torstai 9. helmikuuta 2017

Päiväni mun

Tänään oli just niin tavallisista tavallisin päivä kuin vaan voi olla. Tosin pakkasta oli niin paljon ettei lähdetty päiväkodin pihalle sosialisoimaan. Notkutaan usein arkipäivisin iltapäivät siellä niin Epulla on leikkikavereita. 

Epun aamupala auringossa. 


Pastataikina pelmenejä varten kaappiin oottamaan. 

Pullataikina kohoamaan, Lilja vaunuihin supertopattuna ja käymään pihalla. 


Hevosille heinää. 


Tirppojen ja jänöjen vesien ja ruokien tarkastus. 

Sitten äkkiä takaisin sisälle lämmittelemään. 



Pullaa.. Tuli vähän isosti taikinaa, tehtiin sitten taas korvapuusteja ja laskiaispullia kinuskitäytteellä. Mä en ehkä muuten olis näin reipas pullaa leipomaan mutta Epun mielestä se on parasta ikinä. Siis leipominen ja pullan syöminen, vähentää huomattavasti tuhoja kun antaa sille taikinaa. (Ja jemmaa ylimääräset jauhot)

Lounaaksi jämiä ja pullaa. Päiväruoaksi pelmenejä. Sain vuosia sitten venäjältä tuliaisiksi sellaisen härvelin millä niitä saa tehtyä ilman tuntikausien väkertelyä. 


Kaulii taikinan, levittää sen raudan päälle, täyttää kolot (jauheliha-sipuli-mausteet) kaulii toisen levyn päälle. 


(Nökkäreet alapuolelta)

Ja keittoa vaille valmiit. 


Sitten yleistä lorvintaa, telkkaria, palapelejä, pyykkejä ja lasten pesua, iltapalat ja nukkumaan. 
Mikko jää vahtimaan lapsia ja mä lähden hoitamaan eläimet. 

Siivoan karsinat, ratsastan, ruokin ja juotan. 

Mauno on ihan innoissaan lähdössä töihin. Jos sillä olis keskisormi, se näyttäis nyt sitä. 

Ankkalaan karannut kani. 

Kalkkunat löytyy tämän oven takaa. Yhtään en tiedä että miksi kuvasin ovikoristeen. 

Lintujen jyviä. 

Sitte sisään ja saunaan. Tänään ihan ajoissa koska en tarennut kauaa ratsastaa. yleensä vasta lähempänä yhtätoista. 

Räpsäsin nätin eteisselfien. Päivänasu: pilkkihaalarit. 

Näytän ihan spurgulta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti