Kissoja viimeisimmässä laskelmassa oli viisi, kaksi vanhinta kollia on välillä ulkoilevinaan mutta loput on ihan sisäkissoja. Toinen vanhoista kissoista jäi meille kun mun vanhemmat muutti kaupunkiin, loput ovat lähitalojen navetoista meille ajautuneita.
Koiraporukka on viimevuosina harventunut valitettavan paljon, vanha kantanarttu Mini meni niin huonoon kuntoon sairastettuaan diabetesta että se jouduttiin lopettamaan 2013. Minin ensimmäisestä pentueesta taloon jäi Alma ja Paavo, Alma on onneksi edelleen keskuudessamme toimittamassa sohvatyynyn virkaa, joskin vanhahan sekin jo on, onneksi Alman diabetes vaikuttaa loivemmalta kuin äidillään eikä esimerkiksi sokeuttavaa kaihia ole näkynyt. Alma velipoika Paavo menehtyi keväällä 2014 munuaisten petettyä, kiitos vuosien saatossa löydettyjen kyiden ja lopullisen munuaisten pettämisen aiheuttaneen nakkimyrkyttäjän.
Alman siskonpoika Robin edustaa taloudessa nuorempaa sukupolvea. Uusi koirajäsen on hankinnassa, rotua olisi tarkoitus vaihtaa russeleista labbiksiin, saisi mieskin metsästyskaverin.
Edit 2017: Russelit ovat siirtyneet autuaammille metsästysmaille ja niiden tilalle taloon tuli 2015 Mauri Mäyräkoira ja v. 2016 Labradori Suru.
Lampaita on enää neljä, aikoinaan niitä oli vallankin enemmän mutta nyt on seuralampaiden virkaa toimittamassa neljä vanhaa rouvaa. Kivojahan ne karitsat on mutta en taida enää lähteä siihen ralliin vaan tyydymme näihin.
Edit 2017: Marja-Liisa ystävineen lopetettiin laidunkauden loppuessa syksyllä 2016. Lammasrouvat olivat kaikki ylittäneet jo kypsän kymmenen vuoden iän ja vanhemmilla alkoi olla jo selkeitä vanhuuden vaivoja. Halusimme lopettaa koko ikänsä yhdessä eläneet lampaat samaan aikaan. Päätös olla hankkimatta uusia lampaita kesti melkein koko talven, uusia lampaita ei vielä ole hankittu mutta etsinnät on aloitettu. Suunnitelmissa on lammas (tai kaksi) sekä lypsävä vuohi (tai kaksi).
Hei!
VastaaPoistaLöysin blogisi vasta ja mielenkiinnolla lueskelin. Takerruin tuohon koirien diapetekseen kas kun meillä myös on sitä ollut. Bordergollieilla jotka tiettävästi eivät olleet sukua. Ensimmäinen Rosita narttu menhtyi siihen nopeasti, kun emme heti ymmätäneet mikä sitä laihdutti ja ahmitutti. Vasta kun se sokeutui tuli meieleeni, että nuohqan on ihan diapeteksen oireet. Hoito oli silloin jo myöhässä. Mutta nuori uros Roope kun alkoi juoda paljon vietiin heti kokeisiin ja sama tauti. Melkein kahdeksan vuotta hoidin sitä insuliinipistoksilla. Se eli hyvän koiranelämän.Päätin silloin etten koskaan ota mitään puhdasrotuista koiraa enää. Nyt meillä on sekarotuinen dobermanni joka hurjasta näöstään huolimatta on kiltti tyyppi. Pelkää hanhia ja vuohia.