paikat pullollaan pikkueläimiä

Näköjään vuosi alkoi eläinlapsilla. Hautomakoneen piti pysyä kaapissa pitkälle kevääseen. Säiden sekoittamat linnut alkoivat kuitenkin tuuppaamaan munia niin aktiivisesti että kaivettiin masiina kehiin. Riikinkukkokanatkin päätti alkaa munimaan, niitähän tietysti piti laittaa koneeseen. Kun tilaa nyt kerran siinä oli, keräiltiin muutamia ankankin munia sinne. Yllätys yllätys, tietenkään riikinkukkojen munat eivät olleet hedelmöittyneet (vissiin ne kanat eivät anna kukon edes polkea jos sillä ei ole pyrstö koreana? Tauskilla se vasta on kasvatteluvaiheessa). Lopputuloksena oli sitten muutama ankanpoikanen. Olihan tottakai kyllä suunnitelmissakin niitä haudottaa kesäksi kasvamaan ja syksyllä sitten syöntiin. Täytyy laittaa kyllä lisää sitten keväämmällä.

Pikkueläimistä myös kissat ovat kasvaneet, reipastuneet ja kesyyntyneet oikein mainiosti. Riehuvat keskenään, kilin kanssa ja leikkivät ihmistenkin kanssa. Ihan jopa niin reippaasti että mäkin olen nyt antibioottikuurilla. Kissanpentua leikittäessä olisi nimittäin hyvä olla nopeampi kuin se kissa, muuten voi olla kissa kulmahampaistaan ripustautuneena sormeen. Tottakai kun kerran kissa sai saaliinsa niin olihan se lykättävä purukalusto luuta myöten, eihän se hiirikään millään pikkuhaukkasulla jää..

Annoin varmuudeksi haavan tekeytyä joitain päiviä ennen kuin raahauduin tohtoriin sitä esittelemään. Musta oli jotenkin ajatuksenakin niin turha käydä jotain onnetonta sormenpäätä näyttämässä missään, vaikka se tursusikin mätää ja varsin kipeä. Mikon sairaalaseikkailu bakteeritulehduksen kanssa sai mut kyllä ajettua liikkeelle sormeni kanssa siinä vaiheessa kun mieleen vilahti että tosiaan tulehdus saattaa äityä isommaksikin selkkaukseksi. Nyt sitten popsin kiltisti antibioottini ja treenaan kissaa nopeammaksi.

Mauno-ponillakin oli paise kaviossa. Kun tammikuussa näyttää samalta kuin lokakuussa (tuo yllä oleva kuva on eiliseltä.. tammikuu ja sataa edelleen kaatamalla) saattaa loputon märkyys näkyä kavio- ja sorkkaongelmina. Maunolle nyt sitten tuollainen riesa siunaantui. Maunohan ei varsinaisesti ole mikään päivänsäde, etenkin kengittäjä kuuluu eläinlääkärin lisäksi sen mustallelistalle. Nyt poni-paralla on ollut pahaa mieltä tarjolla melkein jokaiselle päivälle kun kengittäjä on varovasti kaivellut paisetta ulos kaviosta. Paiseen hoitoon kuuluu myös haudonta, Maunon mielestä hauteen laittaminen vähintäänkin uhkaa hänen henkeään ja onhan se epämiehekästäkin seisoskella tumpula jalassa. Onneksi, ihan tasaisesti sekä minun, Maunon että kengittäjän onneksi, kavio on kunnossa ja huomenna saa poni kengät takaisin jalkaan.

Pikkukili, Pekka nimeltään, kasvaa sekin kohisten. Syö reippaasti ja on alkanut tekemään niitä juttuja mitä reippaat ja kasvavat kilit tekee, eli karkailee, kiipeilee ja leikkii. Jos näyttää siltä että minä pahuuttani rajoitan liikaa Pekan oikeuksia, päästää Lilja sen vapaaksi ja riehuu sen kanssa. Yritän uskotella itselleni että kyllä varmasti muidenkin kotona juoksee ympyrää pikkulapsi ja minikili, ihan normaaliahan se varmasti on. Pölynimuri on osa näiden kahden esterataa..

Kerroin kyllä Liljalle ettei Pekka kyllä pitkään saa olla sisällä vaan heti kun kili ohittaa säkäkorkeudessa mäyräkoiran, kili siirtyy talliin. Lilja ehdottomasti vastusti tätä suunnitelmaa ja ilmoitti hakevansa sen heti takaisin sisään tallista. Jotenkin mä en edes epäile etteikö siitä tule vähintään isosti sanomista kun ilkeä äiti riistää lapsilta leikkikaverin (joka on kuitenkin vuohi, josta kasvaa ihan vuohen kokoinen vuohi ja mikä pissaa lattialle ja sorkatkin lipsuu parketilla)