Flunssa, jäätikkö ja neitsytlypsäjä

Otsikkoon voi lisätä tulehtuneen leukanivelen ja kuumeen. Siinäpä ne viimepäivien kuulumiset oikeastaan olikin. Ehdin jo hetken kuvittelemaan että onnistuin välttymään torppaamme rantautuneelta flunssalta, no en onnistunut ja sain riesan kuumeen ja tuskastuttavan yskän kanssa. Kävin hammaslääkärissä kun olin aivan varma että purukalustossani on jotain vikaa, no tavallaan olikin. Leukanivel tulehtunut, ei sekään kiva ole mutta on se mukavaa käydä hammaslääkärissä toteamassa että hampaat on ihan kunnossa eikä mitään peiliä terävämpää tarvitse kitusiin tunkea (paitsi se röntgenlätykkä mikä saa aikaisksi viehättävän kakomisreaktion), tulehduskipulääkkeillä pitäisi tulla kuntoon. Eihän tässä ole joutunut juurikaan lääkkeitä syömäänkään tuon onnettoman jalan takia.

 Vanha tuo kuva. Nyt on lunta niin ettei tarvitse edes suunnitella ratsastavansa. Aidatkin alkaa olemaan luman alla, koira viilettää pitkin kylää kun hanki kantaa. Kulkuväylät taas on ihan tappavan liukkaat, muutaman päivän plussakeli teki tehtävänsä. Oikeastaan eniten mä inhoan jäätikköä, toiseksi eniten tuulta mutta jäiset kulkuväylät vaan kerta kaikkiaan on ihan kamalat.

 Lauantaina totesin vuoden ikäisen Sirkka vuohen kasvattaneen utareen. Sirkan äitee Sinikkahan mulla onkin lypsyssä. Yllätti vaan tämä ajankohta, ymmärtäisin kyllä että keväällä kun vihreälle pääsee, mutta että näin helmikuussa.. Ruokaakaan noi joutilaat eivät saa muuta kuin heinää ja kivennäistä. No eipä siinä muuta kun kippoa alle ja lypsämään. Teoriassa. Äitinsä tavoin tuo Sirkkakaan ei ole mikään ihmisen nöyrin palvelija. Lypsyteline on vuohien tarhassa lumen alla, sehän olisikin ollut ihan naurettavan helppoa kun lykkää Sirkan telineeseen ja alkaa opettamaan lypsyyn.

 Mutta koska helppohan on varmasti myös tylsää, on mukava painia Sirkan kanssa pitkin tallinkäytävää. Sinikan lypsän talvella tuollain että se on vaan narulla kiinni, se on niin tottunut lypsytouhuun ettei se muuta tarvitse. Sirkka sen sijaan tarvitsisi. Koska myös vapaa-ehtoiset kiinnipitäjät on vähissä, jatkamme Sirkan kanssa juupas-eipäs-joogaa. En ole aikaisemmin lypsänyt eläintä joka istuu mun sylissä etujalat olkapäillä, voi sanoa ettei ihan kaikkein ergonomisin lypsyasento. Kuvamateriaalia sattuneesta syystä ei ole tarjolla. Mitäpä sitä muuta flunssaisena tekisikään.

Kyökkihommia ja siemeniä kippoon

Kasvihuoneelle ei edes pääse uppoamatta kinoksiin, silti repsahdin nyt jo lykkimään siemeniä kippoon. Havaitsin myös huolestuttavia puutteita siemenrintamalla. Tottahan nyt voi jo kaikki hyvät päätökset perua ja laittaa kasvamaan riemunkirjava kavalkadi kirsikkatomaatteja, paitsi että lilat olikin loppu. Toivottavasti mulla riittää itsekuri olla ostamatta niitä. Keltaisia kirsikkatomaatteja ja miniluumutomaatteja laitoin kaupan tomaateista. Viimevuonna ne onnistui oikein hyvin. En viitsinyt laskea että montaako sorttia noita nyt taas on, veikkaisin että liikaa. Lisäksi laitoin kahta sorttia paprikaa. Muistan toki päättäneeni etten paprikaa enää edes yritä kasvattaa, ei ole mun laji, en vaan onnistu. Jotain siinä unohtu kippoja ja siemenpussukoita hiplatessa ja nyt niitä taas on. Mun on pakko saada toinen kasvihuone, ei tästä muuten tule mitään. Mä haluaisin myös sellaisen tanskalainenmaajussityyppisen lasihuoneen talonkylkeen, toteutankin sellaisen mutta seuraavaan taloon.

Nyt kun lunta on tursunnut joka tuutista rivakan tuulen kanssa, olen leiponut melkeen päivittäin. Kylmällä viitsii hehkuttaa uunia pitkään ja hartaasti. Öljypoltin reistaa edelleen ja sammuu vähän väliä, siihenkin sopii oikein mainiosti pieni lisälämpö. Huomasin kyllä ampuneeni itseäni vähän polveen, nyt kun nämä ovat tottuneet siihen että päivittäin on tuoretta leipää saatavilla, ne meinaa ruveta nirsoilemaan ostoleivän suhteen. Ei se nyt haittaa mutta kesällä tämä torppa lämpiää siihen malliin ettei välttämättä ole miellyttävää paistella hapanjuurileipiä tai ruisleipää, mitään mikä vaatii korkeaa lämpötilaa ja/tai pitkää paistoaikaa. On se tavallaan hyvä miettiä näin helmikuussa että miten sitä saa leivät paistettua heinäkuussa.

Tehtiin eilen lasten kanssa jäätelöä, tällä kertaa vuohenmaidosta. Löysin kirppikseltä sellaisen veivattavan jäätelökoneen, joku ihan maailmanlopun frozenhärpätin se oli, olin myös ihan varma ettei se toimi. Olin taas kerran väärässä, kyllä sillä jätskiä tuli. Ei tietysti mitään isoa määrää, mutta sen verran että nuo pikkuset sai sotkettua itsensä ja keittiön. Meillä on sellainen sähkötoiminen, hieman frozenia uskottavampi jäätelökone mutta mua jotenkin viehättää aina kaikki tuollaiset sähköttömät härvelit. Paitsi lihamylly, kenenkään olkanivelet, mitkään muutkaan nivelet, jännetupet eikä hermot kestä sitä veivausta.

Keittiöstä tuli mieleen. Meillä oli keittiössä sellainen kammottavin mahdollinen 70-luvun reliikki. Tilanjakaja työtaso, avohyllyt, "baaritiski" ja roikkuvat yläkaapit. Tummanruskeana tottakai. Ekana kesänä purkasin siitä avohyllyt ja ne roikkuvat yläkaapit pois ja maalasin loppukyökin valkoisella. Oikeastihan tuo koko kyökki pitäisi kolata tunkioon ja laittaa uusi tilalle. Se jäljelle jäänyt työtaso on särkenyt mun verkkokalvoa jo monta vuotta. Yhdessä vaiheessa mietin saareketta sen tilalle ja millon mitäkin. Silti se työtasonpätkä jotenkin aina jäi. Ikkunan edessä oli pieni pirttipöytä ja koko hössäkkä oli tosi ahdas ja ärsyttävä. Lauantaina mä aamukaffea hörppiessäni kysäisin Mikolta jotta onko sillä viikonlopulle jotain projektia, ei ollut. Jatkokysymyksenä oli että purkaako hän vai puranko minä. Sunnuntai-iltaan mennessä työstaso kaappeineen oli purettu ja siirretty tuohon akkunaseinälle, pirttipöytä kiikutettu pois ja entinen ahdas keittiö ja vajaakäytöllä ollut ruokailutila yhdistyi sellaiseksi vanhanaikaiseksi tuvaksi. Mä tykkään

Hilkka-vasikkakin kasvaa ihan silmissä. Ehdittyään seitsemänviikon kypsään ikään, Hilkka päätti olevansa jo niin suuren suuri että uskaltaa kävellä mun perässä pitkin pihoja iltahommissa vaikka äiti ja isosisko jäivätkin sisälle syömään.

Haaveita ja suunnitelmia, omavaraisempi vuosi 2019.

Tämä teksti on osa omavaraisuutta käsittelevää yhteispostaussarjaa. Muiden kirjoitukset pääset lukemaan tämän postaukseen jatkeena olevien linkkien kautta.

Olen pyöritellyt mielessäni suuria suunnitelmia, täytyyhän suunnitelmien toki olla suuria ja näyttäviä että niistä kehtaa julkisesti kirjoitella. Viimevuonna olikin paljon isoja suunnitelmia. Laajensimme yhtä olemassa olevaa kasvimaata, teimme kokonaan uuden kasvimaan toiselle puolelle tiluksia. Tuli lehmät ja vaikka ja mitä. Koska hommat ei saa olla mitenkään liian sujuvia tai helppoja, kannattaa kunnianhimoisiin ja mahtipontisiin suunnitelmiin lisätä hommaa helpottamaan yksi uhma-ikäinen taapero sekä poikkinainen raaja. Itsenikin suureksi yllätykseksi selvisimme edellisestä kaudesta ilman suurempia henkilö- tai materiaalivahinkoja, avioliittokin pysyi kasassa.

Kun mietin tulevaisuuden suunnitelmiamme omavaraisuuden näkökulmasta, tavoitehan on tottakai omavaraisuusasteen lisääminen, mutta siinä missä viimevuonna panostettiin määrään kun lisättiin viljelyalaa, hankittiin uusia eläimiä jne, panostetaan tänävuonna olemassa olevien resurssien tehokkaampaan hyödyntämiseen. (kuulostipas jotenkin tönköltä ja viralliselta)

Nyt kun alkaa todella olemaan aika tehdä suunnitelmia tälle vuodelle, päätin ottaa sellaisen aikuismaisen lähestymiskulman ja pitää kirkkaana mielessä sen mitä olen oppinut viime vuosista, vaikka minulle onkin ominaista tyriä vähän joka kaarteessa, kaikkia virheitä ei tokikaan kannata toistaa ihan joka vuosi vaan niitäkin voi hajauttaa. Vähän kuin viljelykierto, virhekierto..

 kasvihuone on yksi sellainen asia missä minun on syytä pitää todella mielessä se missä kohtaa olen tehnyt virheitä. Niitä virheitä piisaa niin etten onneksi kaikkia edes muista, jos muistaisin voisin päätyä kolaamaan tunkioon koko tekeleen. Sen sijaan laitoin paprikat kasvamaan ja pudotin toistamiseen lumet kasvihuoneen katolta. Paprikat toki on tuolla mitä tästä opin-listalla. Ne ei oikeastaan ikinä kasva kunnolla, laitan niitä aina liikaa ja miitä vielä. Nyt päätin antaa itselleni vielä yhden sauman kokeilla. Mutta koska päätin oppia virheistäni, laitoin neljään purkkiin niitä itämään, en neljääntoista.

Kasvihuoneen kun otin puheeksi, ei tarkoitukseni ollut jaaritella jostain paprikoista, vaan se mikä piti pitää kirkkaana mielessä ja ehkä jopa kirjoittaa lapulle kasvarin seinään, oli se että A) lapset ja avonaiset siemenpussit on syytä pitää ulkopuolella, tulee viidakko kun herneet, pavut ja muutama tunnistamaton lajike rehottaa tomaattien ja kurkkujen varsia pitkin. Lapsilla oli kivaa. Minulla ei. B) vuohet on myös syytä pitää kasvihuoneen ulkopuolella, tätä tuskin tarvitsee selittää yhtään enempää. C) lajikkeet on syytä pitää jotenkin järkevässä mittakaavassa. Pikkupurkeissa akkunalla saattaa vielä saada itselleen perusteltua tarpeen kasvattaa pariakymmentä tomaattisorttia, sitten kun siellä viidakossa on joka väriä, joka kokoa sekä puskaa, pitkää ja pätkää, ei niiden kanssa enää tule toimeen.

Koska olen nyt järkevä ja suunnitelmallinen, laitan punaisen, keltaisen ja lilan kirsikkatomaatin, mustan venäläisen, toisen hyvän venäläisen minkä nimeä en tiedä kuin kyrillisillä, pihvitomaatin.. ja ehkä jotain mikä tulee mieleen kun alan kaivaa siemeniä. Kurkkua, ne paprikat ja ehkä varuiksi johonkin nurkkaan pavuvarren.

Mutta ajatus oli siis se että kasvarissa kasvaa vain sitä mikä ei kasva ulkona (no tokikaan jos sataa kaatamalla koko kesän tai kinokset sulaa vasta heinäkuulla niin ei ulkona kasva kyllä mikään), kaikki mitä siellä kasvatetaan käytetään hyödyksi; eikä rakenneta sinne sellaista ruuhkaa että koko tötterö ratkeaa liitoksistaan. Haaveilen kasvihuoneen elintasosiivestä tai ehkä viereen toinen kasvari, otin tämän puheeksi vaivihkaa saunanlauteilla sivulauseen sivulauseessa.. Mikko ei alkanut kouristelemaan eikä mennyt psykoosiin, tämä saattaa olla hyvä merkki mikä ehkä puoltaa haaveen toteutumista.

 Myöskään kasvimailla en meinaa tänä kesänä käyttää aikaa ja resursseja mihinkään joutavaan. Vaikka siemenloota pullisteleekin kaikkien vinkeiden ja eriväristen juurikkaiden siemeniä, ei niitä kaikkia ole mikään pakko kylvää. Ei sitä pysty määräänsä enempää käyttämään juurikkaita vaikka ne olisivat kuinka riemunkirjavia.
Laitan toki kasvamaan ne perinteiset perunat, porkkanat, kaalit, lantut, sipulit ja muut, mutta valitsen niille kaikille ajatuksella hyvät kasvupaikat ja sellaiset sijainnit että niiden hoitaminen on mahdollisimman helppoa ja sujuvaa. Viime kesältä muistan edelleen hyvin epäonnistuneen kurpitsankasvatushankkeeni. Laitoin niitä onnettomia kasvamaan kohtaan mikä on mahdollisimman paahteinen, tuulinen ja riittävän kaukana vesiletkusta. Ne mitkä eivät kuolleet tuulen pieksäminä sen jälkeen kun kasvutunneli oli päättänyt muuttaa naapuriin sopivan tuulen sattuessa, kuolivat kyllä siihen helteeseen ja siihen ettei allekirjoittaneen reippaus ihan riittänyt kantamaan niille riittävää määrää vettä (kun on jalka poikki, veden kantaminen on maailman kurjinta hommaa, vesi kun painaa enemmän kun titaanikeppi haluaa kantaa).

Isoin tavoitteeni on oppia säilömään monipuolisemmin, kuivaamaan, hyödyntämään ja käyttämään tehokkaammin. Toki ei meillä nyt hukkaa noista tule, juurikkaidenkin syöjiä täältä onneksi löytyy vähän jokaiselta nurkalta. Hilloja ja mehujakin voisin keittää vähän pontevammin. Materiaalia kyllä pitäisi riittää niin että mehuja ja hilloja riittäisi koko talveksi omasta takaa, mutta jotenkin tuntuu aina aika loppuvan kun kaikki kypsyy yhtä aikaa. Tässä ehkä auttaisi ihan vaan suunnitelmallisuus, ettei kasaisi kaikkea mahdollista ja mahdotonta juuri siihen ajankohtaan.

 Ruokapuolella oikeastaan ei ole mitään muita suuria suunnitelmia. Tämä oli ehkä hivenen kornisti muotoiltu ilmaisu, koska ruokapuoli tarkoittaa hyvin vahvasti eläimiä. Keväällä mennään vanhalla, hyväksi havaitulla tavalla. Munia laitetaan koneeseen jotta saataisiin syöntiin ja siitokseen ankkoja, kalkkunoita ja toivottavasti hanhia. Kesän saavat taas kasvaa vapaasti laiduntaen ja syksyllä sitten syöntiin. Kesäpossustahan tässä on haaveiltu, mutta se hanke taitaa kaatua byrokratiaan. Kanalaumaa uudistettiin veemekesänä, se on nyt aika hyvä. Porukassa on enää muutama niitä ikivanhoja kanoja jäljellä ja tilalla on nuoria kanoja jotka vieläpä munivat erivärisiä munia. Ikäänkuin sillä munien värillä nyt olisi mitään väliä, mutta onhan se kivaa.

Kanien kanssakaan ei ole mitään erityisiä muutoksia suunnitteilla, jos oikein riehaannutaan niin uuden siitosnaaraan voisi(oikeasti siis pitäisi) hankkia.

Nuo alla olevat lintuset eivät kyllä liity omavaraistalouteen mitenkään. Nuo neuroottiset naattipäät ovat koristeina.

 Vuohet ja Lehmät.. Ai niin, tästä päästiin siihen ihan kaikkein tärkeimpään kevättyöhön, siihen mikä täytyy tehdä heti kun maa vähän sulaa ja ehdottomasti ennen kuin mihinkään istuttaa tai kylvää yhtään mitään, Se on nimittäin viimeistenkin kasvimaiden aitaus. Ei mitään nättiä ja näppärää lammasaitaa mille nauraa kilpaa sekä vuohet että hanhet, vaan sellainen muuri, vallihaudalla tottakai. Vallihautaan voisi asuttaa ehkä muutaman krokotiilin. Mikään ei ole turhauttavampaa kuin kasvimailla mellastavat eläimet, vaikka ne olisikin minun itseni jäljiltä irrallaan pihalla, niin harmittaa silti. Viimevuonna eläimet napostelivat aivan liian ison osan sadosta.

No mutta, niihin lehmiin ja vuohiin. Vuohet eivät ole tiineinä, jos edellisistä (keväällä 2018 syntyneiden) kilien saavutuksista olen toipunut syksyyn mennessä, voi olla että ehkä astutan pari. Voi olla etten ehdi, koska autojem konepellit on edelleen piukassa pikkusorkkien jälkiä. Tietysti jotain järkevää niille pitäisi keksiä. Nyt niitä on viisi, ainoastaan Sinikka on lypsyssä. Toisaalta mulla ei ole mitään tarvetta haalia määräänsä enempää lypsyvuohia. Tällä hetkellä Sinikka-vuohi ja Rauha-lehmä tuottaa sen määrän maitoa kuin meillä menee. Toki jos reipastuisin silläkin rintamalla ja tekisin enemmän juustoja, enemmän jäätelöä, enemmän toffeeta, jogurttia, viiliä, voita ja mitä kaikkea, saisihan sitä maitoa käytettyä vaikka kuinka.. no täytyy miettiä, toki täytyy miettiä myös senkin kannalta että mikä on järkevää. Ruokaa ne syö joutilaatkin.

Lehmiä on nyt kolme. Puhtaita Nenoskarjan kyyttöjä. Rauha ja tyttärensä Hulina (syntynyt 11/17) ja Hilkka (22.12.2018). Rauha ja Hulina oli ajatus siementää nyt keväällä. Rauhasta toivotaan sonnivasikkaa syöntiin, Hulina ahkeroi säilyttääkseen katoavia geenejä. Hulinan vasikka lähtee näiden alkuperäiselle omistajalle, samoin Rauhan vasikka sikäli mikäli sattuu tulemaan lehmä. Nämä lehmät nyt oli vähän taas sellainen rasti mikä pääsi yllättämään. Hulinankin piti olla vain lainassa, laina-aika vaan vähän piteni, mä jotenkin pääsin tykästymään noihin, eikä ihan hirveästi haitannut vaikka Hilkka olikin Hilkka eikä sonni, samasta syystä se Hulinakin jäi palauttamatta.

                                                     omppujenkuivausteline

Edelleenkään me emme pyri täydelliseen omavaraisuuteen. Haaveilen toki sellaisesta off-grid elämästä, pikkuinen mökki, metsää polttopuiden tekoon ja peltoa sopivasti, liki kaikki itsetuottaen. Sehän kuulostaa näin äkkiseltään ihan hirvittävän vaikealta ja jopa mahdottomalta. Se oli kuitenkin ihan normaalia elämää ennen, enkä tarkoita kivikaudella, vaan esimerkiksi minun isovanhempien lapsuudessa. Jos meillä ei olisi lapsia, luultavasti elämämme olisi jotain tuon tyyppistä, mutta koska meillä on lapsia niin etenemme nyt näin, heillä ei välttämättä ole ykköstoiveena lapsuus sähköttömässä mökissä hevosella metsätöitä tehden. Vaikka meidän omasta mielestä tässä elämäntavassa ei ole mitään ihmeellistä tai epätavallista, huomaa kyllä että tässä tehomaatalouden keskellä meitä pidetään tyhminä kun teemme jotain pottumaata tai lypsän yhtä perinnelehmää, maitoa ja perunaa kun saa kaupastakin. Mutta pienin askelin etiäppäin.

Tiivistettynä siis: suunnitelmani on kylvää, kasvattaa, istuttaa, haudottaa ja mitä vielä vain sellaista mitä meillä ihan oikeasti käytetään ja pitää lajien määrä jotenkin järkevässä mittakaavassa. Tavoitteeni on saada käytettyä, säilöttyä ja hyödynnettyä kaikki mahdollinen sekä kerätä mahdollisimman paljon siemeniä talteen.

salaiset haaveeni on toinen kasvihuone, maakellari ja ehkä pienenpieni ladontapainen varastohässäkkä missä kuivattelisin kerppuja ja nokkosia.

Bonuksena vahvasti lottoon nojaava suunnitelmani unelmatilan hankinnasta.

Täältä voit lukea muiden ajatuksia aiheesta:

Tsajut https://tsajut.fi/kuulumisia-ja-suunnitelmia/

Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2019/02/omavaraisuutta-vuonna-2019-osa-1.html

Riippumattomammaksi https://riippumattomammaksi.blogspot.com/2019/01/projekti-omavaraisempi-elama-2019.html

Urban farming https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2019/02/omasta-maasta-omalle-perheelle.html

Korkeala https://www.korkeala.fi/omavaisuus-sarjan-aloitus-vuodelle-2019/

Maalaiskaupungin piha https://maalaiskaupunginpiha.blogspot.com/2019/02/talven-kuulumisia-ja-suunnitelmia.html

Pienenpieni farmi https://pienenpienifarmi.com/?p=353

Palokankaan pientila https://palokankaanpientila.blogspot.com/2019/02/talven-kuulumiset-ja-tulevan-kauden.html

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2019/02/omavaraistelevaa-elamaa-2019-osa-1.html

Iso-Orvokkiniitty http://iso-orvokkiniitty.fi/blog/suunnitelmia-kesalle/

Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2019/02/omavaraisempaa-elamaa-2019-osa-1.html

Torpan Tyttö http://torpantytto.com/2019/01/31/omavaraistelua-vuonna-2019

Caramellia https://caramellia.fi/suuret-lupaukset-kasvukaudelle-2019/

Varmuusvara https://varmuusvara.blogspot.com/2019/02/talven-kuulumiset-tulevan-kauden.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2019/02/suunnittelua-omavaraisuus-kotipihalla.html

Mrs Sinn https://mrssinn.blogspot.com/2019/02/iloa-kasvukauteen-2019-joy-for-next.html

Villa Koira https://kah-villakoira.blogspot.com/2019/02/omavaraisuussuunnitelmia-vuodelle-2019.html

Jovelan talopäiväkirja https://jovelassa.blogspot.com/2019/02/ajatuksia-omavaraisuudesta.html

Luomulaakso https://luomulaakso.fi/kevaan-marjapensassuunnitelmat/

Villa Koira https://kah-villakoira.blogspot.com/2019/02/omavaraisuussuunnitelmia-vuodelle-2019.html

Laura eli Javis https://lauraelijavis.wordpress.com/2019/02/04/askeleitani-kohti-omavaraisuutta-suunnitelmat

Leipää ja leivontaa

 Tuli taannoin puheeksi ruisleipä, tai siis enemmänkin leivän leivonta. Mietin siinä sitten hiljaa mielessäni että olenhan mäkin ruisleipää juurella leiponut jo reippaasti yli kymmenen vuotta. Ilmankos nykyään useammin onnistuu kuin epäonnistuu.

Sain eilen vihdoin käsiini toimivan koneen, samaan intoon tyhjentelin ja kaivelin vanhoja kuvia ja löysin kasoittain kuvia leivistä, piirakoista ja pasteijoista. Sillä samalla innolla latasin kuvat tähän ja kirjoitin tuon ylläolevan tekstinpätkän. Kylläpäs nykyään onnistuukin, melkein kuolin nauruun kun luin tuon pätkän. Olin nimittäin niin innoissani tusaamassa tämän koneen kanssa (se juttu kun lapset nukkuu, kaikki eläimet hoidettu ja oottelen että sauna lämpiää) että unohdin ihan tyystin että olin leipomassa samalla leipää. Hapanjuuripatongit oli pöydällä kohoamassa ja ne piti lykätä yöksi jääkaappiin. Koska herpaannuin niin ihmettelemään näitä vanhoja leipiä, jäi patongit yöksi pöydälle. Aamulla ne pullisteli pellillänsä sen näköisinä kuin olisivat olleet itse menossa uuniin. Tuli vähän happamia ja ylikohonneita patonkeja.. että juupa juu, kyllä onnistuu kun olen niin kätevä..

Nykyään tulee aika vähän enää ostettua kaupasta leipää, etenkään näin talvella kun leipominen ei saa aikaiseksi lämpöhalvausta. Kesällä kun aurinko sattui lämmittämään töllin useammaksi viikoksi hellelukemiin, jäi sattuneesta syystä leivänleipominen vähemmälle.

Lapsetkin alkavat olemaan jo aika hyviä tunnistamaan, tekemään, erottamaan ja syömään eri taikinoita. Ei niin että nämä pätevät pikkupaakarit olisivat taitavasti itse taikoneet tarjottavat omiin ristiäisiinsä, vaan lohmastuaan tiinusta kourallisen ruistaikinaa suoraan suuhunsa, oppivat kerrasta miten erottaa ruistaikinan pullataikinasta.
Tykkäävät ne kyllä leipoakin, taikinan hämmentämisessä tuskin on taaperon voittanutta, etenkään jos ei välitä pikkuroiskeista (ja muistaa että taikina kannattaa poistaa ikkunasta heti tuoreeltaan, muuten se ei oikeen meinaa irrota). Mä olen antanut lasten osallistua ihan pienestä kaikkeen leipomiseen, piirakan rypyttämiseen, pullien pyörittämiseen ja mitä nyt milloinkin tekee. Paitsi silloin jos on tulossa vieraita, vieraat eivät välttämättä arvosta lähmäisten pikkukäsien työnäytettä.

Tosiaan ruisleipää olen tehnyt juurella kymmenisen vuotta, mutta vuosi sitten innostuin hapanjuuresta, eli vaaleaa leipää ilman hiivaa ja muuta joutavaa. Pelkästään vettä, jauhoja ja suolaa (ja se juuri, mikä on siis vettä ja jauhoja), nyt tuo hapanjuurileivonta taitaa olla niin tapetilla kaikkialla ettei varmaan kukaan ole pystynyt siltä välttymään. Suosittelen kokeilemaan (etenkin jos on vähän sitä vikaa että hiivaan tehty leipä saa muistuttamaan ettei lehmät ole ainoita jotka piereskelevät otsonikehään reikiä..) hapanjuurella saa oikeasti hyvää leipää, sellaista niinkuin se kaupan artesaanileipä. Netti on pullollaan ohjeita sekä juuren tekoon että leivontaan, mä en anna ohjeita koska laiskuuttani oikaisen jokaisessa kohdassa niin että puskat ryskyy ja liikennemerkit kaatuu. Ne oikeat hapanjuurileipurit laskevat leipurinprosentteja, vesisuhteita, on autolyysejä ja muita liian vaikeita juttuja, mutta kun oppii sen prosessin edes sinnepäin, ei se olekaan niin vaikeaa. Ei voi ollakaan kun kerran juurella on leivottu jo kauan aikaa ennen nettiä ja leivontaryhmiä

Piirakat ja pasteijat on ihan mun suosikkeja. Teen niillä vanhoilla karjalaisilla perinneohjeilla enimmäkseen. Riisi- ja perunapiirakoita, kaali- ja lihariisipasteijoita useinmiten. Nämä on siitä käteviä kun syntyvät hyvin yksinkertaisista aineksista ja sarjatyönä kun tehtailee niin saa nopeasti tehtyä viikon tarpeiksi. Eikä tarvitse joka käänteessä miettiä välipaloja tai iltapaloja kun syövät näitä.

Perusleipää meillä kuluu ihan valtavasti, kasvavat lapset tuntuvat olevan pohjattomia ja Mikollakin on päivittäin töissä leipää eväänä. Siksi tulee tehtyä sekä vaaleaa että tummaa viikoittain, nykyään vaan teen ruisleivät enimmäkseen vuokaleipinä. Tulee vähempi sotkuakin kun taikinan voi lappoa tiinusta suoraan vuokiin ja valmiit leivät siivuttaa sellaisella maailman kätevimmällä siivutuskoneella, tulee menetettyä vähempi sormiakin kun lapset ei jyystä tylsällä veitsellä kivikovasta reikäleivästä ja sormenpäistä viipaleita.

Vaikka lipsunkin perinteistä kun teen laiskuuttani ruisleivän vuokaan enkä limppuina tai reikäleipinä, vaalin perinteitä senkin edestä muinaismuistotiinun kanssa. Juuri on kätevästi kuivattuna tuolla tiinun reunoilla, kun haluaa alkaa leipomaan, lisää vettä ja ruisjauhoa ja oottelee että raski on valmis. odotusaikaa lyhentää huomattavasti jos muistaa nostaa tiinun johhonkin lämpimään, eikä jätä sitä tönöttämään kylmää hohkaavalle ikkunalle melkein pakkasasteisiin (saatoin tehdä näin viimeviikolla, jännä kun ei oikeen meinannut lähteä)