Pienen pojan ykkösfrendi

Pikkujäbällä on bestis. Ne jaksaa yhessä tonkia loputtomasti matoja. Leikkiä hippaa ja levitellä kamoja ympäriinsä. On neropatit löytäneet toisensa ja tuho on taattua. 

Aarteita kukkapenkistä. 

Koristevalohärpäkkeiden uudelleen asennus. 

Piilosta. 

Onhan se sympaattista. Kalkkunan ja pienen pojan ystävyys. 

Taitaa tulla syksy. Metsästyskausi alkoi ja se tarkoittaa muutaman kuukauden yksinhuoltajuutta. Illatkin alkaa pimentyä. 

Sai noi lyhdytkin osumaa noissa Armin ja pikkujäbän puuhissa. 

Viiriäisiä kaupan munista.

Mikko osti prismasta paketin viiriäisen munia, kokeilumielessä lykkäsi ne hautomakoneeseen. Tuloksena muutama tipu, ei hassumpaa. Laitettiin ne kolmisen päivää aikaisemmin kuoriutuneiden aratipujen kanssa kasvamaan. Huikea kokoero. 

Ja noi arat pelkää noita nysätipuja. 

Mettässä

Kantarellisoosin ja mustikkapiirakan himo ajoi meidät mettään huolimatta sateen uhkasta ja itikoista. 

Synkkä perinnemaisema. Pikkujäbän maasto-ominaisuudet on vielä sen verran kehittymättömät että rivakammat siirtymät mennään kyydillä. 

Isompikin suostui mukaan (oli pakko, pakotelistalla oli tietokoneen käyttö ja pari muuta vaikuttajaa)

Pikkujäbä poimi lähinnä suuhunsa ja keräili keppejä. 

Valitus loppui yllättäen kun tyttö löysikin kantarelleja. 

Ei hassumpaa. Hmmm... Soosia.. Kantarellirisottoa ja fasaanipataa. Tottakai sitä mustikkapiirakkaakin. 

Laiskan banoffee

Yleensä teen kaiken itse, en suosi mitään valmisjuttuja mutta en saa vatsahaavaa jos joskus teen poikkeuksen. 

Teki mieli jotain imelää, jouduin hakemaan eilen kipupiikin reistaavaan selkään. Jotain nopeeta ja helppoa siis. Kaapissa oli valmis torttupohja, karamellisoitua maitotiivistettä, kermaa ja banaaneja. Niitä sitten päällekkäin ja valmis. 

Heilahtanut ja suttuinen reality check. 

Melankoliaa.

Mikolla on viimeinen lomapäivä. Vettä sataa kuin saavista, ilma on varsin lokakuinen kaikessa harmaudessaan. Pikkujäbä menee ensi viikoksi varahoitoon päiväkotiin mikä on ihan toisessa suunnassa, eli saan lähteä ihan aivottoman aikaisin liikenteeseen luultavasti hyvin riitaisan lapsen kanssa. 

Tepastelin tylsyyttäni sateessa pitkin tiluksia ja näpsin pari kuvaa. Harmaata taustaa vasten värit korostuu kivasti. 

Etenkin punainen. 

Punainen mökkikin saatiin maalattua valmiiksi, sitä maalattiin pitkin alkukesää aina säiden salliessa pätkä kerrallaan. 

Syötävät jaksaa sinnitellä kylmyydessä ja pimeydessä. 

Ja että päivän surkeus olisi ihan maksimissaan, yhdestä kalkkunatipusta karkasi henki. Se oli kyllä vähän sellanen syntymärääppö mutta olisi se nyt kuitenkin joutanut jäädä henkiin. Surullista. 

Jouluvalmisteluja heinäkuussa.

Alkaa vissiin järjenvalo himmenemään kun miettii joulua heinäkuussa mutta kai ne uudet potut maistuu sitte joulupöydässä. Lähdin pottumaalle yksin, vaan täällä nää hommat tuppaa aina vähän leviämään. 

Ihmettelin että mikä meteli sieltä perunanvarsien välistä kuuluu, no yllätys että kalkkunat lähti terassilta perään. 

Kukkuu sanos Danny ja Armi. Eivät vaan enempää olis voineet olla tiellä. 

Meni hetki ja loppu perhe ilmestyi matoja kaivamaan. 

Sain sitte kuitenkin kaiveltua riittävän määrän pottua kattilaan. 

Ja jäähtymään. 

Ja siitä pakkaseen. 

Hyvä minä, loput jouluhommat ehtiikin sitten 23.12.

Harrastuksena posliini.

Keräilen kippoja ja kuppeja kaapit pullolleen. Perus arabiaa löytyy kyllä mutta eniten mua viehättää vanha venäläinen posliini. Erityisesti ne sopivan krumeluurit kannut, en niinkään keräile minkään tietyn tehtaan tuotantoa enkä tiettyä aikakautta vaan sellaista mikä omaa silmää miellyttää. 

Arabia ystävineen. Tykkään tosta kannusta ihan älyttömästi, se on nätti ja kivan kokoinen jos raaskis joskus käyttää. 

Lomonosovin teekannu. 

Lomonosovin kermanekka ehtaa kasaria. 

Vähän synkemmän värinen mutta toi koristelu on todella kaunis. 

Kipot ja kupit, erilaisia knapoja löytyy hylly tolkulla. 

Ja lautasia. 

Ja maljakoita. Joskus pitäisi kuvata kaikki.