keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Leivontaa.

Seuraavassa talossa on leivinuuni, siitä en suostu tinkimään. Vietettiin tänään vapaapäivää leipoen Epun kanssa. Järkky sotku ja kökköä tehdä karjalanpiirakoita sähköuunissa, ne karjikset kun mun mielestä kuuluu paistaa leivinuunissa, samoin kuin ruisleipä. Tähän taloon ei leivinuunia tule. Kustannuskysymys sekin, jos tähän olisi tarkoitus jäädä hamaan hautaan saakka niin tilanne olisi varmasti eri. 

No kuitenkin saatiin hukattua hivenen elähtäneet sitruunat kekseihin. Tuli hetkeksi palkintoäitifiilikset kun pöydällä on purkillinen itse tehtyjä keksejä. Hetki meni nopeasti ohi, liian nopeasti aloin miettimään jotta miksi näitä keksejä en saa aikaiseksi tehdä useammin. 



Luomuruokosokeria, omia munia, luomusitruunaa ja yllättävän vähän jauhoja. Ei eekoodeja eikä muutakaan kamalan myrkyllistä ja todella hyviä. Piilotin loput että huomisellekin jäisi edes pari. 

Karjalanpiirakat taas on sitä ihan perushuttua meillä. Aamu-, ilta- ja välipalat on kaikkein helpoin hoitaa mielikuvituksekkaasti sämpylöillä tai karjiksilla. Riisipuurosta meillä tykkää kaikki ja sitä kun keittää reilusti niin piirakat tulee vähän siinä kylkiäisenä. Viimeisen viikon aikana oon tainnut tehdä noita ehkä 150kpl. Teen aina pikkupiirakoita, tapojeni orja. 


Täytyy kyllä joku päivä ottaa taikinajuuri sulamaan ja ryhtyä sotkemaan ruisleipien kanssa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti