torstai 21. marraskuuta 2019

Seitsemän oikein ja täyskäsi

Kyllä meitä taas onnetar hellii. Elämä on pelkkää päivänpaistetta ja sateenkaaria.. eiku.

 Miehelle tehtiin polven ristisiteen leikkaus. Ihan perushuttua, päiväkirurgiaa ja sitten kotiin jumppaamaan. Paitsi koska me olemme me, joku taisi aivastaa kesken leikkauksen. Trallallei ja bakteeritulehdushan se siihen tuli. Ensimmäinen viikko antibioottitippaa meni ihmetellessä ja tilanteen huonontuessa, nivelen puhdistusleikkauksen ja uusien antibioottien jälkeen alkoi tilanne korjaantumaan sen verran että uskalsivat luvata ettei se kuole. Nyt mikko on kotona, eväinä pahvilaatikollinen antibioottia ja muita höysteitä (vähintään 2kk menee syöden kahta eri antibioottia ja tuplana molempia tottakai, maha ihmeissään tuon jälkeen), kävelykepit (sairaalassa tuo joutui kulkemaan rullatuolilla sen vähän minkä enää pahimmillaan pystyi) ja komennus sohvalle sekä välitön paluu sairaalaan jos mitään ilmenee, pitkä reissu se kuitenkin oli, reilu pariviikkoa. Isänpäivää juhlittiin keskussairaalassa. Saipahan tietysti aamiaisen punkkaan, mikä on tavallaan ihan positiivista.

 Minä joka olen taipuvainen valittamaan kaikesta, suosikkilajinani valitus kaiken kalleudesta ja vakuutusten riistohinnoista, olin kerrankin hiljaa kun kävin apteekista hakemassa sen pahvilootallisen pillereitä. Ensin hiljenin kun näin sen määrän minkä farmaseutti kiikutti takahuoneesta (kyllä, se oli oikeasti pahvilaatikollinen) ja seuraavaksi vaikenin kun kuulin hinnan, 550euroa.. melko arvokasta, onneksi edes sen saattoi kipata vakuutusyhtiön riesoiksi. Kallista se on sairastaminenkin.

Halloween tuli, meni ja juhlittiinkin jopa, ei kylläkään kovin riehakkaasti. Mutta tunnelma oli kohillaan, ihan suoraan kauhuleffasta. Lapsetkin olivat naamat valkeina ilman meikkiäkin kun isä kiikutettiin sairaalaan ennen kuin kerettiin juhlia edes aloittelemaan. Itse tietysti näytin enemmän ruumiilta kuin ruumiit itse jo ihan luonnostani. Huoli, murhe ja hirvittävä univaje sai naamataulusta näyttävämmän kuin yksikään naamari olisi ikänään pystynyt.

Kun yksin on vastuussa ihan kaikesta, jokaisesta tontin elollisesta ja on sitä samaa päivästä toiseen kellon ympäri, toivoisi tietysti ettei mitään ylimääräistä siunaantuisi. No tottakai aina tulee jotain, joku lapsista saa flunssan mikä leviää valon nopeudella kaikkiin muihinkin, toisella on koulussa uintia ja uikkarit on hukassa ja kolmannella jotain muuta.. Kaikkea sellaista kivaa puuhaa päivittäisten sairaalakäyntien, lasten- ja eläintenhoidon lisäksi. Hilkka-lehmä teki kiimaan. Hilkka kun tulee kiimaan, se häipyy päiväksi naapuriin. Tällä kertaa en halunnut irtolehmän kaltaista lisäriesaa itselleni vaan jätin Hilkan sisään, sillä seurauksella että se vietti sitten seuraavan päivän naapurissa navetan oven takana huutamassa. Oli varsin erikoinen ilme lomittajalla kun sille selvisi että kyseessä on naapurista päiväkahville tunkeva kanttura, mitä ei missään nimessä saa päästää sisään. Ilmeisesti lehmillä tällaiset vierailut ei ole kovin yleisiä..


Tottakai kun alkaa tapahtumaan niin sitten sitä tapahtumaa riittä ihan koko rahalla. Synttärit on kiva sellainen lisähaaste. Meillä on ollut perinne että synttärisankari toivoo synttäripäivänään ruoan ja se toteutetaan (paitsi Epun kohdalla koska Eppu toivoo aina makkarakeittoa ja sitä syödään riittävän usein ilman synttäreitäkin). Vanhin lapsi täytti 15 ja toivoi sushia, se sattui juuri siihen saumaan kun mikko oli huonoimmillaan, heinäkuorma odotti hakemistaan ja itse odotin pankkikorttiani. Silti toteutin toiveen, rimaa hipoen ja keskellä yötä, mutta sankari sai sushinsa ja isänsä sai dogibägissä annoksensa sairaalaan. Tietysti kakkukaffet isovanhemmille ja kaverisynttärit teinilaumalle. Onneksi seuraava synttärisuma koittaa vasta vuoden päästä. Mikkokin pääsi sairaalasta kotiin viettämään omia nelikymppisiään. Mikon ruokatoive on aina sama, nimittäin läskisoossi. Nyt on syöty kakkua ja herkkuja niin että riittää.
On sentään onni että eläimet ovat pysyneet terveinä kaiken tämän hässäkän keskellä, eikä kukaan Hilkkaa lukuunottamatta ole aiheuttanut mitään ylimääräistä epäjärjestystä. Flunssa saavutti vihdoin minutkin ja oikeen rapsakan kuumeen kanssa. Kaikki on silti hoidettava ja buranan voimalla laahustan syöttämässä, juottamassa ja siivoamassa, tuskin sentään flunssa ikuisesti kestää ja luultavasti kaikki tuntuu taas sujuvammalta kun pahimman yli pääsee.

Tarttis kyllä alkaa suunnittelemaan paluuta normaaliin päiväjärjestykseen ja joulukin tulee ihan kohta. Muutaman tontun olen kaivanut jo esiin kärsimään Liljan ja kissojen loputtomasta törmäystestistä. Kestäviä ovat olleet, joskin jo vähän nuhjuisia. Ihmettelin kun ikkunoista oli kadonneet joulutarrat, ne jotka liimattiin joulukuussa 2017 ja joihin silmä oli jo niin tottunut ettei ne heinäkuussa häirinnyt enää kuin anoppia, nyt ne oli mystisesti kadonneet. Teini tunnusti irroittaneensa ne, syy ei ihan selvinnyt mutta jotain epäselvää mutinaa se oli siitä mitä kaveritkin ajattelee..

Sinikka-vuohikin voisi palata lypsyhommiin ja minä juustomuottien kimppuun, ei sillä nyt kiire ole mutta mua vähän jo houkuttelisi, kunhan nyt tämä kuume ensin häipyy niin sitten.

lauantai 16. marraskuuta 2019

Kotivarasta ja sen vierestä

Tämä postaus on osa yhteispostaussarjaa, muiden ajatuksia aiheesta pääset lukemaan tekstin lopusta löytyvien linkkien kautta.

Kotivarasta pompsahtelee keskusteluja ja uutisia tasaisin väliajoin. Keskustelua asiasta taatusti syntyykin keskustelupalstoilla, mikä on sinänsä hassua että näinkin tavallinen asia menee monilla kovastikin tunteisiin. Kotivaraa pitää näiden keskustelujen perusteella doomsday-prepperit, mummot jotka luulevat talvisodan jatkuvan edelleen ja krooniset hamstraajat. Näiltä kun kysyy että mitäs teet kun lähisiwa on säpissään, pizzataksi ei toimita, töpseli on mykkä ja kakki ei katoa pöntöstä nupista vetämällä, on vastauksia useimmiten kahta sorttia, osa lähtee maalle sukulaisiin ja loput mökille perustamaan omavaraistaloutta. Ihan hyviä ideoita nekin, etenkin jos on tullut ylläpidettyä hyviä suhteita maalaisserkkuihin ja tullut osallistuttua potaatinnostotalkoisiin ja klapin tekoon. Toki jos suhteita on ylläpidetty enimmäkseen heittämällä hassunhauskaa lantavarvas-läppää sukujuhlissa, voi olla ettei vastaanotto ole toivotunlaista. Omavaraistalouden perustaminen perikunnan vuosia tyhjillään olleelle kesämökille on sekin varsin validi vaihtoehto, paitsi jos suurin osa polttoaineesta menee muistellessa että missähän se mökki on, eväät on nakkipaketti ja puolikas pepsimax, saattaa tulla huiko ja vilakka siinä helmikuisessa pakkasessa omavaraistaloutta nollasta perustellessa.. Ehkäpä kuitenkin kaikkein helpointa on ennakoida ja sitähän se kotivara on, ennakointia ja varautumista.

