Takaisin satulaan

Ehjäytymisessä on taas saavutettu yksi etappi, kiipesin nimittäin hevosen selkään. Ei ehkä kovin järkevää murtuneella jalalla, mutta hevosihmiset tunnetusti eivät ole kovin järkeviä. Lääkärille en tietenkään kerro tästäkään suoritteesta.

Suurin haaste oli päästä kiipeämään sinne satulaan. Kipeällä jalalla kun ei paljoa (yhtään) ponnisteta, vaan ratsautuminen suoritetaan tyylikkäästi ja sulavasti könyten pukin päältä käsivoimilla hinautuen satulaan. Onneksi tulin opettaneeksi aikoinaan Ilonan seisomaan hievahtamatta jakkaran vieressä. Maunon kyytiin ei olisi ollut mitään asiaa, se kun ei seiso paikallaan, etenkään näin pitkän tauon jälkeen. Muutenkin Mauno on sen verran suorittavampaa sorttia kuin tuo toinen, että parempi valita varman päälle ja jättää Mauno odottelemaan kintun luutumista, jos haluaa leppoisaa ja rauhallista kävelyä kenttää ympäri, Mauno on taatusti erimieltä ja tarjolla on mitä mielenkiintoisempia loikkia.

Ilonalla on ratsastettu vuoden 2013 jälkeen kaksi kertaa, tämä eilinen oli se toinen. Se on tehnyt kaksi varsaa ja parannellut vammojansa. Se on jo 8vuotias, se ehdittiin opettaa ajolle ja jonkun verran sillä kerettiin ratsastamaan ennen sen loukkaantumista 3vuotiaana, eli aika monta vuotta se on vaan parannellut ja mammalomaillut. Onneksi mä olen ihan yhtä huonossa kunnossa kuin se, voidaan aloittaa kuntoutumaan ihan samalta viivalta. En mä kauaa sen kyydissä istuskellut, kunhan lompsuteltiin hetki ympäriinsä, mutta voi pojat että oli kivaa päästä vihdoin ratsastamaan.

Muuten aika on mennyt totutellessa uuteen rytmiin, talven kun vietti pyörätuolissa, niin nyt ei yhtään huvita maleksia sisällä, etenkään nätillä ilmalla. Aamulla lypsylle ja siitä sitten puuhastelemaan millon mitäkin. Tänään oli tarjolla lisää puuhommia. Kasvimaille pitäisi kärrätä kottarikaupalla palanutta hevonkakkaa, haravahommat kaipailis loppuun suorittamista ja vaikka ja mitä. Kyllä ne kerkiää, nyt vaan naatiskelen kaikesta tästä normaaliin elämään kuuluvasta puuhastelusta.

Ai niin, haudontamasiinassa on hanhenmunia, mä en tahdo (tai siis tahtonut) meille hanhia, musta ne on vähän pelottavia. Mikko muilutti tontille viekkaudella ja vääryydella ne hanhenmunat. Likipitäen samalla avauksella tuli lehmät tontille, vuohetkaan eivät varsinaisesti kuuluneet Mikon ykkössuunnitelmiin, samoin kuin koko eläinlauman hoitaminen yksin koko talven päivätyön lisäksi. Päätin pitää suuni kiinni ja olla mutisematta mitään hanhihankkeesta. Pitäköön hanhensa.