sunnuntai 2. toukokuuta 2021

suuntana omavaraisempi elämä 2021-Toukokuu

 Taas hujahti kuukausi, eli tarjolla on omavaraistelevien bloggareiden yhteispostausta. Tämän tekstin lopusta löytyvistä linkeistä pääsee lukemaan muiden kirjoituksia aiheesta.

Toukokuun aiheina on kasvihuoneet ja siemeninventaario, molemmista olen taannoin kirjoitellut ja videoitakin ollaan Liljan kanssa aiheista tehty.

Kasvihuoneista kirjoittelin tässä : https://majalevo.blogspot.com/2021/04/kasvihuoneita-ja-kevathommia.html   

Video löytyy tästä:

 

Kasvihuoneet on mulle vähän sellainen akilleen kantapää, haaveilen ihanista ja siisteistä (niitä mitä some on pullollaan) kasvihuoneista, mutta olen jotenkin liian laiska, aikaansaamaton ja suurpiirteinen puutarhuri. Lopulta mun kasvihuoneet ovat enemmän sellaista kasvien keskitysleiri-tyyppiä. Kasvit tursuilee kaikkialla ja kamppailevat elintilastaan muiden kanssa. Syksyllä yleensä laistan siivouksesta ja talven kasvihuoneet ovat tomaattivainaiden ruumishuoneina, siellä ne tomaatinraadot talvehtii roikkuen hirttosilmukoistaan kevääseen asti. Eli ei todellakaan tee mieli fiilistellä siellä minkään teemukin ja kausivalojen kanssa, no ehkä halloweenin tunnelmaan sopis kyllä tuo ruumisteema, mutta ei muuten.

Uusi kasvihuone alkaa olemaan hyvällä mallilla, muutaman lämpimän päivän jälkeen alkanut jääkausi tosin keskeytti työt odottamaan parempia aikoja. Uuden kasvihuoneen lattiaratkaisu on vaiheessa ja päätin jättää sen toistaiseksi mietintään. Tuleeko sinne kiinteät lootat kasveja varten vai kivetys missä kasvit majailee ämpäreissä vai jotain niiden yhdistelmää. Tänä vuonna sinne päätyy silmiähivelevän harmoninen kokonaisuus maahan leviteltyä muovia ja eripariämpäreistä koottu installaatio. Tuo kasvihuone on ihan tien vieressä, eli niin kauan kuin muoveista näkee läpi, ohikulkijatkin pääsevät nautiskelemaan siitä ämpäreiden kirjosta, se tosin peittää näkymän vielä karmeampaan installaatioon, eli vuohitarhaan.

Tässä vaiheessa kasvihuoneelle on tullut hintaa varsin kohtuulliset kuutisenkymmentä euroa, eli muovit. Kehikon hamstrasin naapurin hylkynurkasta, puutavaraa oli omasta takaa. Muovi kiinnitettiin nitomalla ja takoitus oli vahvistaa kiinnitystä vielä rimotuksella. Rimaa ei tontilta löytynyt ja sitä lähdin ostamaan paikallisesta maatalouskaupasta, niilläpä ei ollutkaan sellaista kaupan, mutta metrin pätkiä lautakasojen välipuina ollutta rimaa oli rullakkokaupalla matkalla roskiin. Sitä sitten pakkasin auton pullolleen.

Nyt alkaa vanhatkin kasvihuoneet olla suunnilleen siivottuina, jos oikein riehaannun niin saatan jopa pesaista vähän seiniä, siis sitten kun sää sallii laittaa pihavedet päälle. Tosin sillon saattaa olla jonossa niin paljon muuta hommaa etten oikein itsekään usko taittuvani sellaiseen suoritteeseen.

Haaveilen vähän sellaisesta tanskalaisen maajussin talonseinäävasten olevasta kasvihuonesysteemistä. Meillä on talon eteläseinän mittainen terassi mihin saisi todella helposti tehtyä sellaisen, ainoastaan joku lasiratkaisu pitäisi kehitellä. Mutta mua hirvittää se kosteus, siitähän riemu ratkeaa jos alan tomaatin lisäksi kasvattaa tattia talon seinään ja valutan vedet perustuksiin. Eli tämä hanke saa jäädä toteutamatta (ainakin toistaiseksi)


Sitten ne siemenet. apua. Pakko tunnustaa että mulla saattaa olla joku siementen hamstraukseen liittyvä ongelma, sinänsä lohdullista että siementen osteluun liittyvä addiktio on huomattavasti halvempi ja harmittomampi kuin vaikka huumeisiin liittyvä vastaavanlainen ongelma. Mutta onhan se nyt ihan naurettavaa ettei aikuinen ihminen pääse kaupassa siemenhyllyn ohi ilman että sinne on pakko rynnätä hypistelemään niitä pussukoita ja ostettava "ihan vaan varalle pari pussia"

Kuvattiin Liljan kanssa videokin aiheesta :

 
.https://www.youtube.com/watch?v=13M-5i_uv74&t=3s 

Mutta siis, tarvittavat siemenet on hankittu, myös tuleville vuosille. Kurkut on vielä laittamatta esikasvatukseen ja paria sorttia kurpitsaa pitäisi vielä laittaa, koska joistain virheistä on hyvä oppiakin jotain, päätin laittaa ne tänä vuonna todella myöhään. Eli luultavasti panikoidun ja hetikohta lykkään koneen syrjään ja laitan kurkut kasvamaan. 

Muuten hommat sujuu omalla painollaan ja aikalailla samoilla urilla kuin jo monta vuotta. Tipuja kuoriutui ihan kivasti olosuhteisiin nähden. Kanoja reilusti ja ankkoja liian vähän. Uusi munakone on varmaan edelleen motissa siellä suezin kanavassa, vanha alkaa olemaan niin epävarma että tulos on tosi epätasaista. Ehkä se uusi munakone saapuu perille ensikevään haudontoihin. 

Kun nyt vaan kelit lämpenisi ja pääsisi tekemään enemmän pihahommia.

Täältä pääset lukemaan muiden kirjoituksia: 

https://www.omavarainen.fi/l/kasvihuoneikkunoista/ 

https://www.apilankukka.fi/suuntana-omavaraisuus-2021-5-kasvihuone/ 

https://www.sateenkaariajaserpentiinia.fi/2021/05/kasvihuoneunelmia.html 

https://multavarpaanmaailma.blogspot.com/2021/05/suuntana-omavaraisuus-toukokuu-2021.html 

https://toivolapuutarha.blogspot.com/2021/05/haavelua-kasvihuoneesta.html 

https://varmuusvara.blogspot.com/2021/05/toukokuu-2021.html 

https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2021/05/kausarin-halpa-mutta-toimiva-versio.html 

https://omatupajatontti.blogspot.com/2021/05/nayton-paikka.html 

https://blogit.meillakotona.fi/keittiossakotonajapuutarhassa/suuntana-omavaraisuus-kasvihuone/ 

https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2021/05/siemenet-valmiina-kevaan-kylvoihin.html 

https://tsajut.fi/?p=4858 

https://luomulaakso.fi/?p=21188 

https://www.harmaatorppa.fi/2021/05/omavaraisuutta-vuodelle-2021-toukokuu.html 

https://mummon-kirja.blogspot.com/2021/05/kasvihuoneet.html 

https://caramellia.fi/toukokuu-2021/ 

https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2021/05/omavaraisempaa-elamaa-2021-osa-3.html 

https://torpantytto.com/2021/05/03/kasvihuone-vai-ei-kasvihuonetta-jahkailun-ennatyksia/ 

https://mikaita.fi/?p=755 

https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2021/05/suuntana-omavaraisuus-2021-osa-5.html 

https://puutarhahetki.blogspot.com/2021/05/unelmana-omavaraisempi-elama.html 

https://www.korkeala.fi/kasvit-niin-huoneessa-kuin-pihalla-toteutuneet-ja-haaveissa/ 

https://puutteela.com/?p=681 

https://korpitalo.wordpress.com/2021/05/03/toukokuu-21-kasvihuone/


9 kommenttia:

  1. Jee, jollain toisellakin samaa tyyliä kasvihuonemeininki, eli täälläkin odottelen että pääsisin nitomaan muovia paikoilleen. Jätelautaa on onneksi varastossa, eli niistä saa lisätukea. Nimenomaan ämpäri-installaatiota ajattelin minäkin, mielellään sanomalehtilattialla. Jos se vähän varaa lämpöä eikä romahda niskaan niin ihan tarpeeksi hyvä on...

    Jäin miettimään tuota kosteus+seinänvierusta-ongelmaa, että entäs jos virittelisi kasvihuonetta samaan tapaan kuin meillä kanojen terassi? Eli isot ikkunat ja sitten ovi ja seinien ylin 15cm verkotettuna niin että ilma vaihtuu. Selvästi lämpiää mutta ilmankosteus ei nouse. Sekin voi kuitenkin monille kasveille riittää että pääsee vähän säänsuojaan ja saa äärilämpötiloja tasattua. Tällainen seinäkasvari houkuttaisi nimittäin minuakin, mutta tokikaan talon seinää ei viitsi pilata :D

    VastaaPoista
  2. Niin just! Mää välttelen kertomasta ihan kaikkea, kuten todellisia tarinoita kasvien heitteille jätöstä, eripariämpäreistä, jopa niiden hamstraamisesta siementen lisäksi jne, eli toisin sanoen tunsin todellista sielujen sympatiaa tätä lukiessa! Kaiken lisäksi tuo lehmä tuossa kuvassa kuvaa jotenkin mun mieltäni, joka temmeltää ihan omia latujaan :)

    VastaaPoista
  3. Olen fundeerannut sitä Frankin kasvaria itsekin, olen nääs asunut Tanskassa 5 vuotta ja siellä kostea syysilma viihtyy usein kuukausia, eli varsinaista talvea ei välttämättä tule ollenkaan ja puhutaan ihan eri tavalla talvettomasta talvesta kuin meillä. Siellä se kosteus on ilmassa ja maassa kuin saunan vilpolassa jäähytellessä. Epäilen, että Frankillakin saattaisi olla jotain ilmarakoa siellä talon ja kasvarin välillä, sillähän siitä pääsee, tai sitten se paikka on vaan kuivempi. Mutta, ilmarako siis! meillä on pieni, itse rakennettu seinäkasvari (puuta ja ikkunaa) ja jätettiin tosiaan ilmarakoa liittymäkohtaan. Kesällä se ei haittaa, muutenkin on lämmintä ja haasteena enemmänkin liika kuumuus ja kosteampana aikana kosteus ei kerry. Toimii meillä ihan hyvin :)

    VastaaPoista
  4. Hauskoja tarinoita ☺️ ja niin niin tutun kuuloisia.
    Aikanaan kaverini Heikki Aminoff oli Espoon pää-puutarhuri ja asui Gumbölessä ja heillä oli iso talon yhteydessä oleva kasvihuone ja ei kosteusongelmaa.
    Talo oli jo silloin yks 60 - 80 vuotta vanha hirsitalo jaksavihuone samaa ikäluokkaa. Oli saman koko en kuin itse talo eli kai noin 150 m3.
    Siellä kosteusongelma oli ratkaistu kahdella tavalla: kasvihuoneella oli oma kunnollinen lämmitys ja ilman kierto rakennettu hyvin.
    Kasvihuoneeseen pystyi syöttämään ilmaa ulkoa, sisältä talosta tai kasvihuoneesta taloon, riippuen kulloisesta tarpeesta.

    Eikös sen Jussin kasvihuone olesen vanhan talon eli kivitalon seinää vasten, hiukan eri asia olisi silloin kuin puurakenteisen kanssa.

    VastaaPoista
  5. Sinulla on mukaansatempaava tyyli kirjoittaa. Ja postaus loppuu aina liian pian.
    Tuo valmistuva kasvihuone vaikuttaa riittävän korkealta. Yleensä meillä pienessä kasvihuoneessa loppuu korkeus kesken kasvukauden.
    Jaan haaveesi seinässä kiinni olevasta kasvarista, jonne haluaisin kaminan. Esikasvattaisin taimet siellä autotallin sijaan. Olen jo silmäillyt Keraplastin elementtejä, mutta isäntä ei vielä ole lämminnyt ajatukselle.
    Mukavaa toukokuuta!

    VastaaPoista
  6. Samaa kosteusongelmaa olen miettinyt siinä tanskalaisen maajussin versiossa. Sisälle meille ei mahdu taimet ja kasvihuone ei ole vielä helmikuussa ja maaliskuun alussa riittävän lämmin. Siihen kun keksisi jonkun ratkaisun.

    VastaaPoista
  7. Onneksi on muitakin joilla on ostoskärrissä siemenimuri toiminto. Kylvöt obn myös haastavia että kylvää riittävän vähän (ei onnistu koska varmuudenvuoksi...) Meillä päin on tullut myyntiin 100g ja 250g siemenpussit joten nyt niitä on eksynyt myös meille. Onneksi olen jo päässyt tavastani joka oli, että joakinen siemen pitää kylvää.

    VastaaPoista
  8. Keskitysleirityyppiä 😂 Kasvihuoneesi kuulostaa kauhuelokuvalle otolliselta kuvauspaikalta.

    Mulle kelpaisi hyvin sellainen seinäkasvari myös, mutta ilmaraon kanssa ja jonkun piharakennuksen, ei päätalon kylkeen tai vaikka vasten meidän kuusiaitaa. Saas nähdä mihin versioon lopulta päädynkään.

    Aurikoista toukokuuta sinne!

    VastaaPoista
  9. Pienellä kasvihuoneella on etuja, varsinkin kun vihaa sen puhdistamista. Eikä mene paljoa siemeniä/taimia hukkaan, niin kuin minulle on useinkin käynyt kun tomaatit jäävät vihreiksi ja kurkkuja tulee yksi ja puoli.
    Hieno lehmäkuva, tekee itsenikin mieli lähteä kirmaamaan.

    VastaaPoista