Onneksi käytiin eilen kaupassa hakemassa täydennystä kaikkiin mahdollisiin varastoihin, eli kotivara on ainakin kunnossa jos lykkää samaa hauskaa kuin kainuussa. Ei kyllä yhtään huvittaisi tämän jalan kanssa ryhtyä mihinkään survivalistileikkiin, eli toivotaan ettei tule mitään.
Olen onnistunut jumppaamaan itteni ihan tärviölle. Polven ja nilkan nivelet on umpijäykät, risa jalka on paljon lyhyempi kuin viereinen eikä taivu mihinkään edes etäisesti normaalia muistuttavaan asentoon. Alan henkisesti varautua ikuiseen ontumaan. Mikä onni etten ole hevonen tai koira, vältän sentään lopetustuomion vaikka nilkuttaisinkin. Vaikka kuinka väännään, käännän ja survon, lopputuloksena on vain lisääntynyt kipu, liikkuvuus sen sijaan ei lisäänny.
Pakko myöntää että alkaa kyllä vähän usko loppumaan tähän touhuun, hinku ratsastamaan ja elukoita hoitamaan on kova, se vaan tuntuu melko kaukaiselta tavoitteelta. Ne lehmätkin haluaisin hakea kotiin ja päästä tekemään omasta maidosta kaikkia juttuja, ensin pitäisi päästä edes tallille, sitten taipua lypsämään.
valivalivali, lapsetkin löysi mun karkkipiilon, siinä meni nekin ja oli sitten pakko keksiä joku korvaava herkku, viime vuoden viimeisistä bileistä jäi katkiksia, syötiin niitä paahtoleivällä. Ei mitään kovin sykähdyttävää, saati uutta ja ihmeellistä mutta hyvää sentään. Ei tietenkään korvaa menetettyjä karkkeja mutta vähän sentään jotain hyvää.
Nämä viimeaikaiset vastoinkäymiset, tämän onnettoman koiven jatkuva särky, parikuukautta jatkunut eristäytyminen tähän olohuoneen ja keittiön väliin ja kokoaikainen surkea keli ovat aiheuttaneet sellaisen kokonaisvaltaisen ketutuskäyrän ampuuntumisen avaruuteen, että ennen kuin kaali sakkaa kokonaan, otan uhallanikin siiderin ja kiipeän lauteille lämmittelemään ja odottamaan sähkökatkoa. Siellähän sitten toikkaroin pimeässä saunassa keppeineni, varmasti mieli kohenee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti