torstai 26. syyskuuta 2019

aurinko paistaa ja laiskottaa

Nyt se on virallisesti ohi, kesä ja kasvukausi nimittäin ja jäljellä on kasvimailla ja kasvihuoneessa vaan ne tylsimmät hommat mitkä voi sujuvasti lykätä keväälle. Kyllä vähän jo alustavasti paineistin itseäni päättämällä että lauantain uhraan kasvihuoneen siivoukselle ja lannan kärräämiselle kasvimaille, paljon mahdollista että jää tekemättä ja kevät menee kiukutellessa.


Noin muuten tuntuu että elo ja olo melkoista auringonpaistetta, mikään ei kiristä hermoa. Öljysäiliö on täynnä, heinää on pitkälle ensi kesään, polttopuuta varmaan pariksikin vuodeksi ja jotain syötävääkin sain kasvatettua talveksi. Ei yhtään hassumpaa. Nautin nyt kun kerrankin on näin.

Nautiskelusta tuli mieleeni että nyt kun ilmat ovat viilenneet, on mukavampi viettää aikaa kyökissä. Olen viihtynyt siellä jopa niin hyvin että kohta on tiedossa laihdutuskuuri.

Eilen syötiin Late Lammasta, konjakki kermakastiketta, uunijuureksia ja ruskistettua voita. Voi pojat että olikin hyvää, niin hyvää että parituntia meni huilatessa sohvalla. Hanhet munii edelleen ja niistä jättimunista meinasin tänään tehdä uunimunakkaan ja uskottelen itselleni että se juustoa tursuileva annos on tosi terveellinen. Täytynee varmaankin harkita josko hankkisi taas muutaman lampaankin.

Kurpitsat pääsi sittenkin yllättämään. Kiukuttelin niiden kanssa koko kesän kun tekivät pelkkiä poikakukkia ja olin jo ihan varma että jäädään tyystin tyhjin käsin niiden kanssa. Väärässä olin (taas) ja nyt mietin että ehkä vähempikin olisi riittänyt.

Lehmät ja hevoset ovat vielä päivät laitumella, ei siellä mitään syötävää ole mutta lehmien talvitarhan kunnostustyöt ovat saattaneet vähän viivästyä kun se tarmokas aidankorjaaja istuskelee ottamassa aurinkoa kahvikuppi kädessä. On siinä tarhassa toki lehmänpitävät aidat nytkin, mutta haluan ne sellaiseksi ettei tarvitse koko talvena vilkaistakaan koko aitoihin.

Huomenna tulee siementäjä, ei tosin tälle lehmälle. Hilkka täyttää jouluna vuoden mutta Hilkan äiteen olisi jo aika saada uusi vasikka.

Onneksi se teki kiiman nyt, syksy on aina vähän sellaista aikaa että olen enimmäkseen keskenäni lasten kanssa ja mitään kovin isoja muuttujia en päiviini tahtoisi. Syksyllä kun tuppaa olemaan tuo metsästysaika niin Mikolla menee suurin osa vapaa-ajasta metsällä. Nyt sattui niin hyvin että semmari tulee huomenna niin että Mikko pääsee olemaan lasten kanssa ja mä voin keskittyä täysillä tähän romantiikan multihuipentumaan ja seurata silmä tarkkana kun Rauhan seuraava lapsonen (sulhanen vuosimallia 1988) tuikataan itämään.

Sain sentään sinapit tehtyä. Mikko on syksyisin viikon aina merellä ja sinne tarvitaan tanakan makkarakuurin vahvistukseksi sinappia, jouluksi sitten täytyy tehdä vielä toinen satsi.

Tästä sinapista tulee aina sellanen pieni paniikin tynkä, nimittäin joka ikinen kerta kun Mikko on metsästysreissuillaan, meillä tapahtuu joku katastrofi. Vesivahinko, öljypoltin hajoaa, joku eläin joudutaan lopettamaan, auto hajoaa jne jne.. joka vuosi. odotan innolla mitä kivaa universumi keksii tälle vuodelle. Lämminvesivaraaja onneksi hajosi jo kaksiviikkoa sitten, luonnollisesti kastellen iloisesti mennessään osan alakertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti