Tapaninpäivän sieniretki

En olisi ihan heti uskonut että tapanina päädyttäisiin rekiretken sijaan sieniretkelle. Teki mieli ulos kaiken sen sisällä kökkäämisen jälkeen. Pientä liikuntaa, sellaista hyvin hidastempoista eikä yhtään tuloshakuista. Hikoilla joudan spinningissä. Mikko ehdotti sienestystä, nauroin ääneen, ihan vaan jo siksi että sienestys joulukuun lopussa jalkapuolen seuralaisen kanssa kuulosti jo ajatuksenakin vähintään arveluttavalta.

Pakattiin lapset autoon ja pyyhkäistiin siihen kylän liki ainoaan hakkaamattomaan metsään. Onneksi se on niin helppokulkuinen että molemmat jalkavaivaiset sekä porukan lyhytjalkaisin pääsi kulkemaan sujuvasti (ja riittävän hitaasti).

Uskomatonta kyllä, löydettiin sieniä. Muutama kantarelli ja melkoinen kasa suppilovahveroita. Todella hämmentävää.

Tämä taisi olla reitin haastavin maasto-osuus. Mäyräkoira jäi kotiin koska se ei ole alkuunkaan retkeilevää tyyppiä. Labbis sen sijaan oli hyvikin reippaasti mukana vaikka sen syksy onkin mennyt enimmäkseen sohvalla maaten metsästyksen sijaan.

Eppu on ihan loistava sienestäjä vaikka onkin vasta 7, pienestä asti kun on kulkenut isänsä kanssa sienessä ja marjassa niin on oppinut, jos mä olen vähän epävarma jostain sienestä niin kysyn Epulta, se kyllä tietää. Meillä oli ihan järkyttävä kriisi syksyllä kun Epun sienikirja katosi ja sitä todella etsittiin porukalla niin kauan että löytyi.

Lilja on vähempi sienestänyt, sillä kun ei oikeen hermo tahdo kestää jos on vähänkään hankalampi maasto tai jos saalista ei löydy heti. Nyt onneksi Liljakin löysi sieniä jopa hänen mittakaavassaan riittävän määrän.

Sienet olikin ihan kiva vastapaino jouluruoille, joskaan ei yhtään kevyempi.. tein nimittäin kermakastikkeen suppiloista, paistoin kyyhkyn rintafileitä ja lykkäsin koko komeuden voitaikinakuoreen. Ei todella mitään kevyttä syötävää, mutta ihan todella hyvää. Valmiista tekeleestä en tullut ottaneeksi kuvaa, ei se kyllä mikään varsinainen kaunotar ollutkaan.

Joulu

Joulu tuli ja meni. Nyt on useampi päivä mennyt ihan kuin lomaillessa. Toki eläimet on hoidettu samoin kuin aina ja ruokaakin on lapsille ja aikuisille ollut tarjolla mutta enää ei tarvitse miettiä siivousta, lahjojen paketointia tai mitään muutakaan.

Jouluaatto oli kiva, tosi kiva. Mun vanhemmat ovat viettäneet aattoa meillä niin kauan kuin muistan, joulupukki on päässyt joka vuosi livahtamaan just kun ollaan oltu hautausmaalla ja jättänyt vaan lahjat kuusen alle.

kissanpentu on parasta mahdollista seuraa lahjojen paketointiin..

Silloin kun asuttiin vielä kaupungissa eikä meillä ollut vielä lapsia, joulut meni autoillessa. Silloin piti rampata kaikki mahdolliset ja mahdottomat sukulaiset läpi, mikään muu aika vuodesta ei ollut niin justiinsa sen kanssa että oliko tarpeellista tavata mutta justiinsa jouluna oli. Kaiken kruununa vahvasti maistelleet appivanhemmat.. ei kiitos. Maalle kun muutettiin, päätin ettei ikinä enää. Ilmoitin että minä pysyn joulun kotonani ja meille on tervetulleita kaikki jotka haluavat meitä tavata jouluna. Ainoana ehtona on ollut että paikalla ollaan selvinpäin, no yllättäen ne sukulaiset eivät senkoommin ole kokeneet tarvetta viettää joulua meidän kanssa. Sopii mulle paremmin kuin hyvin. Mä tahdon että joulu on rento perhejuhla mitä vietetään ilman kiirettä, pinnan kiristymistä, paniikkia ja pönötystä.

Ehdin oikein mainiosti siivota sen minkä olin suunnitellut. Kaikki joulukoristeetkin löytyivät ja saatiin paikoilleen. Ruoat onnistui erittäin hyvin (kuvan kalkkuna ei liity jouluateriaan).

Lapset käyttäytyivät niin hyvin että epäilin jo niiden mielenterveyttä, ne eivät riehuneet, tapelleet, purnanneet eikä sählänneet. söivät nätisti ja rauhassa jouluaterian vaikka lahjat kuumotteli kuusen alla. Kissanpennutkin kaatoivat kuusen vasta tapaninpäivänä.

Hautausmaallekin lähtivät ilman mitään napinaa ja jaksoivat hölmöilemättä koko reissun. Tässä kylässä on oma kirkko ja pieni hautausmaa. Jouluaaton haudoillakäynnit on nykyään tämän kylän sosiaalisin tapahtuma ja siinä samalla kun vaihdetaan kuulumisia ja toivotetaan hyvää joulua kaikille tutuille ja tuntemattomille, käy se helposti vähän pitkäveteiseksi pukkia odottaville pikkulapsille.

Lahjatkin olivat mieleisiä, jopa teinin mielestä. Oli niin herttainen ja mukava koko kuvaelma että mietin siinä jo ihan ääneen että miten on mahdollista että meillä joskus sujuu näin leppoisasti koko homma ilman mitään takaiskuja (ennustin aikaisemmin että mies joutuu takaisin osastolle jouluksi jalkaa potemaan, onneksi olin väärässä) tai ilman mitään hörvellystä ja pienempien tappelua..

Päätin antaa naapureillekin joulurauhan. Hilkka-lehmähän on ottanut tavakseen pyyhkästä naapurin navetalle huutamaan aina kiimaan tullessaan, no nyt kiima sattui jouluun ja päätin pitää lehmät sisällä.

Alkuillasta ajattelin mennä ottamaan hevoset sisään ennen kuin keitetään vielä yhdet kahvit ennen juustoövereitä. Tallille mennessä tulvi vesi vastaan jo kynnyksellä ja sitä muuten riitti. Lehmät oli onnistuneet askartelemaan (eli siis käytävälle karannut Hilkka oli onnistunut) vesiputken sulun tuhannen mutkalle ja vettä oli valunut useamman tunnin kahteen karsinaan. Harmi vaan että olin edellisenä päivänä joulun kunniaksi (ja lähipäivien työtä vähentääkseni) lykännyt purua karsinat pullolleen, eli varmistanut että sitä lapioitavaa todella riitti ihan koko illalle.

Aattoillan ohjelmaan tuli sillä sekunnilla muutos. Muut keskittykööt juustoihin ja konvehteihin, minä vaihdoin kumpparit jalkaan ja lapioin noin sata kottikärryllistä läpimärkää purua pois karsinoista. Meni vaan muutama tunti niissä talkoissa. On muuten melko painavaa tavaraa. Onneksi meillä on joulusauna aina illalla viimeisenä, ilman saunaa ja buranaa en luultavasti olisi päässyt vieläkään sängystä ylös tuon lapioinnin jälkeen.

Hyvä että asutaan tämmöisessä tuppukylässä ja kaikki naapurit on ihan tuttuja, olisivat voineet muuten epäillä jollain mielenterveyden sakanneen pahasti kun aattoiltana lykkii tunnista toiseen kottaria lantalaan ja laulaa mennessään huomattavan kovaa ja huomattavan nuotinvierestä jouluyö, juhlayö..

Tapaninpäivänä ei lähdetty rekiretkelle liinakolla vaan seiniretkelle lasten ja koirien kanssa.

Jouluvalmistelut jatkuu

Ihan kohta varmaan katoaa sähköt, lykkää myrskyä. Hain puita valmiiksi ja täytin vesisaaveja, siinäpä ne myrskyvalmistelut. Jouluvalmistelut sen sijaan sujuu hämmentävän hyvin. Lahjat on hankittu (ei nyt tietenkään paketoitu, mutta se että ne on hankittu näinkin aikaisessa vaiheessa, on järkyttävää edistymistä), talo on joulukoristeltu ja kuusikin on paikoillaan. Tänä vuonna onkin ihan koko kuusi, viime jouluna oli pelkkä yläpuoli tökättynä lypsyjakkaraan, ihan vaan koska alapuoli oli niin hyvin varastoitu että löytyi vasta keväällä. Tontuista vaan kyllä huomattavan iso osa näyttää siltä kuin olisivat olleet sotatoimialueella miinoja polkemassa, nyt ne hajoavat tontut on toki siirretty koiran hännän ja Liljan uloittumattomiin.

Kaapit on pullollaan juustoja ja suklaata, kinkku on pakastimessa samoin kuin Mikon syksyn reissulta tuomat kalat, niitä graavataan ja savustetaan sitten lähempänä aattoa. Laatikot ja sen sellaiset värkkään myöskin aatoksi koska pakastimet on niin pullollaan etten viitsi etukäteen niitä tehdä.

Naapurit sai joulukukkana 15kg kalkkunan, se satutti jalkansa ja oli pakko lopettaa eikä omiin pakastimiin olisi mahtunut niin onneksi naapurit syövät jouluna mielummin kalkkunaa kuin kinkkua.

Oikeastaan olisi ihan hyvä jos myrsky veisi sähköt ja ne palautuisivat vasta joulun jälkeen, ratkeaisi kuin itsestään joulusiivoukseen liittyvä saamattomuus, kynttilänvalossa kun ei niin näy.. En muutenkaan himosiivoa jouluksi(kaan) mutta onhan se nyt kiva juhlan kunniaksi jos sukat eivät liimannu lattiaan

Meille tuli uusia kissoja, vähän sillai vahingossa. Oli kyllä ollut puhetta että kissanpennulle olisi paikka auki, siis sellaiselle ihan oikealle maatiaiskissalle joka leivänpäällisten kyttäämisen sijaan pyytäisi aktiivisesti siimahäntiä. Muutaman käänteen jälkeen niitä tulikin kaksin kappalein kaukaa pohjoisesta asti. Ristiäiset pidettiin niinkuin asiaan kuuluu, kissaneidit ovat Hansu ja Pirre, Pirre on tuo kuvassa oleva, Hansu on samannäköinen mutta harmaa. Tulevaan työpisteeseensä ne pääsevät tosin tutustumaan vasta myöhemmin.

Kuvat tulivat taas jotenkin ihan kummalliseen järjestykseen mutta Rauha-lehmäkin päätti koristautua joulua varten, se on nyt todellinen punakyyttö, nimittäin punamultakyyttö. On se sentään hyvä kun vettä sataa harvasen päivä niin saattaa tuo lehmäkin puhdistua siinä samalla.

Räpsy 16v. sen sijaan ei puhdistu sateessa, se pysyy tiiviisti sisällä kun lämpötila laskee alle hellerajan. Talven se viettää maaten tuossa lämmitysputken kohdalla, se ei ihan heti ekana päivänä huomannut uusia kissanpentuja mutta seuraavana se jo älysi närkästyä kun tajusi että sen ohi lompsutellut kissa olikin ihan vieras. Saunaan se  sentään vielä muistaa tulla melkein joka ilta.

En mä itsekään kyllä mielelläni tarvo tuolla märässä sohjossa, voisi tulla muutama aste pakkasta. Säälittää hevoset ja lehmät kun joutuvat ulkoilemaan tuolla kökössä ja sateen piestävänä.

Nyt jos olisin oikein reipas, sulkisin koneen ja paketoisin lahjat.

Jouluvalmisteluja

Joulukuuhan se sieltä tuli, ihan taas yllättäen tänäkin vuonna. Ihan täysin se ei päässyt yllättämään, tokihan lapset piti huolen siitä että joulukalenterit tuli hankittua ajoissa, jopa niin ajoissa että Lilja ehti tuhoamaan jo omansa ja isosiskonsa kalenterit. Hankittiin uudet ja piilotettiin ne paremmin.

Perinteisesti jouluvalmistelut on meillä aloitettu pitämällä piparitalkoot ja kaivamalla tonttukavalkadi esiin. Piparitalkoot meillä on aina olleet aika nopeat eikä ollenkaan sellaiset herttaiset, joululaulujen säestämät joulukuvaelmat. Saatin kyllä tehtyä ihan kiitettävä kasa pipareita ennen kuin tunnelma kärjistyi käsirysyyn kaulimet aseina. Liljan pinna on lyhyt mutta kireä, hänen mielestään koristeet ei suinkaan ole tarkoitettu pipareihin vaan hänen syötäväkseen. Instagram-kelpoinen pipariotos tuli otettua ja tänäkin vuonna saatiin nauttia luovuudesta kun piparitaikinasta muovautui bracciosaurus, hanhenkakkaa ja joitain sisäelimiä (sydän, munuaiset ja suolisto teinin tekeminä) ihan kiva.

Mua ohuesti arveluttaa noiden tonttujen kestävyys. Labradori häntineen ja uhmaikäinen raivoineen on sellainen yhdistelmä että tonttujen joukkotuho on ihan mahdollinen skenaario jo reilusti ennen loppiaista. Se on sentään hyvä että monet ovat ilmeisesti päättäneet konmarittaa koristeensa kirppikselle, eli täydennystä on saatavilla kohtuullisilla kustannuksilla. Olen vallankin siirtynyt vähän samoista syistä led-kynttilöihin, tekee huonoa joulutunnelmalle kun torppa palaa kivijalkaan.

Löysin kaupasta koottavan piparijunan. Pakotin koipeaan potevan miehen osallistumaan junan kokoamiseen, oma panokseni junaan oli tuo kukkamekkoon pukeutunut konnari. Juntattiin juna kiinni alustaan huomattavan tanakalla kasalla sokerikuorrutetta, niinhän ne oikeatkin junat tuntuu jämähtävän pieneenkin kinokseen. Olen havainnut keskivaikeaa koristekatoa viimepäivinä, luultavasti aattoon mennessä tuokin on huomattavasti pelkistetympi malli.

Hanhet oli yllättävän kiinnostuneita talkoista. Ovat alkaneet taas talven myötä viihtymään tuskasen hyvin terassilla, tuottavat vähintään riittävästi sekä ääntä että ulostetta. Yöt hanhetkin viettävät jo sisällä, päivisin saavat häiriköidä vapaina.

Jostain putkahti lehmätkin tähän väliin. Hilkka teki eilen kiiman, eli päivä meni sillä perinteisesti naapurin navettaan jonottaen. Tälläkään kertaa ei päässyt Hilkka sisään asti vaan illan tullen muisti kipossa odottavat nappulat ja äitiäkin tuli vähän ikävä. Ehkä joulun kunniaksi siemennytän Hilkankin, luultavati kyllä vasta tammikuulla. Loppuu se Hilkankin kylillä juokseminen.

Nyt kun on taas lumi maassa, näkee kun eläimet ovat kuleksineet siellä missä ei pitäisi. Pihatien portti oli jäänyt auki ja tien puolella oli käynyt haahuilemassa sekä hanhet räpylöineen että Hilkka sorkkineen.

Hämmästyttävää kyllä, mutta olen hankkinut jo melkein kaikki joululahjat. Mistähän nyt keksin sen jouluun olennaisesti kuuluvan viimehetken suorituspaineen