Karvalehmä koe-eläimenä

Hivenen liiotteleva otsikko. Perinnelehmiä ei olla uhraamassa eläinkokeiden alttarille. Karvalehmän kuva toimikoon testikappaleena kun sain blogin rikottua. Läppäri ei toimi, netti vaan kaatuu yhtenään. Puhelimessa on blogger appi ja nyt sekin meni lakkoon. Ei suostu julkaisemaan mitään kuvien kanssa. Tähän puhelimeen on joskus sotien jälkeen kirjauduttu kuukkelitilillä mikä ei ole käytössä ja mitä vielä. Uhrasin muutaman tunnin ja hermoni ja pääsin vihdoin kirjautumaan blogiin puhelimen selaimen kautta. Tosi helppoa ja yksinkertaista.

Torppa jäätyy pakkasessa. Lapset ulvoo nälkäänsä. Hevoset jäätyy maahan kiinni ja loput kuolee janoon, siltä se ainakin tuntuu kun alkaa säätämään näiden vehkeiden kanssa.

En käsitä miksi edes sekaannun näihin vehkeisiin. Minä kun kovin toivoisin sellaista yksinkertaista elämää. Tekis mieli nakkaa tunkioon puhelimet ja läppärit, tilalle sitten vaikka viestikyyhkyjä (jotka mun tuurilla saa lintuinfluenssan, mycoplasman, salmonellan ja vesirokon. Yhtäaikaa)

Lunta. Paljon lunta.

Viimetalvi pyörätuolissa muokkasi mun asennetta lumitöitä kohtaan. Nyt kun pystyy kävelemään niin voi työnnellä lumikolaa ihan ilokseen. Koirat ja lapsetkin väsyy kivasti siinä hangessa melskatessaan. 

Päivittäin kun parituntia kolaa niin siinä saa jo ihan kivasti liikuntaakin. Lykin lunta rakennusten ympärille minkä vaan kykenen, lumi kun toimii loistavasti eristeenä. Toivottavasti samalla tarmolla lykin sitä sitten toiseenkin suuntaan kun kevät joskus tulee. 

Hankeen hävinnyt pulkka. 

Luulen kyllä että mun lumityöfiilistelyt alkaa olemaan paketissa. Loppuviikolle luvattiin vielä lisää lunta. Mönkijä on tankattuna autotallissa odottamassa seuraavaa sitä seuraavaa kolaustarvetta. 

bull mentulat ja muut paistit

Mä olen ollut aktiivisesti ajattelematta lintuja tässä jo jonkun tovin. Sama ilmiö kyllä toistuu joka talvi. Paistit on pakkasessa, vielä ei tarvitse jännittää alkavatko nuo munimaan saati lisääntymään, yhtään uutta ei missään nimessä keskellä talvea hankita ja mitä niitä nyt on mitä kaikkea alkaa taas kevään mittaan pyörimään mielessä. Talvella vaan hoidetaan ja kerätään kanoilta munia.

Mutta siis bull mentulat tuli nyt mieleen kun tallilla niitä hortoili eilen ja tänään. Bull mentulat on siis niitä meidän viime keväänä hankittuja but-kalkkunoita. Pronssikalkkunat näyttävät ihan viiriäisiltä noiden lihahybridihirmujen vieressä. Alkuperäinen suunnitelma oli kesän vapaana laiduntavat lihapallerot ja syksyllä pakkaseen. No vaikea arvata että kuinka kävi.. ihan kaikki lihikset eivät päätyneet pakkaseen ja pöytään. jonkunlainen uusi suunnitelmahko muotoutui ilmeisesti siinä kohtaa kun bull mentula sai seurakseen yhden bullina mentulan ja pronssikalkkunakanat raasku-armin ja ripan (ripa on kana vaikka sen nimi onkin risto). Tämän varsin viehättävä seurue on nyt notkunut ostarityylillä pitkin nurkkia. Yllättävän kivasti muut eläimet on ottaneet vastaan tuon puhkuvan ja puhisevan jättikinkun. Sinikka-vuohi meni vähän tolaltaan kun tuo seurue sekaantui lypsyhommiin, mutta muuten ihan kivoja kavereita ovat. Tallilla ollutkin niin hiljaista taas kun siellä on tänä talvena ollut vain muutama kana ja fasaanit.

Mutta siis nyt kun nuo alkoi pyörimään mielessä niin oikeasti kyllä karua meininkiä. Jalostettu tuollainen jumalatonta kyytiä kasvava lihapallo minkä kasvu on niin hurja että eläin kuolee omaan mahdottomuuteensa. Ehdottomasti ei jatkoon. Nämä ovat olleet vapaana kesän laiduntamassa, eivät todella mitään tehoruokittuja, silti ne kasvaa sellaiseen kokoon että eläin kärsii ja lopulta sydän tai jalat pettää. ihan hirveän eettistä. En mä meille tahdo mitään tehokanojakaan, samasta syystä.

Pitäydymme siis tulevaisuudessakin pronssikalkkunoissa, tai risteytyksissä sikäli mikäli nyt tuo Mentula saa jotakin aikaiseksi.

Hyvältähän se kalkkuna kuitenkin maistuu, eli niitä kyllä kasvatetaan jatkossakin.

Kohta kyllä täytyy alkaa taas ajattelemaan niitä muitakin paisteja. Lähenee taas se aika kun meidän vessan sisustuksen kauneimmat yksityiskohdat asetellaan paikoilleen hurisemaan. Tavallaan se on kyllä huomattavan viihteellistä kun joku sattuu tulemaan kylään, istuu pissille ja huomaa tipun kuoriutuvan. Ei ihan perusnäkymä kaupunkihuussissa. Meillä hyvinkin tavallinen pitkin kevättä.

Kanaporukkaa nuorennettiin aika isolla kädellä ja hankittiin kokonaan uuttakin verta, eli kananmunia ei tarvinne koneeseen laittaa ellei pukkaa joku kettu kanalassa-tilanne.

Ankkoja tietysti taas, niitähän ei nyt talvella paljoakaan ole. Ensi talvena toivottavasti vielä vähemmän, sotkevat niin sietämättömästi.

Fasaanit, kalkkunat ja hanhet, niistä kun saisi reilusti munia masiinoihin.

Eipähän tarvitse kaupasta hakea munia eikä lintua pöytään. se kai se tässä nyt on se pää-asia. Tänään syötiin kyllä kyyhkystä.

ääri-ilmiöiden äärellä

Herättiin taas aamulla mukavan rapsakkaasti kun öljypoltin oli päättänyt sammua. puutalo kukkulalla, pellot ympärillä, reippaasti pakkasta ja sopiva tuuli. Ehtii mukavasti lämpötila laskemaan yön aikana. Sinänsä viilenevä torppa ei päässyt yllättämään muuten kun ajankohdallaan. Olin nimittäin varautunut siihen että taannoinen myrsky katkoisi sähköt taas päiväkausiksi ja katon ja muun joutavan irtaimen voisi käydä keräämässä naapurin pihalta pahimman puhurin laannuttua. Vaan väärässä olin. Vähän räpsyi sähköt, pisinkin katko oli vain joitain minuutteja. Ihan hyvä.

Tuolta aukeelta on hyvä tuulen puhallella. 

Ei meillä myrskyihin ja tsunameihin varautuminen oikeastaan tarkoita mitään massiivista manööveriä. Vettä tietysti lasketaan saavit täyteen niin ettei tarvitse ensimmäiseksi lähteä kantamaan sitä kaivosta elukoille tai aamukahviin. Puita haetaan sisälle varuiksi vähän enemmän. Kynttilöitä ja fikkareita on muutenkin aina käden ulottuvilla. Ulkoa olisi suotavaa keräillä se kevyin irtain johonkin talteen, ämpärikin saavuttaa optimaalisissa olosuhteissa yllättävän hyvät lento-ominaisuudet ja niitä on miellyttävä käydä keräilemässä tuolta pelloilta kun lunta on polveen. Ruokaakaan ei tarvitse sen kummemmin hamstrata.

Tänään oli taas jossain iltapäivälehdessä kirjottelua aiheesta kuinka nämä ääri-ilmiöt tulevat vain lisääntymään ja siihen on sopeuduttava. Vaikka mä en olekaan mikään ilmastohysteerikko, syön lihaa ja ajan bensa-autolla niin kyllä tunnustan miettiväni tätäkin asiaa. En niinkään siltä kantilta että miten saisin pelastettua maailman jos vaihtaisin sähköautoon tai että edes kävisi mielessä ryhtyä vegaaniksi ja alkaa popsimaan maailman ääristä lennätettyä soijaa. Ilmakehään reikiä kilvan piereskeleviä lehmiäkin löytyy kolmin kappalein. Mutta mietin siltä kantilta että miten saisin otettua kaikki nämä mahdolliset ääripäiden säähässäkät huomioon ensikesän kasvinkasvatuksia silmälläpitäen. Kasvihuoneeseen laitan niitä mitä ehdottomasti haluan saada kasvatettua, koitan jostain keksiä myös jonkun laajennusosan kasvariin. Kasvihuoneessa siksi että siellä ei ihan niin paljoa vaikuta säätilat. Toki jos tulee jääkylmä sadekesä niin vaikuttaahan sekin, mutta niinä parin kesänä kun todella oli vaan muutama aste lämmintä, satoi kaatamalla ja tuuli, niin ei taivasalla kyllä mikään kasvanut.

Lilja jäystää melko miehekkäästi lihakönttiä. 

Viimekesänä paahtava kuumuus yhdistettynä alkukesän järkkyyn tuuleen ei varsinaisesti hellinyt avomaalla kituvia kasveja. Juurekset ei nyt olleet millänsäkkään moisista mutta ei kestä kurpitsojen tai kurkkujen kasvustot piiskaavaa tuulta. Tunnelitkin lähtee aika helposti reissunpäälle ellei niitä ole paalutettu todella napakasti alustaansa, tunnustan että tämä vaihe tuli tehtyä hyvin sillai sinnepäin. Maunoponilla meinasi taju lähteä kun kurpitsoiden tunneli matkasi sen laitumen halki lepattaen iloisesti tuulessa.

Huomaa taas että lähestyy se hetki kun voi alkaa lykkimään siemeniä potteihin. 

Vuoden viimeinen

On taas se päivä vuodesta kun pitäisi jotain yhteenvetoa miettiä. Lueskelin kavereiden pohdintoja aiheesta, eroja, vauvoja, muuttoja, uusia töitä ja uusia kaikkea. Mulla tämä vuosi määräytyi hyvin pitkälti tuon jalan mukaan. En olisi marraskuussa 2017 uskonut että onneton on katki vielä siirryttäessä vuoteen 2019. 

No ne suuret saavutukset taitaa olla kävely ja vasikka. Rauha poiki 22.12 lehmävasikan. Kaiken sen stressaamisen ja ihmettelemisen jälkeen vasikka tupsahti maailmaan vähän kuin isomman puoleinen kakka. 

Vasikka sai nimekseen Hilkka. 

Ei syödä omaa kyyttöä vuonna 2019. 

Pääsi joulukin yllättämään. Kuusesta löytyi puolet, yläpuoli. Tökkäsin sen pystyyn lypsyjakkaraan ja otin somekelpoisia kuvia niin läheltä että pahasti kallellaan oleva muovikuusen puolikas näytti ihan kelvolliselta. 

Tarkemmin kun aloin miettimään niin onhan tässä nyt ollutkin vaikka ja mitä uutta. Lehmät tuli keväällä, hanhetkin liittyi uutena porukkaan (niiden kyllä piti olla pakkasessa heti kesän jälkeen, no ei ole vieläkään), vuohimäärä tuplaantui, hevosmäärä väheni puolella ja kasvimaitakin laajennettiin ihan reilusti. 

Muuten on ollut sitä ihan perushässäkkää. Eläinten hoitoa, kokkaamista, lapsia.. Sitä mitä edellisinäkin vuosina ja toivottavasti myös tulevina. En ole itseasiassa juurikaan tehnyt mitään suuria suunnitelmia seuraavalle vuodelle. 

Kokkaamisesta tuli mieleen. Eilen ilahdutin teinijaostoa possunkärsäsoossilla. Väittivät ryhtyneensä vegaaneiksi. Pikkulapset tykkäsivät. 

Jouluvalmisteluja

Tai siis valmistelujen välttelyä. Huomenna meinaan saada aikaiseksi vielä toisen satsin sinappia, ei taida riittää muuten. 

Löysin kaupasta minikokoisia sellaisia kakkupapereita. Ihan tosi kivaa jouluaskartelua lapsille. Leikellä niistä lumihiutaleita. 

Niitä sitten voi laittaa akkunoihin niiden viime joulusta olleiden tarrojen lisäksi. En kehdannut ottaa kuvaa kun on niin likaiset ikkunat. Otan sitten juhannuksena kuvan kun ikkunassa on poro ja hiutale. 

Lamppuunkin niitä ripustin. Muuten oli kyllä ihan kiva idea, lapset tykkäsi. Harmi vaan että tuosta tulee ihan järkyttävästi silppua, siis ei mikään pikkusotku vaan ihan kun joku olis tyhjentänyt pesukoneen kokoisen silppurin pitkin torppaa. Päätin lähestyä imurilla tuota sotkua. En ole ihan vielä uskaltanut tunnustaa että meidän imuri on taas tukossa. Kätevä toi keskuspölkkäri, sinne kun imasee sukkaparin, kourallisen legoja ja lemmikkimarsun, aina tukossa. 

Mä aloitin kyllä jo miehen varovaisen työstämisen huomenna koittavaa imuriprojektia varten. Tein pizzaa ja hapanjuuripatonkeja. Tänään kukaan ei härvännyt ruokapöydässä, yllättävää. 

Näin omavaraisuuden näkökulmasta ihan nappisuoritus, ei mitään itse tuotettua. Ei kai aina tartte. 

Mä olen jotenkin tykästynyt tohon hapanjuurihommaan. Jauhoja, vettä ja suolaa. Maistuu tosi hyvälle ja mahakin tykkää enempi. Mitään nopeeta hommaa toi ei kyllä ole. 

Poikimapsykoosi

Toisia vaivaa joulustressi, mulla alkaa olemaan poikimapsykoosi

Se on sellanen tauti mikä saa ahdistuksen ihan uudelle tasolle. 

Rauhan pitäisi poikia kohta. Ei ole Rauhan ensimmäinen vasikka, mä vaan olen täysi amatööri näissä asioissa. 

Kaikella todennäköisyydellä kaikki menee kivasti. Tein vain ihan hirveän virheen kun kysyin että mitäs kaikkea siinä voi mennä pieleen? No naapuri joka justiinsa jäi eläkkeelle lehmähommista kertoi kyllä mielellään ja hyvin yksityiskohtaisesti että mitä kaikkea voi käydä. Kyllähän siinä kaikkea olikin sattunut ja tapahtunut kun vuosikymmeniä hoitaa isoa karjaa. 

Nyt mä olen ihan varma että Rauhalle käy ne kaikki, yhtä aikaa. Siellä on viisi vasikkaa poikittain ja perätilassa. Poikimahalvaus tulee just kun ollaan paloittelemassa vasikkaa lehmän kohtuun ja mitä kaikkia niitä oli. 

Hilpasin paikalliseen maatalouskauppaan tyhjentämään hyllyt kaikesta lehmän poikimiseen liittyvästä kamasta. 

Luin sitten tuubin kyljestä ohjetta että siitä vaan kamat kurkkuun silikonitykillä, varo ettei lehmä tukehdu. Jouduin muutaman kerran hengittämään syvempään. 

Kävin esittämässä Rauhalle pyynnön, josko se voisi pullauttaa vasikan maailmaan jonain aamuyönä siinä kylkeä kääntäessään.