Sunnuntai

 Kevät tekee tuloaan ja kaikkialla tursuilee nättejä kuvia pääsiäisasetelmista ja melkeen jo kukkia pukkaavista pihoista.

Meillä kevät tarjoilee tälläkin kertaa jäätikköä, jäätikön alta paljastuvia heinäsilppukeskittymiä ja lumen alle hautautuneita kakkakasoja. Väripilkkuina ei ole kukkia vaan kaikenlaisia lastenleluja pitkin pihoja. se on sentään hyvä että kadonneet lapiot ja muut sellaiset löytyy taas. Onneksi lapset tykkää haravoida.

Kevätsiivousta odottaa pihan ja talon lisäksi kasvihuoneet, se syyssiivous kun näyttää siirtyneen taas keväälle. Kuvittelin että taimet mahtuvat kaikki taimikaappiin, ei mahdu. Peittelen niillä pesemättömät ikkunat.

Hinkki-Sinikka tuottaa valtavasti maitoa, laitan sitä nyt paniikissa juustoksi ettei pääse kertymään ämpäreittäin jääkaapin tukkeeksi. Kevät taitaa olla sen verran myöhänen ja märkä, ettei vuohet ihan hetikohta pääse ulos. Kevään kiireisin aika ei ole vielä edes alkanut ja nyt jo tuntuu että tunteja on liian vähän. Aina kun päätään kääntää, sattuu silmään joku kastelua kaipaava taimi, hoidettava tipu tai muu akuuttia toimintaa vaativa asia. Hautomahommissa on vähän vastatuulta kun uusi hautomakone on eksynyt matkalle, epäilen että se on jumissa suezilla.

Ankkatipuja odotellessa uitellaan kumiankkoja, eikä rikota edes lintujen ulkonaliikkumiskieltoa.

Luulen että kohta päästään uutta kasvihuonetta kasaamaan, kunhan lumet vielä sulaa sen verran että sen uuden kehikon saa maasta irti ja siirrettyä. Vuosi sitten ajelin kompostia kasvimaille ihan täydellä tohinalla ja pääsiäisenä lämmitettiin ensimmäistä kertaa pihasauna, ei tänä pääsiäisenä. 

Seuraavana työlistalla on kirjoitella tänne reseptejä vuohenmaidosta, piti jo tänään mutta muutaman muuttujan seurauksena tästä tuli pikateksti ja videosta maailman nopeiten kasaan kyhätty tuherrus. eikai se ole niin justiinsa

Videolla pätkiä eilisistä puuhista 

ihan pihalla

Koulujen loppumisen jälkeen olen ollut päivät pihalla, sisällä käyn toimittamassa ainoastaan pakolliset jälkeläisteni ravitsemiseen liittyvät toiminnot. Niillekin syötän pääasiassa rikkaruohoja. se on nimittäin kesä nyt, vaikka just nyt olen sisällä koska odottelen nokkospannarin turpoamista uunikuntoiseksi ja ulkona vihdoinkin sataa.

Myös linnut saa olla taas vapaana ulkona, vaikka meillä ei ole kylläkään vapaana kuin kaksi pikkuankkaa, muut ovat tiiviisti tarhoissaan koska ne kuvittelevat että kasvimaat ovat heille katettuja seisovia pöytiä.

Eilen saatiin tehtyä viimein hanhen pitävä tarha. Aikaisemmin on aina jokunen päässyt livistämään ja ne ovat notkuneet pitkin pihaa, asiasta muodostui ongelma koska ensin tuhoutui jättikurpitsa ja sitten tuhoutui mun hermosto. Hanhilla tosiaan kun on niitä poikasia, ne alkoivat vahtimaan niitä sellaisella intensiteetillä että vaihtoehdot olivat panssariverkkotarha tai pakastin. Mikon kanta voitti ja eilen tuherrettiin panssariverkko paikoilleen. Taas on rauha maassa.

Nyt kun kaikki kasvimaita uhkaavat kappaleet on aidattuina, voin viedä viimeiset rehut paikoilleen, eli loput kurpitsat, kesäkurpitsat ja avomaankurkut, muut olenkin saanut tällä viikolla sijoilleen. Sain jopa siivottua ison kasvihuoneen, kärrättyä sinne tuskallisen monta kärryllistä kompostia ja kasvit paikoilleen

Ensiviikolle on lupailtu helteitä, olen henkisesti varautunut viettämään illat ja yöt kasteluletkun varressa. Porkkana iti tosi huonosti, kylvin tänään uudestaan jonkun pätkän. Toivotaan että lähtisivät.

Parasta tällä hetkellä on se että lapsetkin viihtyvät pihalla puuhastelemassa ja todella keksivät itse tekemistä. Yllä olevassa kuvassa ne rakentelevat kirvelin varsista ukkoja.

Nyt kyllä ensimmäistä kertaa vissiin ikinä, on sellanen tunne että kaikki on suunnilleen tehty, mikään kitkemätön penkinpätkä ei saa feng shuita nyrjähtämään, ilmatkaan ei kiristä hermoja. Kun nyt vaan menisi syksyyn ilman lumimyrskyjä, saattaa satoa tulla vähintäänkin riittävästi.Koronakin pitää sopivasti huolen siitä että voi kökkiä ihan rauhassa huokailemassa pottumaan laidalla eikä tarvitse miettiä mitään sen suurempaa ryntäilyä mihinkään.

Seuraava projekti onkin aktivoitua ratsastusrintamalla, nyt kun kaikki aika on mennyt pihatöissä ja kaikenlaisessa muussa puuhastelussa, on hevoset saaneet olla vähän vähäisellä urheilulla. Se tuskin niitä itseään sen suuremmin haittaa, mutta itsellä meinaa tulla pienehkösti huono omatunto siitäkin asiasta.

En yleensä katso juurikaan telkkaria, mutta nyt satuin huomaamaan että tanskalainen maajussi alkoi alusta ja niitä jaksoja katsoessa tosiaan tajusin että mistä sekin maajussi on puuhastelunsa aloittanut ja kuinka monta vuotta se on rakennellut paikkaansa, ei sekään yhdessä yössä valmistunut. Että eihän tässä nyt itsellä ole hätäpäivää näiden hommien kanssa, kerkiäähän sitä ja jos kerran suurin huoli tällä hetkellä on porkkanoiden itäminen, vaikuttaa tuleva kesä varsin kivalta.

Epun kasvimaa

Tulipa sitten taas ne kuuluisat pari muuttujaa. Eppu nimittäin ilmoitti haluavansa oman kasvimaan (tottakai myös oman kasvihuoneen, mutta siihen ei nyt vielä kuitenkaan taituta), tuumasta toimeen siis. Lapsukainen kun vähänkään osoittaa olevansa hedelmällistä maaperää aivopesulle, on tilaisuus käytettävä hetimiten hyväksi. Eppu valitsi itse paikan. Saattaa osoittautua oikeen hyväksi valinnaksi. Pohja on vanhaa lehmien pihatarhaa, hyvän aurinkoinen kohta missä on yhdellä sivustalla kivimuuri.

Niinkuin likipitäen kaikki projektit meillä, ensimmäinen työvaihe on aita. Tähän ei nyt alettu tekemään muureja, eikä vallihautoja (koska vuohilla on nyt niin jämäkkä, tiheä ja korkea aita ettei niiden pitäisi muodostaa akuuttia uhkaa Epun viljelyksille) vaan rohkeasti lähestyttiin aihetta matalalla ja hepposella lanka-aidalla, sen tarkoitus on ohjata paikalle sattumalta ajautuvia räpyläjalkaisia helpommalle reitille ja huomauttaa koirille ettei ole suotavaa ryysätä kahtasataa porkkanapenkin halki. Luultavasti tämä ratkaisu osoittautuu sudeksi ja seuraavassa vaiheessa siirrytään panssariverkkoon.

Eppu tottakai valitsi itse lajikkeet, perunaa, porkkanaa, sipulia, kesäkurpitsaa, avomaankurkkua, keltajuurikasta (tämä oli vähän hämmentävä valinta), salaatteja, tilliä ja pesiljaa. Niin ja herneitä, kuulema paljon herneitä. Toistaiseksi olen itse ollut se joka saa kärrätä kompostia ja vedellä aitoja, poika itse on hoitanut loput kaikella ekaluokkalaisen tarmolla. Vähän olen joutunut jarruttelemaan, juurikin siinä kasvihuone kohdassa sekä siinä ettei välttämättä näin kasvimaan perustamisvuonna ole tarpeen hankkia hedelmäpuita eikä aleta kaivamaan lampea. On se varmasti pikkupuutarhurille tympeää kun tällälailla rajoitetaan luovuutta.

avomaankurkkua ja kesäkurppaa esikasvatukseen.
Tulipa jälkikäteen mieleen että jos tähdet ovat kohillaan ja mitä niitä nyt oli ja saadaan kaikki esikasvatuksessa olevat kesäkurpitsat kunnialla lopullisille kasvupaikoilleen, voi olla että niitä on ehkä noin kymmenen taimea liikaa.

Täytyy nyt vaan toivoa että toukokuun loppu olisi vähäluminen, tai ainakin vähälumisempi kuin tähän asti, eikä öisinkään tarvittaisi enää pakkasia. Vähän huonolta tuppaa näyttämään. Hämeessä on ilmeisesti saatu aika kivasti kylvöt tehtyä, mutta pohjoisemmassa on vielä paikoittain reilustikin lunta ja siellä missä lunta ei kinoksiksi asti enää ole, on niin märkää ja kylmää ettei pelloille ole mitään asiaa. Tietysti jos toistuu sama kuin viimevuonna ja viimeiset perunat ehtii nostamaan maasta vielä tammikuussakin niin ei vielä ole hätäpäivää. Toivotaan että Epun pikkuinen kasvimaa tuottaa kukkuroittain satoa.

Kylvöjä ja juhlintaa

Toukokuun alku pukkasi ihan puskista auringonpaisteineen. Sunnuntaipuutarhurille se tarkoittaa taas sitä perinteistä, torppa on täynnä taimia ja kasvimaat houkuttelee enempi kuin ikkunan pesu. Tuli hankittua toinen kasvihuone elintasosiiveksi isommalle, ei se mikään suurensuuri ole mutta ompahan kuitenkin. Järjestin etäkoululaisille liikuntatunnin kasvihuoneen kasauksen merkeissä, on se sentään hyvä että lapset on älykkäämpiä kuin äitinsä ja osaavat lukea kasausohjeita. Kasvimaalla on päässyt saksankirveli leviämään ihan kammottavalla tavalla ja mua jo ällöttää koko riesan hajukin, tämän vuoden ykkösprioriteetti on mokoman ongelman hävittäminen. Lapset on onneksi hyvin lahjottavissa siihenkin hommaan, ahkerasta kirvelinkitkennästä saa karkkia palkinnoksi.

Eppu on innostunut ihan hirveästi kasvimaapuuhastelusta. Se päätti laittaa oman kasvimaan, mikä siis tarkoittaa sitä että saa kelkkoa kompostia niin että piisaa. Kuulema tulee porkkanaa, kurkkua, kesäkurpitsaa ja herneitä.

Toukokuun perinteiset juhlat tulee aina vietettyä jotenkin epämääräisissä merkeissä, tai ei ainakaan niin kovin perinteisissä merkeissä. Äitienpäivänä ei käyty ulkona syömässä eikä tullut leivottua kakkuakaan. Sen sijaan tuli tehtyä lihapullia. Teurastettiin kaksi pukkipoikaa ja päätettiin että jauhetaan kaikki liha jauhelihaksi, sitä tulikin sitten yllättävän paljon. No tuleepahan käytettyä nopeasti pois. Isommanpuoleiset paistikökkäreet tuppaa jäämään helposti pakastimeen odottelemaan, jauheliha on sellainen näppärä monikäyttötuote ettei jää kuleksimaan pakkaseen.

Tuli muuten mahottoman hyvän lihapullat vuohenlihasta.Ei tietenkään kovinkaan kauniit, mutta maku onneksi ratkaisee.

Vappukin oli ja meni. Sitä on meillä perinteisesti vietetty ilman sen kummempaa riehaa. Lapsille munkkeja ja jotain ohjelmaa. Oli suuri suunnitelma piilottaa karkkia pitkin pihaa ja tehdä aarrekartta että lapset voisivat etsiä karkkijemmoja. Tuli sitten kaikenlaista ohjelmaa ja päätettiin lämmittää pihasauna päivällä (koska kylvettiin nurmia illalla). Aarrejahdin toteutus oli sitten sellainen että jemmasin karkkia ja räpsäsin puhelimella kuvan paikasta, lapset sai sitten keksiä missä moinen jemma on. Luultavasti parempikin noin, mun tuhertaman kartan varassa lapset luultavasti etsisivät jemmoja vieläkin, eksyneenä johonkin toiseen maakuntaan.

Koska aurinkoa ja tuulta on riittänyt, vettä sen sijaan ei ole tullut juuri ollenkaan (paitsi se masentava lumisade taannoin) kuivahti maat kylvökuntoon niin nopeasti ettei olis ikänään uskonut. Savimaa kun pääsee kuivahtamaan, siitä tulee kivikovaa betonia. Tuosta laitumen portilta otetusta kuvasta näkee hyvin savimaan karun todellisuuden.

Laidun vaati tänävuonna toimepiteitä. Mulla oli suunnitelma, niittykasveja ja ehkä pari jotain puuta ja sellainen kiva ja monimuotoinen luonnonniittylaidun missä hevoset ja perinnelehmät kirmaavat kilpaa perhosten kanssa. Maatalouskaupan hinnastojen äärellä suunnitelmat vähän tarkentuivat. Pikalaidunseosta ja suojaviljaa, ei ihan luonnoniitty.. Vappuna kylvettiin, se muuten on tuollainen käsin kylväminen melkoista hyötyliikuntaa. Pikkasta vaille kolmehehtaaria siemenämpäriä kanniskellen ja jyviä viskoen, ei tehnyt mieli lähteä lenkille sen jälkeen. Toivottavasti kaiken tuon paarustamisen jäljiltä edes joku jyvä itäisi.

Vattupuskatkin tuli hankittua, samalla reissulla kun haettiin lapsille vappupallot, päätettiin käydä kodinterrassa. Tosin kodinterra on näköjään jossain vaiheessa lopettanut ja tilalla oli bauhaus, kun ei ihan joka vuosi tule käyneeksi niin aina välillä yllättyy. Neljä vattupuskaa ja yksi maanpeittoruusu tarttui matkaan. Näille reissuille kannattaa aina ottaa se pienempi auto (en jaksanut siirtää turvaistuinta), siinä on koko perheelle tetristä tarjolla kun sulloo samaan autoon vattupuskia piikkeineen ja lasten vappupallot.

Pottumaakin saatiin valmiiksi. Senkin kanssa meinasi tulla vähän hoppu. Mikko nimittäin joutui palaamaan töihin ja ennen sitä piti saada isoimmat hommat valmiiksi.

Ja tottahan pääsiäiseen ja muihin riehoihin kuulu kaikenkarvaiset ihmetykset ja jeesuslapset. Tällä kertaa jeesuslapsi oli vuohi. Ei pitänyt kutun olla tiineenä, pukkikin hukattiin minun laskelmien (jotka myöhemmässä tarkastelussa osoittautui yllättäen virheellisiksi) niin ajoissa ettei tämmösiä jeesuksia pitänyt putkahtaa. Tuon jeesuksen emä nimittäin on vuohena ihan tosi kiva, mutta huono maitoinen eikä sitä ollut tarkoitus astuttaa enää. Kaikessa rauhassa istuin kyökissä kahvia ryystämässä kun Eppu tuli sisään kertomaan että vuohen takapuolesta törröttää jotain. Kun sain henkitorveen lipsahtaneet sumpit yskittyä ulos, lähdin kartoittamaan vahinkoja. No kilihän se siinä toimitti maailman ensi-iltaansa. Emo ja kili sisään, emolla utareet umpi tyhjät. Pakkasesta terniä ja paripäivää lypsin Sinikka-vuohesta maitoa suoraan pulloon kilille kunnes emolla nousi maito ja hyväksyi kilinsä hyvässä järjestyksessä utareelle asti. loppu hyvin ja kaikki hyvin. Jeesuslapsi sai nimekseen Lempi.

paikat pullollaan pikkueläimiä

Näköjään vuosi alkoi eläinlapsilla. Hautomakoneen piti pysyä kaapissa pitkälle kevääseen. Säiden sekoittamat linnut alkoivat kuitenkin tuuppaamaan munia niin aktiivisesti että kaivettiin masiina kehiin. Riikinkukkokanatkin päätti alkaa munimaan, niitähän tietysti piti laittaa koneeseen. Kun tilaa nyt kerran siinä oli, keräiltiin muutamia ankankin munia sinne. Yllätys yllätys, tietenkään riikinkukkojen munat eivät olleet hedelmöittyneet (vissiin ne kanat eivät anna kukon edes polkea jos sillä ei ole pyrstö koreana? Tauskilla se vasta on kasvatteluvaiheessa). Lopputuloksena oli sitten muutama ankanpoikanen. Olihan tottakai kyllä suunnitelmissakin niitä haudottaa kesäksi kasvamaan ja syksyllä sitten syöntiin. Täytyy laittaa kyllä lisää sitten keväämmällä.

Pikkueläimistä myös kissat ovat kasvaneet, reipastuneet ja kesyyntyneet oikein mainiosti. Riehuvat keskenään, kilin kanssa ja leikkivät ihmistenkin kanssa. Ihan jopa niin reippaasti että mäkin olen nyt antibioottikuurilla. Kissanpentua leikittäessä olisi nimittäin hyvä olla nopeampi kuin se kissa, muuten voi olla kissa kulmahampaistaan ripustautuneena sormeen. Tottakai kun kerran kissa sai saaliinsa niin olihan se lykättävä purukalusto luuta myöten, eihän se hiirikään millään pikkuhaukkasulla jää..

Annoin varmuudeksi haavan tekeytyä joitain päiviä ennen kuin raahauduin tohtoriin sitä esittelemään. Musta oli jotenkin ajatuksenakin niin turha käydä jotain onnetonta sormenpäätä näyttämässä missään, vaikka se tursusikin mätää ja varsin kipeä. Mikon sairaalaseikkailu bakteeritulehduksen kanssa sai mut kyllä ajettua liikkeelle sormeni kanssa siinä vaiheessa kun mieleen vilahti että tosiaan tulehdus saattaa äityä isommaksikin selkkaukseksi. Nyt sitten popsin kiltisti antibioottini ja treenaan kissaa nopeammaksi.

Mauno-ponillakin oli paise kaviossa. Kun tammikuussa näyttää samalta kuin lokakuussa (tuo yllä oleva kuva on eiliseltä.. tammikuu ja sataa edelleen kaatamalla) saattaa loputon märkyys näkyä kavio- ja sorkkaongelmina. Maunolle nyt sitten tuollainen riesa siunaantui. Maunohan ei varsinaisesti ole mikään päivänsäde, etenkin kengittäjä kuuluu eläinlääkärin lisäksi sen mustallelistalle. Nyt poni-paralla on ollut pahaa mieltä tarjolla melkein jokaiselle päivälle kun kengittäjä on varovasti kaivellut paisetta ulos kaviosta. Paiseen hoitoon kuuluu myös haudonta, Maunon mielestä hauteen laittaminen vähintäänkin uhkaa hänen henkeään ja onhan se epämiehekästäkin seisoskella tumpula jalassa. Onneksi, ihan tasaisesti sekä minun, Maunon että kengittäjän onneksi, kavio on kunnossa ja huomenna saa poni kengät takaisin jalkaan.

Pikkukili, Pekka nimeltään, kasvaa sekin kohisten. Syö reippaasti ja on alkanut tekemään niitä juttuja mitä reippaat ja kasvavat kilit tekee, eli karkailee, kiipeilee ja leikkii. Jos näyttää siltä että minä pahuuttani rajoitan liikaa Pekan oikeuksia, päästää Lilja sen vapaaksi ja riehuu sen kanssa. Yritän uskotella itselleni että kyllä varmasti muidenkin kotona juoksee ympyrää pikkulapsi ja minikili, ihan normaaliahan se varmasti on. Pölynimuri on osa näiden kahden esterataa..

Kerroin kyllä Liljalle ettei Pekka kyllä pitkään saa olla sisällä vaan heti kun kili ohittaa säkäkorkeudessa mäyräkoiran, kili siirtyy talliin. Lilja ehdottomasti vastusti tätä suunnitelmaa ja ilmoitti hakevansa sen heti takaisin sisään tallista. Jotenkin mä en edes epäile etteikö siitä tule vähintään isosti sanomista kun ilkeä äiti riistää lapsilta leikkikaverin (joka on kuitenkin vuohi, josta kasvaa ihan vuohen kokoinen vuohi ja mikä pissaa lattialle ja sorkatkin lipsuu parketilla)

Eläinlapset

Onko mitään söpömpää kuin eläinlapset.. Saara-vuohi pukkasi kilin maailmaan vuoden ensimmäisen päivän kunniaksi. Kilit on ihania, ihan just siihen asti kun ne on ihan pieniä ja söpöjä. Sitten räpäytät silmää ja ne onkin kasvaneet jo siihen ihan_joka_paikkaan_kiipeämisikään. Nämä nyt onneksi syntyivät tähän aikaan vuodesta, eli on olemassa jonkunlainen toivo siitä että kun koittaa se kasvimaa-aika, nämä ovat jo niin isoja etteivät mahdu karkaamaan tarhasta (vuohi kasvihuoneessa on tuhovoimaltaan verrattavissa ydinpommiin). Turhatoivo mutta kunhan nyt uskottelen itselleni että hyvin se menee.

Kissalapset on kanssa ihan kileihin verrattavia söpöön pakettiin pakattuja epävakaita räjähteitä. Ne on suloisia, pörröisiä ja niitä voisi tuijottaa ja leikittää ihan loputtomasti. Kissanpennuilta ei ideat ihan heti lopu. Joulukuusi purettiin tänään, huomenna luultavasti viimeiset ehjänä säilyneet irtaimistorippeet voidaan pakata varastoon kissojen riehumiskohtausten tieltä.

Niistä saa myös tosi söpöjä kuvia, jos siis sattuu käymään tuuri, mulle ei yleensä käy.

Meidän vanhin kissa, nyt vissiin jo 17vuotta täyttävä, ei ole ihan yhtä otettu tästä pentuinvaasiosta, Veltto-Elvi teeskentelee ettei se ole huomannut mokomia pentuja. Päivi sen sijaan on ottanut oikein asiakseen näiden kakaroiden riehuttamisen ja opettamisen. Päivin leipälajeja kun on akvaariosta kalastaminen, mäyräkoiran huudattaminen ja tavaroiden pudottelu, niitä se on nyt suorastaan pelottavan tunnollisesti opettanut näille pennuille. Päivi on toki varsin pätevä hiirikissa ja toivotaan että se opettaa senkin taidon yhtä tunnollisesti näille pennuille.

Tapaninpäivän sieniretki

En olisi ihan heti uskonut että tapanina päädyttäisiin rekiretken sijaan sieniretkelle. Teki mieli ulos kaiken sen sisällä kökkäämisen jälkeen. Pientä liikuntaa, sellaista hyvin hidastempoista eikä yhtään tuloshakuista. Hikoilla joudan spinningissä. Mikko ehdotti sienestystä, nauroin ääneen, ihan vaan jo siksi että sienestys joulukuun lopussa jalkapuolen seuralaisen kanssa kuulosti jo ajatuksenakin vähintään arveluttavalta.

Pakattiin lapset autoon ja pyyhkäistiin siihen kylän liki ainoaan hakkaamattomaan metsään. Onneksi se on niin helppokulkuinen että molemmat jalkavaivaiset sekä porukan lyhytjalkaisin pääsi kulkemaan sujuvasti (ja riittävän hitaasti).

Uskomatonta kyllä, löydettiin sieniä. Muutama kantarelli ja melkoinen kasa suppilovahveroita. Todella hämmentävää.

Tämä taisi olla reitin haastavin maasto-osuus. Mäyräkoira jäi kotiin koska se ei ole alkuunkaan retkeilevää tyyppiä. Labbis sen sijaan oli hyvikin reippaasti mukana vaikka sen syksy onkin mennyt enimmäkseen sohvalla maaten metsästyksen sijaan.

Eppu on ihan loistava sienestäjä vaikka onkin vasta 7, pienestä asti kun on kulkenut isänsä kanssa sienessä ja marjassa niin on oppinut, jos mä olen vähän epävarma jostain sienestä niin kysyn Epulta, se kyllä tietää. Meillä oli ihan järkyttävä kriisi syksyllä kun Epun sienikirja katosi ja sitä todella etsittiin porukalla niin kauan että löytyi.

Lilja on vähempi sienestänyt, sillä kun ei oikeen hermo tahdo kestää jos on vähänkään hankalampi maasto tai jos saalista ei löydy heti. Nyt onneksi Liljakin löysi sieniä jopa hänen mittakaavassaan riittävän määrän.

Sienet olikin ihan kiva vastapaino jouluruoille, joskaan ei yhtään kevyempi.. tein nimittäin kermakastikkeen suppiloista, paistoin kyyhkyn rintafileitä ja lykkäsin koko komeuden voitaikinakuoreen. Ei todella mitään kevyttä syötävää, mutta ihan todella hyvää. Valmiista tekeleestä en tullut ottaneeksi kuvaa, ei se kyllä mikään varsinainen kaunotar ollutkaan.

Joulu

Joulu tuli ja meni. Nyt on useampi päivä mennyt ihan kuin lomaillessa. Toki eläimet on hoidettu samoin kuin aina ja ruokaakin on lapsille ja aikuisille ollut tarjolla mutta enää ei tarvitse miettiä siivousta, lahjojen paketointia tai mitään muutakaan.

Jouluaatto oli kiva, tosi kiva. Mun vanhemmat ovat viettäneet aattoa meillä niin kauan kuin muistan, joulupukki on päässyt joka vuosi livahtamaan just kun ollaan oltu hautausmaalla ja jättänyt vaan lahjat kuusen alle.

kissanpentu on parasta mahdollista seuraa lahjojen paketointiin..

Silloin kun asuttiin vielä kaupungissa eikä meillä ollut vielä lapsia, joulut meni autoillessa. Silloin piti rampata kaikki mahdolliset ja mahdottomat sukulaiset läpi, mikään muu aika vuodesta ei ollut niin justiinsa sen kanssa että oliko tarpeellista tavata mutta justiinsa jouluna oli. Kaiken kruununa vahvasti maistelleet appivanhemmat.. ei kiitos. Maalle kun muutettiin, päätin ettei ikinä enää. Ilmoitin että minä pysyn joulun kotonani ja meille on tervetulleita kaikki jotka haluavat meitä tavata jouluna. Ainoana ehtona on ollut että paikalla ollaan selvinpäin, no yllättäen ne sukulaiset eivät senkoommin ole kokeneet tarvetta viettää joulua meidän kanssa. Sopii mulle paremmin kuin hyvin. Mä tahdon että joulu on rento perhejuhla mitä vietetään ilman kiirettä, pinnan kiristymistä, paniikkia ja pönötystä.

Ehdin oikein mainiosti siivota sen minkä olin suunnitellut. Kaikki joulukoristeetkin löytyivät ja saatiin paikoilleen. Ruoat onnistui erittäin hyvin (kuvan kalkkuna ei liity jouluateriaan).

Lapset käyttäytyivät niin hyvin että epäilin jo niiden mielenterveyttä, ne eivät riehuneet, tapelleet, purnanneet eikä sählänneet. söivät nätisti ja rauhassa jouluaterian vaikka lahjat kuumotteli kuusen alla. Kissanpennutkin kaatoivat kuusen vasta tapaninpäivänä.

Hautausmaallekin lähtivät ilman mitään napinaa ja jaksoivat hölmöilemättä koko reissun. Tässä kylässä on oma kirkko ja pieni hautausmaa. Jouluaaton haudoillakäynnit on nykyään tämän kylän sosiaalisin tapahtuma ja siinä samalla kun vaihdetaan kuulumisia ja toivotetaan hyvää joulua kaikille tutuille ja tuntemattomille, käy se helposti vähän pitkäveteiseksi pukkia odottaville pikkulapsille.

Lahjatkin olivat mieleisiä, jopa teinin mielestä. Oli niin herttainen ja mukava koko kuvaelma että mietin siinä jo ihan ääneen että miten on mahdollista että meillä joskus sujuu näin leppoisasti koko homma ilman mitään takaiskuja (ennustin aikaisemmin että mies joutuu takaisin osastolle jouluksi jalkaa potemaan, onneksi olin väärässä) tai ilman mitään hörvellystä ja pienempien tappelua..

Päätin antaa naapureillekin joulurauhan. Hilkka-lehmähän on ottanut tavakseen pyyhkästä naapurin navetalle huutamaan aina kiimaan tullessaan, no nyt kiima sattui jouluun ja päätin pitää lehmät sisällä.

Alkuillasta ajattelin mennä ottamaan hevoset sisään ennen kuin keitetään vielä yhdet kahvit ennen juustoövereitä. Tallille mennessä tulvi vesi vastaan jo kynnyksellä ja sitä muuten riitti. Lehmät oli onnistuneet askartelemaan (eli siis käytävälle karannut Hilkka oli onnistunut) vesiputken sulun tuhannen mutkalle ja vettä oli valunut useamman tunnin kahteen karsinaan. Harmi vaan että olin edellisenä päivänä joulun kunniaksi (ja lähipäivien työtä vähentääkseni) lykännyt purua karsinat pullolleen, eli varmistanut että sitä lapioitavaa todella riitti ihan koko illalle.

Aattoillan ohjelmaan tuli sillä sekunnilla muutos. Muut keskittykööt juustoihin ja konvehteihin, minä vaihdoin kumpparit jalkaan ja lapioin noin sata kottikärryllistä läpimärkää purua pois karsinoista. Meni vaan muutama tunti niissä talkoissa. On muuten melko painavaa tavaraa. Onneksi meillä on joulusauna aina illalla viimeisenä, ilman saunaa ja buranaa en luultavasti olisi päässyt vieläkään sängystä ylös tuon lapioinnin jälkeen.

Hyvä että asutaan tämmöisessä tuppukylässä ja kaikki naapurit on ihan tuttuja, olisivat voineet muuten epäillä jollain mielenterveyden sakanneen pahasti kun aattoiltana lykkii tunnista toiseen kottaria lantalaan ja laulaa mennessään huomattavan kovaa ja huomattavan nuotinvierestä jouluyö, juhlayö..

Tapaninpäivänä ei lähdetty rekiretkelle liinakolla vaan seiniretkelle lasten ja koirien kanssa.