Seitsemän oikein ja täyskäsi

Kyllä meitä taas onnetar hellii. Elämä on pelkkää päivänpaistetta ja sateenkaaria.. eiku.

 Miehelle tehtiin polven ristisiteen leikkaus. Ihan perushuttua, päiväkirurgiaa ja sitten kotiin jumppaamaan. Paitsi koska me olemme me, joku taisi aivastaa kesken leikkauksen. Trallallei ja bakteeritulehdushan se siihen tuli. Ensimmäinen viikko antibioottitippaa meni ihmetellessä ja tilanteen huonontuessa, nivelen puhdistusleikkauksen ja uusien antibioottien jälkeen alkoi tilanne korjaantumaan sen verran että uskalsivat luvata ettei se kuole. Nyt mikko on kotona, eväinä pahvilaatikollinen antibioottia ja muita höysteitä (vähintään 2kk menee syöden kahta eri antibioottia ja tuplana molempia tottakai, maha ihmeissään tuon jälkeen), kävelykepit (sairaalassa tuo joutui kulkemaan rullatuolilla sen vähän minkä enää pahimmillaan pystyi) ja komennus sohvalle sekä välitön paluu sairaalaan jos mitään ilmenee, pitkä reissu se kuitenkin oli, reilu pariviikkoa. Isänpäivää juhlittiin keskussairaalassa. Saipahan tietysti aamiaisen punkkaan, mikä on tavallaan ihan positiivista.

 Minä joka olen taipuvainen valittamaan kaikesta, suosikkilajinani valitus kaiken kalleudesta ja vakuutusten riistohinnoista, olin kerrankin hiljaa kun kävin apteekista hakemassa sen pahvilootallisen pillereitä. Ensin hiljenin kun näin sen määrän minkä farmaseutti kiikutti takahuoneesta (kyllä, se oli oikeasti pahvilaatikollinen) ja seuraavaksi vaikenin kun kuulin hinnan, 550euroa.. melko arvokasta, onneksi edes sen saattoi kipata vakuutusyhtiön riesoiksi. Kallista se on sairastaminenkin.

Halloween tuli, meni ja juhlittiinkin jopa, ei kylläkään kovin riehakkaasti. Mutta tunnelma oli kohillaan, ihan suoraan kauhuleffasta. Lapsetkin olivat naamat valkeina ilman meikkiäkin kun isä kiikutettiin sairaalaan ennen kuin kerettiin juhlia edes aloittelemaan. Itse tietysti näytin enemmän ruumiilta kuin ruumiit itse jo ihan luonnostani. Huoli, murhe ja hirvittävä univaje sai naamataulusta näyttävämmän kuin yksikään naamari olisi ikänään pystynyt.

Kun yksin on vastuussa ihan kaikesta, jokaisesta tontin elollisesta ja on sitä samaa päivästä toiseen kellon ympäri, toivoisi tietysti ettei mitään ylimääräistä siunaantuisi. No tottakai aina tulee jotain, joku lapsista saa flunssan mikä leviää valon nopeudella kaikkiin muihinkin, toisella on koulussa uintia ja uikkarit on hukassa ja kolmannella jotain muuta.. Kaikkea sellaista kivaa puuhaa päivittäisten sairaalakäyntien, lasten- ja eläintenhoidon lisäksi. Hilkka-lehmä teki kiimaan. Hilkka kun tulee kiimaan, se häipyy päiväksi naapuriin. Tällä kertaa en halunnut irtolehmän kaltaista lisäriesaa itselleni vaan jätin Hilkan sisään, sillä seurauksella että se vietti sitten seuraavan päivän naapurissa navetan oven takana huutamassa. Oli varsin erikoinen ilme lomittajalla kun sille selvisi että kyseessä on naapurista päiväkahville tunkeva kanttura, mitä ei missään nimessä saa päästää sisään. Ilmeisesti lehmillä tällaiset vierailut ei ole kovin yleisiä..

Tottakai kun alkaa tapahtumaan niin sitten sitä tapahtumaa riittä ihan koko rahalla. Synttärit on kiva sellainen lisähaaste. Meillä on ollut perinne että synttärisankari toivoo synttäripäivänään ruoan ja se toteutetaan (paitsi Epun kohdalla koska Eppu toivoo aina makkarakeittoa ja sitä syödään riittävän usein ilman synttäreitäkin). Vanhin lapsi täytti 15 ja toivoi sushia, se sattui juuri siihen saumaan kun mikko oli huonoimmillaan, heinäkuorma odotti hakemistaan ja itse odotin pankkikorttiani. Silti toteutin toiveen, rimaa hipoen ja keskellä yötä, mutta sankari sai sushinsa ja isänsä sai dogibägissä annoksensa sairaalaan. Tietysti kakkukaffet isovanhemmille ja kaverisynttärit teinilaumalle. Onneksi seuraava synttärisuma koittaa vasta vuoden päästä. Mikkokin pääsi sairaalasta kotiin viettämään omia nelikymppisiään. Mikon ruokatoive on aina sama, nimittäin läskisoossi. Nyt on syöty kakkua ja herkkuja niin että riittää.

On sentään onni että eläimet ovat pysyneet terveinä kaiken tämän hässäkän keskellä, eikä kukaan Hilkkaa lukuunottamatta ole aiheuttanut mitään ylimääräistä epäjärjestystä. Flunssa saavutti vihdoin minutkin ja oikeen rapsakan kuumeen kanssa. Kaikki on silti hoidettava ja buranan voimalla laahustan syöttämässä, juottamassa ja siivoamassa, tuskin sentään flunssa ikuisesti kestää ja luultavasti kaikki tuntuu taas sujuvammalta kun pahimman yli pääsee.

Tarttis kyllä alkaa suunnittelemaan paluuta normaaliin päiväjärjestykseen ja joulukin tulee ihan kohta. Muutaman tontun olen kaivanut jo esiin kärsimään Liljan ja kissojen loputtomasta törmäystestistä. Kestäviä ovat olleet, joskin jo vähän nuhjuisia. Ihmettelin kun ikkunoista oli kadonneet joulutarrat, ne jotka liimattiin joulukuussa 2017 ja joihin silmä oli jo niin tottunut ettei ne heinäkuussa häirinnyt enää kuin anoppia, nyt ne oli mystisesti kadonneet. Teini tunnusti irroittaneensa ne, syy ei ihan selvinnyt mutta jotain epäselvää mutinaa se oli siitä mitä kaveritkin ajattelee..

Sinikka-vuohikin voisi palata lypsyhommiin ja minä juustomuottien kimppuun, ei sillä nyt kiire ole mutta mua vähän jo houkuttelisi, kunhan nyt tämä kuume ensin häipyy niin sitten.