Kesä, ihan yllättäen

pakko tunnustaa että kesä pääsi yllättämään ihan täydellisesti. Olin ihan varma että keväästä tulisi pitkä ja kitulias. Sellainen vähän hitaammalle suorittajalle sopiva. Nyt täytyykin yhtä aikaa saada kasvimaat ja kasvihuone kuntoon, saada kerättyä ja kokattua talteen kaikki tyrkyllä olevat herkut, tungettua eläimiä ovista ulos nauttimaan kesästä ja samalla pitää muistaa hoitaa kaikki muutkin hommat.

Sain käsiini pastakoneen, tekisi mieli päivät pitkät vaan tehdä pastaa. Kerran olen ehtinyt nokkospastaa tekemään. Nokkosta on muutenkin tullut syötyä taas vähän turhankin taajaan. Nokkoskeitto on ollut suuressa suosiossa, elämä helppoutta kun nokkoset voi poimia tontinnurkalta, maidon saa lehmästä ja munat kanalasta.

Nokkospasta on kyllä huomattavan epäesteettinen. 

Naapuri kävi koneella ruoppaamassa pottumaata isommaksi, nyt pitäisi riittää koko talveksi perunaa omasta maasta. Samalla tehtiin uusi kasvimaa pellolle. Meillä on koitunut vallankin ongelmaksi lintujen, vuohien ja kasvimaiden yhdistäminen. Kasvihuone sekä sen edessä oleva minikasvimaa muutaman kasvatuslootan kanssa on aidattu mutta kaikki aitaamattomat alueet on ihan turhaa edes yrittää saada kasvamaan mitään. Tämä uusi kasvimaa on piha-aidalla ja hevosten laitumen sähkölangalla ympäröity. Pitäisi pysyä elukoiden omalla puolellaan (eli taatusti eivät pysy ja menetän koko sadon). Uuden kasvimaan parissa onkin sitten mennyt tovi jos toinenkin aikaa. Maa on ihan uskomattoman kurjassa kunnossa, se vaati aivan uskomattoman määrän jatketta vanhasta lantalan pohjasta. Kärrääminen katkenneen koiven kanssa liki kolmenkympin helteessä on sellaista hommaa että meinaa usko ajoittain loppua tähän omavaraisuuden tavoitteluun.

Päivistä on tullut lähes kaoottisia, ajanhallinta meinaa tyystin pettää ja hommaa on enemmän kun ehtii tekemään. Vuohet loikkii valtoimenaan pitkin auton konepeltiä, vasikka kiitää häntä oikosenaan pitkin tonttia (koska joku jatkuvasti unohtaa laittaa sähkön päälle). 

Hulina-Heluna tuhmailee. 

Kasvatuslaatikoissa kasvaa vuohia. 

Torppa tursuaa edelleenkin esikasvatettuja kasveja jotka odottavat kasvimaan valmistumista. Tomaatit, kurkut, munakoisot, paprikat ja jotain muita kituvia ovat sentään jo päässeet kasvihuoneeseen. Yrttipenkki on kunnossa. Potut ja sipulit maassa. Mansikkamaa kunnostettu ja uusia taimiakin ehdin sinne lisäämään. Vettähän toki näillä keleillä saa kantaa ihan riittämiin. Mutta en valita. Tätä halusin ja sitä sain. Mielummin kuitenkin tilukset aavikoksi paahtava helle kuin se loputon koleus ja vesisade. Kyllä nämä keväthommatkin varmaankin jouluun mennessä taas valmistuu.

Puuhakkaita päiviä

Alkaa päivät uhkaavasti täyttyä ääriään myöten kaikesta puuhastelusta. Ei haittaa kyllä yhtään, talvi pyörätuolissa sai aikaan ihan valtavan innon puuhastella ihan kaikkea. Nautin jopa kasvihuoneen laittamisesta kesäkuntoon, normaalisti se on ollut niitä inhokki hommia.

Nyt kun vihdoin tuli kevät, aurinko ja lämmin, on tapahtunut hirveä herpaantuminen jopa vuohien suhteen. Ne saa nyt kirmailla pikkukilien kanssa vapaana pihalla, mikä lie lämpölaajentuminen mulla on päässä tapahtunut, yleensähän mä kyllästyn noihin terassilla ja kasvimailla temmeltäjiin päivässä ja telkeän ne tarhaansa. Tarvii kattoa mihin astuu, kilejä saattaa olla portailla tirsalla, siis silloin kun ne eivät ole vasikkaa härnäämässä.

Eppu on tosi tykästynyt noihin lehmiin, etenkin siihen kaikkeen mitä Rauhan maidosta saa tehtyä. Ihan päivittäin ei viitsi jäätelöä tehdä, mutta kyllä sitäkin useamman kerran viikossa tulee tusattua. Juustoakin nämä syö niin paljon kun ehtii tekemään. Huomenna haen separaattorin, sitten kokeilen sitä voin tekoa.

Vielä toistaiseksi lehmän hankkiminen ei ole kaduttanut yhtään. Nämä ovat niin kilttejä ja vaivattomia. Eivät karkaile eivätkä urpoile. Virkistävää vaihtelua tässä porukassa. Lypsäessä kädet on kyllä kovilla näin tottumattomalla, en olisi uskonut jotta kuinka monta pikkulihasta käsistä löytyykään, säryistä päätellen todella monta.

Vaikka vähän särkeekin, käsien lisäksi onneton jalka on ottanut itseensä kaikesta  tästä puuhastelusta, niin ei haittaa. Onhan se ihan mieletöntä että pääsee tekemään kaikkea tätä tässä omassa pihassa näiden eläinten ja lasten kanssa. Kaikki se ruoka minkä tällä puuhastelulla saa tuotettua sekä kaikki se mitä tässä voi lapsilleen opettaa on kyllä pienten kolotusten arvoista. Saatan olla marraskuussa taas ehkä erimieltä, mutta nyt kun aurinko paistaa ja kesä tulee niin vielä hymyilyttää.

Takaisin satulaan

Ehjäytymisessä on taas saavutettu yksi etappi, kiipesin nimittäin hevosen selkään. Ei ehkä kovin järkevää murtuneella jalalla, mutta hevosihmiset tunnetusti eivät ole kovin järkeviä. Lääkärille en tietenkään kerro tästäkään suoritteesta.

Suurin haaste oli päästä kiipeämään sinne satulaan. Kipeällä jalalla kun ei paljoa (yhtään) ponnisteta, vaan ratsautuminen suoritetaan tyylikkäästi ja sulavasti könyten pukin päältä käsivoimilla hinautuen satulaan. Onneksi tulin opettaneeksi aikoinaan Ilonan seisomaan hievahtamatta jakkaran vieressä. Maunon kyytiin ei olisi ollut mitään asiaa, se kun ei seiso paikallaan, etenkään näin pitkän tauon jälkeen. Muutenkin Mauno on sen verran suorittavampaa sorttia kuin tuo toinen, että parempi valita varman päälle ja jättää Mauno odottelemaan kintun luutumista, jos haluaa leppoisaa ja rauhallista kävelyä kenttää ympäri, Mauno on taatusti erimieltä ja tarjolla on mitä mielenkiintoisempia loikkia.

Ilonalla on ratsastettu vuoden 2013 jälkeen kaksi kertaa, tämä eilinen oli se toinen. Se on tehnyt kaksi varsaa ja parannellut vammojansa. Se on jo 8vuotias, se ehdittiin opettaa ajolle ja jonkun verran sillä kerettiin ratsastamaan ennen sen loukkaantumista 3vuotiaana, eli aika monta vuotta se on vaan parannellut ja mammalomaillut. Onneksi mä olen ihan yhtä huonossa kunnossa kuin se, voidaan aloittaa kuntoutumaan ihan samalta viivalta. En mä kauaa sen kyydissä istuskellut, kunhan lompsuteltiin hetki ympäriinsä, mutta voi pojat että oli kivaa päästä vihdoin ratsastamaan.

Muuten aika on mennyt totutellessa uuteen rytmiin, talven kun vietti pyörätuolissa, niin nyt ei yhtään huvita maleksia sisällä, etenkään nätillä ilmalla. Aamulla lypsylle ja siitä sitten puuhastelemaan millon mitäkin. Tänään oli tarjolla lisää puuhommia. Kasvimaille pitäisi kärrätä kottarikaupalla palanutta hevonkakkaa, haravahommat kaipailis loppuun suorittamista ja vaikka ja mitä. Kyllä ne kerkiää, nyt vaan naatiskelen kaikesta tästä normaaliin elämään kuuluvasta puuhastelusta.

Ai niin, haudontamasiinassa on hanhenmunia, mä en tahdo (tai siis tahtonut) meille hanhia, musta ne on vähän pelottavia. Mikko muilutti tontille viekkaudella ja vääryydella ne hanhenmunat. Likipitäen samalla avauksella tuli lehmät tontille, vuohetkaan eivät varsinaisesti kuuluneet Mikon ykkössuunnitelmiin, samoin kuin koko eläinlauman hoitaminen yksin koko talven päivätyön lisäksi. Päätin pitää suuni kiinni ja olla mutisematta mitään hanhihankkeesta. Pitäköön hanhensa.

Lehmä(t) tuli taloon.

Vappua vietettiin hivenen tavanomaisesta poikkeavalla tavalla. Tietysti oli ne simat ja churrot mitkä nyt jokaisena vappuna on. Lapsille pallot ja serpentiinit. Vapunaattona ei mellastettu turuilla eikä toreilla vaan haettiin lehmä kotiin. Tämä lehmähankehan sai alkunsa jo syksyllä kun  jalkaturman seurauksena piti hevosia vähentää, siinä varsakaupan kylkiäisenä sitten tuli kyyttö, joskin sellaisella sopimuksella että kyyttö haetaan kotiin vasta kun pystyn sen lypsämään. Nyt sitten pääsen nilkuttamaan jo melko reippaasti tallille ja taitun lypsyjakkaralle istumaan, eli lehmä saattoi saapua tontille.

Koska me olemme me, aina tulee joku muuttuja. Tällä reissulla se muuttuja oli vasikka. Rauhalehmä oli jo lastattuna trailerissa ja siinä jo heippoja sanottiin, lopputuloksena avattiin silta ja talutettiin Hajuherne matkaan mukaan. Hajuherne on siis Rauhan syksyllä syntynyt vasikka.

Rauha lypsää sellaisen hyvin maltillisen 4-5litraa päivässä, eihän nuo kyytöt noille teholehmille määrässä pärjää alkuunkaan, mutta onneksi meillä laatu ratkaisee. Eikä me enempää maitoa päivässä tarvitakaan. Lapsista Lilja on ainoa joka saattaa vielä juoda tilkan maitoa päivässä, muuten sitä menee raakana vain kahvin seassa. Mutta voihan pojat sentään kummosta juustoa tuosta saa. Maito juoksettuu ihan eritavalla kun teholehmän maito (saati kaupanmaito, mikä ei tahdo juustoutua edes kiroilemalla). Nyt mä olenkin tehnyt ihan intopiukassa kaikkia mahdollisia maitohässäköitä. Viiliä, leipäjuustoa, yrttituorejuustoa, toffeeta, jäätelöä.. Myös nuo puurohullut lapset ovat saaneet syödäkseen puuroa niin jotta piisaa. Pullataikinakin on kertaalleen tullut tehtyä omasta maidosta.

Nyt seuraavaksi testaukseen menee kotivoinvalmistus ja jogurtti.

Ajatuksena oli melko jännittävä koko tämä lehmähomma, meillä ei sellaista aikaisemmin ole ollut ja yleisesti ottaen lehmäkokemukset perustuvat naapurin lehmiin, erityisesti silloin kun ne kirmaavat hännät oikosenaan irrallaan kylänraitilla täysin villiintyneinä. Mulle kyllä luvattiin että tämä kyseinen yksilö ei todella ole mikään puolivilli peto, vaan paras mahdollinen harjoittelukappale. Oikeassa oli, Rauha ei paljoa ressaa, se seisoo aivan hievahtamatta paikoillaan koko lypsyn. Vaikka lypsäjä onkin hidas ja tumpelo, ei Rauha ole siitä millänsäkään, märehtien odottelee paikoillaan että valmista tulee. Se tykkää harjaamisesta ja rapsuttelusta, se kävelee narussa kiltisti ja siivosti. On se  ikävä kyllä oppinut jo melko pätevästi (ja äänekkäästi) kerjäämäänkin.

Huomenna syödään nokkoskeittoa, maito lehmästä, munat kanalasta ja nokkoset pakastimesta, niitä ei taida olla vielä tuoreeltaan saatavilla.

Tänään syödään kalkkunaa, sekin omaa tuotantoa. Yksi Armeista meni vähän kämäseen kuntoon ja päätimme laittaa sen ruoaksi ennen kuin se kuukahtaa muuten. Jälkkäriksi pannaria (Rauhan maidosta ja ankkojen munista). Että mä tykkään.

Sitä vastoin en tykkää yhtään tästä byrokratia-puolesta. Tarvitsi tietysti rekisteröityä sitten myös nautakarjanpitäjäksi, lähdin maataloustoimistoon työstämään asiaa. Lähdin ihan paikanpäälle koska nämä hommat haukkaa aina kakkaa ihan siellä toimistossakin hoidettuna, niin en uskalla edes yrittää netin kautta. Meillä oli aikaisemmin lampaita, meidän vanhassa paikassa, samalla tilalla asui myös vanhempani. Vanhempien muuttaessa kaupunkiin, muuttivat sitten lampaat mukana. Muutama vuosi myöhemmin kun muutettiin tähän nykyiseen paikkaan ja hankittiin kanoja, selvisi sitten että ne lampaat oli todella olleet vuosia rekisteröity asumaan kaupungissa ja vieläpä kerrostalossa. No siinä samalla sitten poistin vanhan paikkamme pitopaikkatunnuksen samoin kuin tämän vanhemmilleni putkahtaneen tunnuksen. Kaikki piti olla ihan kunnossa, eilen sitten sitä lehmäasiaa toimittaessa selvisi että ne aikaa sitten kuolleet ja poistetut lampaat ovat edelleen siellä kerrostalossa, mun vuohet kokonaan kadonneet, samoin osa linnuista ja mulla edelleen ne poistetut pitopaikat. On vaikeaa, yksi osoite, yksi pitopaikka ja yksi eläintenpitäjä.. ja siltikään ei onnistu. Jään jännityksellä odottamaan jotta mitähän seuraavaksi.

Tuntuu niin turhalta tehdä ilmoituksia, kiusata tarpeettomasti noita eläimiä naulaamalla niihin täysin turhia korvamerkkejä, mitä ne sitten voivat repiä irti niin että korvat on ihan palasina. Kukaan ei kuitenkaan tunnu näitä rekistereitä seuraavaan, saati että nämä maataloustahot olisivat itse edes kartalla niiden toiminnasta tai osaisivat niitä edes käyttää.

Olisi meilläkin vaikka ja mitä ihan myytäväksikin asti, en vaan osaa edes kuvitella millainen rumba se mahtaa olla kaikkine lupineen ja hässäköineen, kun kerran harraste-eläintenkin kanssa byrokratia on tällaista koheltamista lippuineen ja lappuineen.