Suuntana omavaraisuus 2020, kesäkuu

Taas vaihtuu kuukausi ja sitämyöten taas yhteispostauksen aika, muiden omavaraistelijoiden tekstit löytyvät tämän postauksen lopusta linkkien takaa.

Omavaraisuuteen liittyvät hommat etenee yllättävän sujuvasti (muut ei niinkään, siis mikä kevätsiivous?), vaikka toukokuu vilahti vauhdilla ohi kotikouluineen ja kaikensorttisen sählingin siivittämänä, sain melkein kaikki suunnittelemani pihatyöt tehtyä. Koska näyttää vahvasti siltä että kesäkin alkaa ja lumimyrskytkään eivät enää ole vaivanneet, uskaltaudun siirtämään viidakkoa sisältä kohti kasvihuoneita. Matkassa on yksi pikkuriikkinen mutka, kasvihuoneen elintasosiipi on uusi eikä vaadi muita toimenpiteitä kuin vaan kantaa kasvit sisään, sen sijaan se toinen kasvihuone.. saattoi olla että laiminlöin syksyllä sen siivouksen ja nyt näyttää vahvasti siltä että viikonloppu menee sitä raivatessa.

Oikeastaan kaikki muut paitsi pavut on kylvetty, istutettu, esikasvatettu ja mitä niitä muita puuhia nyt oli. Seuraavaksi asetun riippukeinuun odottamaan valtavaa satoa. Ennen sitä saatan suorittaa jonkunlaisen sadetanssin tyngän, vaatisi nimittäin kylvökset vettä. Kasvimaat hoituu onneksi sadettimella, mutta taannoin kylvetty laidun kaipaisi vettä. Omppupuut ja kirsikat ovat ihan täynnä kukkia, elättelen toivoa. Olen jopa nähnyt muutaman pölyttäjän, vaan mahtavatko pystyä myrskytuulessa tekemään hommiaan. Yhtään myrkkyruiskua en onneksi ole vielä nähnyt.

Satoakin tuolta alkaa jo saamaan, no nokkosta nyt tietysti mutta salaatit, ruohosipulit, persiljaa ja muita sellaisia satokauden ensimmäisiä on jo päässyt kyökin kautta käyttöön.

Mä olen itsenikin suureksi hämmästyksesksi ollut tänä vuonna jotenkin tosi innoissani hoitamassa ja laittamassa tätä paikkaa. Tämähän ei ole se tila missä meinataan elää loppuelämämme, vaan suunnitelmissa olisi hankkia vähän toisen tyyppinen paikka ja toisella sijainnilla. Tuo ajatus kun on aikaisemmin hakannut takaraivossa ja ollut sellainen hidaste oikeastaan yhtään minkään kehittämiselle täällä ja tehnyt kaikesta sellaista että on miettinyt jonkin tekemisen järkevyyttä, koska kohtahan tästä kuitenkin lähdetään. no, sitten tuli korona ja teki lopun niistä mietteistä. Tällaisessa markkinatilanteessa ei kannata tätä laittaa myyntiin, eli tässä pysytään ja mietitään muuta sitten toiste. Tietysi sekin vaikuttaa kun ilmat on tällaiset, auringonpaisteessa ei huomaakaan kitkevänsä ja kylvävänsä. Kaatosateessa ei tee mieli muuta kuin nakata siemenet tunkiolle. Eli jos pakkanen, kaivon tyhjeneminen, irtovuohet tai napalmisade ei vie satoa, ollaan tänä vuonna enempi omavaraisia kuin suunniteltiinkaan.

Kävi tässä sellainen ruusukaariin liittyvä lipsahduskin. Kaupassa oli tosi halpoja kaaria, päätin välittömästi tarvitsevani ruusukaaria. Ei tietenkään yhtä tai kahta, vaan sulovileninä kolmin kappalein kun halvalla sai. Epun kasvimaalle piti saada ehdottomasti sellainen ja sinne ja tänne ja tonne. Mikko päätti diplomaattisesti olla sen isommin kommentoimatta. Meni siinä yksi helteinen iltapäivä niitä tuhertaessa kokoon, selkä paloi ja kaaretkin ovat nyt paikoillaan, ei puutu enää kuin köynnökset. Syytän koronasta johtuvaa kauppojen välttelyä, sen kerran kun puotiin eksyy niin järkihän siinä karkaa. Mielikuvahan on tottakai sellaisesta puutarhakuvista tutusta rehevästi kasvavasta hienoudesta. Totuus on luultavasti kituliaasti kasvava risu, mikä on niin tynkä ettei sitä saa kasvamaan siihen kaareen kuin kiinnitämällä sen nippusiteellä. Toivottavasti vuohet tykkää kiipeillä niissä kaarissa, menisi sitten kuitenkin hyötykäyttöön.

