaa. Mutta noin niin kuin muuten, ihan yksinkertaista. Lisäbonuksena aikomuksenani on myös saavuttaa omavaraisuus siementenkin suhteen, ennustan mittavia ongelmia ja ankaraa oppimista.

Lämpö, kyllä se polttopuusavotta tekee ihmiselle hyvää. Tuntee elävänsä kun räntäsateessa kasaa klapia pinoon ja toivoo ettei osu kovin kovaa kirveellä polveen. Palkitsee se sitten tietysti siinäkohtaa kun voi poltella lämpimikseen niitä klapeja eikä öljyä.

Sitten tietysti metsästys, siinä palataan jo ihan lähtöruutuun. Sitähän ihmiset ovat tehneet hetimiten puusta laskeuduttuaan. Yksinkertaista, saalista ja syö. Kasvatusvaihe jää tyystin pois eli on kustannustehokkaampaa lihaa kuin itsekasvattamalla. Tietysti kun ollaan kehitytty nyt jo sen verran ettei tarvitse keihään kanssa juosta saaliin perässä, kustannustehokkuus kärsii. Luvat, aseet, patruunat.. ei nekään ilmaisia ole ja aikaahan siihen menee. Mikko on käytännössä koko metsästyskauden viikonloput ja ison osan illoistakin metsällä, näin on tosin ollut jo silloinkin kun asuttiin vielä kaupungissa. Riista on varsin hyvä lisä näiden kasvatettujen lihojen rinnalle.

Vielä kun olisi vesistö että kalaa saataisiin muualtakin kuin marketista, vaan ei ole eikä taida lohilammikkoa tälle tilalle sopia.

mutta kyllä se oikeasti tuntuu hyvinkin yksinkertaiselta esimerkiksi silloin kun haluaa syödä vaikka nokkoskeittoa, lypsä vuohi tai lehmä, kerää nokkoset ja muutama kananmuna. Ei tarvitse kuin kävellä tontin ympäri ja ruoka on siinä. Lisäaineeton, itsetuotettu ruoka.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

paniikki iskee

Meidän lehmä saatiin eilen siemennettyä, nyt ei tarttis enää kuin saada se tänne omalle tontille. Toukokuussa viimeistään pitäisi lehmänen saada haettua. Toukokuussa siis viimeistään myös mun tarttis olla siinä jamassa että lehmä tulee hoidettua ja lypsettyä
Mielenpäälle hiipii pikkuinen paniikki kun olen suunnitellut itselleni vaikka ja mitä hommaa kevääksi ja nyt todella vaikuttaa siltä että kevät saattaa jopa tullakin. Lehmähommankin kanssa jotenkin kun kokoajan olen miettinyt että se on sitten keväällä joskus, mutta se joskus onkin jo ihan nurkalla vaanimassa. Se on myös sellainen asia jota ei voi sitten lykätä myöhemmälle, lehmän nykyinen kotipaikka kun muuttaa toiselle puolelle suomea.

Tomaatintaimet innostuivat auringon paisteessa kasvamaan kilpaa tipujen kanssa, hukutaan niihin ihan kohta, sekä tipuihin että taimiin. Tipuja kuoriutuu nyt jatkuvalla syötöllä ja yllättäen niidenkin kanssa on sujunut ongelmitta. Joinain vuosina tuntuu että poikaskuolleisuus on isoa ja vaikka mitä teet niin joku tipu aina kuukahtaa, nyt nämä kasvaa reippaasti ja on oikeen tarmokkaita. Tietysti kalkkunan ja fasaanin tiput on vasta tulossa, niitä odotan eniten ja niiden kanssa on aikaisemminkin ollut eniten ongelmia.
Myöskään yksikään taimi ei ole tuhoutunut tai kupsahtanut omaan mahdottomuuteensa. Takavuosina kissat ja lapset ovat aiheuttaneet hurjaa hävikkiä kasveille, siitä syystä (ja omaa tyhmyyttäni) laitan aina paljon niitä kasvamaan, jotta joku edes selviytyisi kasvihuoneeseen asti. Vaikuttaa huolestuttavan hyvälle tässä vaiheessa.


On tätä auringonpaistetta odotettukin, vaan on sillä haittapuolensakin. Yhtään en tiedä kuka täällä on klähninyt kaikki akkunatkin aivan ruokottomaan kuntoon. Musta ei nyt ole niitä pesemään (harmi), olkoot siis lähnässä ja ärsyttäköön. Toinen ärsytys on pulkkamäki, tällaisilla keleillä ihmisen pitää päästä pulkkamäkeen. Jotenkin oli helpompaa sietää tän jalan aiheuttamat talviliikuntarajoitteet silloin kun satoi kaatamalla vettä ja oli pilkkosen pimeää. Sama kun silloin marraskuussa kevät tuntui todella kaukaiselta eikä mieleen hiipinyt epäilystäkään siitä etteikö jalka olisikaan ehtinyt parantua.

Pulkkailun sijaan keittelen lientä kalakeittoon. Koska olen ilkeä ja inhottava luonne, esittelin liemipohjan lapsille päivän ruokana kun harhautuivat kyökkiin kyselemään päivän menun sisältöä. Vähän laimeaksi jäi kyllä vastaanotto kun Eppu vain tyytyi toteamaan ettei aijo syödä kalan silmää.


Onneksi pakkanen kohoaa yöksi sellaisiin lukemiin etten vielä täysin panikoidu siitä että kevät yllättäisi heti huomenna valmistautumattoman, Tulia saa poltella päivittäin että öljyn kulutus pysyisi edes vähän aisoissa.


Eppu toi mulle terassille kuormallisen käpyjä, pohdiskelin eilen ääneen josko keittelisi risukeittimellä pannukahvit, hän sitten toimitti materiaalit. Ostin kahvinpapuja joku aika sitten ja ajatuksena oli että Eppu voi niitä jauhaa vanhalla veivattavalla myllyllä, hän sitten näköjään innostui tästä hankkeesta niin että on pakko ryhtyä tuumasta toimeen.