Lehmä(t) tuli taloon.

Vappua vietettiin hivenen tavanomaisesta poikkeavalla tavalla. Tietysti oli ne simat ja churrot mitkä nyt jokaisena vappuna on. Lapsille pallot ja serpentiinit. Vapunaattona ei mellastettu turuilla eikä toreilla vaan haettiin lehmä kotiin. Tämä lehmähankehan sai alkunsa jo syksyllä kun  jalkaturman seurauksena piti hevosia vähentää, siinä varsakaupan kylkiäisenä sitten tuli kyyttö, joskin sellaisella sopimuksella että kyyttö haetaan kotiin vasta kun pystyn sen lypsämään. Nyt sitten pääsen nilkuttamaan jo melko reippaasti tallille ja taitun lypsyjakkaralle istumaan, eli lehmä saattoi saapua tontille.

Koska me olemme me, aina tulee joku muuttuja. Tällä reissulla se muuttuja oli vasikka. Rauhalehmä oli jo lastattuna trailerissa ja siinä jo heippoja sanottiin, lopputuloksena avattiin silta ja talutettiin Hajuherne matkaan mukaan. Hajuherne on siis Rauhan syksyllä syntynyt vasikka.

Rauha lypsää sellaisen hyvin maltillisen 4-5litraa päivässä, eihän nuo kyytöt noille teholehmille määrässä pärjää alkuunkaan, mutta onneksi meillä laatu ratkaisee. Eikä me enempää maitoa päivässä tarvitakaan. Lapsista Lilja on ainoa joka saattaa vielä juoda tilkan maitoa päivässä, muuten sitä menee raakana vain kahvin seassa. Mutta voihan pojat sentään kummosta juustoa tuosta saa. Maito juoksettuu ihan eritavalla kun teholehmän maito (saati kaupanmaito, mikä ei tahdo juustoutua edes kiroilemalla). Nyt mä olenkin tehnyt ihan intopiukassa kaikkia mahdollisia maitohässäköitä. Viiliä, leipäjuustoa, yrttituorejuustoa, toffeeta, jäätelöä.. Myös nuo puurohullut lapset ovat saaneet syödäkseen puuroa niin jotta piisaa. Pullataikinakin on kertaalleen tullut tehtyä omasta maidosta.

Nyt seuraavaksi testaukseen menee kotivoinvalmistus ja jogurtti.

Ajatuksena oli melko jännittävä koko tämä lehmähomma, meillä ei sellaista aikaisemmin ole ollut ja yleisesti ottaen lehmäkokemukset perustuvat naapurin lehmiin, erityisesti silloin kun ne kirmaavat hännät oikosenaan irrallaan kylänraitilla täysin villiintyneinä. Mulle kyllä luvattiin että tämä kyseinen yksilö ei todella ole mikään puolivilli peto, vaan paras mahdollinen harjoittelukappale. Oikeassa oli, Rauha ei paljoa ressaa, se seisoo aivan hievahtamatta paikoillaan koko lypsyn. Vaikka lypsäjä onkin hidas ja tumpelo, ei Rauha ole siitä millänsäkään, märehtien odottelee paikoillaan että valmista tulee. Se tykkää harjaamisesta ja rapsuttelusta, se kävelee narussa kiltisti ja siivosti. On se  ikävä kyllä oppinut jo melko pätevästi (ja äänekkäästi) kerjäämäänkin.

Huomenna syödään nokkoskeittoa, maito lehmästä, munat kanalasta ja nokkoset pakastimesta, niitä ei taida olla vielä tuoreeltaan saatavilla.

Tänään syödään kalkkunaa, sekin omaa tuotantoa. Yksi Armeista meni vähän kämäseen kuntoon ja päätimme laittaa sen ruoaksi ennen kuin se kuukahtaa muuten. Jälkkäriksi pannaria (Rauhan maidosta ja ankkojen munista). Että mä tykkään.

Sitä vastoin en tykkää yhtään tästä byrokratia-puolesta. Tarvitsi tietysti rekisteröityä sitten myös nautakarjanpitäjäksi, lähdin maataloustoimistoon työstämään asiaa. Lähdin ihan paikanpäälle koska nämä hommat haukkaa aina kakkaa ihan siellä toimistossakin hoidettuna, niin en uskalla edes yrittää netin kautta. Meillä oli aikaisemmin lampaita, meidän vanhassa paikassa, samalla tilalla asui myös vanhempani. Vanhempien muuttaessa kaupunkiin, muuttivat sitten lampaat mukana. Muutama vuosi myöhemmin kun muutettiin tähän nykyiseen paikkaan ja hankittiin kanoja, selvisi sitten että ne lampaat oli todella olleet vuosia rekisteröity asumaan kaupungissa ja vieläpä kerrostalossa. No siinä samalla sitten poistin vanhan paikkamme pitopaikkatunnuksen samoin kuin tämän vanhemmilleni putkahtaneen tunnuksen. Kaikki piti olla ihan kunnossa, eilen sitten sitä lehmäasiaa toimittaessa selvisi että ne aikaa sitten kuolleet ja poistetut lampaat ovat edelleen siellä kerrostalossa, mun vuohet kokonaan kadonneet, samoin osa linnuista ja mulla edelleen ne poistetut pitopaikat. On vaikeaa, yksi osoite, yksi pitopaikka ja yksi eläintenpitäjä.. ja siltikään ei onnistu. Jään jännityksellä odottamaan jotta mitähän seuraavaksi.

Tuntuu niin turhalta tehdä ilmoituksia, kiusata tarpeettomasti noita eläimiä naulaamalla niihin täysin turhia korvamerkkejä, mitä ne sitten voivat repiä irti niin että korvat on ihan palasina. Kukaan ei kuitenkaan tunnu näitä rekistereitä seuraavaan, saati että nämä maataloustahot olisivat itse edes kartalla niiden toiminnasta tai osaisivat niitä edes käyttää.

Olisi meilläkin vaikka ja mitä ihan myytäväksikin asti, en vaan osaa edes kuvitella millainen rumba se mahtaa olla kaikkine lupineen ja hässäköineen, kun kerran harraste-eläintenkin kanssa byrokratia on tällaista koheltamista lippuineen ja lappuineen.