Kulkeminen sujuu kepeillä sen minkä nivelsiteet kestää, muuten liikun pyörätuolilla. Ei sen puoleen, ei kepit käsissä hoideta lapsia, ei tehdä ruokaa eikä paljon muutakaan, ihan kätevä toi pyörätuoli. Kipujen vähentyessä onneksi tekeminen lisääntyy ja hommat alkaa onnistumaan vähän sujuvammin. Mikko onneksi pystyi olemaan kotona sen pahimman pariviikkoa. Nyt pärjään jo hyvin täällä päivät lasten kanssa. Kaiken tekemisessä vaan menee ikuisuus, siinä missä normaalisti imurointi kestää hetken, nyt menee pyörätuolilla keskuspölkkärin ylipitkän letkun kanssa painiessa tolkuton aika.. No ehkä se tästä helpottuu lisää.
Tähän meidän elämäntapaan nämä ruumiinvammat vaan sopii enemmän kuin huonosti. Vaikka saan sisähommat tehtyä niin tuolla ulkona on noi kaikki eläimet. Mikko joutuu nyt koko talven hoitamaan ne yksin. Päivätyön ja pitkän työmatkan lisäksi siis, Mikolla alkaa nyt päivät klo:05.00 hevosten ruokkimisella ja tarhaamisella. Emilia hoitaa päiväruokinnat mutta Mikolle jää kaikki muu. Tulee päivälle pituutta.
Tarkoitus on vähentää hevosia neljästä kahteen että vähän edes hommat vähentyisi.
Mikälie etiäinen tuli marraskuun alussa kun laitoin lypsyvuohet umpeen. Niillä alkoi maidontulo vähentyä ja mahat pyöristyä, en osaa sanoa milloin ne alkavat uusia kilejä tekemään, ajattelin sitten että parempi laittaa ajoissa umpeen. Hyvä näin, olis saattanut olla lihaa pakkasessa jos lypsykin olisi lisätty Mikon tehtävälistalle.
Lilja pääsi pallomereen päivää ennen kuin itteni teloin. Seuraavan kerran sitten keväämmällä.
Kyllä tympii. Että pitikin sattua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti