maanantai 1. huhtikuuta 2019

Kohti omavaraisempaa elämää -osa 3.

Tämä kirjoitus on osa yhteispostaussarjaa, linkit muiden kirjoituksiin löytyy tämän postauksen lopusta.

Meinasin jättää kokonaan väliin tämän kierroksen. läppäri on pysynyt kiinni koko kuukauden, kiirettä, vastoinkäymisiä ja kaikkea mahdollista puskee joka tuutista.Arki on haitannut isosti kituhipin harrastelua.

Viimekirjoituksessa mainitsinkin että saimme suruviestin. Miehen isä, minun appiukkoni nukkui pois, hautajaiset oli perjantaina. Koko viikon stressasin, leivoin, silitin pöytäliinoja ja kiidin pitkin kyliä metsästämässä kakkulaatikoita, sokerimassoja ja savulohia, ainoa omavaraisuuteen liittyvä operaatio oli taimien kastelu ja eläinten hoito. Pelkästään hautajaiset olisi riittänyt maaliskuun ohjelmaksi kaikkine järjestelyineen, mutta koska universumi on nyt päättänyt heittää kiviä koneistoon, ollaan podettu vuorotellen vatsatautia. Sellainen versio mikä kestää monta päivää, kiertää kaikki ensin kerran ja sitten toisen.Pari viikkoa yrjötautirallia kesti ja ehdin jo huokaista että taudit on podettu, olin väärässä. Hautajaispäivänä heräsin aamuyöllä Epun huutoon, yrjö punkassa, sitten yrjö sohvalla ja sitten ja sitten. Pakko se oli ottaa mukaan, satakilometriä autoilua yrjötautisen kanssa juhlavaatteissa ja kelloa vastaan. Tunnelma autossa oli mukavan leppoisa. Onneksi isovanhemmat suostuivat ottamaan potilaan sohvalleen hautajaisten ajaksi. Koska ainahan jotain unohtuu, unohdin itsekin yhden ihan pienen pienen yksityiskohdan, nimittäin juhlakengät. Mulla on monet juhliin sopivat tallukkaat, vaan yhdetkään eivät ole korottomat. Korkokengät ja katkennut jalka on kivulias yhdistelmä, todella kivulias.

Tähän kattaukseen kun lisää miehen pitkät työpäivät, kaikki mahdolliset hammaslääkärireissut, reistaavan öljypolttimen, hajoavan auton ja mitä kaikkea muuta, alkaa olemaan sellainen täyskäsi koossa ettei vaan yksinkertaisesti ole jaksanut edes ajatella koneen avaamista.

Noh, nyt on poikakin parantunut ja tällä hetkellä kukaan ei akuutisti sairasta mitään sotkevaa ja herkästi tarttuvaa, voi alkaa miettimään että mites tämä homma nyt on etenevinään..
Ensin ajattelin ettei mitenkään. Kevät on vissiin peruttu, kaksi ihanan aurinkoista päivää ja tänään herättiin niin maa oli taas valkoinen. Ei täällä kyllä lumet olleen sulaneet kun teiltä, mutta silti. Lipsahti muutama kirosana siinä kun silmäisin akkunasta ulos.

Tipuja on kuoriutunut kymmenkunta, kanojahan meidän ei pitänyt haudottaa ollenkaan mutta minkin vierailu muutti suunnitelmia. No nyt on sitten niiden kanojen tilalle kasvamassa uusia.





Hanhetkin alkoivat munimaan niiden munia on nyt hautomakoneessa. Hautomakoneesta tulikin mieleen, meillä on kolme niitä masiinoita. Kolmesta on tänä keväänä hajonnut kaksi. Ne molemmat on samoja koneita ja niissä on hajonnut sama nippeli, niillä on haudottu kolmena keväänä eli vissiin kertakäyttökamaa nuokin.

Tuntuu vaan että tänä keväänä jotenkin kaikki on myöhässä, aikaisempina vuosina meillä on tähän aikaan kaikkialla tursuillut tipuja, poikasia, varsoja, kilejä.. ja mitä milloinkin. kaninpoikasiakin vielä odotellaan. Kilejä ei (onneksi) ole tulossakaan.



hevi-osastolla sen sijaan hommat tuntuu etenevän suunnitellusti. Tomaatit ja paprikat kasvaa, suunnitelmahan oli ettei paprikoita ollenkaan (koska mä en vaan saa niitä kypsymään) ja tomaatteja ihan vähän vaan ettei kasvihuoneesta tule viidakko, tomaatintaimia on nyt ihan vaan vähän, eli 40 ja paprikoita ei yhtään, eli 5.

Kohtapuoliin laittelen kurpat ja kurkut. Kaaleja en ajatellut enää tänä vuonna tapattaa tässä pirtissä vaan esikasvatan ne joko kasvihuoneessa tai sitten lämpöpenkissä pleksin alla. On sitten vuohillekin herkkua tiedossa kun kaalintaimet saa ulos.Yrttien alut söi kissa, täytyy laittaa uudet.



Mä olen alkanut tutkailemaan erilaisia permakulttuurijuttuja. Unettomat yöt menee sillai sujuvammin. Aikaisemmin olen ollut pitkälti sellainen "kyllä mummokin pärjäsi tällaisella potaattimaalla"-tyyppi, laiskuuttani olen jättänyt edes miettimättä muita vaihtoehtoja, onneksi havahduin näin kun lumi on vielä maassa niin kerkeän perehtymään noihin asioihin ja pääsen vielä tänä vuonna kokeilemaankin uusia juttuja. Jotainhan tässäkin on pakko keksiä kun maa on umpiköyhää, ryöstöviljeltyä jankkosavea. Karjanlantaahan meiltä kyllä löytyy omasta takaa ihan jokaista sorttia.

Tästä jutusta tulee nyt ihan tynkä, juhlin liian aikaisin, olohuoneessa yrjötään.

Mutta on mulla toinenkin juttu minkä parissa mä olen viimeaikoina viettänyt unettomia öitä, nimittäin olen ihan koukuttunut yhteen youtube- kanavaan, kaikkille muille varmasti jo entuudestaan tuttu, mutta mä tulen aina vähän jälkijunassa. Mutta jos ei ole tuttujuttu, niin Talasbuanin tyypit on ihan huikeita. mä haluan isona sellaiseksi tyypiksi Talasbuaniin

 https://www.youtube.com/channel/UCxl_etcRcrFMYul-5N0u1Mg



Vaikka mun juttuni on tämmöinen tynkä tälläkertaa, onneksi on tarjolla reilusti muiden juttuja:


  1. Urban Farming https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2019/04/mita-maa-merkitsee-ruuantuotannolle-ja.html
  2. Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2019/04/omavaraisuutta-vuonna-2019-osa-3.html
  3. Tsajut https://tsajut.fi/suuntana-omavaraisuus-osa-3/
  4. Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2019/04/hyotytarhan-suunnittelu-omavaraisuus.html
  5. Korkeala https://www.korkeala.fi/?p=1918
  6. Jovelan talopäiväkirja https://jovelassa.blogspot.com/2019/04/hektinen-huhtikuu.html
  7. Maalaiskaupungin piha https://maalaiskaupunginpiha.blogspot.com/2019/04/suuntana-omavaraisuus-3-osa.html
  8. Riippumattomammaksi https://riippumattomammaksi.blogspot.com/2019/04/projekti-omavaraisempi-elama-2019.html
  9. Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2019/04/2019-suunnitelmien-eteneminen-14.html
  10. Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2019/04/omavaraisempaa-elamaa-2019-osa-3.html
  11. Sorakukka https://sorakukka.com/?p=159
  12. Laura eli Javis https://lauraelijavis.wordpress.com/2019/04/01/askeleitani-kohti-omavaraisuutta-osa-3-esikasvatus
  13. Maatiaiskanasen Elämää https://maatiaiskananen.blogspot.com/2019/04/varikasta-omavaraistelua.html
  14. Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2019/04/omavaraistelevaa-elamaa-2019-osa-3.html
  15. Palokankaan pientila https://palokankaanpientila.blogspot.com/2019/04/yhteispostaussarja-suunnitelmien.html?
  16. Alussa oli Vehkosuo https://vehkosuo.blogspot.com/2019/04/saajarki-ja-jaa-sarki.html
  17. Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarhablogi https://puutarhahetki.blogspot.com/2019/04/unelmana-omavaraisempi-elama.html
  18. Pienenpieni farmi https://pienenpienifarmi.com/?p=508
  19. Iso-Orvokkiniitty https://iso-orvokkiniitty.fi/?p=1948
  20. Villa Koira https://kah-villakoira.blogspot.com/2019/03/kevat-keikkuen-tulevi-ja-pari-muutakin.html
  21. Mrs Sinn https://mrssinn.blogspot.com/2019/03/pienin-askelin-with-small-steps.html
  22. Torpan Tyttö http://torpantytto.com/2019/03/31/huhtikuu-kevatta-kohti
  23. Ku ite tekee http://www.kuitetekee.com/2019/04/01/omavaraisuuteen-liittyva-kirjallisuus/
  24. Luomulaakso https://luomulaakso.fi/polyttajapenkkisuunnitelma-etenee-lumesta-huolimatta/
  25. Saman otavan alla https://www.samanotavanalla.fi/?p=1975
  26. Caramellia https://caramellia.fi/huhtikuun-kirjavinkit/



12 kommenttia:

  1. Teillä on riittänyt vastoinkäymisiä. Toivottavasti ne ovat toistaiseksi takana ja kevät pääsee teillä alkamaan erilaisissa merkeissä. Voimia sairastupaan <3

    VastaaPoista
  2. Otan osaa. Voi, toivottavasti teillä alkaisi vähitellen helpottaa vastoinkäymiset. <3

    VastaaPoista
  3. Tätä tietoa kaipasinkin: 5=ei yhtään. Tätä voi käyttää monessa hyödyksi �� Hatunnosto selviytymiselle ja kevyempää kevättä!

    VastaaPoista
  4. Voi ei! Onpa kurjat ja suruisat päivät siellä. Olen pahoillani appiukkosi menettämisestä ja siihen päälle sairastelua. Sellainen vie voimat. Kiva silti, että jaksoit kertoa kuulumisia. Niitä oli mukavaa lukea ja nähdä söpöisiä tipusia :)

    Paranemisia ja lempeitä päiviä sinne muutenkin :)

    VastaaPoista
  5. Ai kauhea! Omakin ahdistuskerroin nousee, kun lukee teidän viime ajoista. Niin tuttua tuo miljoona hommaa pakko saada tehtyä ja sitten lapsi sairastuu. Voimia palautumiseen ja tautikierteen selättämiseen.

    VastaaPoista
  6. Harmia ollut kerrakseen. Lähiviikkoina tulee minun blogiin toinen osa permakulttuurisarjaa ;)

    VastaaPoista
  7. Otan osaa suruunne!
    Talasbuan vilahtelee nyt siellä ja täällä näköjään, ja minä en ollut aiemmin edes kuullut moisesta - pakko vissiin korjata tilanne ja katsoa mistä oikein on kyse :)

    VastaaPoista
  8. Voi sentään, on teillä ollut kurja kuukausi. Vaan jospa tästä valoistuisi kaikin puolin elämä. Joku muukin vinkkasi samaa vlogia ja eilen kävin vähän jo kurkkimassa, vaikutti oikein mukavalta touhulta heidän elämänsä!

    VastaaPoista
  9. Suuret osanotot täältä <3

    Permakulttuuriin minäkin hairahduin toden teolla siinä kohtaa, kun huomasin pihan olevan silkkaa savea ja veemäistä kaivaa ja möyhentää. Nyt olenkin sitten ihan vallan hurahtanut. Juurikin sille mummon (tai isomummon, minun tapauksessani) oli vielä helppoa edellisessä kodissa kyntää pottumaata, mutta nyt tässä nykyisessä kodissa olen löytänyt ihan uusia ulottuvuuksia mm. lehtisilpulle, risuille ja eläinten jätöksille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *mummon vanhalle perunamaalle piti sanomani, mutta joku termarin kokoinen pikkuihminen tuli sörkkimään näppäimistöä ja sekosin riveissä :D

      Poista
  10. Lämmin osanottoni! Toivottavasti nyt vastoinkäymiset olisi jo koettu ja luvassa olisi valoisampia aikoja. Kiitos linkistä! Kaikkea hyvää huhtikuuhusi!

    VastaaPoista
  11. Voi kuinka ikävä kuulla vastoinkäymisistänne, toivottavasti loppukuu on näyttäytynyt valoisampana.

    VastaaPoista