Tipuja ja pupuja sen sijaan ei tunnu tulevan, haudonnat epäonnistuvat kaikilla mahdollisilla tavoilla. Ensin meinattiin että koneessa on säädöt pielessä, mutta ne säädöt vaikuttaisivat olevan pielessä noilla elävilläkin hautomakoneilla. Hanhi hautoi sentäs neljä tipua ja nyt siellä on niitä neljää tipua hoitamassa ja vahtimassa hanhiemo ja kolme iskähanhea, eipä siinä, nykyäänhän kaikki perhemuodot on ihan normaaleja niin hoivailkoon tipujaan vähän isommalla porukalla. Toinen hanhi on toisaalla hautomassa, mutta näyttää siltä ettei taida tipuja tulla.

Toiveena nyt olisi saaada kuitenkin enemmän vielä ankkoja ja kalkkunoita, tietysti niitä kanejakin mutta sitä hommaa ei saa ulkoistettua hautomakoneen niskoille, eli ei auta kun odotella.

Kanoja ei meinattu enää tänävuonna haudottaa lisää, patakukkojakin on ihan riittävästi. Alkuvuodesta kuoriutui parikymmentä ayam cemania ja mitälie-risteytyksiä, osa niistä on kesän lainassa, kanat jää parven jatkokoksi ja kukoista tulee viillokkia.

Patakukoista tulikin mieleeni, meillä on perinteisesti ollut aina se yksi pääkukko ja sitten sillä siipimiehenä joku vähän erikoisempi kaveri. Ihan ensimmäinen sellainen oli araucakukko Pistorius. Pistorius oli sellainen varsin vaatimattoman näköinen jalkapuolikukko, se piti kyllä lopettaa mutta koska se jalkapuolisuus ei tuntunut haittaavan Pistoriusta itseään, se pidettiinkin monta vuotta. Kun Pistorius sitten siirtyi auvoisemmille matomaille, selvisikin että silloinen pääkukko olikin ollut vaan nätiltä näyttävä laulumies ja Pistorius oli hoitanut muut hommat.

Hans-Jurgen 3.0 oli narkoleptinen työnvieroksuja. Julistettiin se monta kertaa kuolleeksikin kun se tapasi makailla munintapesissä kyljellään pään retkottaessa reunan yli kohti lattiaa, se oli aina hyvin loukkaantunut kun hänen päiväunensa keskeytyivät siihen kun sitä otti pillistä kiinni ja alkoi vetämään vainajaa pesästä ulos. Kanat sitä ei kiinnostanut palaakaan, illan tullen Hans-Jurgen 3.0 kipitti itsekseen kanalaan ja asettui pesään yöunille, kanat sai sen puolesta jäädä keskenään värjöttelemään pihalle. Hans-Jurgen 3.0 oli kyllä varsin pitkä-ikäinen, se kun ei polttanut itseään loppuun minkään joutavan puuhastelun parissa.

Nyt meillä on Raasku, nimi kertoo kaiken tarpeellisen.

Raasku näyttää ihan siltä kuin se olisi lipsahtanut hakettimeen.

Mutta sitten varsinaiseen aiheeseen, villivihannekset, kasvivärjäys ja tuholaistorjunta. Nyt täytyy tunnustaa että vaikka mulla on usein mielipide asioista joista en ymmärrä mitään, eikä minua varsinaisesti isommin haittaa jaaritella asian vierestäkään, niin tämäkertainen aihe sai sormen uppoamaan melkein kitapurjeeseen asti.

Kasvivärjäyksestä tietoni on varsin laajat ja monipuoliset: nokkonen värjää leipätaikinat ei_niin_herkullisen näköiseksi, punajuuri sotkee punaiseksi kaiken mahdollisen ja mahdottoman (väri myös pysyy ikuisesti), voikukalla on hyvä värjätä lapset koko kesäksi näyttämään siltä ettei niitä pestä ikinä ja pajusta tehty parkkiaine värjää nahan kumallisen ruskean punertavaksi. Olkaa hyvät! siinä tulikin jaettua kaikki aiheeseen liittyvä osaamiseni (paitsi lisäyksenä vielä, jos haluat syödä kana-nuudelikeittosi ihan itse, käytä siihen violettia porkkanaa, liilassa liemessä uiskentelevat nuudelit laukaisee monissa ihmisissä tarpeen aloittaa paasto välittömästi)

Villivihanneksia meillä kyllä käytetään, mutta ihan tosi vähän. Nokkosta käytän paljon ja horsmaa jonkun verran. Ongelmana on kasvien tunnistaminen, ajatuskin epäonnistuneen tunnistuksen seurauksena saadusta suolistoa korventavasta, mikälie myrkytystilasta ei houkuttele laajempiin kenttäkokeisiin. Seuraan kyllä kateellisena muiden villivihannestouhuja ja kokkailuja, ehkä joskus voisi mennä asiantiimoilta kurssille.

Tuholaistorjunnastakaan mulla ei oikein ole mitään uraauurtavaa tietoutta. Etenkään niiden pienten öttiäisten, kirppojen ja kaiken maailman näverkutiaisten karkoittamiseen (sikäli kun sattuvat silmääni, usein ei satu riittävän ajoissa) mulla ei ole mitään supervinkkiä. Silloin kun tuholaiskatastrofi on akuutti, googletan kaikkea mahdollista ja aloitan suihkuttelemalla mäntysuopalitkuja, siitä se sitten vähitellen eskaloituu siihen pisteeseen että suunnittelen suihkuttavani kasvit zyklon b:llä. Etanoihin ja muihin sellaisiin koppista isompiin kavereihin tehoaa parhaiten ankat. Tällä kylällä on kuulema hirveä lehtokotilo-invaasio käynnissä, ei ole näkynyt  onneksi meidän pihalla.

Tuholaistorjunta on kyllä ehdottomasti sellainen homma mihin mun  täytyisi oikeasti perehtyä. Tuntuu että vuosi vuodelta lisääntyvät kaikki haittaöttiäiset. Hevosten ja lehmien kimpussakin on kesäisin valtava määrä kaikkea mikä puree, pistää ja ärsyttää. Paarmojakin on nykyään niin monen sorttista ettei tahdo enää edes erottaa että mikä on pikkulintu ja mikä on paarma, sen verran rotevan kokoisia alkavat olemaan isoimmat. Tietysti ne tuplaavat joka kesä sekä kokonsa että määränsä. Se on varma kesän merkki kun varpusen kokoinen paarma puraisee pakarasta kilon kimpaleen irti. Hiiret ja rotan leviää niin vilkkaasti ettei kissat ehdi perään. Täälläkin on nähtävissä se kun navettakissat on hävitetty lehmien kanssa samalla avauksella, kuivureissa ja roskiksissa piisaa syötävää, siimahännillä on lokoisat oltavat levitä ja lisääntyä. Tuholaistorjuntaa taas ei tavata harrastella, etenkään sen jälkeen kun rotanmyrkky tuli luvanvaraiseksi. Mä en siedä rottia, en yhtään, niitä varten on myrkkyä ja kissoja ja toistaiseksi ollaan vältytty niiltä.

Eli tämänkertaiseen yhteispostauksen aiheeseen minulla ei valitettavasti ollut mitään kovin kummoista annettavaa, onneksi toisilla varmasti on. Muiden juttuja lukemaan siis!


https://lauraelijavis.wordpress.com/2020/06/01/villivihannesten-ja-muun-alkukesan-sadon-hyodyntaminen

https://www.omavarainen.fi/l/kesakuu2020/

https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2020/06/kuupuutarhurin-tuholaisten-torjunta_1.html

https://omatupajatontti.blogspot.com/2020/06/myyrasota.html

https://pienenpienifarmi.com/2020/06/01/suuntanaomavaraisuus-kesakuun-kiireet/

https://www.kuitetekee.com/2020/06/01/puutarha-satoa-jo-alkukesasta/

https://tsajut.fi/?p=3429

https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2020/06/omavaraisempaa-elamaa-2020-osa-6.html

https://www.luontoannelifestyle.com/blogi/?p=108

https://caramellia.fi/kesakuu2020/

https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2020/06/suuntana-omavaraisuus-osa-6-miten-satoa.html

http://www.villakotiranta.fi/?p=4636

https://luomulaakso.fi/?p=20103

https://puutarhahetki.blogspot.com/2020/06/unelmana-omavaraisempi-elama.html

http://www.sorakukka.fi/?p=1079