tiistai 6. elokuuta 2019

Helppoa kuin heinänteko.. eiku.

Mua on riivannut jo jokusen vuoden heinä-ahdistus. Saako sitä vaiko eikö ja jos saa, niin mitä se maksaa. Heinää kun tehdään täällä meillä päin vuosi vuodelta vähemmän. Katoavat karjat ja yleistyneet luonnonhoitopellot (tai jotain sinne päin) ovat tehneet tehtävänsä. Heinämyyjät alkavat olemaan myöskin katoava luonnonvara. Toki heinänviljelyyn tuo omat haasteensa sekin että ensin sataa kolme kesää niin että tuotantosuuntaa voi vaihtaa riisinviljelyyn, sitten kahtena kesänä ei sada. Yhtään. Meillä on ostettu heinä esikuivattuna isoissa pyöröpaaleissa jo monta vuotta. Kun ei ole traktoria, on paaleja haettu tarpeen mukaan. Tarvehan on tietysti riippuvainen eläinmäärästä. Se on yksi eläintenpidon parhaita puolia kun joulukuisessa räntäsateessa (savea, jäätikköä, myrsky, pakkasta ja hurrikaani kaikki yhtäaikaa) alkaa askartelemaan traileria autonperään ja lähtee köröttelemään rospuuton runnomaa kinttupolkua loputtoman matkan edestakaisin. Tekee myös hyvää parisuhteelle nakittaa mies tällaiselle suoritteelle pitkän työpäivän jälkeen.

Meillähän nyt tällä hetkellä heinää syö hevoset, vuohet, lehmät ja kanit. Ei nyt mitään älytöntä määrää mutta kortta on kannettava tarjolle useampaan kertaan päivittäin. On ollut aikaisemminkin tarjolla peltoa mistä saisi tehdä heinää niin paljon kun vaan tahtoo. Aiemmin ei mun heinäahdistus ole vielä saanut ryhtymään moiseen puuhaan. Enimmäkseen johtuen säilytystilasta, eli sen puutteesta ja traktorittomuudesta. Ei voi teetättää pellonlaidallista suurpaaleja jos tahtoo että traktorin omistava naapuri vastaa puhelimeen vielä ensimmäisen kuukauden jälkeenkin. Ne paalit kun ei liiku sieltä pellonlaidasta pihaan pulkalla kiskomalla.

Viimekeväänä kun jännitettiin heinän riittävyyttä, otin asian pohdintaan uudemman kerran. Tyhjiä navetanvinttejäkin tässä kylässä nykyään piisaa säilytystilaksi. Vielä kun toinen naapuri innostui lähtemään kimppaan tähän hankkeeseen niin päätettiin sitten alkaa heinäntekoon.
Kyllä taas tuli opittua.. amatööri kun alkaa puuhastelemaan niin lopputulos on aina vähän jännittävä. On vaikea arvioida paalimääriä per hehtaari jos on ensimmäistä kertaa asialla. Kyselin vähän kyläläisiltä ja vastaukset oli luokkaa "nooooh tuleehan siitä joku paali tai "kyllä niistä hehtaareista varmaan talven heinät saa". Tarkemman vastauksen sain kun yli 9ha niitettynä. Olisihan se varmasti vähempikin riittänyt..

Toinen minkä opin, on se ettei kannata luottaa siihen että joku joskus aikaisemmin on sanonut että voishan sitä tullakin paalaamaan, soittele sitten ku tarttet. On nimittäin harvinaisen syvältä sieltä itsestään kun on tosiaan 9hehtaaria heinää niitettynä ja aikaisemmin ikäänkuin lupaillut paalaaja sanoo ettei tule.
Niitähän on tosiaan pilvin pimein jotka omistavat toimivan pikkupaalaajan. Niitä on vielä vähemmän jotka ovat valmiita tulemaan tekemään. Eikä tosiaan millään talkoilla ja kahvipalkalla vaan ihan asianmukaisella korvauksella. Mutta ei. Sattuipa samaan syssyyn vielä lapsille luvattu leo leikkimaa reissu. Heinä niitettiin keskiviikkona ja torstaina, kolmenkympin helteissähän se kuivuu nopeaan ja paalaus oli ajateltu viikonloppuun. Oli oikein mukava tunnelma perjantaina kärvistellä leikkimaassa samalla miettien että mistähän ketusta sitä löytäisi paalaajan vai alanko lykkimään seipäitä pellolle. Kerrankin kävi tuuri, soitin perjantai-iltana tutulle naapurikylään, en ollut varma onko heillä enää paalaajaa tallella mutta epätoivo alkoi olla sitäluokkaa että puhtaan pakokauhun ajamana aloin kyselemään ihan lotolla. No tämäpä pölähti lauantaiaamuna pellonlaitaan, sanoi tulevansa ensin pöyhimään ja sunnuntaina rippijuhlien jälkeen aloittaa paalaamaan. Oli sellanen helpotus että melkein ratkesin itkemään silkasta ilosta.
Niitä paaleja tulikin sitten lopulta maltillisesti vähän alle 3000. Meillä kun työjuhtana on ikivanha mönkijä, minä ja pikkupoika sekä tietysti mies jonka kesäloma loppui juuri sopivasti. Kolmepäivää me ajettiin niitä paaleja. Aivan tolkuton homma, iltaa kohden alkoi paalit painamaan melko paljon. Meni jokunen burana ja useampi päivä ihan vaan toipuessa. Mutta nyt on heinää niin ettei tarvitse miettiä eikä jännittää että piisaako elukoilla syötävää seuraavaan laidunkauteen.
Taidan tehdän saman ensi kesänäkin. Muutamalla korjausliikkeellä.

3 kommenttia:

  1. Meillä on ollut sama heinäntekijä 20 vuotta. Hän on sanonut, että tekee heinää niin kauan kuin paalain kestää. Nyt alkaa näyttämään, että isäntä ite hajoaa ennen paalainta!

    Talkooväkeä meillä ei ole heinäntekoon ollut koskaan. Eikä kyllä muuhunkaan! Aina ollaan kaikki ryynätty kerallamme ja välillä ollaan oltu niin väsyjä, että itku on tullut. Mutta silti ehkä tälläiset asiat pitää tosi elämässä kiinni.

    Mahtavaa, että saitte tämän vuoden heinät talteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. luotto heinäntekijä on kyllä kultaakin kalliimpi. Toivotaan että teillä paalaimen käyttäjä pysyy kunnossa vielä seuraavatkin 20 vuotta.

      talkoot on kanssa sellanen katoava kansanperinne, surullista että kaikki yhteisöllinen puuhastelu katoaa. En nyt tarkoita sitä että väkeä tarvitsisi tungeksia ruuhkaksi asti just mun heinätalkoissa vaan ylipäänsä sellaisia kattotalkoot tai potaatinnostotalkoot-tyyppisiä yhteistapahtumia olisi mukava vielä olla. kuulisi samalla naapureiden kuulumiset.

      Heinähomma on kyllä sen luokan helpotus että vieläkin taputtelen itseäni selkään. Meinasi tulla tosi iso ahdistus siitä.

      Poista
  2. Juu, ei kyllä kannata luottaa siihen jos joku on aiemmin sanonut että voi auttaa. Sama kävi meille viime kesän lopussa. Tarvittiin apua traktorin viemisessä korjaukseen, mutta eihän se sitten onnistunut kuukauteen. Vihdoin onneksi saatiin apua, että voitiin viedä traktori huoltoon. https://www.hameen-traktorihuolto.fi/traktorin-merkkihuolto

    VastaaPoista