Ihanan seesteinen lauantai.. ja muuta hunajaista.

Facebook on sellainen joka aiheuttaa mussa hirvittäviä pistoksia ja omantunnon tuskia. Superäitien lauantaiaamujen päivitykset.. On herätty aamuyöllä laittamaan perheelle aamiaista, lapset hymyilee ja mies on pulkkamäessä niiden nappuloiden kanssa (mä en vaan tajua et miten ne samat nappulat voi samaan aikaan pulkkailla, syödä onnellisena aamiaista, askarrella jotain tosi kaunista ja luovaa ja laulaa virsiä) sitten lähdetään yhdessä hiihtoretkelle, ikeaan, hoploppiin ja etelänlomalle.. niin ja tehdään se suursiivous siihen ennestään täysin steriiliin kotiin. Ei meillä, voisin tietysti kokeilla päivittää eiliset pullat ja leivät (jotka leivoin päivällä, silloin kun pikkujäbä veti siestaa, en aamuyöllä) ja väittää että nykersin ne ennen kuin muut heräsi.

Viikon treenasin ja fiilistelin ponin kanssa super hyvällä kentällä, aurinko paistoi ja kevättä pukkas. Tänään mä sitten heräsin ja joku oli pilannut kaiken. Läpsykkäät lunta tulvillaan tepastelin aamutalliin sitä vee alkuista suomenkielen käytetyintä sanaa hokien. Mietin jotta pitäisikö raahata poniini maneesille vai pysyä pirtissä kiukuttelemassa. Kentällä ei siis voi ratsastaa koska lumi ja sen alla oleva sula hiekka tekee aivan tuhannen päiväset klunssit kavioihin, saa ne hevosen jalat rikki vähemmälläkin vaivalla.

Muita elämänlaatua edistäviä seikkoja on vesikatko, ilmoittamaton sellainen. Mihinkäs sitä nyt vettä tarttis näin keskellä lauantaipäivää ja multitalentti pikkujäbä joka oppi avaamaan lapsiportin. Ihmettelen vaan että kenelle noi rakennelmat on suunnattu jos pikkujäbä 1vee ja 6kuukautta sellasen oppii avaamaan, toi nappula ei siis oikeasti ole mikään poikkeuksellisen fiksu yksilö, vaan sellanen pikkuisen puuhakas..

Onneks sitä lunta ei ihan noin paljoa ole, marttyrin kruunua kiillottaakseni käytän vanhoja kuvia.

Ai mutta enhän mä edes pystyisi tekemään suursiivousta tai muuta sellaista aikuisten lauantaipäivien askaretta kun sitä vettä ei tosiaan tule. hyvä!

kesä fiiliksiä

Mä fiilistelen jo ihan täysillä kesää. Kaivoin vanhoja kuvia koneelta ja kuvittelen itseni tohon pihalle aurinkoon. Istuisin aamusta iltaan terdellä kahvikupin kanssa, ratsastaisin paleltumatta, hevoset olis laitumella ja voisin vähän hoivailla hevi-osastoa kasvihuoneella, pikkujäbä osallistuisi kaikkeen sillain seesteisesti ja kivasti. Totuus on vaan taas jotain muuta, kirmaan koko kesän usain bolttina maailmaa valloittavan pikkujäbän perässä. Tänään piti pitää tallin kevätsiivoustalkoot, talkooväkenä minä ja pikkujäbä. Meni jotain minuutteja kivasti, sitten pikkujäbä keksi miten tallin oven saa auki. Talkoot loppui tallin osalta siihen ja siirryttiin suosiolla tepastelemaan päättömästi pitkin pihaa. No muutama hassu vuosi ja sitten varmaan tuo vähän tasottuu.. ja siitä muutama vuosi vielä niin se istuu koneella liikkumatta yhtään mihinkään.

 Wanhaa matskua, kun toi isompi oli vielä paljon pienempi eikä pikkujäbä ollut vielä syntynyt.

 Kesällä lantalakin on paljon kivemman näköinen..

 Toi on mörskä (edellisen omistajan ristimänä), siinä on asunut 7henkinen perhe, huikeeta! kaksi pientä huonetta, tilaa yhtä paljon kuin meidän olohuoneessa. Pitäisi kunnostaa toi. Kuva on otettu silloin kun me oltiin just muutettu tähän, viime kesänä mies laittoi tohon uuden peltikaton.

 Terde, mä niin nään itseni tossa kahvittelemassa auringossa.

Taas vanhaa maisemaa muuton ajoilta. Tossa missä näkyy peltoa on nyt ratsastuskenttä. Valkoinen talo taustalla on meidän entinen, ei siis muutettu kovinkaan kauas.

Väsyttävää seuraa

Nimittäin nämä meidän elukat ja pikkujäbä. Nyt on se hetki päivästä kun mun pitäisi toimia, tarttis laittaa pyykit kuivumaan, siivota pupujen häkki, saada ruoka tulille ja mitä näitä muita harjoitteita täältä työleiriltä löytyy päivittäin toteutettaviksi. Niitä juttuja joiden tekeminen on vaan biljoona kertaa iisimpää silloin kun pikkujäbä on siestalla. Tekemisen sijaan jään istumaan paikoilleni ja päiväunia kaivaten nuokun onneni ohi tässä penkillä. Talo on aivan hiljanen, elukat sammui samalla aikataululla pikkujäbän kanssa, aurinko paistaa ja mä vaan nuokun.

Mä en voi mennä päikkäreille, en siksi että pelkäisin niiden pyykkien puolesta vaan siksi että mun tuurilla pikkujäbä herää niin että mä olen ehtinut nukkua ehkä vartin. Liian lyhyet päikkärit tekee loppupäivästä aivan infernaalista painajaista.

Nyt vaan tää homma on jotenkin luisunut siihen pisteeseen että hommaa riittää 07-23.00 väliselle ajalle enemmän kuin tarpeeksi, tallissa käyn vielä viimeiset heinät heittämässä puolen yön aikaan (mies käy klo 05 heittämässä aamuheinät) ja herätyskello kertoo järjestään joka ilta että herätykseen on aikaa 5 tuntia ja joitain minuutteja. elukat ja pikkujäbä pitää huolen siitä että ainoa hiljainen hetki päivässä on se niiden päikkärihetki.

Se päikkäri hetki päättyi nyt. Kivaa! pikkujäbä pääsee ripustamaan pyykkejä..

kouluratsastusta..

Kuviokellunta, tuo vakava ja ryppyotsainen ratsastuksen laji (mun mielestä ihan kuninkuuslaji..) saa ihan uusia värinöitä kun sitä harrastaa toisinaan ei niin tyypillisellä kalustolla.

Eihän sitä päivittäin tietenkään tule ratsastettua tandemina koiran kanssa mutta joskus jonkun juomahaasteen sattuessa kohdalle joutuu revittelemään.
Mies ehdotti kalkkunaratsastusta, en suostunut. Pikkuponi varmaan olisi saattanut sietääkin selässään räpistelevän kalkkunan, mutta päätin nyt vakuutusyhtiön mieliksi olla kokeilematta.

Ruisleipää

Pitkästä aikaa sain aikaiseksi ryhtyä tusaamaan ruisleipää. Itse värkättynä se on ihan törkeen hyvää eikä se nyt mitään aivottoman työlästäkään ole, aikaahan se toki ottaa mutta voi sen ajan tuhlata huonomminkin. Huono puoli tossa itse tekemisessä on se sotku.. Ruistaikina on aivan jäätävää neuvostobetonia ja taikinan loppujen poistaminen kiposta, lavuaarista, viemäristä, lapsista, lemmikeistä ja perintökristalleista on lähes yhtä helppoa ja nopeeta kuin pyöröovesta hiihtäminen.
Tein kotikemistinä pikkuisen makutestin tai oikeastaan tuotetestauksen samalla, korvasin osan jauhoista ruisleipäaineksella (tmv.) jossa ainakin tekstin mukaan oli juuri mukana. Ei se huono ollut. Kaikkea sitä löytää kun jättää kääkylät kotiin ja lähtee yksin kauppaan hengailemaan. Hengailin siis jauhohyllyllä pitkittääkseni ravinnonhankintaprosessia.. säälittävää kyllä.

Aina kun laittaa ennen ja jälkeen kuvan niin kannattaa pyrkiä siihen että siinä jälkeen kuvassa on tuotteesta enää kalutut muruset jäljellä. Tottakai kannattaa myös panostaa kuvien laatuun, huonolla puhelimella otetut mössöotokset on aina kauniita.

kukkoa viinissä

Kanalassa alkoi olemaan liikaa kukkoja, neljä kukkoa ja neljä kanaa. Kukot teki niitä kukkojen asioita sellasella tarmolla että alkoi käymään kanoja vähän sääli. Ne kukot ei myöskään ole erityisen hiljaisia kappaleita joten... päätettiin pitää syömingit. Kukkoa viinissä siis! pataan päätyi Hans-Jurgen ensimmäinen (nyt kanalan kuninkaana toimii Hans-Jurgen 2.0) ja sen kaveriksi nimetön teinikukko. Hans-Jurgen ensimmäinen ei ollut luonteeltaan siitä mukavimmasta päästä eli valinnan tekeminen oli enemmän kuin helppoa. Ajatus tietysti omien elukoiden syömisestä on aina vähän sellanen nihkee mutta useamman tunnin punkussa kylpenyt kukko tuoksuu niin hyvälle ettei vatsa anna yhtään tilaa tunteilulle.

Otin kyllä kuvia annoksesta lautasella mutten niitä tähän lähtöön löytänyt, ainoa otos missä noi kukot ruokana esiintyy on tämä puhelinlaatuinen otos meikäläisestä kauhan varressa, tukasta päätellen suoraan hevosen selästä laskeutuneena.

Viinikukon kylkeen askartelin ihan järkyttävän tylsästi ja kliseisesti kermaperunat, salaattia, patonkia ja lasiin loput punkusta. Ei tarvitse ihminen muuta ollakseen tyytyväinen.

Lampaat, kanat ja kukot saan näiltä omilta tiluksilta lapioitua kitaani ihan kivuttomasti mutta mun hevonen kun teurastettiin niin siinä meni raja. Se kun oli vuosia mulla ollut ja erittäin rakas hevonen niin ei vaan pystynyt edes ajattelemaan moista. Mies yritti ehdotella että josko fileet siitä oltais otettu, ei otettu. Naapurin metsästyskoirat sai syödä kaiken. Siihen en sentään lähtenyt että hyvät lihat olis haaskattu hautaamalla mutta ei meidän pöytään, eikä edes meidän koirille.

ne kengät...

Ne kengät tuli ja ne on ihan täydelliset. Päätin suuressa viisaudessani heti koeponnistaa toisen parin juhlissa. Näin kotiäitinä landella tulee varsin vähän tepasteltua korkkareilla ja tottakai on fiksu idea laittaa uudet kengät heti oikeeseen testiin. Vetäsin just kymmenen tunnin setin uusissa korkkareissa, melko korkeissa sellasissa, kylmiltään. Jalat ihmettelee mutta ne kengät oli silti täydelliset. Olen tätä mieltä vaikka pikkujäbä oli mukana bileissä ja vaikka juoksin tosi monta tuntia pikkujäbän perässä. Tuntuu ihan kuin olisin just vetänyt täyspitkän triathlonskaban.. mut on ne silti ihanat... ne kengät, sukujuhlat nyt on aina vähän sellaset... sukujuhlat.