Kevään merkkejä

 Karvanlähtö ja haudonta, siinäpä ne päällimmäiset kevään merkit tällähetkellä on. Taimia ei lasketa. Pihalla lykkää lumimyrskyä ja mä olen lakannut seuraamasta sääennustuksia.

Joskus kauan aikaa sitten lapsellisuuttani kuvittelin että labradoreista lähtee paljon karvaa. Siis niin kauan aikaa sitten kun lapsuuden kodissani niitä labbiksia oli kaksin kappalein ja siitä karvan imuroinnista saatiin veljenikin kanssa osamme. Sitten hankin hevosia ja myöhemmin kyyttöjä ja kaltaiselleni hitaammallekin hipille selvisi mitä todella on karvanlähtö keväällä. Mikään tuntimäärä ei päivässä riitä ruoppaamaan sitä irti ja se irtoava karva tarttuu kaikkialle niin että ihmettelen kovin miksi sitä ei käytetä esimerkiksi itse kiinnittyvänä eristeenä rakennuksissa. Toki eläimet on tässäkin asiassa ihmisiä viisaampia, linnuthan nimittäin käyttävät sitä irtokarvaa rakennusmateriaalina ja hyvä niin, sitä nimittäin piisaa. Jos lintuja huvittaa stailata pesiään, niin erilaisia värisävyjäkin on ihan kivasti tarjolla.

Toki näihin keväisiin karvatalkoisiin voi itse vaikuttaakin loimittamalla tai ajelemalla talviturkit millin sängelle. Olen vaan vähän laiska loimittamaan hevosia, se kun pitäisi aloittaa ennen kuin hevoset varustautuvat talveen ja kasvattavat sen turkin. Paljon ulkoilevia hevosia taas en viitsi ajella kaljuiksi muutoin kuin sellaisena talvena kun reippaasti jaksan ajella maneesille urheilemaan ja muutoinkin ratsastan aktiivisesti, silloin poniparka hikoaa turkissaan niin ettei sitä saa kuivumaan millään. Lienee tarpeetonta mainita ettei tämä talvi saavuttanut aktiivisuudessaan sitä karvanajelutarvetta. Lehmät pitäköön turkkinsa ja kieltämättä ne näyttävät varustautuneen poikkeuksellisen ankaraan talveen.. 

Mutta te ketkä pääsette nauttimaan näistä  keväisistä karvatalkoista, muistakaa pikkulintuja ja tarjoilkaa ne hevosten, lehmien, koirien ja muiden ylijäämä turkit lintujen pesänrakennusmateriaaleiksi.

Linnuista saakin kätevästi rakenneltua hataran aasinsillan seuraavaan varmaan kevään merkkiin, eli muniin. Munathan tietysti kaikilla livahtaa mieleen kun aurinko paistaa minuuttia kauemmin. 

Meillä on taas kaivettu hautomakone esiin. Suunnitelmahan oli lisätä maatiaiskanoja ja jättää ne nätinväriset tupsupäät vähemmälle. Haudottaa pitäisi siis kevään aikana maatiaiskanoja, kalkkunoita ja ankkoja, ne riikinkukot jätän mainitsematta koska edes minä en ole niin optimisti että kuvittelisin niiden saavan lisääntymisrintamalla mitään aikaiseksi. Kalkkunoiden kanssa alkaa myös olemaan vähän kiikunkaakun tuo usko mittavaan jälkeläislaumaan. Kalkkunat ovat pronssi- ja mustakalkkunoita, joukossa lyllertää yksi sellainen tehojättikalkkuna, minkä lisääntymistä ei kylläkään edes toivota. Karmivaa että onkin jalostettu tuollainen eläin mikä kasvattaa sellaisen lihamassan että eläin lopulta ei kykene elämään niiden paistiensa kanssa. Nuo lihakalkkunat oli virhe, ne tuli vähän puolivahingossa jokunen vuosi sitten. Muut laitettiin pakastimeen hyvissä ajoin ennen kuin ne tuupertuivat lihoinsa, mutta se kaikkein pienin neitokainen jäi niin pieneksi että tulee toimeen vartalonsa kanssa, mutta lisääntyä senkään ei toki tarvitsisi.

Vaikka tämä on jo vaikka ja kuinka mones kevät kun munakone kaivetaan esiin, niin aina se on yhtä jännittävää seurata minkälaisia tipusia sieltä tulee. Toki nyt on jo tiedossa että niistä maailman suloisimmista untuvapalloista tulee pikavauhtia kovaan ääneen piipittäviä sottapyttyjä mitkä leviävät pitkin poikin kun tipuhäkin ovea vähänkään raottaa. Kissatkin tuovat oman osansa tähän jännitysnäytelmään, tiput eivät onneksi tunnu tajuavan mitä niillä häkin liepeillä pyörivillä pikkuleijonilla on mielessään. Onneksi lapset ovat jo niin isoja että dramaattisia käänteitä vähentää huomattavasti se että tipuja ja kissoja erottaa useampi suljettu ovi. 

Kalat sentään ovat oppineet että se akvaariossa kelluva kissantassu ei ole ihan harmiton jos meinaa säilyttää molemmat silmänsä tai henkensä.

Viime viikolla syntyi kilejä, Ella ja Oona. Emo alkoi mallikkaasti hoitaa Ellaa mutta hylkäsi Oonan. Alkuun kaikki näytti ihan normaalilta, mutta yöheiniä viedessäni löysin Oonan jo melko heikossa kunnossa. Siltä istumalta Oona-pukki kainaloon ja saunan jälkilämpöön. Letkutin sille yön aikana ja seuraavana päivänä terni-maitoa suoraan mahaan, mutta valitettavasti Oona-pukki ei piristynyt toivotulla tavalla. Koska se ei vuorokauden hoidon jälkeen jaksanut nousta jalkeille eikä imeä, niin todettiin että pikku-pukin mahdollisuudet on aika heikot. Todella surullista, mutta näitäkin tapauksia valitettavasti sattuu kohdalle eläinten kanssa. 

Videolla kurkkaus munakoneeseen, samalla voi ihailla todella hyvin muodostuneita (allekirjoittaneen) silmäpusseja. Harmi kun tällaisille vähän elahtaneille ja hyvin valvoneille perheenäideille ei järjestetä missikisoja missä arvostelukohtina on silmäpussien koko ja tummuus, katkova ajatuksen kulku ja erikoistaitona tehdä tuhatta asiaa yhtäaikaa vähän sinne päin. mä olisin vähintään perintöprinsessa ainesta. 

https://youtu.be/j0-eyNNyGDA