Siinä se nyt vihdoin on

Vasikka nimittäin! kyllä sitä odoteltiinkin.

Jos joku olisi kymmenenvuotta sitten sanonut että minä odottelen jonkun muinaismuisto lehmän vasikkaa vatta kuralla ja kädet kauhusta vapisten, olisin luultavasti kuollut nauruun. Nyt ei enää naurattanut. Tämä kun oli ainutkertainen mahdollisuus ja jos homma olisi mennyt poskelleen, ei toista kertaa olisi voinut kokeilla.

Sattui nimittäin sellainen jännittävä käänne kun Rauhan siemennys tuli viimesyksynä ajankohtaiseksi, löytyi geenipankista siemeniä mitä ei enää pitänyt olla olemassakaan, mikälie kirjausvirhe, mutta ihan satumainen munkki. Kyseessä oli siis 80-luvulla vaikuttanut sonni minkä koko sukulinjan piti olla jo kadonnut maailmasta. Nämä ovat siis Vieno Nenosen karjan kyyttöjä, alkuperäistä maatiaiskarjaa. Kokonaisuudessaan näitä on enää kolmisenkymmentä yksilöä olemassa, vähiin käy siis ja siksipä tämä geenipankkilöydös oli ihan mahdottoman hyvä juttu.

Kaikkinensa niitä siemenannoksia oli kolme kappaletta, ajatus oli siementää Rauha ja jos annoksia jää, niin kokeillaan Hilkkaa siementää lopuilla annoksilla. Rauha on onneksi tullut aina kertasiemennyksellä tiineeksi ja poikiminenkin on sujunut just niinkuin lehmänhoito-oppaissa kerrotaan. Satumainen munkki onneksi jatkui ja Rauha jäi tiineeksi kerrasta. Kun sitten todella oltiin varmoja että Rauhasta saadaan vasikka, alettiin Hilkkaa siementämään.

Ensimmäinen yritys oli jonkunsortin viestikatkos ja siementäjä oli tulossa meille varustettuna lapinlehmän siemenillä, geenipankkisiemenet kun täytyy hakea keskusvarastolta niin se oli siihen lähtöön myöhäistä.

Seuraavaan kiimaan uusi yritys. Tilasin aamulla siemennyksen ja perään tuli tekstiviestillä seminologin saapumisaika. Hilkka odotti kammattuna ja tällättynä sulhoa saapuvaksi. Ei tullut sulhoa vaan tuli puhelu, muinaismuistosonnin viimeiset siemenet oli kadonneet. Kukaan ei tiedä miten ja mihin ne olivat typpipöntöstä karanneet, niitä etsittiin magneeteilla (vissiin ne siemenet on siellä typpipöntöissä sellaisissa telineissä mitkä saattaa lipsahtaa pöntönpohjalle ja niitä sitten magneeteilla naarataan ylös), lopulta etsittiin jokainen pönttö ja useamman ihmisen voimin. Kateissa olivat eikä niitä ikinä enää löytynyt.

Kolmannen kerran yritettiin toisella sonnilla, geenipankista sekin kyllä mutta sitä on vielä jokunen annos olemassa ja siitä sonnista on itseasiassa Hilkan isosisko Hulina. Tämä on kyllä jo oma tarinansa ja nyt koko Hilkkakin on karannut naapuriin hengailemaan naapurin teinilehmien kanssa. Näyttää vahvasti siltä että Hilkka viihtyy kavereiden kanssa niin hyvin että on syksyyn asti siellä.

Mutta siis, kun kerran ne loput siemenet pääsi hukkumaan, tuli pikkunen paine tuon Rauhan vasikoinnin kanssa. Alkuun toivottiin sonnia ja kun poikiminen alkoi lähestymään niin oikeastaan ihan sama kumpi tulee, kunhan se tulee ehjänä ja elävänä. Muutaman viikon nukuin toinen silmä auki ja pompin pitkin yötä vaanimassa sitä lehmä parkaa, tuijottelin takapuolta ja kähmin utareita. Rauha paisui ihan valtavan kokoiseksi, kävely oli tuskaisen hidasta lyllertämistä ja sisällä se enimmäkseen makasi sorkat kohti otavaa puuskuttaen (helteilläkin toki saattoi olla jotain tekemistä asian kanssa). Joka ikinen ilta olin ihan varma että yöllä se poikii. Ei poikinut, eli kyllä taas kannatti juosta viikkotolkulla pitkin pihoja.

Sunnuntaina sitten tarjolla oli kaatosadetta ja Rauha käveli aamulla hevosten perässä ovelle, totesi että pitäkää tunkkinne, hän ei mene pihalle kastumaan ja päättävisesti se lyllersi takaisin karsinaansa. Vähän ennen puoltapäivää satuin paikalle ja näin kuinka vasikka putkahti kuin lipaston laatikosta maailmaan (siis kai kaikkien lipastojen laatikoista putoilee vasikoita?). Ihan taas oppikirjan mukainen suoritus Rauhalta.

Sonnivasikkahan se sieltä tuli. Kuulema isänsä värityksellä. Itselläni ei ole sen kummempaa mielipidettä tähän ulkonäköasiaan, silloin kun tämän isä on elossa, mä olen vasta opetellut lukemaan niihin aikoihin.

Rauhan aikaisemmat vasikat alkavat H-kirjaimella ja koska näitä parinlehmän puuhastelukarjoja ei koske ne säännöt missä vasikat nimetään syntymävuoden kirjaimen mukaan, saa nämä nimetä ihan kuinka haluaa. Koska sunnuntai oli Herkon nimipäivä, tuli tästä sonnipojasta Herkko

Ilmoitin sen nautarekisteriin mahtipontisesti siitossonniksi. On sillä kyllä jo liuta morsiamia odottelemassa kunhan se tuosta kasvaa.

Kunhan se Hilkka jossain vaiheessa valuu kotio sieltä naapurista, saattaa vähän yllättyä kun äitee tekikin korvaavan tuotteen tilalle kun teini karkasi kylille.