Tipuja, kissoja ja metsästyskoiria

Kun samassa taloudessa asuu sekä syötäviä että syöjiä, on yhteiselo alkuun vähän jännittävää. Tiput kasvavat meillä sisällä, siis alkuun, sitten kun ne saavuttavat sen ällön haisuli-iän, se siirtyvät kanilaan. Kanilassa ei ole yhtä lämmin kuin torpassa, siksi ne pidetään mielummin sisällä kuin nostetaan kanilan lämpötilaa. Tietysti tässä sisällä ne ovat myös jatkuvasti näkösällä jolloin niiden seuraaminen on aktiivisempaa ja hoitaminen helpompaa kun ei tarvitse jatkuvasti laukata kanilassa.

Ekat tiput kun kuoriutuivat joitain vuosia sitten, kissat oli todella kiinnostuneita niistä (mikä yllätys) tai siis ne kissat jotka pihallakin kyttäsivät hiiriä ja lintuja. Vanhin kissoista pelkäsi ja pelkää edelleen kaikkia lintuja, myös tipuja ja lähtee karkuun jos tipu tulee lähellekään. Ekana keväänä kissat jaksoivat niitä tipusia kytätä, ei mitään suoria syöntiyrityksiä, mutta sellanen hyvin intensiivinen kyyläys. Pahin kyylääjä misukka myös kalasti meidän akvaarion tyhjäksi, sillä kun ei ole muuta kuin aikaa maata akvaarion päällä ja uittaa varpaita vedessä. Loppu on historiaa, kalat tottuivat lilluviin varpaisiin ja Päivi popsi fisut parempiin suihin. Nykyään tiput saa olla rauhassa, kissat ovat niin tottuneita niihin ettei piipittäjät häkeissään herätä mitään kiinnostusta.

Paitsi tänään. Siivosin yhtä tipulaatikoista, sellaista missä on jo niin isoja tipuja, että ne kohta siirtyy kanilaan. Yksi niistä onnettomista sitten lipsahti mun hyppysistäni ja päätti suorittaa hyvin räpisteleväisen lentoyrityksen pitkin olkkaria, Päivikissalla ilmeisesti sitten se räpistely laukaisi metsästysvietin ja katti pyyhkäsi paistin perään. Sain onneksi kissasta kiinni ennen kuin tipu päätyi syödyksi, mähän olen juuri nyt mitä notkeimmassa kunnossa pyydystämään panikoitunutta tipua lipaston alta. Vaikka noita tipuja välillä tepastelee tässä ihan irrallaankin joskus, aikaisemmin ei ole meinannut käydä hassusti, varmaankin se räpistely on se juttu.

Ankat ja ylimääräiset patakukot saavat kesällä tepastella irrallaan pihalla, samoin kaneja pidetään ulkona aitauksissa. Irtonaiset linnut ja metsästyskoira on kanssa vähän sellainen kiikkerä yhdistelmä. Toki tämä seikka tiedettiin ja tavoistamme poiketen panostettiin koiran ja lintujen sujuvaan yhteiseloon. Normaalistihan me ei todella olla näin suunnitelmallisia.
Jos kyseessä olisi ollut pentukoira, ei välttämättä riskit olisi ihan yhtä isot. Tässä tapauksessa kuitenkin kyseessä oli vuoden ikäinen labradori, kaupungissa asunut sellainen ja tottakai asiaan kuuluvasti ongelmakoira. Onneksi ongelma oli vain liikunnan vähäisyys, Suru osoittautui kaikkea muuta kuin ongelmakoiraksi kun se sai purkaa energiaansa pihalla juosten ja lantakasoja kaivellen, sisällä se vain nukkuu eikä sen koulutuksessa ole ollut mitään ongelmaa kun energia ei pakkaudu. Suru muutti meille joulukuussa, mikä on paras mahdollinen aika, jää talvi aikaa totuttaa se muihin eläimiin eikä pihalla ole mitään punatulkkua kummempaa irrallaan. Se sai talven aikana käydä ihailemassa lintuja rauhassa verkon takaa ja myöhemmin se sai totutella tallin käytävällä irrallaan tepasteleviin ankkoihin. Keväällä kun ankat vapautettiin pihalle, Suru pidettiin narussa tai vahdittuna.

Viimeistään kalkkunoihin tutustuminen teki Surulle hyvin selväksi sen ettei kotipihalta saalisteta lounasta. Ei kalkkunat koirille mitään tee mutta koiran näkökulmasta ne varmasti ovat kuin ilmestyskirjan pedot. Meidän kalkkunat kun eivät katso tarpeelliseksi reagoida koiriin yhtään mitenkään, ne vaan tekee niitä kalkkunaliikkeitään vaikka koira pomppisi ympärillä.
Lintumetsällä sen sijaan Suru toimii varsin mainiosti ja tappaa kyselemättä haavakot. Siitä huomasi kesän kuluessa että se myös alkoi selkeästi suojelemaan näitä lintuja, jos tontille tuli vieras koira, Suru vahti todella tarkkaan ettei lintuja hätyytelty.

Mauri mäyräkoiraa ei lasketa, vaikka se taloon tulikin jäniskoiran virkaa toimittamaan, kävi heti alkuun selväksi ettei tarvitse edes yrittää. Maurilla ei ole minkäänlaista metsästysviettiä, se on äärimmäisen mukavuuden haluinen eikä se halua lähteä edes lenkille, saati metsälle. Kaneihin se suhtautuu täysin neutraalisti. Maurin virkaa muutettiin sitten enemmän kattamaan sohvanlämmitykseen liittyvät tehtävät.

Mä tykkään että tämä on aika ideaali tilanne, tilalla elää eri eläinlajit sovussa keskenään. Voin aivan hyvin hakea hevosen jyrsimään etupihan nurmikkoa, eikä kukaan hätyytä sitä mihinkään. Paitsi ehkä vuohet jos niiden mielestä hevonen syö just sitä niiden heinätuppoa. Koirat voi nukkua terassilla ankkojen ja kalkkunoiden kanssa ihan rauhassa eikä kukaan päädy syödyksi.