maanantai 4. maaliskuuta 2019

Suuntana omavaraisuus -Kuka, mitä ja miksi

Tämä postaus on osa yhteiskirjoitussarjaa. Muiden kirjoituksia pääsee lukemaan tämän postauksen perästä löytyvien linkkien kautta.




 Tämän kuukauden yhteispostauksen aihe oli vaikea. Helpompi olisi ollut kertoilla kuulumisia ja tarinoida siitä kuinka on hommat edenneet tässä kuukauden aikana. Olisi ollut lyhyt ja ytimekäs postaus, ei niin mitenkään ole edistynyt. Tomaatit ja paprikat on itämässä (niin kuin kaikilla muillakin) ja hautomakone on käynnissä. Koneessa ei tietenkään ole suunnitelmien mukaisesti kalkkunan, hanhen tai riikinkukkojen munia (koska niitä ei ole, yllätys!) sen sijaan se on täynnä kananmunia, kävi nimittäin minkki joutessaan teurastamassa kanalallisen kanoja. Muutama kana ja kukko onneksi asustelevat tallilla pikkukanalassa ja niiltä saatiin munia koneeseen. Harmittaa niin isosti että tekisi mieli pudottaa hanskat santaan. Alkaa olla noi pikkupetojen saavutukset sellaisia että täytynee alkaa aktiivisemmin loukuttamaan ja notkumaan tontinnurkilla torrakon kanssa, emme kasvata lintuja ruokkiaksemme petoja, saati jonkun minkin viihdykkeeksi.



Mutta se siitä, yritän päästä asiaan.

Kuka?- Minä ja muut.

Me olemme melko tavallinen perhe, minä, mies, teini, eskarilainen ja iltatähti 2,5v. asumme Päijät-hämäläisessä tuppukylässä surkian savipellon laidassa. Muutimme tähän nykyiseen taloon pellon toiselta puolen ja silloin elimme vielä täysin erilaista elämää. Tiedätte sen jutun kyllä, omakotitalo, ura, farmarivolvo, lapsi ja noutaja.. No onhan ne vieläkin, tavallaan, tosin volvo alkaa olemaan jo niin vanha ettei se enää sovi juuri tuohon kuvaelmaan. Alkuun ei ollut suuria suunnitelmia omavaraisuudesta, tähän kun muutettiin niin eläimiäkaan ei ollut kuin pari hevosta ja muutama vanha lammas. Sitten aloimme miettimään mitä me oikeasti haluamme, vaikka mulla olikin ihan oikeasti unelmatyö, se vei ajan ihan kaikelta muulta. No, nyt on ura vaihtunut lasten, eläinten ja kasvimaiden kanssa puuhasteluun eikä harmita pätkääkään. Blogia kirjoitan minä itsekseni, ja itselleni päiväkirjana. Mies osallistuu kyllä kaikkeen muuhun sen minkä palkkatöiltään ehtii.




Mitä?

Aloitimme hyvin pienesti, pottumaa ja tomaatit ja kurkut kasvihuoneessa. Sitten pari kanaa, sitten lisää kanoja. Vähitellen siitä opetellen. Ankkoja ja kalkkunoita hankittiin vähän sillain soitellen sotaan tyyppisesti. Nälkä kun tuppaa kasvamaan syödessä, tuli laajennettua vuohiin, lihakaneihin ja lopulta tuli lehmätkin (tosin suunnittelematta ja sattuman kautta). Sitten jossain vaiheessa tuli huomattua että kas kummaa, mehän olemme ruoan suhteen ihan kiitettävän omavaraisia. Uusia eläimiä kun on tullut hankittua harvakseltaan, on aina ehtinyt perehtyä kunnolla asiaan. Lihakaneja mietittiin monta vuotta ja opettelin siinä pohtiessani keittelemään parkkia puunkuorista ja muokkaamaan taljoja. Tottakai olen vieläkin ihan onneton amatööri siinä mutta periaatteessa kaneista ei tule mitään hukkaa kun lihat ja nahat menee kaikki käyttöön.

Vuohet, nuo köyhän miehen lehmät, hankittiin maitoa tuottamaan. Sitäkin pohdiskelin parivuotta ja välillä mietinkin että onkohan siinä mitään järkeä, maitoa meillä ei juoda mutta juustoa, viiliä, jogurttia, puuroa.. kaikkea muuta mihin nyt vaan maitoa voi tarvita. Tuli sitten sattumalta myyntiin tuossa lähellä vuohia, hankittiin Kerttu ja Esko, viikon kuluttua haettiin ne loputkin sieltä. Hupsis.



Tulevaisuudessa olisi ajatus saada hevosetkin osallistumaan tähän omavaraisuushässäkkään muutenkin kuin lannoitetta tuottamalla. Maunoponin ei kyllä tarvitse osallistua muuhun kuin minun viidyttämiseen ja liikuttamiseen, mutta Ilona toivottavasti tulevaisuudessa pääsee opettelemaan työhevosen hommia.

Tällä hetkellä meillä on kaikki oikeastaan kasassa, eläimiä ei hankita lisää (paitsi ne kanat minkin syömien tilalle) ja kasvimaatkin alkavat olemaan suunnilleen toivotun laajuisia. Nyt vaan kaikki pitäisi saada tuottamaan toivotusti ja tasaisesti.

Miksi?

Tai olisihan sitä kaikkea, lehmille pihatto ja muuta sellaista. Tässä vaan tulee tontin rajat vastaan. Vaikka tämä onkin toimiva ja ihan kiva paikka, ei tämä ole se lopullinen. Tulevaisuudessa hankitalistalla on uusi paikka, sellainen missä omavaraisuutta voi kehittää muuhunkin suuntaan kuin ruokaan. Vähentää riippuvuutta sähköstä, lämmitysöljystä ja muusta mikä tulee vain kallistumaan. Tahdotaan mökki puulämmityksellä ja leivinuunilla, kunnon kellarit, omaa metsää ja laidunmaaksi muutakin kun saviaavikkoa. Toinen isosti vaikuttava seikka on eläinten pitäminen ostoruoan varassa, tällä alueella on maatalous nykyään enimmäkseen rehukauranviljelyä. Heinää ei tee enää juuri kukaan, ei ainakaan myytäväksi. En tiedä onko se seurausta maatalouspolitiikasta vai mistä, mutta vuosi vuodelta on hankalampaa saada hankittua eläimille kelvollista syötävää, saati kun sellaista löytää, on hintakin tietysti sen mukainen.




Isompi omavaraisuus tuo mukanaan kaikkea sitä mistä me haaveilemme, yksinkertaisempi elämä, enemmän aikaa keskittyä siihen mikä on tärkeää ja mahdollisimman pieni riippuvuus ympäröivästä yhteiskunnasta, tai siis eihän sitä nyt koskaan täysin riippumaton voi tai tarvitse ollakaan, mutta tarkoitan sellaista negatiivista riippuvuutta, sellaista missä muutamalla näppärällä leikkauksella, yt:llä ja rapsakoilla hinnankorotuspäätöksillä huomataan että tässä sitä istutaan kylmässä, pimeässä talossa nälkäisten lasten kanssa. Ei tässä nyt ihan vielä olla pakkaamassa, mutta joskus kuitenkin.

Muiden kirjoituksia löytyy linkkien takaa:
  1. Farmer to bee https://farmertobee.blogspot.com/2019/03/farmarin-esittely-ja-polulla-eteneminen.html