Virallisen suosituksen mukaan ihmisen pitäisi pärjätä viikonverran omillaan. Netti on pullollaan listoja, ohjeita ja suosituksia, esimerkiksi Suomen pelastusalan keskusjärjestöllä (spek.fi) on varsin kattava ohjeistus. Kotivara ei ole pelkkää ruokaa ja vettä, se on kaikki mitä tarvitsee päivittäiseen olemiseen ja elämiseen. Lääkkeitä, taskulamppuja, kynttilöitä, paristoja.. eläimet ja imeväiset on syytä pitää myös mielessä kotivaraa inventoidessa.

Ihmisillä on erilaisia tarpeita, erilaisia elämäntilanteita ja yleiset ohjeet on loistava pohja alkaa miettimään kunkin yksilön tai perheen tarpeita. Omakotitalossa elävän suurperheen tarpeet ovat luonnollisestikin hyvin erilaiset kuin yksin kerrostaloasunnossa asuvalla. Perustarpeet ovat toki täsmälleen samat, vesi, lämpö ja ruoka ihan jokaisella.

Se mihin kukakin varautuu, on jokaisen oma asia. Kotivaran pitäminen ei tarkoita samaa kuin bunkkerin kaivaminen takapihalle ja foliohattu silmillä, selkä hiessä maailmanlopun odottelua. Eikä se tarkoita takapihalle lojahtavaa ydinkärkeä, eikä välttämättä edes rahan arvon sulamista silmän räpäyksessa samaa tahtia leviävän paiseruttoepidemian kanssa, mikä luonnollisestikin tappaa puolet väestöstä.

 Riittää ihan joku tylsän tavallinen tilanne. Noro-virus kaataa koko ruokakunnan muutamaksi vuorokaudeksi oksentavaksi ja ripuloivaksi ravinnonhankintaretkelle kykenemättömäksi seurueeksi. Influenssa joka saa kiskalla käymisen tuntumaan maratonilta maailmanääriin. Myrsky katkoo sähköt pariksi päiväksi tai tulee vaikka lakko mikä tyhjentää kaupat. Onhan näitä vähän tavanomaisempiakin syitä kuin ydinsota, siihen että tarttis tulla omillaan toimeen muutama päivä.

Meillä on varsin kattava kotivara, tai ei oikeastaan edes kotivara, vaan meillä omavaraisuuden tavoittelu on muuttanut elämäntavan sellaiseen suuntaan että siinä kulkee kotivara tavallaan sivutuotteena ja homma on vähitellen mennyt sellaiseksi että tässä kyllä pärjätään tarvittaessa vaikka kuukausiakin (toivottavasti ei sentään kuukausia perheessä jylläävän noro, influenssa, paiserutto ja lavantauti epidemian takia).

 Täällä on usein sähkökatkoja, nytkin innolla odottelen viikonlopuksi luvattua myrskysumaa ja muistelen eilen ollutta parintunnin katkoa. Nykyihminen ja yhteiskunta on kiusallisen riippuvainen sähköstä. Me ollaan ihan ajatuksen kanssa pohdittu että miten elämä sujuu tässä vaikka sähkötaulussa ei valo vilkkuisi. Ihan sujuvasti sujuisi kun kotivaraan kuuluu riittävästi polttopuita yhden talven tarpeisiin. Toki kaikkeen kuluu aikaa paljon enemmän, lämmitys, ruoanvalmistus ja pesuvesien lämmittäminen samoilla metodeilla kuin isovanhempieni lapsuudessa vaatii vähän enemmän aikaa ja hikeä kuin nykyisillä, sähkötoimisilla vempeleillä. Eläinten hyvinvointi ei meillä ole sähköistä riippuvainen, niillä kenellä on , on todella syytä hankkia aggregaatti ja rutosti löpöä siihen. Toivon että eläinsuojelulaki on ottanut kantaa tähän ja kaikki lypsykarjatilat jne, on velvoitettu huolehtimaan siitä että eläimet tulee lypsettyä ja ne saavat vettä vaikka valtakunnan verkko himmenisikin.

Meillä on varalla tämän talon vanha kaivo, vaikka vesiosuuskunnan kaivosta ei tulisi vettä (sähkökatkon takia) tai sitä ei voi käyttää (viime kesänä siinä oli joku todella tehokkaalta vatsataudilta kuulostava bakteeri), on meillä käytössä kantovesi. Meidän kaivo on logistisesti ihan painajaismaisessa paikassa mutta kyllä sieltä veden kantaa eläimille ja ihmisille, muutaman ämpärillisen jälkeen oppii olemaan läikyttämättä, niin kaukana ja hankalasti se on. Varastossa on aina muutama vesitonkka, tyhjentelen niitä säännöllisesti eläinten juomakippoihin tai kukille ja täytän uudestaan. Sääennusteen lupaillessa myrskyä, hurrikaania, tsunamia, trombeja ja mitä niitä tavallisia sähköt katkovia sääilmiöitä nyt on, täytetään toki kaikki eläinten juoma-astiat, vesipönikät ja pari saavia ihan vaan varuiksi ja lykkäämään sitä ämpärijumppaa kaivolla.

Valaistusta varten on fikkareita (ja niihin akkuja ja paristoja), myrskylyhtyjä, otsalamppuja, kynttilöitä ja ledivaloja. Valo on sellainen asia mikä monelta helposti unohtuu, täällä hevonjeerassa sen oppii muistamaan todella nopeasti. Kun on pimeää, on todella sitä ja se pimeä tulee taas melko aikaisin
Ruoan ja veden lisäksi meillä on lääkkeet varsin korkealla prioriteettilistalla, perheessä on nimittäin diabeetikko jota ei ruoka ja vesi pitkään lohduta jos insuliini loppuu. Ilman insuliinia karkaa henki ja siksi sitä on syytä olla aina saatavilla ainakin parin viikon tarpeiksi. Toki on hyvä olla olemassa perusvarasto särkylääkkeitä, joditabletit ja mitä nyt kukin pitää tärkeänä. Meillä on aina myös ripulilääkettä varastossa, ajatuskin varpusparvesta poikkeusolosuhteissa saa suoliston kramppaamaan.

Ja kyllä, hyvinvointivaltiossamme on enevissä määrin lääkkeiden saatavuushäiriöitä. Minun käyttämää migreenilääkettä ei saanut kuukausiin ja sitten kun sitä sai, oli hinta edellisen reilun 4 euron sijaan vähän alle 50euroa paketti. Oletan että valtiolla on olemassa suunnitelma elintärkeiden lääkkeiden jakeluun vaikka kaikki muut hommat sakkaisivatkin.

Mutta sitten siihen minun suosikki-osuuteen, eli ruokaan. Meillä on, miten sen nyt muotoilisi, melko mittava kotivara. Enimmäkseen siksi että lähin kauppa löytyy 20kilometrin päästä ja sinne ei viitsi lähteä ajelemaan kahvipaketin takia. Toisekseen siksi ettei mulla kaali kestä ajatustakaan siitä että meidän vastuulla olevat lapset ja eläimet joutuisivat olemaan ruoatta minkään syyn takia. Kolmanneksi tietysti se että kun paljon ruokaa tuotetaan itse, kertyy sitä luonnollisestikin varastoon.

Kotivaraa on helppo hallita kun varastoi vain niitä tuotteita joita jatkuvasti käytetään. Puurohiutaleita löytyy jokasorttia useampi paketti ja ne kiertää niin ettei mikään vanhene, samoin jauhot, pastat, riisit, nuudelit ja muut kuivatarpeet. säilykkeitä löytyy myös ja paljon. Ei mitään erikoista eikä sellaista mikä jää pyörimään kaapinperälle vaan ne mitä käytetään, niitä on aina vähintäänkin se kymmenen tölkkiä tai purkkia. Papuja, tonnikalaa, tomaattimurskaa, herkkusieniä, ananasta (kröhöm.. kuulostaa siltä että meillä on usein chili con carnea, pizzaa ja tonnikalapastaa) ja hernekeittoa sekä nötköttiä. Hernari ja nöde ei kuulu mitenkään omiin suosikkeihini mutta nuo varastot tulee uusittua viimeistään joka syksy, mies syö ne metsästysreissuillaan.

Keittiöstä löytyy aina yksi tai kaksi pakettia kutakin sorttia, loput ovat alakerrassa ruokavarastossa. Meinasin ottaa kuvan, en kehdannut, se ei ole mikään kaunis ruokakomero missä on pastat tyylikkäissä tölkeissä ja kaikissa purkeissa kauniit nimilaput. Minun hillopurkeissa on raksatussilla maalarinteippiin sutaisten kirjoitettuna arvaus purkin sisällöstä, pastat ja sen sellaiset on erittäin epäesteettisesti lykättynä kannellisiin muovilootiin.

Kaikkea meillä on vähintään yksi ylimääräinen paketti. Niitä elintärkeitä (eli siis kahvia ja sokeria) on enempi, vähintään aina kahden tai kolmen viikon tarpeiksi. Mitään erillisiä kotivara-herkkuja ei taas oikeastaan ole, leivontatarpeet kun löytyy niin en viitsi hamstrata mitään keksipaketteja sen kummemmin kaappeja täyttämään. Suklaata toki löytyy aina, sitä vaan ei ole varastossa hätätilaherkkuna vaan verensokerin korjaussarjana.

Pakastimia on kolme, tällä hetkellä ne on kaikki täynnä, näin syksyllä kun on teurastettu ja metsästyskausi on ohi niin niiden kuuluukin olla täynnä, keväällä sitten taas tyhjempiä. Pakkasissa on kalaa, kalkkunaa, kania, ankkaa, hanhia, kanaa ja riistaa ja niistä kyllä piisaa syötävää koko talveksi.
                                                   Lilja ja hanhenkoipi.



Sieniäkin on jonkun verran pakkasessa mutta suurin osa säilötään kuivaamalla. Näitäkin löytyy vähintään riittävästi talven varalle. Mikko ja Eppu kun tykkäävät sienestää niin niitä kertyy yllättävän paljon huononakin sienivuonna.

Yrttejä ja muita vihreitä kuivataan myös talveksi. Eläimille nokkosta ja koivunlehtiä, ihmisille kaikkea mahdollista.

Kesällä tietysti kotivara on erilainen kuin talvella, kesällä kukaan ei haikaile tölkkipapujen perään kun tuorettakin evästä on saatavilla. Meillä on sellainen suunnitelma että joskus (eli noin sadanvuoden päästä) meillä riittäisi ruokaa omasta takaa aina satokaudesta seuraavaan, vähän niinkuin silloin kun elettiin hyvin pitkälti omavaraistalouksissa ja kaupasta haettiin suolaa ja sokeria.




                                                   syötävää matkalla pakkaseen


Vaikka kotivaran usein ajatellaan koskevan ihmisten tarpeita, meillä on eläimille samalla periaatteella oma kotivaransa. Heinää on laidunkauden alkuun ja ylikin, viljaa samoin. Rehusäkkejä on aina parinviikon tarpeiksi, ne eivät toki ole elintärkeitä eikä niitä viitsi haalia kaikkia nurkkia täyttämään ja rottia houkuttelemaan. Kaikki tarvittavat peruslääkkeet löytyy myös kaikille eläimille. Samoin kuivikkeita on varastossa niin ettei ensimmäiseen viikkoon tai pariin tarvitse lähteä ostamaan. Koska eläimet on pakko hoitaa, oli noro, keuhkokuume tai influenssa (kyllä, olen kokeillut näitä kaikkia eikä ole mukavaa) helpottaa edes se ettei tarvitse lähteä henkitoreissaan purupaalien hakuun. Meillähän ei ole mitään lomitusoikeutta eikä sellaista turvaverkkoa minkä saisi hätyytettyä talikonvarteen taudin takia, on opittu ihan kantapään kautta siihen ettei mikään saa loppua kesken useampaan päivään.

Meillähän suurin osa eläimistä muodostaa myös sen kotivaran tuottamalla munia, maitoa ja lihaa, eli ruokavarasto täytyy niiltä osin vaikkei kaupassa käytäisikään. 

                                                    kananmuna ja hanhenmuna

Tietystikään näin pienessä mittakaavassa kun eläimiä on, ei tietenkään muna ja maitovarastot pursuile yli äyräidensä ympärivuoden mutta esimerkiksi maitoa meillä on ollut nyt saatavissa miellyttävän tasaisesti. Vuohista kaksi ovat juuri saaneet kilit, Rauha-lehmäkin on taas siemennetty ja menossa umpeen. Rauhan pitäisi poikia juhannuksen tienoilla ja sitten taas on maitoakin joka sorttia saatavilla.

Sitten se muu sälä, tai no sälä ja sälä, mutta se minkä luokittelen kuuluvaksi kotivaraan mutta minkä puuttuminen tai loppuminen ei aiheuta ahdistusta (kahvi), hengen lähtöä (insuliini), nälkää tai kylmää vaan pelkkää yleistä kurjuutta, eli hygieniatuotteet. Vessapaperi on ehdoton, sitä on oltava aina ylimääräinen paketti jemmassa, toisin kuin talouspaperi jonka loppuminen ei aiheuta kenessäkään minkäänlaista tunnekuohua. Hammastahnaa ja harjoja, ylimääräisiä harjoja on meillä syytä pitää jokunen varalla, meidän lapsilla on käsittämätön taipumus kiusata toisiaan hammasharjoihin kohdistuvilla terrori-iskuilla, myös hammastahnaa on aina ylimääräinen tuubi kaapissa. Pesuaineet on sellaisia mitä on toki hyvä olla olemassa, mutta en ole kranttu, en ole hamstrannut lempishampoota kaappeja pullolleen, jos shampoo loppuu käytän suihkusaippuaa (kerran käytin mäntysuopaa, ei ollut hyvä idea) ja kaikkia erilaisia purtiloita käsisaippuoita, palasaippuoita, tiskiainetta, suihkusaippuaa ja muuta sellaista löytyy luultavasti vuoden tarpeiksi kun vähän kaivaa ja saippuaa voin toki tehdä itse lisää jos nyt tyystin uhkaavat varastot ehtyä. 


Meille kotivara on sellainen perusturva, tapahtuipa mitä tahansa, lapsilla, eläimillä tai meillä ei tule ensimmäiseksi nälkä, eikä ihan toiseksikaan, eikä kyllä jano eikä kylmäkään. Vaan elämä jatkuu melkolailla ennallaan vaikka tapahtuisikin jotain tavallisesta poikkeavaa. Meillä tulee ensi talvi olemaan todellinen kotivaratesti. Jonain ikävänä päivänä putkahtaa postilootaan verohallinnolta perintöverolasku, se tulee olemaan sitäluokkaa että jokainen säästetty puolikas pennikin tulee tarpeeseen että verottaja on tyytyväinen, tästä syystä kauppaan kannetaan mahdollisimman vähän pennosia.

Henkilökohtaisesti minua ohuesti hirvittää se kuinka liian monet ihmiset nykyään luottaa siihen että yhteiskunta hoitaa ja auttaa. Monilla sellaisilla joilla se lähikauppa on parhaimmillaan siinä oman kotitalon kivijalassa, ei ole kotona minkäänlaista kotivaraa eikä kyllä välttämättä täällä maallakaan enää ole pursuilevia perunakellareita saati tiinuissa syksyllä teurastetut possut. Ei edes välttämättä sitä astiaa millä saa haettua vettä. Ei taida olla olemassa sitä tahoa joka hädän hetkellä kiertää rappukäytävissä ja tuppukylissä jakamassa vesipulloja ja kolmioleipiä. Vaikka ihan valtion taholta on kerrottu että on syytä varautua niin että pysyy hengissä edes muutaman päivän, silloin apua ei todella ole saatavilla koska kaiken organisoimiseen menee jo pelkästää paljon aikaa. Ei tarvita edes kansallista hätätilaa, riittää kun kainuu pimenee ja silloinkin alkaa ihmisillä olemaan hätä kun loppuu lämpö ja ruoka, mitäs sitten jos saman tyyppinen hässäkkä kattaa koko suomen? Itsellä se sellainen mitäs jos-hetki tuli kun luin Ilkka Remeksen jäätyvä helvetti-kirjan, se sai miettimään vähän syvällisemmin sitä omaa ja perheen pärjäämistä poikkeusoloissa ja se kivasti konkretisoi sen kuinka ihan oman itsensä varassa loppujen lopuksi ollaan tässä yhteiskunnassa mikä on rakennettu yhden kortin varaan. Kannattaa lukea jos haluaa menettää yöunensa.

Tuli juuri testattua tämä kaikki ihan käytännössä. Mies sai sairaalabakteerin leikattuun polveen. Minulla vanheni pankkikortti eikä pankki ollut toimittanut uutta, uuden toimittamiseen pankilta meni vaatimattomasti kaksi viikkoa aikaa ja vaati sen että kävin kolmesti jonottamassa kyseisessä puljussa. Pariviikkoa kun puljaa käteisen kanssa, miettii sen riittävyyttä (lisää kun ei saanut nostettua kun pankin kassalta) sekä sitä mistä enää nykyään saa polttoainetta tankattua seteleillä.. tietysti kun yksin hoidan lapset, eläimet ja kaiken muun, on ollut ihan parasta kun voi kaupan sijaan mennä sairaalaan miestä katsomaan ja kotona on kaapeissa kaikki tarpeet niin ettei tarvitse panikoida siitäkin asiasta. Monesti olen itseäni kiitellyt viimeviikkoina kun on tullut keräiltyä kotivaraa. 

 Tässä linkit muiden ajatuksiin aiheesta:

 Tsajut https://tsajut.fi/kotivara-perheen-arkea-helpottamassa/
Jovela eli omavarainen.fi https://www.omavarainen.fi/l/kotivara/
Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/…/puutarhurin-kotivara…
Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/…/kotivara-arjen…
Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/…/kotivara-ja-puutarha…
Saaran lautasella https://saaranlautasella.blogspot.com/…/katastrofi-tai-joku…
Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/…/11/maalla-parjaa.html
Mummon kirja https://mummon-kirja.blogspot.com/elaman-pitaa-sujua.html
Trio Miumau ja herra Nilsson https://triomiumau.blogspot.com/…/11/hashtag-72-tuntia.html
Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/…/selviaisitko-72h-ilman…
Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2019/11/kotivara.html
Sorakukka http://www.sorakukka.fi/?p=934
Pienenpieni farmi https://pienenpienifarmi.com/?p=933
Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/…/kotivara…
Helecleaner https://helecleaner.com/kotivara-kodinhoidossa/