Hevoset

Hevosten määrä ja laatu on ollut vaihtelevaa sen jälkeen kun kymmenen vuotta sitten muutettiin omalle ranchille. Nuorisoa ja muita kummajaisia on tullut ja mennyt mutta luottokalusto pysyi samana kunnes vanhuuttaan lähtivät mehukkaimmille laitumille. Tällä hetkellä taitaa olla tallissa sellaiset hevoset jotka eivät ole vaihtumassa. Jokaiseen tarpeeseen löytyy jotain, minun silmäterä ja se ykköshevonen Mauno. Lapsille ja mummoille Paavo. Teinihevonen Ilona joka ostettiin ennen sen syntymää varmaankin siksi koska tallissa täytyy olla kantasuomalainen kirkkorekeä kiskova putte.



MAUNO

Tädin kouluratsastusponi tuli taloon heinäkuussa 2013. Tämän edeltäjä oli ihan samaa maata, herkkäsieluinen idän ihme. Silmät pyörii kuin sika vatukossa, elämä on jännittävää ja vaara uhkaa jatkuvasti. Edeltäjänsä oli venäläisvalmisteinen temppukone, tämä ei osaa vielä mitään temppuja mutta toivottavasti jonain päivänä se oppii.

Mauno putkahti sattumalta eteen. Ajattelin ettei ikinä löydy saman veroista, yhtä paljon just mulle täydellistä hevosta kuin se edellinen. En oikeastaan edes ajatellut vakavissani uuden hankintaa (eihän sitä kuitenkaan löydy) oikeat kouluhevoset oli liian kalliitakin. Koska mä olen tällainen persjalkainen niin ajattelin että ehkäpä poni, iso kiva poni on helpompi löytää kuin pieni kiva hevonen. Kaverille taas valittelin että jotain tarttis löytää, sellanen vekotin millä voisi käydä valmennuksissa ja millä voisi harrastella vähän laadukkaammin kuin lastenponilla tai teiniputeilla. Se kaveri sitten käski käydä kattomassa tämän, ratsastuskoulun poistokorin löydön. Kiva poni muuten ratsastuskouluun mutta oppi pelottelemaan lapsia, huitoi etupäällä ja takapäällä sekä hampailla, nyt käytös on jo lähes normaalia, kaiken pystyy tekemään irrallaan, lapsista toi ei kyllä tykkää edelleenkään mutta sen se sentäs tajuaa ettei mun lapsia saa syödä. En nyt ihan tarkkaan muista mutta mauno on vuosimallia 2006 tai 2007 (en jaksa katsoa passista) eli aikas kivan ikäinen. Tästä en ihan pikkurahalla luopuisi. Ihan superponi.

PAAVO

Paavo, tuo pullea päivänsäde liittyi ruokakuntaan kun tarvitsin kavioeläimen joka toimisi varsan seuramiehenä sekä tarpeen niin vaatiessa kanniskelisi lapsia ja mummoja selässään. Paavo otti vaan roolinsa seuramiehenä vähän turhan vakavasti ja viihdytettyään varsaa heinäkasalla useamman vuoden oli ylipainoa kertynyt jo terveyttä uhkaavassa mittakaavassa, kuten kuvasta näkyy:

Paavo on nyt ollut fatcampilla helsingissä hoikistumassa. Maastoilu 7 päivää viikossa on tehnyt ihmeitä pamelan vartalolle. Paavo kotiutuu kyllä taas kohta.

Paavo on kyllä ihan mahtava hahmo, se näyttää ihan harmittomalta katuoja spurgulta pitkässä tukassaan mutta pienen ja pyöreän kuoren alle on piiloutunut kyllä sellanen pikkupeto että välillä hirvittää. Hoikistumisen ja kunnon kohenemisen myötä siitä on tullut varsin arvaamaton ja melko kevyt takapäästään, mutta eiköhän se siitä tasoitu taas.


ILONA

Kuvassa vielä oikein kivan kokoisena. Ostin Ilonan ennen sen syntymää, tuttu ja kiva tamma oli astutettu varsin mieleisellä orilla ja se varsa oli saatava. Tilasin pienen, sain nyt nelivuotiaana yli 160 säkäisen vonkaleen. Nätti kuin näkkäri ja luonteeltaan älyttömän kiva, ratsutus, ajo-opetus ja kaikki muukin sujunut helposti ja harmittomasti. Nyt on teinitamman tulevaisuus vaan vähän epävarma, Ilonaa yritetään kuntouttaa ja parannella syksyyn asti. Syksyllä katsotaan onko tammasta eläjäksi ollenkaan ja jos on, niin toivottavasti siitä tulisi vielä ihan käyttöhevonen.

  Sitten ne entiset tärkeimmät hevoset.
En tarinoi niistä jotka ovat olleet meillä vain pari vuotta tai vähemmän, nekin ovat olleet lähes kaikki kivoja ja hienoja hevosia mutta eivät yhtä tärkeitä ja merkityksellisiä kuin nämä. Yhteensä mulla on ollut hevosia varmaankin yli kymmenen mutta nämä kaksi oli niitä jotka saapuivat maalle samassa muuttokuormassa meidän kanssa ja ne oli siis meillä jo silloin kun vielä asuttiin isolla kirkolla. Maalla nämä kerkesivät asua molemmat sen kymmenisen vuotta ennen kuin vanhuus vei. Riippumatta siitä mitä hevosia tallissamme on milloinkin asunut, nämä kaksi olivat aina yhdessä. Ne oli sellainen vanha aviopari, vähän riitaisia mutta eivät osanneet olla kuitenkaan ilman toista, Pilli ja Pulla, yö ja päivä, kaikilla mahdollisilla tavoilla toistensa vastakohdat.

Viimeinen laidunkesä kimpassa.



BALT RIBER, Petteri, Petukka.

maailman hienoin ja kaunein, ehkä myös taitavin. Useampi kengittäjä, eläinlääkäri ja hevosharrastaja oli sitä mieltä että se oli paranoidi skitsofreenikko, ei se haitaksi ollut kuin itselleen. Opetti tälle tädille enemmän ratsastuksesta kuin nämä muut hevoset yhteensä. Tämä on se THE hevonen jonka paikkaa Mauno yrittää täyttää.

Budjoni kultaisella kiillolla.





VENNU


Vennu, suomenhevoskasvatuksen kaunein kukka päätyi meille epäonnistuneen ratsastuskoulu-uran ja vielä epäonnistuneemman raviuran jälkeen. Ensimmäiset vuodet se vihasi kaikkea ja kaikkia. Maastoilu käynnissä ja kärryajelu menetteli. Kyllä siitä vuosien saatossa kehkeytyi ihan kelpo ratsu sitten kuitenkin.

Tämä hevosen kanssa sai toteutettua ne kaikkein parhaimmat ideat.. juurikin ne kirkkoreen kiskomiset, hiihtoratsastukset ja muut. Joka joulu me käytiin sillä aattona rekiajelulla.

Luonteeltaan vennu ei ollut ihan se kylän suosituin hymypoika ja ajoittain aika kovastikin sen kanssa väännettiin suunnasta ja vauhdista mutta ihan mieletön hevonen se oli.