ajatuksia omavaraisuudesta

Joskus joutuu miettimään omaa elämäntapaansa  vähän syvällisemminkin. Silloin kun yrittää saada aikaiseksi kivikovaan jankkosaveen uutta kasvimaata tai esikasvatuksessa olevat taimet kituu ikkunalaudalla lähes paleltuneina ja viikkoja ilman auringon pilkahdustakaan.Toisinaan taas alkaa miettimään asioita siinä kohtaa kun joku eläjä ihmettelee jotta miksi nähdä se kaikki vaiva kun kerran pottua saa kaupastakin.

Me emme koskaan ole päättäneet ryhtyä tavoittelemaan omavaraista elämää, siitä asiasta on itse asiassa alettu ääneen puhumaan meillä vasta tämän nykyisen hallituksen aikana. Syötävien kasvattaminen on alkanut ihan puhtaasti harrastuksena, ensin ne pari tomaattia ja muutama salaatinlehti.. siitä se sitten vähitellen on kasvanut. Tietohan lisää myös tuskaa, tietoisuus myrkkyjäämistä ruoassa ja halu vältellä lisäaineita ja loppuun prosessoituja elintarvikkeita. Halu tietää mitä syö, siitä se pyrkimys kohti omavaraisuutta on saanut alkunsa.

Alkuun oikeastaan tällä meidän puuhastelulla ei ollut edes nimeä, kunhan harrasteltiin ja kokeiltiin kaikkia juttuja. Jossain vaiheessa sitten tajuttiin että tällä meidän pyrkimyksellä on nimikin ja se nimi on omavaraisuus.

Miten ihmeessä se hallitus tähän sitten liittyy? no, näinä aikoina kun köyhien ruoskiminen on muotia, päättäjät kilpailee siitä, kuka kehtaa eniten kahmia omaan- ja uskonveljien taskuun ja niin edelleen, on alkanut kasvaa myös huoli huomisesta. Minä olen äitiyslomalla, mies ajaa hirmuista työmatkaa minkä polttoainekulut pelkästään ovat valtavat  ja lottomiljooniakaan ei ole varmaankaan tiedossa, alkaa houkuttamaan myös se säästö. Kyllä siinäkin jonkun pennin säästää kun ruokaa tarvitsee vähemmän kantaa kaupasta. Siinä kohtaa myös mikäli sinne kauppaan ei edes pääse, on varsin mukavaa jos syötävää löytyy omasta takaa. koska meillä myös eletään yhden ihmisen palkkatuloilla, tarkoittaa se melkoista katastrofia mikäli palkanmaksu syystä tai toisesta keskeytyy. Enää en luota siihen että suomessa valtio auttaisi hädässä, eikä meillä ole sellaista turvaverkkoakaan mikä auttaisi, siksi haluamme että ruokaa riittää. Vaikka tilillä ei olisi euroakaan, lapsille ei saa tulla nälkä.

Säästö on toki tässä meidän tapauksessa sellainen pitkän aikavälin juttu, vaatii muutaman roposen eläintilojen ja varastotilojen tekeminenkin vaikka mahdollimman edullisesti pyritäänkin kaikki tekemään. Helpompaa olisi jos olisi vanha maatila, niissä kun on ammoisina aikoina eletty varsin omavaraista elämää, on tarvittavat maakellarit ja navetat olemassa (jos ne on siis säilytetty ja pidetty kunnossa)

Ei tietenkään perunamaa ja porkkanapenkki kenestäkään omavaraista tee. Ne ovat hyvä alku, niistä olemme lähteneet vähitellen kasvattamaan omavaraisuusastettamme. Ensin kanoja, eli munat itse tuotettuina ja patakukkojen kasvatusta. Sitten kalkkunat ja ankat. Riistaa meillä syödään myös paljon. Meillä kummallakin on metsästyskortti mutta mies hoitaa kyllä noi metsästyshommat, ihan jo senkin takia kun toisen täytyy olla hoitamassa lapsia.

 Lihakanit oli mun mielestä luonnollinen jatkumo linnuille. Kanit ovat aiheuttaneet eniten ihmettelyä ystäväpiirissämme. On saatu eräänkin kerran perustella että miten me voimme syödä niitä söpöjä karvapalleroita. Samat ihmiset usein ihailee italialaista ruokakulttuuria, italian maaseutuväen tapaa kasvattaa itse kaikki kasviksensa, tehdä itse viininsä samalla kun hellalla porisee raguu.. mikä on tehty omalla takapihalla kasvaneesta lihakanista. Mutta se on eri, se on hienoa kun sitä tehdään jossain muualla kuin hämäläisen savipellon reunalla.

Lihasta puhuttaessa yleensä ensimmäisenä mieleen tulee lehmä ja possu. Kesäpossuja on mietitty, niille olisi tilatkin jo valmiina. Possut hankitaan jos jostain löytyy. Sikaruton takia ilmeisesti tehotuotantotilat eivät enää myy possuja.

Lehmä sitten taas on perinteinen omavaraistalouden eläin, siitä saa maitoa ja siitä saa sitten paljon lihaakin. Me emme hanki lehmää, me hukkuisimme siihen maitomäärään jos lypsävän hankkisi ja lihaksi kasvattamisessa taas hyötysuhde on hirmuisen huono. Vasikka maksaa jo ihan oikeeta rahaa ja ostoruoalla sellaisen kasvattaminen ei millään matikalla kannata, tulee melkoisesti kilohintaa sille lihalle.

Hevosia meillä on, ne eivät vaan liity tähän omavaraisharrasteluun juurikaan. Hevoset ovat mun ja lasten harrastuskavereita. Suomenhevosta on ajatus alkaa opettaa työhommiin kunhan varsa on vierotettu, eli Ilona liittyy toivottavasti tulevaisuudessa omavaraispuuhasteluun. On kyllä mietitty teurashevosen hankintaa ja se hankitaankin jos jostain tulee vastaan toinen arkkupakastin.

Lampaita meillä on ollut aikaisemmin ja niitä on syötykin. kesällä on tarkoitus hankkia lammas ja pari vuohta, haluaisin lypsävän vuohen juustonvalmistusta varten.

Mutta onhan omavaraisuus muutakin kuin ruokaa, siinä se sitten meneekin hankalammaksi. Siksi pitäydymme toistaiseksi pyrkimään omavaraisuuteen lähinnä ruoan suhteen.

Ensin lämpö, meillä on öljylämmitys eikä mahdollisuutta puulämmitykseen. Puulämmitykseen vaihtaminen olisi järkevä investointi mikäli olisi omaa metsää. Tässä ei ole eikä osteta, seuraavassa paikassa on, se on ihan ehdoton. Leivinuuni ja mahdollisuus lämmittää sekä pirtti että käyttövesi puulla. Lämmön suhteen olemme kaikkea muuta kuin omavaraisia ja tulemme olemaankin niin kauan kuin tässä asumme.

Myöskään vaatteiden ja muiden hilkkeiden suhteen emme ole omavaraisia, en vaan koe mielekkääksi pakottaa teini-ikää lähestyvää neitokaista pukeutumaan äitin lampaanvillasta kutomaan poppanaan ei varmaan tarvitse avata tätä asiaa enempää. Sillä saralla kulutus pyritään pitämään muuten vain järkevässä mitassa. Pikkulasten vaatteet ovat likipitäen kaikki kierrätyskamaa eikä aikuisetkaan tarvitse jatkuvasti uusia käärinliinoja.

sitten joskus kun lapset ovat omillaan, voidaan tehdä isompia muutoksia. Meille kahdestaan riittäisi ihan hyvin pihasauna ja ulkovessa mutta nyt lasten takia pitäydytään näissä tietyissä mukavuuksissa.

Hauskaa vappua

Toppahousut jalkaan ja myrskyyn tarpomaan. 

Tänään tuo eilinen lumi oli jo sulanut ja saatiin tarpoa sohjoliejussa. 

Taikinatiinu

Tiinun pohjassa on vuosiluku 1855, kooltaan se on ehkä vähän liioteltu nykytarpeisiin. Vanha juurikin on luultavasti pesty pois moneen kertaan. Silti siinä tulee parasta leipää.

Ruistaikinan sekoittaminen ei taida olla ihan noin pienten hommaa. Se on sellasta neuvostobetonia että itelläkin kädet väsyy sekunnissa. 

Ruisleivän paistaminen surkealla sähköuunilla on kyllä kanssa suorastaan syvältä sieltä.. Mutta minkäs teet kun oikeeta leivinuunia ei ole. 

Hakkoopiirakkaa ja muuta huttua.

Suunnitelmat viikonlopulle oli suuret. Vesi, lumi, räntä ja rakeet (plus yksi hoitolapsi) muutti vähän suunnitelmia. Ei lannan kärräämistä kasvimaille, eikä muutakaan sellaista mitä olisi pitänyt vaan pullaa.

Pakastimen tyhjennystä marjapiirakkaan. 

Siitä samasta pullataikinasta. On se kyllä kumma vaikka jatkuvasti pullaa väännän, aina ne on yhtä rumia. Onneks nämä ei oo kauneuskilpailut. 

Sain perjantaina käsiini härpäkkeen mitä kai nykyään enimmäkseen rosollikaukaloksi kutsutaan. Googlella löysin karjalaisen perinnepiirakan. Hakkoopiirakka, rusupiirakka, ihan alueesta riippuen kutsumanimi. 

Potut silputaan petkeleellä kaukalossa. Pakko tunnustaa että ohjeista poiketen lisäsin vähän sipulia ja kaalia. 

Kaulitsin tavallista vehnätaikinaa ja kasasin hakkeluksen siihen keoksi. 

Peittelin perunasilpun pekonilla ja jätin kuvan ottamatta. 

Samasta taikinasta tein kannen piirakalle. Uuniin (oikeasti leivinuuniin mutta menee se leivinuunin puuttessa näemmä sähkölläkin) 250C vartti ja sitten reilu 2 tuntia 175c. Uunista tullessa voidellaan jä kääritään muutamaksi tunniksi voipaperiin, folioon ja pyyheliinaan tekeytymään. 

Voihan herkku. Tätä uudestaan. 

On sen verran täyttävää että meillä syötiin tätä kahtena päivänä.  Tähän, niinkuin kaikkiin perinneherkkuihin löytyy miljoona erilaista ohjetta. Jotkut tekee ruistaikinaan, jotkut vehnään ja kolmannet sekottaa ruista ja vehnää. Maku asioitahan nämä. 

Sunnuntaina tein vielä muutaman valkosipuli-persiljavoi patongin piirakan seuraksi. 

Tänään ilmakin oli jo parempi. Hyvä että ehdin haravoida takapihaa. Miehelle pukkasi taas se jokavuotinen tarve kaataa puu. 

Voi olla et hukkaan mäni se haravointi. 

Riikinkukon pyrstölle sen sijaan kuuluu parempaa, se alkaa jo muistuttaa ison pojan peräsintä. Ehkä vielä joskus on toivoa saada pikkuriikinkukkojakin. 

Ruokahuijaus

Nyt on taas ollut tapetilla nämä hommat. Milloin tuppaa tuutista kanannahkapullaa, mätää lihaa ja muuta hauskaa. Tästä syystä haluan tehdä itse. Sama se myrkyttää itsensä ikuisesti maatumattomaksi, mutta koen ettei mulla ole oikeutta tarjota lapsiani ruoka- ja lääketeollisuuden labrarotiksi.

Kasvatamme myös mahdollisimman ison osan lihastamme itse. Sikäli mikäli nämä kasvatushommat ei nyt sakkaa ihan pohjanmaan kautta, ensi talvena ei lihaa osteta kaupasta ollenkaan. 

Sama pätee maitotuotteisiin, mutta tähän en usko itsekään, eli luultavasti ainakin juustoa kannetaan kaupasta. 

Koska sosiaalinen media tarjoaa loistavat puitteet kaikkeen muiden paheksuntaan ja oman hyvyyden korostamiseen, olen hämmästyksellä seurannut näitä ruokavaliojuttuja. Kuinka me voidaan syödä omia eläimiä? Eiks oo tosi ällöä tunkea jotain tavaraa suoleen? Kaupasta saa soijanakkeja. 

Nämä ovat vähän sellaisia juttuja että mä mielummin pidän mielipiteeni perhepiirissä, jos jonkun mielestä maailma pelastuu soijaa rahtaamalla maailman ääristä. Omalla pihalla kasvatettu liha on parempaa ja terveellisempää korvata jollain prosessoidulla kaura, papu tai hernehommalla (on muuten vaikea kuvitella se prosessi että miten kauranjyvästä muokataan porsaanlihaa muistuttava hässäkkä) ja savukalan (eli kala, suola ja nuotio) saa tosi terveellisesti korvattua uittamalla porkkanaa jossain aromiliemissä. Niin mulle ihan sama. En mä ota osaa näihin keskusteluihin, on vaan hämmentävää huomata että kiusallisen usein näin syövät ihmiset yökkäilevät ja arvostelevat meidän tapaa syödä. 

No tästä pääsin vihdoin asiaan, eli huijaukseen kotikeittiössä. Meidän esikoinen on saavuttanut sen viehättävän "häpeän vanhempiani"-kasvuvaiheen. Itsetehty on niin junttia ja köyhää. Paitsi tietysti jos kyse on herkuista ja sellasista, mutta muuten on noloo ku mutsi on joku ihme hippi. Päätin valita taisteluni ja olen nyt muutaman viikon kuunnellut kun kaupan margariini on kuitenki parempaa kuin itse tehty. Vaihdoin tavallisen pakastusrasian kaupan voirasiaan. Menee ihan täydestä eikä hävetä tehdä kaverin kanssa voikkareita. 

Meillä myös nykyään kaikki kana on kaupan kanaa, just vaan kerkesin heittää paketin roskiin ja huuhdella sen oranssin jutun viemäriin.

Eli tuntuis vielä toistaiseksi toimivan toisinkin päin ruokahuijaaminen. 

Pääsiäinen.

Oltiin kotona. Tehtiin hitaasti ja veltosti vain niitä juttuja mitkä sattui huvittamaan.

Yritän kehittää jotain herneenkasvatus kehikkoa. Idea vähän kateissa mutta testailen. 

Risukyhäelmä. Kokeilen toimiiko, siis jos tulee niin lämmintä että voi kokeilla. 

Heppailtiin. Eppu rohkaistuu kokoajan. Se tarkoittaa ravia. Paljon ravia. Ponin kanssa ajateltiin velttoa kävelyä pitkin pellonlaitaa. Oltiin väärässä. Onhan muuten kunto päässyt huonoksi talven mittaan. Mä olin varma että saan sydärin juoksemisesta. 

Piti laittaa lisää rehuja itämään. En laittanut. Huomenna on pakko. Kylmä kevät vaan nyt jotenkin tappaa innon. Myös vauvoilta. Lilja kuukahti syönnin jälkeen pää pöydälle. 

Kissatkin oli yhtä velttoja kuin aina. 

Ruokana oli niitä perinteisiä.. Pashaa ja sen sellaista. 

Ai mikä hygieniapassi?

Melkoinen puuhamaa.

Nyt se kevät vissiin oikeesti tulee, sen huomaa siitä kun tunnit loppuu vuorokaudesta ja silmäpussit peittää poskipäät.

Ne on nimittäin nyt käsillä, ne kaikki nää mä teen sitte ku maa sulaa-hommat. 

Risuaitaa, yritän aidata kaikki mahdolliset kasvimaat poni, ankka, kana, koira ja lapsivapaiksi vyöhykkeiksi. 

Onhan se vähän sellaisen rappioromanttisen näköinen mutta kelpaa mulle. 

Ja varmaan pitää nämä toisella puolella. 

Uutta kasvimaata olen kääntänyt, työ vaan etenee tuskasen hitaasti. Työkoneena on talikko ja maalajina savi täynnä juurakoita. Uusi kasvimaa tulee sellaiseen kohtaan että koneella (eli naapurin jättitraktorilla) kun sinne menee, voi koko pihapiirin julistaa perunamaaksi. 

On mulla työhevonenkin, tai semmonen mistä tulevaisuudessa ajattelin oikeen työhevosen tehdä. Ajollekin se on opetettu, maailman kiltein ja rauhallisin ja isokin vielä, jaksaa varmasti yhden pottumaan puurtaa. Sen vaan tarttis varsoa kohta, eli kattelkoon heinäpaalilta kun akka painii talikon kanssa. 

Viikonloppuna vietettiin uuden kanilan tupareita. Tehtiin jänöille kokonaan uudet tilat. Isommat ja helpompi hoitoiset. Vaikka kaneja voi aivan hyvin kasvattaa ulkona ja ymmärtääkseni suurin osa tuotantokaneista asuukin aina ulkohäkeissä niin meillä ne on aina olleet tallissa sisällä. Yksi iso syy on hoitajan laiskuus, en jaksa talvipakkasilla panikoida jäätyviä vesiä ja paleleeko kanit. En myöskään halua hoitaa niitä ulkona itse kastuen ja palellen. 

Tyttöjänöjä. 

Tyyppi tuli katsomaan vähän lähempää jos vaikka olis herkkuja tarjolla. 

Parin viikon päästä pitäisi tulla poikasia. 

Hautomakoneesta tulee tipuja, nyt ankkoja. Aamuun mennessä pitäisi tulla kymmenisen uutta räpyläjalkaa. Nyt vaan alkaa olla se sama tilanne kuin joka kevät, kaikkea syötävää, myytävää ja oman kannan uudistajaa kasvaa joka nurkalla. Kivoja sisustuselementtejähän nämä pikkutipujen lämpökopitkin on, jos tykkää. 

Sellasia tötteröitä. Kivasti sattui kuvaan kissa mikä ihan vaan vähän kokeilee josko akvaariosta tulis kalaa..

Kissatkin (tai siis ne jotka ei ulkoile vapaana) uskaltautui pihalle ihmettelemään. 

Ei tule tylsää, kunhan tiput on kuoriutuneet ja kanin poikaset syntyneet niin voikin alkaa valvoa sitä hevosen varsomista. 

Ei vaan suju.

Tekis mieli vähän kiroilla. Onneksi ei sentään tarvitse ylläpitää mitään kiiltokuvaa, kävisi työlääksi peitellä kaikki epäonnistumiset. Kiitos taas jonkun (loputtoman) uhmaiän, lähinnä lokakuuta muistuttavan sään sekä oman huonon hermorakenteen niin niitä epäonnistumisiahan riittää.

Taimet kituu ikkunalla, varmaan paleltuvat seuraavaksi. Positiivisena uskon että ensi kesänäkin kuljen toppahousuissa ja koko taimikasvatus on ihan turhaa. 

Nestesaippua uhkasi loppua. Tein viimeisestä palasta itsetehtyä saippuaa sitten lisää nestemäistä. 

Siihen jätin sen tekeytymään pöydälle. Ei mennyt kauaa kun se nimeltä mainitsematon uhmakas kippasi koko roskan viemäriin. 

Sitten tein jugurttia, purkitin ja jätin hetkeksi kun lähdin hakemaan kansia. 

Tulin takaisin. 

Kas, kanelia. Melko paljon. Mahtaa olla vinkeä yhdistelmä toi mustikka, mansikka ja kaneli. 

Ja samaa rataa se jatkui iltaan asti. 

Liljaa ei paljoa haittaa mikään. Liljan kaikki kaksi hammasta pääsi töihin. 

Juustoa

Me luetaan paljon koiramäkikirjoja. Tai siis Eppu on ihan älytön koiramäkifani. Aamukaffella taas luettiin ja siitä Eppu sitten innostui kaivamaan juustomuotin esiin.

Tein ihan Tavallista juoksutin juustoa, 3litraa maitoa, 1rkl juoksutinta ja 1rkl suolaa. Yhteen mausteeksi ruohosipulia ja persiljaa.

Ei ihan mahtunut massa tuohon toistaiseksi ainoaan juustomuottiin. 

Siihen sitten lisäksi se liki sata karjalanpiirakkaa. 

Tulihan taas kökittyä kyökissä. Huomiseksi luvattiin oikeasti lämmintä, aijon kiertää kaukaa koko keittiön huomenna ja teen vaan pihahommia. 

Ei liity juustoihin eikä muuhun mutta nämä kaksi on kyllä melkonen pariskunta. 

Kevät, vaikka väkisin.

Puin pilkkihaalarin päälle kun oli pakko mennä ulos. Olen nyt koko viikonlopun ollut ihan umpijäässä. Ei tullut hiki, ei edes lämmin. Tehtiin risuhommia ja muita perusjuttuja. Pihoja yritän siivoilla, aidat on ihan palasina ja multaakin pitäisi kärrätä. Luulen että joku tauti tekee tuloaan kun paleltaa, kolottaa ja laiskottaa.

Mutta se kevään merkki. Meillä se on silloin kun linnut lasketaan tarhoihin ekaa kertaa talven jälkeen. Ankat ja kalkkunat pääsee ulos talvellakin hyvillä keleillä, mutta ne ulkoileekin vapaina ja on sään kestävämpiä kuin nuo muut. 

Naattipäät ihmeissään. Oli vähän ääntä kun fasaanit, kanat ja nämä vaihtoivat kuulumisia. 

Sitten tuli sumu ja maisema muuttui taas niin ankeaksi. Aitatyömaakin edistyi ihan onnettoman vähän. Jäiseen maahan on paha pystyttää tolppia. 

Uusia asukkaita

Kanineidit saivat sulhasen, Jorman. Jorma otettiin vastaan erittäin kohteliaasti ja ilman mitään draamaa.

Ajattelin pitää näitä nyt viikon porukassa ja sen jälkeen siirtää ne omiin häkkeihinsä. Paitsi Jorman joka saa sitten vielä yhden deitin. Pakko myöntää mutta olen hävyttömän innoissani näistä lihakaneista. Omavaraisuusaste kasvaa taas kummasti. 

Jorman hakureissulla tuli alustavasti puhuttua vuohistakin. Heillä tulee kesällä myyntiin vuohia ja siihen mennessä pitäisi olla meilläkin paikat valmiina vuohia varten. 

Kalkkunatytöt ovat myös ottaneet uuden sulhon hyvin vastaan. Veijo on kivan ja kiltin oloinen mutta vähän ujo. 

Kyllä kalkkuna on sitten kaunis eläin. 

Meillä on kahtasorttia näitä tyttökalkkuja. Nämä ovat siis sisaruksia mutta toinen on väritykseltään ihan tavallinen pronssikalkkuna ja toinen bourbon red-variaatio. Toivotaan että Veijo olisi aktiivisempi kuin edeltäjänsä jotka olivat lähinnä vaan laulumiehiä, jää poikastuotto hirmusen huonoksi jos ei kukkoa kanat kiinnosta.