Hiihtolomalle olikin taas tarjolla laatuviihdettä erilaisten tautien muodossa. Lapset kantavat kilvan kouluistansa melkoisen kattavan valikoiman erilaisia tartuntatauteja, siitä voi sitten pitää perhepiirissä yllä mukavaa seuraleikkiä kun arvaillaan että kuka sairastuu seuraavaksi ja mihin. Hiihtoloman tautiloton päävoittaja oli selvästi Eppu, yhdelle viikolle sattui sekä yrjö että mikälieflunssa. Saatiin me muutkin toki osamme näistä ja hiihtolomaviikko sujui enimmäkseen lepäillessä. Koirat ja kissat ei sentään sairastelleet, mutta osallistuivat kuitenkin myötätunnosta makaamiseen. Mauri ja Heikki-Aulis Kaasinen-Kaakko etenkin ovat superlahjakkuuksia mitä lepäämiseen tulee.
Oli meillä (tai siis mulla) muutakin ohjelmaa ettei nyt ihan jouten tarvinnut sairastaa. Vältyin onneksi yrjöltä (siis itse taudilta, toki asiaan kuuluvasti osallistuin esimerkiksi aamuyöllä astumalla vessan ovelle ilmestyneeseen yrjölammikkoon, sekä tietysti siivoustoimiin osallistuin hyvinkin aktiivisesti). Omaversioni hiihtolomataudista oli joku isorokon pikkuserkku, kuumetta, kammottavaa lihas- ja nivelsärkyä, vinkuvat keuhkot ja mitä niitä nyt oli. Tietenkään burana ei juurikaan auttanut asiaan, nyt sentään alkaa elämä voittamaan.
Mutta siis se muu tarjolla oleva ohjelma liittyy yllättäen siemeniin, olen taas vahingossa hamstrannut siemeniä. Olen mukamas jo kylvänyt kaikki tomaatit ja paprikat. Jostain itsellenikin tuntemattomasta syystä ostoskärryihin hyppää uusia tomaattilajikkeita, ne varmaankin vaanii niissä siemenhyllyköissä viattomia ohikulkijoita ja sieltä ne sitten hyökkäävät ohikulkijoiden matkaan, vähän kuin korona mutta siemenversiona. Nyt meillä vyöryy taimikipot kuin isompikin epidemia akkunalta toiselle. Sairaus se on kuulkaa tämäkin.
Lehmätkin ovat saaneet osansa tästä siemenbuumista. Rauha on toki siemennetty jo syksyllä ja juhannuksen tienoilla toivottavasti tulosta syntyy. Hilkan siemennys alkoi tulla ajankohtaiseksi vuoden vaihteen jälkeen. Sonni oli valittu jo syksyllä kun geenipankista löytyikin vielä kolme annosta 80-luvun sonnia, sellaista sukua minkä luultiin jo tyystin kadonneen. Yksi niistä annoksista laitettiin Rauhalle. Se on kyllä kummallista toi lehmien siemennys kun vertaa minkä mittakaavan suoritus se on jos hevosta aletaan siementämään (aikaa, rahaa ja uusintayrityksiä piisaa niin että kaltaiseni köyhempi puuhastelija kramppaa jo ajatuksesta), lehmillä se on vähän kuin pottua istuttaisi, sen kun lykkää siemenen vakoon niin useinmiten vasikka sieltä tulee.
No mutta sitten tuli hetki kun Hilkalle piti suorittaa tuo kyseinen operaatio. Hommahan lähtee siitä että tarttis huomata koska lehmä on kiimassa. Hilkka on helppo, kiimankierto on niin tasainen että riittää jos kalenteria osaa lukea (ja laittaa päivämäärän ylös, todella isolle lapulle ja näkyvään paikkaan..), sillä myös näkyy aamusella ihan ilmeestä että alkaa äitee-lehmän takapuoli taas kiinnostamaan ja jos onnistun nämä kummatkin missaamaan niin viimeistään siitä huomaa kiiman kun Hilkka jonottaa naapurin navettaan. Sitten vaan seminologille soittelemaan.
Ensimmäinen siemennysyritys meni tosi hyvin. Hilkka odotteli kammattuna romanttista kohtaamistaan typpeen säilötyn muinaismuistosulhonsa kanssa. Semmari soitti matkalta ja mikä lienee tietokatkos siinä oli, mutta semmarilla ei ollut matkassa Hilkalle varattua sulhoa, eikä edes varanumeroa vaan tarjolla olisi ollut lapinlehmästä alkaen vähän turhan sekavaa seurakuntaa minun makuun. Jäi sitten sillä kierroksella lehmä siementämättä. Vähän myöhemmin sitten selvisi että ne Hilkalle varatut muinaismuiston viimeiset annokset olivat päässeet hukkumaan, mihin lie typpipöntön pohjalle lipsahtaneet piiloon. Onni sentään että Rauha jäi tiineeksi.
Hiihtolomalle osui seuraava yritys, geenipankista onneksi löytyi Hilkan sulhoksi korvaava kaveri, ei kyllä juurikaan tuoreempi kuin tuo toinenkaan. Siitä sonnista on Hilkan isosisko Hulina, eli ei ihan optimaallinen ratkaisu kun tarkoituksena olisi saada mahdollisimman laajaksi geenipohjaa, parempi toki kuin ei mitään. Näitä Vieno Nenosen karjan sonnien siemeniä ei ole vapaasti fabalta saatavissa kuin yhtä yksilöä, se on Hilkan isä.
Hilkka sai sitten oman osansa tästä keväisestä siemenvillityksestä, se saatiin siemennettyä tosi hyvään kiimaan ja kaikki meni ihan kivasti (paitsi varmaan lehmän omasta mielestä, melkoinen pettymys kun odottelee sonnia saapuvaksi ja tuleekin jotain ihan muuta, luulen kyllä että lehmät eivät lue roskaromantiikka eikä ehkä odottele prinssiuljasta valkealla ratsulla) ja nyt sitten odotellaan että tuleeko Hilkka uudelleen kiimaan vai jääkö se kantavaksi kerrasta. Korvamerkitkin se sai vihdoin korviin asti. Ne läpyskät on vaanineet mua piironginlaatikossa ikävän painostavasti, luulin että mulla on väärät pihdit niihin ja muutamia muita tekosyitä minkä varjolla lykkäsin laputtamista. Semmari laittoi ne laput siemennyksen yhteydessä, on siinä ihan eri meininki kuin korvamerkit laittaa tyyppi joka lätkiii niitä merkkejä korviin päivät läpeensä ja vielä unissaankin. Ei kerennyt lehmä edes huomaamaan, toisin kuin itse jos olisin vapisevin käsin näpellellyt niitä karvakorvia ja tössännyt asian kanssa niin kauan että korvat on reikäjuustoa.
Jos tämä menee nyt niin kuin suunnittelin (eli ei varmasti mene) niin saan näppärästi kesällä Rauhan taas lypsyyn ja sitten kun sillä alkaa maito vähenemään, on Hilkan vuoro, eli mulla on koko ajan tyrkällä materiaalia juuston, viilin, jugurtin, jäätelön ja muiden tekoon.
Ollaan laitettu kanansiemeniäkin itämään. Eli hautomakone hurisee tuvannurkassa. Ei kylläkään sisällä yhtään tuon ylläolevan jättikanasen tuotosta. Tuo kuulema hautoo itse, jää nähtäväksi. Kieltämättä odotan jännityksellä että mitä tuo saa aikaiseksi jos hautomaan ryhtyy. Tuo on meidän ainoa tuollainen jättikana tupsujaloilla. Kukot ovat ayam cemaneita ja araucakanoja, yhdistelmä voi olla erittäin jännittävä. Koneessa on nyt tulossa puhtaita ayam cemaneita ja araucakanoja. Ankkoja on tarkoitus haudottaa keväämmällä.
Oli meillä onneksi hiihtolomalla tarjolla muutakin kuin tauteja ja sohvaa. Sattu sekaan nimittäin muutama aurinkoinen ja lämmin päiväkin. Niin lämmin että jopa Mauri Mäyräkoira päätti osallistua ulkoiluun, se tarkoittaa että on ihan oikeasti lämmin.
