keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Ankkamakkaraa

Edit: kaatus koko peeeaska. Lisään loput kuvat kunhan saan jotkut toimivat laitteet kayttööni.


Makkaran valmistus on kyllä mauttomien vitsien kultakaivos. Päätettiin kuitenkin ryhtyä (laittamaan tavaraa suoleen.. Heh heh, ilmiömäisen hauskaa), ankkoja kun oli liikaa ja pakastimet on liian täynnä edelleen, todettiin että vähiten ankat vie pakastimessa tilaa kun ne pakkaa suoleen.

Omavaraisuustalouden näkökulmasta ankka on oikeen kiva. Liha on hyvää ja munat vasta hyviä ovatkin. Kesällä ankat on parhaimmillaan, ne söpöt läpsyttelijät syö etanoita ja muita nilviäisiä nurmikolta ja lannoittavat vielä mennessään. Tuo sama lannoite muodostuu ongelmaksi talvella kun nuo läpsyttelijät siirtyvät sisätiloihin. Kun ankka juo lusikallisen vettä, se muuttuu suolistossa noin neljäksi litraksi haisevaa ja sotkevaa lietettä. Ei kiva. Pyrimme pitämään ankkaporukan mahdollisimman pienenä talven yli.

Mutta sitten se makkara. Ankkamakkara on vähän harhaanjohtava, tuossa kun on nasuakin joukossa. Tulisi melkoisen kuivakka pötkö pelkiltään. Koska kesäsika jäi hankkimatta, aloittiin makkaran valmistus ostamalla suolta ja silavaa. Sitten teurastettiin ankat (5kpl) ja bonuksena yksi kukko.






Silava, ankka ja savupekoni pieniksi ja kippoon.





Silava on jotenkin aina yhtä suonet tukkivan esteettinen näky. 
Mulla oli jonkunlainen ajatus yrteistä ja punaviinistä. Se ajatus sitten jäi kun näin tammikuussa tuo lumeen hautautunut kasvimaa tarjoaa kovin vähän tuoreyrttejä ja kaupasta muistin niitä hakea yhtäpaljon kuin sitä punaviiniäkin. No kun sitä savupekonia siihen jo lykkäsin, päätin lähteä hienostelemaan ja tavoittelemaan jotain savuisaa aromia (tiedän että savuaromia saa pullossa ja porkkanaa kun liottaa siinä litkussa, voi uskotella itselleen syövänsä savukalaa. Mä jätän väliin tämän kierroksen), lykkäsin makkaramassaan savustettua paprikaa ja nesteeksi itse tehtyä (melko imelää) omenasiideriä ja pienehkö loiskaus lihalientä (voi olla kyllä linnustakin tuo liemi, välillä on vähän vajavaiset merkinnät pakasteissa..)Valkosipulijauhetta tuli vahingossa mukaan kun Lilja päätti osallistua. Sitten suolaa ja pippuria. Muuta kun en enää keksinyt niin päätin tyytyä näihin. 


Sitten se makkaranvalmistuksen hauskin osuus, nimittäin loputon jauhaminen. Jos jauhaa vain kerran, lopputulos on suoleen tungettu kebakko (eikö se tikkuun tungettu jauhelihapötkö ollut kebakko?).. Massa kannattaa kierrättää myllyn läpi ainakin kolmesti, mitä hienommaksi massan jaksaa jauhaa, sitä miellyttävämmän teollinen on lopputulos. Ei vastusta hampaissa. 

Alkuun me teimme veivattavalla myllyllä, ei ole käsivikaisen hommaa se. Hankittiin sähkömylly, halvin tietysti, kuulee naapuritkin kun aletaan lihaa jauhamaan. Makkaranteko kannattakin ajoittaa siihen että ainakin pienimmät lapset ovat nukkumassa, ne voi sitten huutaa kilpaa myllyn kanssa. 



Jossain makkaranvalmistusta käsittelevissä lehtijutuissa kyseistä puuhaa markkinoidaan kivana yhteisenä tekemisenä. Niillä on varmasti hiljaisemmat myllyt tai kuuluvampi puheääni. Meillä seistään hiljaa vierekkäin, toinen lykkää massaa masiinaan ja toinen huolehtii siitä että suoli täyttyy tasaisesti (voi luoja mikä mielikuva taas) ja kieputtaa siitä sellaisia somia tasakokoisia pökkäreitä. Kuulostaa naurettavan helpolta. Totuus tässäkin on se että harjoittelu tekee mestarin. Vaikeinta on uskaltaa laittaa riittävästi suolaa ja rasvaa. Suolaton ja rasvaton makkara on mauton ja kuiva eikä sitä pysty oikein mitenkään enää pelastamaan. Tästä syystä massasta kannattaa paistaa riittävän monta testinökkärettä. 



Lopputulos kyllä palkitsee. Hyviä nuo ovat ja voi hyvällä omalla tunnolla antaa lastenkin syödä makkaraa. 

Oli varsin työläs teksti kirjoittaa. Läppäri sanoi sopimuksen irti. Puhelimen appi samoin. Käytössä on ikivanha omppu, maailman pienimällä näytöllä ja selaimen kautta kun tätä tekstiä tuhertaa.. En ole mikään maaninen tekstien oikolukija enkä rivien tasaaja, mutta tämä alkaa olla jo sillä rajalla että kehtaako julkaista. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti