Suuntana omavaraisempi elämä 2020-heinäkuu

Kesäkuun kuulumiset on nopeasti kerrottu, muistaakseni en tehnyt muuta kuin kastelin ja kitkin, voi olla että jossain välissä tein jotain muutakin mutta enimmäkseen seisoskelin kasteluletkun pidikkeenä.

Tämä postaus on osa omavaraistelevien bloggaajien yhteispostaussarjaa. Muiden kirjoitukset löytyvät tämän postauksen lopusta löytyvien linkkien takaa.

Kesäkuussa meinasi kyllä epätoivo iskeä moneen kertaan. Päivät paahtavaa hellettä ja yöt kylmiä, kohdakkoin jopa niin kylmiä että onnistuin palelluttamaan osan kurpitsoista. Lopulta lämpötilojen vaihtelut olivat vissiin liian isoja kasvien makuun ja tuntui ettei kertakaikkiaan mikään idä tai kasva tai tee ylipäänsä mitään muuta kuin kuole. Kaikki maakunnan hallaharsothan myytiin loppuun jo kauan ennen kuin itse vääntäydyin hankintamatkalle. Hallaharso on kyllä sellainen mikä täytyy muistaa hankkia ennen kuin ensi kesänä lykkää ensimmäistäkään rehua kasvamaan, ehkä peittelen koko pihan niillä ja jokaisen tuulenpuuskan jälkeen haen harsoni naapurista. Optimistinen asenne on hyvä säilyttää näissä puutarhahommissa.

kaikkien niiden itävyys- ja kuukahtamisongelmien seurauksena mulla karkasi järki koko touhusta ja ryhdyin tekemään uusintakylvöjä varsin rivakalla kädellä.. arvanette lopputuloksen.. Nyt niitä sitten piisaa, kaikkea ja kaikkialla vähintään riittävästi ja erittäin suunnittelemattomina kokonaisuuksina.

Ensitalvi meillä syödään luultavasti papuja, niitä on kaikkialla. Kaarissa kasvaa ruusupapuja ja vauhdilla kasvaakin. Salkopapuja on muistaakseni kolmessa paikassa (ja ihan liikaa) ja sitten vielä pensaspapuja, niitä Lilja kylvi rivakasti yhden kokonaisen lavan ja puolet toisesta. Terassin säleikössä on hyasinttipapuja, ihan varuiksi, ettei vaan pavut lopu kesken. Herneitä on kanssa vähintään riittävästi ja salaatteja on niin montaa sorttia etten muista edes kylväneeni niin montaa eri lajiketta.

Laitoin tottakai hätäpäissäni lisää kurpitsoitakin, eipähän lopu kasteltavat kesken. Pakko tunnustaa ettein oikeastaan ole kaikesta kasvustosta edes ihan varma mitä niistä tulee, juurekset on etenkin yksi tämmöinen raivopäisten uusintakylvöjen uhri, jotain sieltä on nyt tulossa ja varmaankin aikaa myöten selviää että mitä. Tulee todella sellainen ammattimainen vaikutelma mun viljelyksistä. Kasvihuoneissa ei sentään ole yhtä kaoottista, vahvaa pusikoitumista kylläkin, mutta olen kutakuinkin kartalla niistä pusikoista.

Sen kyllä tiedän jo tässä vaiheessa kesää, että kunhan satokausi tästä kunnolla käynnistyy, tulen niin olemaan pulassa kaiken kanssa. Nyt jo tuntuu että liian moni homma jää tekemättä. Maitoa tulee taas niin että piisaa, vaikkei lehmä ole vielä edes poikinut, vuohet lypsää senkin edestä ja kaikki se maito pitäisi ehtiä käyttämään säädyllisessä aikaikkunassa. Jäätelöä, juustoa, pannaria ja puuroa, kaikkia näitä paljon ja jatkuvasti (lapsiahan tämä toki ei haittaa, itseä vähän omatunto soimaa kun lapset vetää jäätelöä niin paljon kuin kerkiää, olkoonkin itsetehtyä, niin tönkkäsokeristahan sekin on). Horsmat huutelee pellonlaidalla ja suunnitelmissa on tehdä niistä mehua, hyytelöä ja siirappia, tartteis vaan enää ryhtyä. Erilaisia yrttinippuja kuivuu pitkin nurkkia ja pitäisi olla enemmänkin. Tämän kesän trendikkäimmät makusokerit ja suolatkin oottelee toteuttamistaan. Mustikatkin alkaa kypsymään jo lupaavasti. Kaikessa säilönnässä ja puuhastelussa se työteliäin ja tympein osuus, eli ne purkit, saa aikaan ikävää lykkääntymistaipumusta. Nyt kun horsmat tuli mieleen, niin ne taitaa olla tänään ohjelmassa, se kun on sitten myöhästä kun niiden kukinta on ohitse.

Kerettiin me taas heinätöihinkin. Onnistui ihan nappiin, rutikuivaa ja laatu ihan priimaa. Määrä vaan tosi vähäinen, melkein puolet vähemmän kuin viime kesän sato. Kuivuus on tosiaan tehnyt tehtävänsä näillä seuduilla ja nyt vaan sopii toivoa että nämä kaatosateet pelastaisivat toisen sadon. Meillä ei isoa hätää ole eikä varmaan tulekaan, heinänsyöjiä on kuitenkin aika vähän ja niistä olisi tarkoitus syksyllä vielä vähentää jokunen vuohi, voin vaan kuvitella että kummoista vatsahaavaa pukkaa niille joiden tarvitsee keksiä syötävää monikymmenpäisille lehmälaumoille. Samoin viljasadot alkaa olemaan taputeltu, viljapelloille nämä sateet tulivat liian myöhään.

Pistää kyllä väkisinkin miettimään näiden nykyisten säätilojen vaikutus ruoantuotantoon. Pohjavedet oli ennätysmatalalla eikä taivaalta tullut montaa tippaa koko kesäkuun aikana, kuinka viisasta oli tyhjentää kaivoa kurkuille ja tomaateille, vähän omatunto kolkutteli mutta kastelin kuitenkin, eikä meillä vielä kaivossa pohja häämötä. Ylipäänsä nyt tänävuonna on pyörinyt enemmän mielessä kaikki permakulttuuriin, luonnon monimuotoisuuteen, maaperään ja sensellaiseen liittyvät jutut. Aikaisemmin homma oli enemmän sitä että kasvimaa ympäri ja siemenet perään, loppukesä kiroillen kun ei sada tai sataa liikaa. Tälläkertaa kuskattiin kompostia niin että käsistä irtosi nahka ja pitkin tonttia on käynnissä erilaisia kasvupaikkatestejä, olen tuhertanut erilaisia kohopenkkejä eripaikkoihin ja esimerkiksi sipulia kasvaa neljässä eri paikassa ja alustassa. Todella toivon että kaikki tämä toimittaminen tuo mukanaan reilusti oppimiskokemuksia ja ensikeväänä tarvitsee tehdä vain murto-osa tästä hommasta (melkein itse uskon tähän..).

Pörriäisiä on ollut pyörimässä pihalla enenmmän kuin viimevuosina. Omenoita on puut pullollaan, samoin kirsikoita. Luumupuuta meillä ei enää ole, ponin takapuolta alkoi kutittamaan just sen puun kohdalla ja lopputuloksena halkesi koko puuparka. Marjapensaat on niin täynnä että ohuesti hirvittää että mihin niiden kaikkien marjojen kanssa joutuu. Toki myös niitä vähemmän kivoja pörriäisiä on riittänyt, ilma on sakeana polttiaisia, mäkäräisiä, kämäräisiä ja mitälie näverkutiaisia. Hevosia ja lehmiä erityisesti ilahduttaa punatulkun kokoiset paarmat.

Juhannuksena tuli kyllä vähän törsättyä vettä, tehtiin pihasaunalle lapsille allas heinäpaaleista ja pressusta. Tosin sen altaan vesi meni kyllä sitten helteiden vähän hellitettyä hyötykäyttöön kun tyhjensin sitä ämpäreillä hedelmäpuille ja marjapuskille. Siinä se olikin juhannuksen ohjelma, lämmitettiin pihasauna ja lätkittiin mäkäräisiä hengiltä samalla kun lapset mulasivat altaassa.

Mutta siis, aiheeseen. Mä olen huomannut että näissä yhteispostauksissa käy niin että jaarittelen omia juttujani ja kuulumisiani ja totean ettei itse aiheesta mulla ole hajuakaan. En omaa mitään erityisiä taitoja tai muista mitään superhyviä reseptejä. Blogin arkistoa kaivamalla vamasti löytyisi reseptejäkin (ainakin sellaisia hyvin väljästi suuntaa-antavia ohjeita) mutta nyt kun törötän tässä erittäin epämukavassa asennossa Heikki-Aulis Kaasinen-Kaakko olkapäällä (kissa siis), vahdin toisella silmällä lehmää minkä pitäisi justkohta poikia, kaivan lapselle viihdykkeeksi puhelimelta videoita ja jännitän että saanko tekstin valmiiksi ennen ukkosta, päätän taas mennä siitä missä aitaa ei ole ollenkaan (ja tiedän että muilla on jakaa ihania reseptejä ja kaikkia muita kivoja juttuja, niin teen sen ihan hyvällä omallatunnolla).

Piti myös miettiä omavaraisuuden kannalta hyviä käyntikohteita, mä en käy just missään, karanteeni tai ei niin mä pyörin enimmäkseen omalla tontilla, mutta sitten sain jonkunlaisen ahaa-elämyksen tyngän. Ei niin että mulla siltikään olisi mitään yksittäistä paikkaa vinkattavaksi vaan yleisesti ottaen ne paikat mitkä mua kiinnostaa juurikin omavaraisuuden näkökulmasta on kotiseutumuseot, perinnepihat ja maatalousmuseot. Kaikki sellaiset paikat missä on näkyvissä sen ajan meininkejä milloin kaikki todella tehtiin itse ja miten ne tehtiin. Vanhoista työkaluista ja työtapojen esittelyistä saa paljon vinkkejä omaan tekemiseen. Kyllä mua muutenkin kiinnostaa vanhat talot ja tavarat mutta näin asiaa miettiessäni niin varmasti iso osa tuota kiinnostusta on justiin sitä miten silloin elettiin, mitä värkkejä tarvittiin että saatiin kaikki tehdyksi, missä ja miten satoa säilöttiin ja niin edelleen.

Muuten hommat sujuu aika kivasti omalla painollaan, mitään isompia takaiskuja ei ole ollut (en nyt laske niitä kurpitsoita tähän kategoriaan), kaninpoikasia ja ankanpoikasia olisi voinut tulla enemmänkin, siinä missä viime syksynä pakastinta täytettiin ankoilla, niin tällä kertaa ankkojen sijaan teurastetaan hanhia. Mistälie johtuu että haudonnat meni ihan poskelleen, munia tuli tosi vähän ja nekin vähät epäonnistuivat melkein kaikki.

Nyt suurin jännitys on Rauhan poikiminen, tämä kun on nyt tämmöinen kertaluontoinen mahdollisuus. Rauha on tiineenä 80-luvun sonnista, sen koko sukulinjan piti olla jo kokonaan kadonnut, vaan löytyipä vielä geenipankista jonkun kirjausvirheen seurauksena kolme annosta. Rauha ehdittiin siementämään kerran ja loput annokset pääsivät hukkumaan, no onneksi Rauha jäi tiineeksi ja nyt toivotaan että poikiminen menee oppikirjan mukaan ja vasikka putkahtaa maailmaan kuin sellainen isommanpuoleinen pieru Rauhan kääntäessä kylkeään. Että ei paineita.

Muiden kirjoitukset löytyy täältä:


https://www.omavarainen.fi/l/heinakuu2020/

https://www.kuitetekee.com/2020/06/23/mita-on-omavaraistalous

https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2020/07/hyotytarha-heinakuussa-omavaraisuus.html

https://rouvayrttisen.blogspot.com/2020/06/kesakuulumisia.html

https://www.harmaatorppa.fi/2020/07/omavaraisuutta-vuonna-2020-osa-7.html

https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2020-osa-7/

https://caramellia.fi/heinakuu2020/

https://luomulaakso.fi/20155/

https://puutarhahetki.blogspot.com/2020/07/unelmana-omavaraisempi-elama.html