pienin täytti 3vuotta ja synttärimyrskykin saatiin taas perinteen mukaisesti. Tytön ensimmäisiä synttäreitä juhlittiin ilman sähköjä, silloin oltiin toista vuorokautta sähköittä kun myrsky pyyhkäisi jonkun kymmenen hehtaaria metsää linjojen päälle. Nytkin oli annettu ukkosvaroitus näille seuduille mutta meille sattui vaan etäistä jyrinää ja sadekuuroja. Tänäänkin on ollut jo pari ukkoskuuroa, mutta nyt paistaa aurinko niin että uskalsin lykätä töpselin seinään ja avata koneen hetkeksi.
Syksy tuli taas ihan yllättäen. Toki aina koulujen ja metsästyskauden alkaminen on sellainen mikä aina muistuttaa että kesä alkaa olemaan taputeltu, mutta nyt yhtenä päivänä havahduin siihen että todella tuli syksy. Lehdet putoaa puista, laitumet loppuu ja kaikki on surkean, ankean, rutikuivan keltaista. Ei siis mikään kaunis ja kuvauksellinen ruska, vaan sellanen kuivuuteen kuolleen luonnon ankeus.
Eikä se enää auta vaikka sataisikin. Täällä on nyt muutamana päivänä tullut vettä, se vaan tuli kuukauden myöhässä. Mutta tuli sentään nyt.
Löysin lehtien alle piiloutuneita jättitomaatteja ja nyt hengitystä pidättäen jännitän että ehtiikö nämä kypsyä ennen joulua. Kaikesta minun valituksesta huolimatta, kurkku ja tomaattisato oli kuitenkin kohtuullinen. Lapset tosin verottavat sitä melkoisella vauhdilla. Etenkin kurkut nämä käy ratsaamassa päivittäin ja syövät samointein kaikki löydöksensä.
Meinasin aloittaa ennen talvea vielä yhden projektin, varsin mittavan projektin. On toki aivan normaalia siirrellä kasvimaita tontin puolelta toiselle ihan vaan paremman tekemisen puutteessa. Oli virhe tehdä toinen kasvimaa tuonne laidunpellon laitaan. Ajatus oli sinänsä ihan hyvä. Se kasvimaa on sellaisessa paikassa mihin pikkutuholaiset ei välttämättä ensimmäisenä eksy tarhasta karatessaan (vuohet siis) ja siinä oli valmiiksi mukavan tasaista maata ja sinne oli vieläpä helppo rytyyttää mönkijälläkin kakkakuormia suoraan viereen. Siihen se hyvyys sitten loppuikin. Mutta maapaohja on pelkkää savea. Savipohja mitä on muokattu viimeksi melkein kaksikymmentä vuotta sitten ja jotain maanparannusainetta (eli karjanlantaa) sinne on ajettu viimeksi joskus 80-luvulla, lisäksi siinä ei ole mitään tuulensuojaa ja siihen porottaa aurinko ihan armottomasti.
Ajatus tosiaan oli ihan hyvä, mutta käytännössä homma ei toimi ollenkaan. Kaksi vuotta tossa on nyt yritetty, on kärrätty lantaa, multaa ja hiekkaa ja ne kaikki häviää sekunnissa saveen. Pienikin auringon pilkahdus saa maan kovettumaan betoniksi ja pienen pieni vesipisara saa saviliejun muuttumaan kenkiin paakkuuntuvaksi painajaiseksi. Kiitti mulle riitti sitä lajia. tulipahan kokeiltua.
Pääsee vähemmällä vaivalla kun perustaa kokonaan uuuden paikkaan missä on lähtökohtaisesti parempi maapohja ja luonnollista tuulensuojaa, jos joutuu uhraamaan pari ikivanhaa marjapuskaa, nurmikkoa ja siirtämään lasten trampoliinin, on se ihan ok. Onhan se ihan hirveä työmaa aloittaa alusta, mutta pääsenpähän puuhastelemaan niitä permakulttuurikokeilujanikin taas. Tämän kevään testipenkit oli menestys, toivon että tulevaisuudessakin on näin eikä kyseessä ollut taas aloittelijan tuuri.
Kurpitsat sai jonkun shokin ja alkoivat pukkaamaan hulluina tyttökukkia. Kurpitsasato jäi kyllä sekin huonoksi, säästä vai mistä lie johtuen oli kesän lähinnä poikakukkia tarjolla. Olen kyllä optimistisesti pölytellyt näitä, jos kävisi niin että kesä jatkuisikin tammikuulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti