maanantai 10. huhtikuuta 2017

Melkoinen puuhamaa.

Nyt se kevät vissiin oikeesti tulee, sen huomaa siitä kun tunnit loppuu vuorokaudesta ja silmäpussit peittää poskipäät.
Ne on nimittäin nyt käsillä, ne kaikki nää mä teen sitte ku maa sulaa-hommat. 

Risuaitaa, yritän aidata kaikki mahdolliset kasvimaat poni, ankka, kana, koira ja lapsivapaiksi vyöhykkeiksi. 


Onhan se vähän sellaisen rappioromanttisen näköinen mutta kelpaa mulle. 


Ja varmaan pitää nämä toisella puolella. 

Uutta kasvimaata olen kääntänyt, työ vaan etenee tuskasen hitaasti. Työkoneena on talikko ja maalajina savi täynnä juurakoita. Uusi kasvimaa tulee sellaiseen kohtaan että koneella (eli naapurin jättitraktorilla) kun sinne menee, voi koko pihapiirin julistaa perunamaaksi. 

On mulla työhevonenkin, tai semmonen mistä tulevaisuudessa ajattelin oikeen työhevosen tehdä. Ajollekin se on opetettu, maailman kiltein ja rauhallisin ja isokin vielä, jaksaa varmasti yhden pottumaan puurtaa. Sen vaan tarttis varsoa kohta, eli kattelkoon heinäpaalilta kun akka painii talikon kanssa. 

Viikonloppuna vietettiin uuden kanilan tupareita. Tehtiin jänöille kokonaan uudet tilat. Isommat ja helpompi hoitoiset. Vaikka kaneja voi aivan hyvin kasvattaa ulkona ja ymmärtääkseni suurin osa tuotantokaneista asuukin aina ulkohäkeissä niin meillä ne on aina olleet tallissa sisällä. Yksi iso syy on hoitajan laiskuus, en jaksa talvipakkasilla panikoida jäätyviä vesiä ja paleleeko kanit. En myöskään halua hoitaa niitä ulkona itse kastuen ja palellen. 

Tyttöjänöjä. 


Tyyppi tuli katsomaan vähän lähempää jos vaikka olis herkkuja tarjolla. 

Parin viikon päästä pitäisi tulla poikasia. 

Hautomakoneesta tulee tipuja, nyt ankkoja. Aamuun mennessä pitäisi tulla kymmenisen uutta räpyläjalkaa. Nyt vaan alkaa olla se sama tilanne kuin joka kevät, kaikkea syötävää, myytävää ja oman kannan uudistajaa kasvaa joka nurkalla. Kivoja sisustuselementtejähän nämä pikkutipujen lämpökopitkin on, jos tykkää. 


Sellasia tötteröitä. Kivasti sattui kuvaan kissa mikä ihan vaan vähän kokeilee josko akvaariosta tulis kalaa..

Kissatkin (tai siis ne jotka ei ulkoile vapaana) uskaltautui pihalle ihmettelemään. 


Ei tule tylsää, kunhan tiput on kuoriutuneet ja kanin poikaset syntyneet niin voikin alkaa valvoa sitä hevosen varsomista. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti