Pottuja ja makkaraa

Kummalliset kelit jatkuu. Koko tammikuun on ollut niin lämmintä että olen puuhastellut kasvimaiden kanssa ja jopa vähän siivoillut kasvihuonetta. Pottumaan ohi kävellessä vilahti mieleen että josko katsois mitä niille syksyllä liian pieninä hylätyille kuuluu, no hyväähän niille kuului, nostin vielä ämpärillisen pottua maasta, tammikuun 20päivä. Näköjään sopii ilmastonmuutos tämmöiselle vähän hitaammalle hipille, kerkiää sadonkorjuuseen kun keliä piisaa tammikuun lopulle.

Mieskin innostui puuhaamaan kun jalka alkaa olemaan toimintakykyisempi. Nyt on tehty tammikuussa jo kahdesti makkaraa, kalkkunasta ja ankasta. Hyviä niistä tuli, mutta nyt riittää mulle hetkeksi silavan ja suolten kanssa puljaaminen. Vaikka makkaran valmistus sinänsä ei ole kovin vaikeaa, eikä kovin työlästäkään, mutta aikaa se vie kaikkine jauhamisineen ja siihen että saa maustettua massan just sopivaksi. Plus tietysti se sotku, sitä silavaa, makkaramassaa ja suolen kappaleita on kaikkialla kuin suuremmankin surmatyön jäljiltä, unohtamatta tietenkään lihamyllyn pesua. Kirsikkana kakussa kamppailu vakuumikoneen kanssa, tämä luonnollisesti asettui jo sellaiseen kellonaikaan että ettei taatusti kiinnosta palaakaan kamppailla jonkun maailman huonoiten toimivan ja huomattavan äänekkään "vakuumi"koneen kanssa. Ostettiin tietysti se halvin malli, se tekee kaikkea paitsi vakuumin.

Mulla oli ajatus tehdä lientä ankanrangoista, Heikki-Aulis Kaasinen-Kaakko kuitenkin päätti ryhtyä työstämään niitä rankoja sillä aikaa kun tapeltiin vakuumikoneen kanssa. Kieltämättä mulla oli siinä kohtaa jo kiintiö täynnä kaikkea kokkailua ja gourmeeta ettei sanottavasti haitannut vaikka Heikki-Aulis taputtelikin rankojen käytön kissojen ravinnoksi. Se kyllä vähän haittasi kun kyseinen kissa yritti jemmata niitä rankoja kaapin alle. Kotivara kuntoon totesi mirri ja mä pilasin kaiken.

Kuvat hyppäsi hämmentävään järjestykseen, mutta haittaneeko tuo. Lilja innostui niin pottumaan kaivelusta ja löydöksistä että päätti lähteä katsomaan mitä porkkanamaalle kuuluu. Hyvää kuuluu, joku astetta veltompi puutarhuri oli näemmä vähän lintsannut porkkanan nostossa ja Liljallekin riitti satoa.

Onnistuin haalimaan itselleni vielä flunssankin riesoikseni. Olin eilen spinningissä ja reeni sujui normaalin tuskaisesti, tulin kotiin, iltaruokin eläimet, lapset ja itseni, istuskelin saunassa ja vähän sen jälkeen totesin että hitto, nyt lykkäs nuhan. Ihan yllättäen se siinä sohvalla istuessa hyökkäsi kimppuun. Yöheiniä kun lähdin antamaan niin totesin että talvikin tuli, ihan yllättäen sekin. Aamulla vielä satoi lunta, iltapäivällä olikin jo taas plussaa ja vesisade.

Jotenkin kummallista että näiden kuvien välillä on paripäivää, ensin saa muokattua täysin sulaa maata ja sitten onkin jo lumi maassa. Ehkä tähän on syytä totutella.

Ensimmäiset siemenet multiin

Taimikasvatus ja kissanpennut on aina yhtä jännittävä yhdistelmä, vielä jännittävämpi on uhmaikäinen ja taimikasvatus.

Tuli mieleen taas oikein kiva idea kun Lilja tykkää kaivella paprikoista, tomaateista ja sitruksista siemenet ulos. Lilja on ollut myös tosi kiinnostunut kasvien hoitamisesta (ja etenkin syömisestä suoraan puskista tai maasta) ja tykkää puuhastella kaikenlaisia ruokajuttuja.

Siitä tuli sitten mieleen että Liljahan voi kaivella paprikasta siemenet ja laittaa niitä kasvamaan. Ikiomat taimet siis..

Liljahan vallan innostui kaikella kolmivuotiaan tarmolla tästä suunnitelmasta, se tarkkaan putsasi paprikat, täytti taimikipot ja herpaantui täysin ja haki tomaatin kaapista ja kaivoi siitäkin siemenet.

Yritin ohjeistaa laittamaan kippoihin vain muutaman siemenen ja mielellään niitä paprikan siemeniä, tässä kohtaa pikkuprinsessa ilmeisesti koko kaiken ohjeistuksen täydellisenä ihmisoikeuksien polkemisena ja vapaudenriistona, lopputuloksena tietysti kipoissa on epämääräinen lajitelma sekä paprikan että tomaatin siemeniä.. ajattelin antaa asian olla ja käydä sitten kaikessa hiljaisuudessa harventamassa kasvustoja jos noissa kipoissa jotain ilmenee.

Ei tullut sitten mieleeni että tämä kertakaikkisen kiva idea on ehkä toimivampi jonkun vähän pitkäjänteisemmän lapsosen kanssa. Lilja kysyi ensimmäisen kerran sadon perään kun oltiin saatu kipot akvaariolampun päälle lämmittelemään. Sama kysymys toistui noin minuutin välein ja Lilja alkoi jo varsin lupaavasti hermostumaan homman hitauteen tunnissa. Kerroin toki että prosessissa menee kuukausia, Liljan mielestä kuukausi kestää enimmillään vartin. Tätä on nyt jatkettu pari päivää ja tunnelma alkaa olemaan jo käsin kosketeltavan kireähkö.

Mä pahoin pelkään että jonain päivänä (ihan tässä lähipäivänä) tapahtuu kasvun ihme ja kippoihin ilmestyy paprikaa ja tomaatteja pikatoimituksella. Muuten on vaarana että tästä kasvukaudesta muodostuu suorastaan musertavan pitkä ja tuskainen.

Tammikuista puuhastelua

Tammikuun puoliväli, mittarissa +7, edelleen metsästä voi käydä hakemassa tarpeet sienisoossiin. Todella hämmentävää. Mulla meinasi alkaa jo kaali sakkaamaan tähän loputtomaan vesisateeseen ja myrskytuuliin. Tänään kuitenkin tulin laittaneeksi paprikansiemenet multiin, hain taimikipot kasvihuoneesta ja kärräsin samalla kasvimaille täytettä kevättä odottelemaan. Kasvihuoneeseen pääsin ilman lumikolaa, eli ensimmäistä kertaa ikinä sain siemenet multiin ilman hikeä. Aina päätään etten varastoi kasvihuoneeseen mitään mitä tarvitsen kesken talven ja joka ikinen vuosi jätän kipot, kupot ja kastelukannut lojumaan kasvariin. Joka ikinen kevät kiukuttelen sitäkin kun en ikinä syksyisin laiskuuttani viitsi kärrätä palanutta lantaa kasvimaille valmiiksi vaan jätän sen aina keväälle ja sitten saan hiki valuen hirveällä kiireellä lykkiä kottaria päivä tolkulla. Jotain positiivista siis tässäkin loputtomassa marraskuussa on.. näin kun väkisin yrittää keksiä jotain. Ehtii hitaampikin suorittaa syksyhommat on syksy kestää ikuisesti.

Nämä (luultavasti johonkin lämpimämpään ympäristöön jalostetut) hienohelmatkin pystyvät välillä käymään ulkona huuhtomassa varpaitaan kun kerrankin tarkenevat. Hirveitä kuvattavia vaan nuo yönmustat ayam cemanit. Meillä on kanat tällä hetkellä enimmäkseen näitä ja araucakanoja, jokunen hämäläinen maatiaiskana, yksi mikälie jätti, yksi rokkikana ja muutama tuulen tuoma sekarotuinen. Mulla kun oli niin suunnitelma että noita hämäläisiä ja muutama tehokana.. minkki vaan muutti suunnitelmia ja söi meidän hämäläiset ja teharit.

Akvaarion päällä kasvaa pikkuankkoja, pikkukissat vaan ovat vähän turhankin kiinnostuneita ankkojen puuhastelusta ja nyt näyttää siltä että ankkojen on syytä muuttaa kylppäriin pesukoneen päälle. Keinutuolista on suora näkymä ankkalootaan ja pikkukissat tuntuvat viihtyvän erityisen hyvin just keinutuolissa.

Tuo meidän vanhin kissa ulkoilee näillä keleillä vaan pakon edessä, tuolle muodostuu pakko piinavista pikkukissoista ja pissihädästä, ulkoiluksi tuo luokittelee terassilla päivystämisen tai sateen suojassa heinäpaalien päällä kyttäämiseen. Hiirestämiseen tuo ei ole sekaantunut ikinä, se pelkää hiiriä ja pikkulintuja, eikä se osaa kiivetäkään. Kesällä se lähtee sentään kävelylle mukaan ja tulee ratsastuskentälle vetelehtimään (yleensä niin että se on aina tiellä).

Toisaalta kyllä ymmärrän täysin, siinä missä ankat ja hanhet ovat innoissaan kun pihatielläkin pääsee melkein uimaan, ei ehkä kissat ja muut herkkävarpaat ole kovin kiinnostuneita ulkoilemaan.

Alkoi olla vähän haastetta heinäkuorman haussakin (meidän heinät on varastoituna naapurin tallinvintille) kun uhkaa yhdistelmä upota hiekkatielle, samoin kottikärryt ovat ihan just kohta upoksissa savessa.

Nyt kun ulkoilukelit ovat sellaiset että voi pysytellä mahdollisimman paljon sisällä ilman että tarvitsee potea yhtään huonoa omaatuntoa, ehtii puuhastelemaan kaikkea kyökissäkin enempi. Vuohet tuottaa hirmuina maitoa, meinasin jos nyt vihdoin ehtisi enemmän paneutua juustontekoonkin.

paikat pullollaan pikkueläimiä

Näköjään vuosi alkoi eläinlapsilla. Hautomakoneen piti pysyä kaapissa pitkälle kevääseen. Säiden sekoittamat linnut alkoivat kuitenkin tuuppaamaan munia niin aktiivisesti että kaivettiin masiina kehiin. Riikinkukkokanatkin päätti alkaa munimaan, niitähän tietysti piti laittaa koneeseen. Kun tilaa nyt kerran siinä oli, keräiltiin muutamia ankankin munia sinne. Yllätys yllätys, tietenkään riikinkukkojen munat eivät olleet hedelmöittyneet (vissiin ne kanat eivät anna kukon edes polkea jos sillä ei ole pyrstö koreana? Tauskilla se vasta on kasvatteluvaiheessa). Lopputuloksena oli sitten muutama ankanpoikanen. Olihan tottakai kyllä suunnitelmissakin niitä haudottaa kesäksi kasvamaan ja syksyllä sitten syöntiin. Täytyy laittaa kyllä lisää sitten keväämmällä.

Pikkueläimistä myös kissat ovat kasvaneet, reipastuneet ja kesyyntyneet oikein mainiosti. Riehuvat keskenään, kilin kanssa ja leikkivät ihmistenkin kanssa. Ihan jopa niin reippaasti että mäkin olen nyt antibioottikuurilla. Kissanpentua leikittäessä olisi nimittäin hyvä olla nopeampi kuin se kissa, muuten voi olla kissa kulmahampaistaan ripustautuneena sormeen. Tottakai kun kerran kissa sai saaliinsa niin olihan se lykättävä purukalusto luuta myöten, eihän se hiirikään millään pikkuhaukkasulla jää..

Annoin varmuudeksi haavan tekeytyä joitain päiviä ennen kuin raahauduin tohtoriin sitä esittelemään. Musta oli jotenkin ajatuksenakin niin turha käydä jotain onnetonta sormenpäätä näyttämässä missään, vaikka se tursusikin mätää ja varsin kipeä. Mikon sairaalaseikkailu bakteeritulehduksen kanssa sai mut kyllä ajettua liikkeelle sormeni kanssa siinä vaiheessa kun mieleen vilahti että tosiaan tulehdus saattaa äityä isommaksikin selkkaukseksi. Nyt sitten popsin kiltisti antibioottini ja treenaan kissaa nopeammaksi.

Mauno-ponillakin oli paise kaviossa. Kun tammikuussa näyttää samalta kuin lokakuussa (tuo yllä oleva kuva on eiliseltä.. tammikuu ja sataa edelleen kaatamalla) saattaa loputon märkyys näkyä kavio- ja sorkkaongelmina. Maunolle nyt sitten tuollainen riesa siunaantui. Maunohan ei varsinaisesti ole mikään päivänsäde, etenkin kengittäjä kuuluu eläinlääkärin lisäksi sen mustallelistalle. Nyt poni-paralla on ollut pahaa mieltä tarjolla melkein jokaiselle päivälle kun kengittäjä on varovasti kaivellut paisetta ulos kaviosta. Paiseen hoitoon kuuluu myös haudonta, Maunon mielestä hauteen laittaminen vähintäänkin uhkaa hänen henkeään ja onhan se epämiehekästäkin seisoskella tumpula jalassa. Onneksi, ihan tasaisesti sekä minun, Maunon että kengittäjän onneksi, kavio on kunnossa ja huomenna saa poni kengät takaisin jalkaan.

Pikkukili, Pekka nimeltään, kasvaa sekin kohisten. Syö reippaasti ja on alkanut tekemään niitä juttuja mitä reippaat ja kasvavat kilit tekee, eli karkailee, kiipeilee ja leikkii. Jos näyttää siltä että minä pahuuttani rajoitan liikaa Pekan oikeuksia, päästää Lilja sen vapaaksi ja riehuu sen kanssa. Yritän uskotella itselleni että kyllä varmasti muidenkin kotona juoksee ympyrää pikkulapsi ja minikili, ihan normaaliahan se varmasti on. Pölynimuri on osa näiden kahden esterataa..

Kerroin kyllä Liljalle ettei Pekka kyllä pitkään saa olla sisällä vaan heti kun kili ohittaa säkäkorkeudessa mäyräkoiran, kili siirtyy talliin. Lilja ehdottomasti vastusti tätä suunnitelmaa ja ilmoitti hakevansa sen heti takaisin sisään tallista. Jotenkin mä en edes epäile etteikö siitä tule vähintään isosti sanomista kun ilkeä äiti riistää lapsilta leikkikaverin (joka on kuitenkin vuohi, josta kasvaa ihan vuohen kokoinen vuohi ja mikä pissaa lattialle ja sorkatkin lipsuu parketilla)

Minivuohi

Silloin kun meillä oli lampaita, päätin ettei ikinä pullokaritsoja.. no ei se karitsa ole mutta yhtä kaikki pulloruokinnalla. Vuoden toisena päivänä sai ensimmäistä kertaa asialla ollut emo kaksoset, niistä toinen oli ihan huomattavan pieni kirppu. Pari ensimmäistä päivää meni ihan hyvin, mutta sitten katsoin päiväruokia antaessani että minivuohi oli vähän vaisun oloinen eikä emoa kiinnostanut juurikaan tämä kili. Kaksi tuntia myöhemmin menin katsomaan niin luulin että se oli kuollut. Se oli ihan kylmä ja jäykkä mutta hengitti vielä.

Ei antanut luonne periksi, vaan pakko oli yrittää. Kiikutin minivuohen tupaan miehen ja kissan lämmitettäväksi. Lypsin maitoa ja letkutin sen suoraan vuohen mahaan, vaikka tosiaan näytti siltä ettei se siitä enää virkoa.

Kaksi annosta maitoa suoraan mahaan, pötköttelyä kissan kyljessä peiton alla ja minivuohi virkosi. En olisi ikänäni uskonut, se tosiaan oli jo melkein kuollut, umpijäykkä ja kylmä kalikka.
Parissa tunnissa se tokeentui niin että nousi jalkeille, pissasi ja kakkasi (matolle tottakai).

Reippaasti se alkoi juomaan maitonsa tuttipullosta ja reipastui niin silmissä että ensimmäisen yön jälkeen aitasin sille oman paikan olkkarin nurkkaan. Eihän tuollainen kissan kokoinen vuohen rääpäle nyt ihan hirmuisesti sotke mutta pissaa se on lusikallinenkin.

kuva kyllä vähän hämää ja kili näyttää isommalta kuin onkaan. Se myös tykkää katsoa telkkaria.

                                                 Kili ja kissanpentu.

Pikkutirriäinen saa nyt olla vielä jonkun aikaa olohuoneessa ja sitten odottaa paluu muiden vuohien tykö. On vaan niin paljon helpompi pitää se lämpimänä ja maha täynnä tässä sisällä, ihan laiskuuttani ja mukavuuden haluani siis. Ajatuskin siitä että ramppaisin tuolla vesisateessa ja myrskytuulessa tallissa pulloineni ja jännittäisin että toimiiko lämpölamput ja keilaako joku tuon kirpun.

suuntana omavaraisuus, osa 1 -Suunnitelmia 2020

vuosi vaihtui ja samalla pyörähtää käyntiin yhteispostaussarja #suuntanaomavaraisuus vuosimallia 2020. Mistä tässä sarjassa on kyse, se selviää parhaiten lukemalla täältä: https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-sarja/?fbclid=IwAR2nXE_SQnRfT-W0Pn-fbTB-khhC-76Xoy4HDyDzEtL1x5SjSjEXqM7AZ9A 

Muiden kirjoituksia pääsee lukemaan tämän postauksen lopusta löytyvien linkkien kautta.

vuoden vanhaan tekstiin, kuka, mitä ja miksi pääset tästä:  https://airotulapalla.blogspot.com/2019/03/suuntana-omavaraisuus-kuka-mita-ja-miksi.html samat tyypit edelleen, sama torppa ja noin suunnilleen samat eläimet.

Sitten asiaan, suunnitelmia vuodelle 2020, oikeastaan niitä ei juurikaan ole, tai siis on mutta ei mitään kovin suuria. Tottakai tähän aikaan vuodessa alkaa mielessä pyörimään jo ne tärkeimmät, kuinka monta tomaattia, kurkkua ja paprikaa saa tungettua kasvihuoneeseen ja voiko talosta uhrata noin puolet taimikasvatukselle ja mitä näitä nyt on. Meinaan taas tänäkin vuonna valehdella itselleni ja muille että pidän kasvimäärät maltillisina enkä ryhdy mihinkään älyttömyyksiin ja laita kasvamaan esimerkiksi kaikkia mahdollisia erilaisia kirsikkatomaatteja.

Mutta se suurin ja haastavin suunnitelma, se mihin nyt täytyy tänä keväänä uhrata oikeasti aikaa ja ajatuksia tai muuten voi yhtä hyvin jättää laittamatta mitään kasvamaan, koska se on täysin turhaa. Se suunnitelma on kaikessa lyhykäisyydessään kaiken suunnittelu. Mitä ja mihin laittaa kasvamaan niin että saa otettua huomioon kaikki mahdolliset suomen kesän tarjoamat säävariaatiot. Millaiset kasvualustat olisi paras idea jos kesän sataa kaatamalla ja on jäätävän kylmä (tähän kuuluu myös se tauotta piiskaava myrskytuuli mikä kiskoo kasvit maasta ja kiikuttaa ne suoraan kompostiin).
Tai sitten se versio missä päivällä on kaiken polttava helle, öisin liki pakkasta, sadetta ei tippaakaan ja kaivot kuivat (plus tähän se sama tuuli).

Nyt kun alkoi näitä mielessään pyörittelemään niin johan alkoi masentamaan.

Mitäs jos tänäkään vuonna ei ole pölyttäjiä? tämä kylä alkaa olemaan karjaton avohakkuuaukko missä myrkytyksissä ei todella tingitä. Kannattaako enää edes yrittää muuta kuin perunaa ja kasvihuoneessa kasvatettavia. Itseni tuntien, vaikkei siinä mitään järkeä oikeasti olekaan, aijon silti yrittää.

Pellon jätän rauhaan, vuosikymmenet tehomaataloutta savimaallae on tehnyt sen että ei vaan kannata., sen sijaan tehokäytän pihan toisella puolella olevan, vähän suojaisamman alueen jokaisen millin hyödyksi. Siellä on maanlaatukin ihan toista, sieltä löytyy multaa, sinne on kärrätty karjanlantaa eikä siellä savi hypi silmille joka kohdasta. Savimaa on sellainen mistä mä nään ihan totta painajaisia.

Kasvihuonetta en täytä riemunkirjavalla kimaralla pelkkiä tomaatteja, vaan laitan sinne lisäksi niitä mistä ehdottomasti haluan satoa. Kesäkurpitsa, papu, herne.. apua, yrtit.. lottovoitto ja kasvihuoneen laajennus. Täytyy vielä keksiä joku systeemi mikä tasaisi kasvihuoneen lämpötilaa, siis jos sattuu taas niin että päivät paahtaa ja yöt pakastaa ja tietysti jos sattuu niin että yötä päivää pakastaa niin olisi hyvä jos vähän lämmittäisi.

omenapuita ja kirsikkapuita pitäisi hankkia uusia, kunhan keksisi ensin järkevät paikat niille.

Marjapensaille meinasin kanssa uusia tuulia. viinimarjapuskia ja karviaisia on joka väriä ja todella monta puskaa per laatu. Niiden hoidon olen aktiivisesti laiminlyönyt jo vuosia. Ajatuksena on vähentää viinimarjapensaita ja hankkia tilalle hunajamarjaa ja vadelmaa.

sitten voikin siirtyä pohdiskelemaan eläimiä. Vuohet ovat nyt kilinsä tehneet, toki vielä toistaiseksi kilit hyödyntävät maidon, mutta jossain vaiheessa olisi tarkoitus ottaa vuohia useampi lypsyyn ja saada maitotuoteomavaraisuus liki sataprosenttiseksi.

Rauha-lehmän pitäisi poikia juhannuksen tienoissa. Näiden kyyttöjen kanssahan oli suunnitelma että vasikat olisi teurastettu omaan käyttöön. No.. Rauha on tiineenä sellaisesta sonnista minkä koko sukulinjan piti olla jo kokonaan maailmasta kadonnut, sattui löytymään geenipankista ihan tuurilla. Ei sellaisia vasikoita tietenkään jauheta makkaraksi. Itse en varsinaisesti ole kamalan yllättynyt. HIlkka jos olisi ollut sonni, se olisi päätynyt meidän lautasille, sen sukua kun on jokunen yksilö olemassa. Saahan sitä kuitenkin maitoa lehmästäkin vaikkei kyyttöä syötäisikään.

Tällä hetkellä linnut ovat seonneet ja kaikki tunkevat munia ihan hulluna, toivottavasti munisivat silloinkin kun olisi aika laittaa munia hautomakoneeseen. Linnuille ei ole mitään sen kummempia suunnitelmia, toiveita tietysti olisi, päällimmäisenä riikinkukkojen lisääntyminen. en pidätä hengitystä sitä odotellessa.

Lihakanejakin meillä on edelleen, niiden kasvatus jatkuu niinkuin ennenkin.
Eläinmäärää tai lajeja ei ole tarkoitus tästä enää lisätä, näin on hyvä. Ainakin siihen asti kun keksitään jotain uutta.

tälle vuodelle ei siis ole mitään suuria muutoksia eikä mittavia projekteja, vaan tarkoitus on kaiken olemassa olevan parempi hyödyntäminen ja oppia elämään näiden vaihtelevien sääilmiöiden kanssa niin että sadot olisivat mahdollisimman hyviä sään ääri-ilmiöistä huolimatta.

Kasvuvyöhyke 1

Omavarainen https://www.omavarainen.fi/l/tammikuu2020/

Kasvuvyöhyke 2

Sarin puutarha https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2020/01/suunnitelmia-talle-vuodelle.html

Pienenpieni farmi https://pienenpienifarmi.com/?p=1068

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus2020-osa-1

Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2020/01/omavaraisuutta-vuonna-2020-osa-1.html

Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2020/01/omavaraisempaa-elamaa-2020-osa-1.html

Kasvuvyöhyke 4

Puutarhahetki – suurien unelmien puutarhablog https://puutarhahetki.blogspot.com/2020/01/unelmana-omavaraisempi-elama.html

Korkeala https://www.korkeala.fi/?p=3005

Kasvuvyöhyke 5

Sorakukka http://www.sorakukka.fi/?p=972

Eläinlapset

Onko mitään söpömpää kuin eläinlapset.. Saara-vuohi pukkasi kilin maailmaan vuoden ensimmäisen päivän kunniaksi. Kilit on ihania, ihan just siihen asti kun ne on ihan pieniä ja söpöjä. Sitten räpäytät silmää ja ne onkin kasvaneet jo siihen ihan_joka_paikkaan_kiipeämisikään. Nämä nyt onneksi syntyivät tähän aikaan vuodesta, eli on olemassa jonkunlainen toivo siitä että kun koittaa se kasvimaa-aika, nämä ovat jo niin isoja etteivät mahdu karkaamaan tarhasta (vuohi kasvihuoneessa on tuhovoimaltaan verrattavissa ydinpommiin). Turhatoivo mutta kunhan nyt uskottelen itselleni että hyvin se menee.

Kissalapset on kanssa ihan kileihin verrattavia söpöön pakettiin pakattuja epävakaita räjähteitä. Ne on suloisia, pörröisiä ja niitä voisi tuijottaa ja leikittää ihan loputtomasti. Kissanpennuilta ei ideat ihan heti lopu. Joulukuusi purettiin tänään, huomenna luultavasti viimeiset ehjänä säilyneet irtaimistorippeet voidaan pakata varastoon kissojen riehumiskohtausten tieltä.

Niistä saa myös tosi söpöjä kuvia, jos siis sattuu käymään tuuri, mulle ei yleensä käy.

Meidän vanhin kissa, nyt vissiin jo 17vuotta täyttävä, ei ole ihan yhtä otettu tästä pentuinvaasiosta, Veltto-Elvi teeskentelee ettei se ole huomannut mokomia pentuja. Päivi sen sijaan on ottanut oikein asiakseen näiden kakaroiden riehuttamisen ja opettamisen. Päivin leipälajeja kun on akvaariosta kalastaminen, mäyräkoiran huudattaminen ja tavaroiden pudottelu, niitä se on nyt suorastaan pelottavan tunnollisesti opettanut näille pennuille. Päivi on toki varsin pätevä hiirikissa ja toivotaan että se opettaa senkin taidon yhtä tunnollisesti näille pennuille.

vuosi 2019, oikeastaan ihan hyvä

Nyt kun täysin yllättäen vaihtui vuosi, siitä vilahti mieleeni värkkiä jotain yhteenvetoa viime vuoden tapahtumista. Ensin ajattelin tapahtuikohan tänäkään vuonna nyt mitään sen ihmeellisempää. Täytyy ihan miettiä..

Tammikuussa kahlailtiin hangessa, nautittiin myrskytuulista ja temppuilevasta öljypolttimesta. Ei todella mitään uutta meillä. Tammikuu nyt yleensäkin on aina vähän laimea ja enemmän sellaista joulusta tokeentumista ja kevään odottelua. Olin näköjään joutunut jopa pudottamaan lumia kasvarin katolta, mikä itseni tuntien on jo melkoinen ihme, eli sitä lunta on ollut todella paljon.

Nyt kun katselee näitä talvikuvia niin ihan pikkuisen kaipaisin lunta, alkaisi piisata jo tätä vesisadetta ja saviliejua.

Helmikuu näytti sentään olevan vähän tapahtumarikkaampi. Sirkka-vuohi ryhtyi neitsytlypsäjäksi ja sen kanssa painiessa kävi kyllä pitkin kevättä mielessä useampikin vuohiresepti.
Keittiökin saatiin uudistettua. Se on talvi siitä hyvä että Mikolla ei ole mitään aikaa vieviä pusikoissa-pyörimisharrastuksia ja jos työnantaja ei keksi ylimääräistä puhdetta, niin saan sen helposti harhautettua toimittamaan isompia ja pienempiä puhdehommia tässä kotosalla. Tällä kertaa näytti olevan keittiö kohteena. Saas nähdä jääkö ensi vuonna keksimättä remonttikohde jos toipuminen kestää kesään asti.

Maaliskuu meni ohi ihan hujauksessa, blogiinkin näemmä olin saanut aikaiseksi yhden tekstin yhteispostaussarjaan. Maaliskuun alussa menehtyi Mikon isä ja maaliskuu menikin sitten hautajaisia laittaessa ja keväthommia ihmetellessä.

 Huhtikuussa tuli hetkeksi kevät. Kevät aloittaa meillä sen perinteisen työleirikauden. Tehtiin polttopuita, korjattiin aitoja ja hukuttiin taimiin. Mikko teki seitsemänpäiväistä työviikkoa ja ylipitkiä päiviä, silloin kun se kotona ehti pyörähtämään, jatkettiin puuhommia. Huhtikuussa podettiin myös kiertävää vatsatautia, nam.

Toukokuussa saatiin Esko-pukki lainaan. Tokihan tilanne on se että Esko majailee täällä edelleen, tuli ne muutamat muuttujat nimittäin. Toukokuu menee muuten perinteisesti aina kasvimaiden parissa. Ei mitään uutta siis silläkään rintamalla. Uusi kissa, Elvi muutti meille. Se ensimmäiset kuukaudet vietti sisällä nukkuen, mutta sittemmin se on kyllä reipastunut ja osoittautui varsin näpsäkäksi hiirestäjäksi.

Kesäkuussa en aukaissut konetta kertaakaan, kesäkuusta ei ole monen montaakaan muistikuvaa edes jotta mitä olen mahtanut puuhastella. Kylmää oli, sen muistan ja sen että oli melkoiset odotukset kesälle uusien kasvimaiden ja muiden kanssa. Tilasin "normaalin" kasvukauden ja muistan kyllä kuinka tympi katsella niitä kituvia kasveja toppahousut jalassa.

Heinäkuussa tuli helteet ja varpusen kokoiset paarmat. Mikkokin ehti pitää pariviikkoa kesälomaa. Alkukesästä vaivannut epätoivo lisääntymättömistä eläimistä ja kasvamattomista kasveista, muuttui vallan hämmästykseksi kun uroskanit alkoivat oikein talkoilla pukata kaninpoikasia (meni vissiin vähän vihkoon meidän sukupiolitunnistukset). Muun aikaa fiilistelin satoa ja syötiin nokkosia, loputtomasti nokkosia, lettuina ja keittoina enimmäkseen. Vaikka päivät lämpimiä olivatkin niin öisin oli sen verran vilakkaa ettei kurkut ja tomaatit varsinaisesti ilahtuneet. Ehdin ja viitsin jopa varsin aktiivisesti ratsastamaankin

Elokuussa tulikin kuivuus joka tappoi kaiken, toki tarjosi myös ensiluokkaiset heinäkelit. Heinäsavottaa muistellessa alkoi heti vihlomaan, voi pojat mikä työmaa. Järjetön määrä paaleja, järjetön helle.. Mikolla loppui sopivasti kesäloma ja me Epun kanssa kahteen pekkaan kärrättiin niitä paaleja.. Nythän toki toi oli ihan maailman paras idea. Ei tarvitse kehittää vatsahaavaa heinän riittämisestä eikä siitä että hajoaako kuljetuskalusto, huuhtooko tulva tiet pois tai tippuuko taivaalta meteoriitti, heinää on ja sitä on tarpeeksi.

Elokuussa oli myös Liljan synttärit. Rinsessa täytti 3vuotta. Synttäreitä juhlittiin perinteisesti myrskyssä. Tällä kertaa oli sentään sähköt. Loppuaika menikin räpeltäessä ja säilöessä satoa.

Syyskuussa en vielä tiennyt mitään tulevan syksyn takaiskuista ja keskityin fiilistelemään sitä että satoa tuli kuitenkin jonkun verran. Rauha-lehmä astutettiin. Kävikin hirmuinen munkki sen asian kanssa, sattui löytymään sellaista siementä (vm.1988 sonnista) minkä piti jo koko sukulinjan olla kadonnut. Niin vaan ne muinaismuistosiemenet tuikattiin rauhan takaluukkuun ja niin vaan se jäi kerrasta tiineeksi. Hulina lehmä lähti pohjoiseen ja lehmälauma kutistui kahteen.

Satokaudesta tuli kuitenkin ihan siedettävä, siis siihen nähden etten kuivuudesta johtuen juurikaan uskaltanut vedellä läträtä. Onnistuin saamaan jonkun ahdistuksenkin kun ympäristössä alkoi se perinteinen myrkkyruiskuralli ja mieleen vilahti kaikki tshernobylin-laskeumista alkaen.. ne kyllä unohtui jo johonkin.

Tulin tosiaan vahingossa hehkuttaneeksi kuinka päiväpaistaa, elämä sujuu, polttopuut, öljyt ja heinät on talven varalle ja voi vaan nautiskella auringossa kahvikuppia ulkoiluttaen..

Sitten tuli Loka-,Marras- ja Joulukuu.. ne menee samaan soppaan. Mikolle tosiaan tehtiin polven ristisiteen leikkaus, ihan perus päiväkirurgiaa ja sitten kotio jumppaamaan.. Tätä leikkausta edelsi metsästyskausi mikä tarkoittaa sitä että Mikko reissaa jonnin verran ja mä pyörin täällä huvikummussa yksin lasten ja eläinten kanssa. No se polvenläpihuutojuttuhan tottakai levahti kuin se kuuluisa kakka tuulettimeen ja polveen tuli bakteeritulehdus. Mikon maatessa sairaalassa meni lasten synttäreitä, isänpäivää ja kaikki perusarkeen kuuluvat hommelit. Tietystihän siihen lisäksi justiinsa kun Mikko joutui sairaalaan, mulla vanheni pankkikortti ja uutta ei ollut tullut. Oli jokunen pitkänpuoleinen reissu pankkiin jonottamaan uhmaikäisen kanssa, siihen päälle päivittäiset sairaalareissut, eläintenhoito.. Lasten läksyt ja loputon kaatosade. Hetken näytti jo tosi huonolta kun tepsivää antibioottia ei tahtonut löytyä ja crp ja kuume nousivat kilpaa.. Oli monen monituista päivää kun kiittelin kotivaraa, eipä tarvinnut miettiä että riittääkö kahvi ja vessapaperi ja että milläs ajalla kerkeä kaupasta hakemaan takakontillisen ruokaa.

Tuli se mikko sieltä aikanaan kotiinkin ja toipuikin sen verran että pystyin jättämään lapset toipilaan hoiviin niin että pääsin jatkamaan kesällä aloittamaani spinningiä (ihan hullunhommaa mutta tekee ihmeitä jalalle, nivelten liikkuvuus on lisääntynyt ihan älyttömästi) pari kertaa viikossa ja helpottui toki eläintenkin hoitaminen kun pystyin jättämään Liljan Mikon kanssa sisälle eikä tarvinnut pakottaa sitä pimeään kaatosateeseen tarpomaan. Toki Mikolla toipuminen kestää varmaankin ihan kesään asti, siis jos mitään takapakkia ei enää tule. Pari kuukautta menee vielä jännittäessä ettei tulehdus uusi..

Joulu juhlittiin omalla painollaan ja vuosikin vaihtui.

Mutta kun mietin kokonaisuutena mennyttä vuotta ja pohdin tuota meidän taipumusta rämpiä katastrofista seuraavaan.. ei ensimmäisenä tule mieleen että mennyt vuosi oli oikeastaan aika hyvä. Hyvä se oli siksi että terveydellisille takaiskuillehan nyt ei mitään voi. Ihmiset sairastuu ja kyllä tämmöiseen eläinlaumaan aina joku vikaantuva eläinkin sattuu.. Mutta lapset on terveitä, koululaisten koulut ovat sujuneet paljon odotettua paremmin. Taloudellisiakaan huolia ei ole ollut ja ollaan pystytty toteuttamaan valitsemaamme elämäntapaa, eikä olla heitetty hanskoja santaan vaikka vastatuulta onkin piisannut enemmän kuin tarpeeksi.

Mennyt vuosi on toki ollut myös helpompi kuin aikaisemmat, lapset ovat isompia ja noista isoimmista on jo ihan oikeasti apuakin, nämä muutamat vakavammat sairastumiset kun ovat ihan käytännössä osoittaneet sen että keskenään meidän on pärjättävä ja niin ollaan pärjätty. Teini vahtii ihan kohtalaisella tuntipalkalla pienintä.. toistaiseksi..

Yksi juttu mikä tästä vuodesta on jäänyt päällimmäisenä mieleen, sellainen mikä olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten ja minkä elämänlaatua parantava vaikutus on ihan hämmästyttävän iso. Asia mikä on varmasti kaikille muille ihan itsestäänselvyys, mutta etenkin meille ollut jotenkin tosi hankala ja kuormittava. Nimittäin kiusaavien pissipäiden karsiminen omaa elämää kuormittamasta. Kesti 20vuotta ymmärtää ettei kiusaamista, pahanpuhumista, hyppyyttämistä ja yleistä urpoilua tarvitse sietää, ei vaikka nämä kiusaavat ääliöt olisivat kuinka sukua jommalle kummalle. Kaikkea sitä haukkumista (sekä meidän että lasten), ilkeilyä ja kiusaamista kun aina seliteltiin sillä että "kun ne vaan on sellasia", tippa silmässä kauhulla aina pohti että mitähän ne seuraavaksi keksii. Kyseessä ei siis ollut sellainen hyvin piiloteltu rivienvälistäilkeily vaan ihan h*orittelusta alkaen kaikki asiattomuudet.. No mutta nyt loppukesästä tuli mitta täyteen. Päätettiin ettei niillä ole mitään asiaa tänne, jos jotain asiaa on, laittakoon vaikka kirjepostia. Ja voi jessus mikä helpotus. Loppuun vähän nolohko tunnustus.. kävin tästä päätöksestä riehaantuneena ostamassa kasan juustoja ja pullon kuplajuomaa, pidettiin oikeen juhlat tämän päätöksen kunniaksi. toki ehkä vähän lapsellista, mutta todella vapauttavaa.