enimmäkseen ei olla tehty mitään

 Luvattiin ukkosta ja kaatosadetta. Lahdessa tulvi, tässä jokunen kilometri sivuun, ei tulvinut. Täällä ei vaan kerta kaikkiaan sada, ei yhtään. Sateettomuus vaikuttaa huomattavan negatiivisesti sato-odotuksiin, luonne ei anna periksi törsätä hirveitä määriä juomavettä kasvimaiden kasteluun. On kuitenkin tärkeämpää että ihmisille ja eläimille riittää juomavettä kuin että tyhjäisin kaivon retiiseille. Ei tässä nyt varsinaisesti kyllä nälässä olla oltu, mutta kyllä silti harmittaa.

Olen ollut harvinaisen aikaansaamaton, syytän kuumuutta, en luontaista laiskuuttani. Vissiin tullut juotua liian vähän eikä ruokakaan oikein uppoa. Eläimetkin makaavat päivät kuin raadot savannilla, mua vaivaa vähän sama. Mehuja keiteltiin kun marjat kypsyivät. Kovin oli pieniä ja kuivakoita nekin. Parikymmentä litraa mehua tehtiin. Keittiössä oli 30 astetta kun aloiteltiin ja 34 kun lopetettiin. Aika tukalaa. Tulihan kuitenkin tehtyä. Omenatkin alkavat kypsymään, pari piirakkaa olen saanut aikaiseksi tehdä. Ilman tätä lorvia olisin jo niitäkin mehustanut, hillonnut ja kuivattanut talveksi.

Ratsastamassa olen käynyt jonkun kerran, tässä kotipihalla onneksi ei tarvitse näyttää tyylikkäältä, ei edes asialliselta, vaan hevosen selkään voi kavuta vaikka pyjamahousuissa. Mikon ylityöputki onneksi pitää huolen siitä ettei turhan usein tule kiusattua hevosparkoja.

Ollut kyllä kummallinen kesä. Linnutkin lakkoilevat, mokomat munivat älyttömän vähän, eikä yksikään ole hautonut koko kesänä. Ne mitä on tässä kesä kasvateltu pakastinta silmällä pitäen, kyllä sentään kasvavat. Hanhet etenkin yllätti, ihan järjetön kasvuvauhti


Nyt täytyisi ryhdistäytyä edes vähän, Liljalla on synttärit viikonloppuna. Täytynee siis siivota ja leipoa.

Huh hellettä

Taannoisten takaiskujen jälkeen päätin pitää yön yli lomaa kaikesta eläimiin, kasvimaihin ja perinneruokasählinkeihin liittyvistä puuhista. 

Mökkeily on just parasta siihen. Isoimmat tenavat kyytiin ja menoksi. Perillä kohteessa lapset järveen ja itse varjoon. 

Sitten kun vuorokauden loma oli lusittu, jatkoin kotona harrastelua. Maunoponilla satula ja ratsastaja selässä viimeksi vuosi sitten. Ja nyt taas. Ensin poni sairasti ja sitten kun poni alkoi toipumaan niin mun jalka murtui. 

Edelleen katkinainen jalkani pitää kyllä huolen siitä ettei nollakuntoinen poni ja nollakuntoinen kuski rasitu liikaa. 

Vähän hassua kun tuo kuvassa töröttävä jalka on tosiaan poikki, jos ei tietäis ni ei ees huomaisi. 

Nyt alkaa olemaan se paras aika vuodesta kun voi lompsutella tonttia ympäri ja keräillä koriin eväät ihan tuoreeltaan. 

Tomaattikastiketta..

Ja tottakai paljon jäätelöä. 

Kävin lääkärissä tänään. Jalka luutuu, hitaaaaasti mutta jotain kuitenkin tapahtuu. Seuraava kontrolli lokakuussa, silloin jalan katkeamisesta on melkein vuosi. 

Kotivoin valmistus, ihanan helppoa

Voin tekeminen on ollut työnalla jo jonkun tovin. Saatiin separaattorikin hankittua muutaman käänteen jälkeen. Iänvanha separaattori kaunisti (osittain)laatikossaan ruokailutilaa melko pitkään. Aina tuli jotain muuta, eikä ehditty tutustumaan värkin sielunelämään. Sitä muuta on taas piisannut tällä tontilla niin että loppuu tunnit päivästä kesken. No mutta nyt päätettiin ryhtyä toimeen. Mittavan puhdistus operaation jälkeen kaivettiin jostain kansallisarkistosta kokoamis- ja käyttöohjeet. Netistä löytyi video missä karjalaismummo separoi maitoa sutjakan sukkelasti, linnut lauloi ja homma näytti epäilyttävän helpolta.

Kotivoin valmistaminen on kaikkien ohjeiden mukaan ihan naurettavan helppoa.

Lypsetään lehmä.

Separoidaan maito.

Vatkataan kermasta voita.

Aivan niin.

Lypsy sujui kivasti, niin kuin se aina sujuu tuon meidän mallikelpoisen lehmän kanssa. Sitten alettiin syöksyä rotkoon. Päätettiin odottaa että lapset nukkuu, odotettiin siinä vähän jotain muutakin että kello on varmasti riittävästi. Kaiken sujuvan tekemisen perustahan on myöhäinen ajankohta, väsymys lisää tunnetusti suorituskykyä ja ajattelun sujuvuutta.

Separaattori kyökinlattialle töröttämään, lämmitin mahtipontisesti useamman litran maitoa, tämä on niin helppoa hommaa ettei tarvitse harjoitella millään pikkutilkoilla.

Mikko veivasi separaattorin käyntiin, kaadoin maidon säiliöön ja kun härveli saavutti riittävät kierrokset, avattiin hana. Tässä kohtaa maidon piti kulkea siihen johonkin juttuun mikä erottaa kerman ja kurrin eri suppiloiden kautta omiin astioihinsa (opetusvideolla oli tottakai kukallinen kermakannu).

Niistä suppiloista sitten lirahtikin ihan sopuisasti pikkutilkkaset kunnes se masiina päätti sakata, veiviin ilmestyi ihan älytön vastus ja maitoa alkoi tursuamaan jokaisesta mahdollisesta raosta suoraan keittiön lattialle. Onneksi hanan sulkeminen sentään esti koko säiliön tyhjentymisen eikä menetetty kaikkea maitoa kerralla.

Kokeiltiin uudestaan, sama tulos. Tässä kohtaa oli jo vanhin lapsistakin hälytetty moppaamaan maitoa lattialta.

Mikko purki värkin, kokosi sen uudelleen ja taas ryhdyttiin (itse avasin siiderin tässä vaiheessa), kello luonnollisesti lähenteli jo puolta yötä. Nyt saatiin jo jokunen desi kermaa oikeasta tötteröstä. Taas purkaminen, kokoaminen, lisäohjeiden kuukkelointi ja muut manööverit. Näitä sitten toisteltiin ja lopulta saatiin puolisen litraa kermaa kippoon ja huomattavasti isompi määrä maitoa pitkin pöytiä ja lattioita.

On muuten kohtalainen homma tollasen separaattorin puhdistaminen, samoin keittiön lattian.

Kerma kaappiin kylmenemään ja nukkumaan.

Seuraavana päivänä yritin etsiä monitoimikoneeseen sitä sellaista pallopääosaa, no en löytänyt. Suunnitelma oli siis sellainen että kone vatkaa kerman voiksi ja mä katselen vierestä.

Sujuuhan se sähkövatkaimellakin, käsistä vaan tuppaa lähtemään tunto, siitä jääkaapissa olleesta kermasta oli myös osa mystisesti kadonnut, kuulemma myslin sekaan. Ei ollut mikään parin minuutin homma. Täytyy jostain löytää sellainen veivattava voikirnu.

Voin pesu ja suolaus olivatkin ainoat suunnitelman mukaan sujuneet osuudet. Onhan sekin jo jotain.

Hyväähän se oli, kaiken tuon tösäämisen jälkeen olisi kyllä ollut ihan älytön pettymys jos se olisi ollut pahaa. Leivoin leivän ja syötiin suurin osa köntistä samoin tein lämpimän leivän päällä. 

Mä kyllä luulen että tämäkin on sellainen homma mikä vaatii tuhannen toiston verran harjoitusta ennen kuin se alkaa sujumaan sillain karjalaismummomaisesti vihellellen.

Onhan se kuitenkin ajatuksena ihan lohdullinen että satavuotiaana voi takana olla niin monta harjoituskertaa että ollaan voinkin suhteen omavaraisia.

kootut epäonnistumiset

Juhannus tuli ja meni. Vietettiin sitä myrskytuulessa katkovien sähköjen parissa. Ihan kivaa oli, syötiin hyvin ja saunottiin. Myrskyn mukana tuli vaan taas toivottoman vähän sitä toivottua sadetta. Tein juhannusta varten juustoja, juhannusaamuna todettiin että juustot oli kadonneet. Eppu siihen sitten totesi että ne oli niin hyviä että hän söi kaikki. Kiva, ei me muut oltais haluttukaan.

Kasvimaa nääntyy, heinä ei kasva ja se sama virsi kuin kaikilla muillakin.

Vuohet pääsi kasvimaalle, ei taideta saada juurikaan kurpitsaa eikä avomaankurkkua. Se mitä kuumuus, polttava aurinko ja repivä tuuli ei ole tappanut, vuohet kyllä tappoi.

Kanalassa vieraili kettu, nyt on yksi kukko vähemmän. Taitaa olla sama kettu joka viime syksynä kävi ankkoja hätyyttämässä.

Hanhet kasvaa ihan silmissä, harmittavasti yksi on käyttäytynyt vähän arvaamattomasti. Mä hippasen vastustin tätä hanhihommaa juurikin siksi että ajattelin jotta ne olisi vihaisia. Toivottavasti sillä yhdellä on vaan joku teinivaihe.

Meillä on kolme pakastinta, kaksi arkkusellaista ja keittiössä sellainen pienempi kaappimalli, siinä on tosi kivat nappulat. Ne kivat nappulat on peitetty jesarilla. Äkkiäkös näppärät pikkusormet vilahtaa ja repii teippiä raolleen ja painaa napista. Teippi tietysti takaisin paikoilleen ettei heti jää kiinni. Huomasin kun sulamisvedet valuivat kyökinlattialle. Siellä oli ne he-ma-pat ja jotain maitoja, ne ei nyt juurikaan harmita. Siellä oli myös kania, jokunen kukko ja ihan hitokseen paljon ankanfileitä. Olen viettänyt tänään päiväni keittiössä, vaikka suurin osa lihoista oli vielä kohmeisia, päätin kuitenkin ylittää itseni ja kypsentää ne ettei menis haaskuulle. Tänään on ollut hyvin vaatimattomasti 29 mittarissa, ulkona, sisällä 27. Päivän kun hehkuttaa haudutuspataa, uunia ja hellaa, tekee mieli kantaa sänky ulos. Luvattu rankkasade on ainoa mikä estää kyseisen hankkeen.

Kasvihuone ei onneksi kärsi kuivuudesta eikä tuulesta. Ihmettelin kun sieltä lykkää yhtä sun toista suunnittelematonta. Tomaatin ympäriltä, alta ja päältä puskee salaattia, papuja, herneitä ja jotain toistaiseksi tuntematonta. Lähestyin sitten taas lapsia asian tiimoilta, olivat tehneet omia kylvöjään sinne.

Meillä on yhdessä hevoskarsinassa muutama (meidän parhaat tottakai) lihakaniemo, niiltä oli poikaset vieroitettu ja nyt ne olivat odottelemassa uusia astutuksia. Maanantaina aamulla talliin mennessäni havaitsin ilokseni jättäneeni illalla karsinan oven vähän raolleen. Tallin ovi tietysti auki. Yllättäen neljästä kanista neljä oli karanneet. Niitä on turha huudella. Istuin puolipäivää ikkunassa kytiksellä.. Kani tulee tallin ovelle ihmettelemään ja vanhin lapsi on valmiina tennarit jalassa kiitämään sulkemaan tallin ovea, kanin saa näppärästi sulutettua talliin sisään ja kiinni. Tämä toimi kolmesti. Neljäs loikkii tallin ympärillä ja nauraa mulle. Lapsi on vieläkin vähän happamana kun päivä meni juostessa.

Kyllähän se taas vastustaa. Onneksi jotain positiivistakin on aina vastapainona ettei ala kerrostaloon muutto liikaa houkuttaa.

Tein vaihteeksi perunapiirakoita ja yllätyin itsekin kuinka onnettoman helppoja ja nopeita ne on tehdä. Keitettyjen pottujen jämätkään ei mene tulevaisuudessa eläimille.

Lehmät on kilttejä ja kivoja ja lypsikki tuottaa maitoa just passelin määrään meidän tarpeisiin. Vasikka Hulina-Heluna hengailee enimmäkseen vapaana pihalla. Tosin se kerää melkoisesti kärpäsiä, mutta silti se on maailman herttaisin pikkulehmä.

eiköhän se taas tästä. Tämä viikko nyt vaan sattui olemaan poikkeuksellisen katastrofaalinen.

Jalat pöydälle

Nyt on vihdoin viimeisetkin kasvimaat valmiina. Yöllä jopa vähän ripeksi vettä. Eräskin multasäkki ja jaskakuorma tuli siirrettyä. Melkoinen työmaa, toivottavasti edes jotain kasvaa. 

Kasvimaan liepeillä ikävästi hiiviskelee välillä näitä ei-niin-toivottuja tyyppejä. Vuohet, kalkkunat ja hanhet ovat suorastaan kiusallisen seurallisia. 

Erehdyt viheltämään koiralle niin saat melkoisen seurueen paikalle. Paitsi sen koiran, se on karannut uimaan. 

Sain jopa katsastettua auton. Meni vain päivällä pitkäksi. Ollut niin hirveästi kaikkea hässäkkää että äkkiäkös yksi auto unohtuu. Lilja hoiti homman mallikkaasti. Uhmaa pukkaa. Pitkällään kirkuva ja sätkivä 2vee on jokaisen katsastuskonttorin suosikkivieras. Oli aika nopea katsastus. 

Nyt istun terassilla hyttysten syötävänä, jalat oli pöydällä kunnes vuohi hyppäsi pöydälle. Huomenna voisi laittaa vuohitarhan kuntoon. 

Eläinten tilannekatsaus

Tämän vuoden suunnitelmat omavaraisuuden lisäämiseksi oli jopa omasta mielestäni hivenen suuruuden hullut. Katkennut ja luutumaton koipi, jaloissa pyörivät 1,5 ja 5 vuotiaat tenavat ja mies joka tekee piiitkää työpäivää. Tottakai on äärimmäisen realistista suunnitella tällaiseen rakoon lypsylehmän hankkimista, kasvimaiden huomattavaa laajennusta ja lihakasvatuksen lisäämistä. Jännityksen vuoksi tietysti kaikki kasvit täytyy kasvattaa siemestä ihan ite. Se on mukavaa kun on nähnyt aivan luokattoman ison vaivan kaiken sen kakkelinkärräämisen kanssa armottomassa helteessä, voi sitten kantaa ne kituvat kaalintaimet sinne peltoon kuolemaan. Pessimisti ei pety. 

Suurimmat tämän vuoden suunnitelmat ja toiveet liittyvät eläimiin. Tavoite on saada syksyllä mahdollisimman paljon lihaa pakkaseen. Kania, ankkaa, kalkkunaa ja ne ylijäämä kukot. 

Kanit ovat tuottaneet positiivisen yllätyksen, eli ovat tuottaneen varsin pätevästi kohtuullisen kokoisia poikueita ja hoitaneet poikaset hyvin. Kasvu on tasaista ja poikaskuolleisuus hämmentävän pientä. Meillä on nyt varsin hyvät emokanit ja hirmuisen hyvä tuuri. Jos nyt ei kuolo korjaa koko porukkaa, talvella saadaan riittämiin kania pöytään.

Ankkoja haudotettiin pitkin kevättä hautomakoneella. Näiden kanssa ei tullut mitään yllätyksiä. Samalla kaavalla mennään kuin viime vuonna. Keväällä tehdään reilusti ankantipuja kesäksi kasvamaan. Loppukesästä tehdään aina jotain pientä vaihtokauppaa, hankitaan uusia uroksia ettei mene kanta turhan sisäsiittoiseksi. Ankkoja on Pekingejä ja risteytyksiä, siirrymme koko ajan enempi noiden pekingien suuntaan, niissä kun on enemmän syötävää. Syksyllä sitten jätetään muutamia hyviä siitosryhmiä ja loput laitetaan pakkaseen. Ankkoja oli viime kesänä kasvamassa nelisenkymmentä ja niistä suunnilleen puolet päätyi ruokapöytään, kettu kävi ikävästi verottamassa ankkakantaa ja ehti muutaman niistä viedä. Istuttiin vuorotellen muutama yö kytiksellä mutta repolainen sai väistettyä väijytyksen. Pahoin pelkään että kettu yrittää tänäkin vuonna samaan ruokapöytään.. Ankkarouvista pari on sellaisia jotka hautovat itsekin, toisella oli viime kesänä pesässä pari munaa, pikkuauto ja my little pony. Toinen hautoi jättipoikueen minkä se yritti ensitöikseen hukuttaa, saatiin haavilla pelastettua onneksi puolikuolleet tiput. Ihan näiden kahden daamin varaan ei uskalleta ankkojen haudontaa jättää.

Kalkkunat taas on ihan oma lukunsa. Paistinkiilto silmissä kiiluen niitä hemmotellaan ja hoivaillaan. Syötetään herkut ja paijaillaan. Joka ikinen vuosi tulos on surkea, muutama tipu vuodessa. Niistäkin kahdesta yleensä toinen on jotenkin surkeuksien surkeus ja kuolee omaan mahdottomuuteensa. Ei päästä kyllästymään kalkkunan syöntiin. Koska nämä meidän kalkkunat ovat ihan omilla luvuillaan kaikkien suurten epäonnistumisten jatkumossa, hankimme kesäksi kasvamaan muutaman but-kalkkunan. Sikäli mikäli ne nyt kasvaa odotusten mukaisesti niin ensi talvena pitäisi olla poikkeuksellisesti kalkkunaa tarjolla.

Kanakantaa on lisätty viimeisen vuoden aikana aika reilusti, kanaruovat pääsivät vahingossa ikääntymään niin että tyystin munattomia kausia oli luvattoman paljon. ollaan haudotettu omista munista uusia kanoja, naapurin ja yhden ystävän kanojen munista kanssa ollaan saatu ihan kivasti uusia munantuottajia. Vanhoista araucakanoista on jäljellä enää muutama, ne ei kyllä juurikaan intoudu enää munimaan mutta puuhailkoon sitten muita hommia. Aina kun haudotetaan munia ja toivotaan paljon kanoja, lopputuloksesta suurin osa on kukkoja. Patakukkoja. Niitä ei tarvitse mitenkään erityisen ajatuksella tehdä, niitä tulee joka tapauksessa.

Fasaanit ovat kalkkunoiden rinnalla ihan omaa luokkaansa. Kukaan ei oikeastaan enää edes odota niiden ryhtyvän itse minkäänlaisiin lisääntymishommiin. Niitäkin aina yritetään koneessa hautoa, jokunen niitä aina joskus kuoriutuukin. Fasaanintipu vaan kun tuppaa olemaan sellanen viiriäiseen verrattava veijari, heti kuoriuduttuaan fasaanintipu aloittaa aktiiviset itsemurhayritykset. Ne kierivät vesikipossa (tippakin riittää) kylmettyäkseen ja heittäytyvät kaverin eteen tallottavaksi ja mitä ne nyt ikinä keksivätkään. Fasaani vaan on harmittavan hyvää syötävää, siksi jatkamme uutteria yrityksiä ja pettymyksiä noiden kanssa. Fasaanit alkavat olemaan jo vähän sellainen vitsi. Pidetään nyt tämä porukka (1 kukko ja 3 kanaa), tehkööt mitä tekevät (enimmäkseen siis eivät tee mitään) mutta uusia ei hankita.

Hanhet.. Mitähän niistä nyt sanoisi.. jee! hanhia!. Mikko niitä halusi ja Mikko niitä sai. Lupasi kyllä että jos ne ovat kovin vihaisia, ne menevät pakkaseen. Kymmenen niitä nyt on. Katsotaan mitä tästä kehkeytyy. Kalkkunoista sanoin aikanaan myös ehdottomasti ei, vedoten niiden oletettuun vihaisuuteen, olin totaalisen väärässä ja todella toivon että hanhien suhteen olen ihan yhtä väärässä.

Vuohet tekivät kilinsä ja nyt ne aiheuttavat yleistä epäjärjestystä kirmailemalla ja kiipeilemällä kaikkialla. Tarkoitus oli ottaa Saara ja Sinikka lypsyyn, se hanke nyt vaan on jotenkin jäänyt vähän vaiheeseen kun on tuo lehmäkin. Jos tästä nyt reipastuisin niin voisin niitä jonkun aikaa tässä pitää lypsyssä ja tehdä vaikka juustoja.

Rauhalehmä ylitti kaikki odotukset ihan kirkkaasti. Se on kiltti, helppo ja nättikin vielä. Rauha lypsää tasaisesti sen 3-4 litraa päivässä, just passeli määrä. Ehdottomasti hyvä lisä omavaraisuutta ajatellen

Välillä Hulina-Heluna unohtaa olevansa jo vähän iso noihin hommiin.. 

Eläinten kanssa asiat on onneksi huomattavasti paremmin kuin rutikuivien kasvimaiden.

Hanhia ja hulttioita

Alkaa käydä omankin hermon päälle tämä eläinten pyöriminen villeinä ja vapaina. Vuohet nyt on ihan omaa luokkaansa, pikkukilejä ei pidättele mikään kun he valloittavat maailmaa. Vasikka Hulina-Heluna on ilmeisesti imenyt kileiltä huonoja vaikutteita. Eilen illalla se pötkötteli terassilla ja aikaisemmin päivällä se yritti väkisin tunkea mukaan kasvihuoneeseen. Tarhassaan se ei oikein meinaa viihtyä, kaipa tuokin jotain seuraa itselleen etsii. On vaan hivenen huumori koetuksella kun pihalla kävellessä perässä kulkee jonossa lapset, vuohet, koirat ja vasikka.

Eppu jalkapalloilee vasikan kanssa. 

Helteen pehmittämät aivot ei suinkaan auta asiaa. Aamulla tallille mennessä Ilona-hevonen löytyi tallin pihasta pää heinäpaalissa. Tarkemmin mietittyäni tosiaan taisin unohtaa sen oven auki yöksi.

Meillähän on piha ympäri aidattu, eli ei nämä puuhastelijat päädy naapuriin eikä kylänraitille mutta olisihan se tietysti siistimmän näköistä jos nuo eivät sotkisi ihan joka nurkkaa. Päivisin on niin kuuma ettei elukat tee oikein muuta kun pötköttelevät, illan viiletessä ne aloittaa sitten ihan käsittämättömän kohlaamisen. Täytynee panostaa aitoihin kunhan saadaan kaikki kasvimaat lopultakin valmiiksi.

Tänään ne piti tehdä loppuun, ei tehty. Mikko lähti hakemaan uusia hanhia ja mä päätin armahtaa lapset paahteiselta pellolta. Käytiin notkumassa kirppiksillä. Huomenna on pakko ryhdistäytyä.

Hanhista puheen ollen. Nyt niitä tipusia näyttäisi olevan kymmenkunta, munista kuoriutui viisi ja tänään tuli saman verran lisää. En ole erityisen otettu tästä hanhihankkeesta. Suhtauduin kyllä kalkkunoihinkin ihan yhtä nuivakasti. Mikko haluaisi vähän vähemmän ankkoja ja niitä vähennettyjä ankkoja korvaamaan hanhia. Ankat kun eivät ole mitään erityisen kivoja talvella pidettäväksi. Ne sotkee ja ne haisee, potenssiin sata. Hanhien kohdalla vaan pelkään että ne ovat vihaisia, monet sanoo että ne on oikeasti ilkeitä. Sikäli mikäli ovat, talven tullen pakkasesta löytyy kymmenen hanhipaistia.

Alkaa muistuttaa jotain kotieläinpihaa nämä meidän tilukset.