keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Munaa masiinaan

Se on varma kevään merkki kun armas puolisoni kaivaa esiin tuon kodinsisustuksen kauneimman kruunun. Haudontakone on laitos mikä sopii joka paikkaan yhtä hyvin kuin vuohi kasvihuoneeseen. Meillä koneet ovat vessassa. Muuta vessan tasolle ei sitten mahdukaan. Toinen vilkkuu ja toinen hurisee sellaisella taajuudella, että naapuritkin tietää peruskallion resonoinnista että tipuja on tulossa. Tällä kertaa kanoja. Myöhemmin toivottavasti kalkkunoita ja fasaaneja. 



Sisustuksesta ja resonoinnista puheen ollen. Väittävät viisaammat että ihminen voi hyvin jos ympäristössä on palikat paikallaan. Mun henkisessä hyvinvoinnissa ei sinänsä ole mitään ympäristötuhosta johtuvaa ongelmaa juuri nyt, mutta jonkun tekosyyn varjolla munkin oli uskoteltava itselleni että keittiön kaappien siivoaminen pyörätuolista käsin on hyvä idea.



Meidän asuinympäristössä harvoin on MeditatiivisenMinimalistiFengshuiKonmarifanaatikon (tai anopin) mielestä mikään palikka kohdallaan tai tavara paikallaan. Kieltämättä kaaos usein särkee omaakin verkkokalvoani, mutta mielummin pidän mielenterveyteni kasassa ja siedän kaaosta. Lapset, nuo kirkasotsaiset pienet löytöretkeilijät, kiusallisen usein uloittaa maailmavalloituksensa kyökin alakaappeihin. He toteuttavat rajatonta mielikuvistustaan mitä moninaisimmilla ja kekseliäimmillä tavoilla, viimeisin esimerkki: Eppu rakensi kaupungin, automatto, junarata ja legorakennukset. Eppu halusi kaupunkiinsa talven, talvi tuli kun kaupungin päälle ripotteli kilon kaurahiutaleita ja puolipussia vehnäjauhoja. Lasten luovuus on tosi hienoa ja tavoiteltavaa, ohjatusti,ulkona tai päiväkodissa.

Edellämainituista seikosta johtuen alakaapit on siinä jamassa että ovet eivät meinaa mennä kiinni, kamat kinostuu niin että kotivaran kierrätys (nyt en tarkoittanut kierrättämistä lastenhuoneen maton kautta vaan sitä oikeaa, vanhemmasta päästä käyttöä..) on mahdotonta tai laiskuuttani en edes viitsi yrittää. Kaappien takanurkista voi tehdä suorastaan hämmentäviä löytöjä. Ymmärtääkseni elintarvikkeiden kohdalla viini on ainoa tuote missä ikä on tavoiteltava asia.

Kyseinen kotivarakin on aika mittava, eli kaapit on tupaten täynnä. Nyt vielä enemmän kun en pääse alakerran ruokavarastoon.

Olipas melkoinen alustus siihen asiaan että olin tänään reipas, sain kaksi keittiön kaappia siivottua. Lapset osallistuivat aika hallitusti ja nyt on jauhokaappi ja se toinen kaappi siivottu ja inventoitu.

Kyllä siinä oli jotain perää, olen varsin tyytyväinen kun hiutalepakkaukset on riveissä ja pastapussit lajiteltuina, siihen asti kunnes lapset taas keksivät jotain. Saattaa kyllä olla niinkin että mindfulnessilla ja konmarittamalla hankitulla sielunrauhalla tarkoitetaan jotain muuta kuin muutaman kaapin siivouksella hankittua itsetyytyväisyyttä.

Pieneksi se on näköjään käynyt tämä munkin elämä, eilen rytkäsin menemään jalkani kanssa niin että tänään ei ole tarvinnut. Täytyisi löytää joku kultainen keskitie harjoituksiin, oppia se raja ettei seuraavana päivänä tee mieli amputoida koko jalkaa.


Epäilin koiven olevan kuolioitumassa. Facebook-gallupin mukaan toivoa parantumisesta ehkä vielä on. 

On meillä muitakin hulluja kuin minä, asuttiin nuorina ja nätteinä sellaisessa kommuunityyppisessä ratkaisussa. Siellä oli myös yhdessä luhistumispisteessä olevassa asunnossa vuokralla vanha mummo, kukaan ei tiennyt hänen nimeään, hän puhui enimmäkseen hyvin sekavia jos puhui mitään. Seurattiin toki että mummo palasi kauppareissuiltaan kotiin ja että hän noin muutenkin voi hyvin. Vuokraansa hän ei ollut maksanut vuosiin eikä hänen luonaan käynyt kukaan. Sitten mummo ei enää voinut hyvin, hän toikkaroi talvella pihalla puolialasti ja alkoi olla harhainen. Sosiaalitoimi haki sitten mummon vanhainkotiin (jep, 90-luvulla. nykyään mummo olisi saanut kuolla murjuunsa). Omaiset löytyivät tässä vaiheessa ja mummon asunto tyhjennettiin. Satuin sitten vetelehtimään pihalla kun tavaraa kannettiin roskalavalle ja mummelin tytär lykkäsi mulle käteen joulukaktuksen.
Kannoin puskan sisälle ja ennustin sille lyhyttä loppuelämää. 20 vuotta se on muuttanut meidän mukana, kärsinyt onnettoman huonoa hoitoa. Pudonnut tuhat kertaa, kuivunut pystyyn ja palellut kylmillä ikkunoilla ja aina se on kukkinut ihan hulluna. Taas siellä on kukkia likipitäen jäistä ikkunaa vasten. Mummo on kuollut aikapäiviä sitten, mummon kukka elää pidempään kuin kukaan meistä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti